Koskelta vaaralle

Jurmosta palattuani olen käynyt Ounaskoskella jo seitsemänä päivänä saukkoa tapaamatta. Sunnuntaina näin sentään tuoreita jälkiä: saukko oli käynyt sulalla kalastamassa ja nukkumassa rantatörmän kolossa.

Samana päivänä törmäsin toisiin tuoreisiin jälkiin Kirkonjyrhämän jäällä. Emo ja poikanen olivat olleet tulossa kohti Ounaskoskea, mutta sitten olikin tehty u-käännös ja palattu Rantavitikan suuntaan.

Olen melko varma, että ainakin viimeksi mainitut saukot olivat liikkuneet pimeän aikaan, ehkä myös Ounaskoskella käväissyt yksilö.

Tänään nousimme Raunon kanssa koskelta vaaralle ja tapasimme Markon sattumoisin Urheiluopiston kohdalla. Seurasimme tunnin verran lintujen touhuja Ounasvaaran poikkeuksellisen laadukkaalla ja hyvin hoidetulla ruokintapaikalla.

Näimme viisi lajia tiaisia, puukiipijän, pähkinähakin ja kaksi kuukkelia. Lisäksi lähistöllä naputteli käpytikka, tällä kertaa kuitenkin omia eväitään.