Sipe ja Punahilkat

Seurasin Jukolaa toiseen vaihtoon. Haastavat radat takasivat sen, että virheettömiä suorituksia ei juurikaan nähty. Sää oli sateinen ja yö pimeä, ja lamppuja tarvittiin jo ensimmäisellä osuudella. Suunnistajat eivät sadetta säiky, mutta peltoparkissa syntyi ongelmia.

Kärjen takana haastoivat itseään ja toisiaan harrastajat, joista yksi joukkue oli otettu mukaan GPS-seurantaan. Sipe Santapukki juoksi Jukolatiimin joukkueessa avausosuuden vain puoli tuntia huippumiehiä hitaammin. Sipe oli maalissa syystäkin tyytyväinen suoritukseensa: vain yksi reitinvalinta oli jäänyt kaivelemaan. Mies lienee tarkoittanut pitkän rastivälin 6-7 loppua.

Toisin kuin useimmat huipputekijät, Sipe hyödynsi tieuria maksimaalisesti. Ylimääräisiä metrejä toki kertyi, mutta vastineeksi juoksu helpottui ja rastit löytyivät. Kerran taktiikka kuitenkin kostautui: kun tieuralta piti oikaista rastille, edessä oli paha jyrkänne.

Nousupaikan hakeminen teetti ylimääräisen mutkan ja oli lopulta sama kuin se mihin Kalevan Rastin kilpailija saapui suoraan edelliseltä rastilta. Muut kärkijoukkueet, Halden ja Koovee nousivat loivempaa reittiä.

Pitkällä yöosuudella vastaavassa tilanteessa (eri paikka) enemmistö kärkijoukkueista eteni suoraan, mutta yhdessä juosseet Elias Kuukka ja Fredric Portin päättivät tehdä ”Sipet” ja hyötyivät ratkaisustaan.

Minulle Kooveen voitto oli mieluinen lopputulos jo pelkästään vaihtelun vuoksi. Lisäksi joukkueessa juosseen Jani Lakasen oli jo aikakin päästä lisäämään meriitteihinsä Jukolan voitto. Vähintään yhtä mukava juttu oli Tampereen Pyrinnön nousu Venlojen kakkossijalle. Punahilkat poikkeaa muista huippujoukkueista siinä, että se menestyy omilla kasvateillaan.