Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Minun ja meidän JYP

Jyväskylässä eilen pelattu JYP:n 100-vuotiskauden juhlaottelu KalPaa vastaan jää mieleen ja meni tunteisiin. Sama koskee ottelua edeltänyttä seremoniaa, joka oli arvokas olematta liian juhlallinen.

Innostuin jääkiekosta pikkupoikana Jyväskylässä, ja suosikkijoukkueeksi valikoitui itseoikeutetusti silloinen JyP. Olen asunut kaksikymppisestä asti muualla kuin Keski-Suomessa, mutta ykkössuosikkia en ole vaihtanut.

Pitkä yhteinen historia pitää sisällään hyviä ja huonoja hetkiä. Ehdoton kohokohta oli ensimmäinen mestaruus keväällä 2009: en nähnyt yhtään peliä livenä, mutta matkustin Rovaniemeltä ikimuistoisiin voitonjuhliin Aren aukiolle.

Heikon menestyksen kaudet ovat koetelleet uskoa ja kärsivällisyyttä, varsinkin yhdistyneenä heikkoon taloustilanteeseen. Korona-aikana tilanne oli niin huolestuttava, että osallistuin talkoisiin pahvifanin roolissa.

  

Käynnissä oleva kausi on herättänyt toiveita paremmasta. Pelillisiin kohokohtiin kuuluu Nokiareenassa otettu kolmen pisteen voitto Tapparasta.

JYP-tekstejä sivustolla.

Pesäpalloa Nokiareenassa

Sunnuntain urheilutapahtuma Tampereen Nokia Arenassa oli täysin poikkeuksellinen: yleisö katsoi mediakuutiolta naisten viidettä finaalipeliä samaan aikaan kun Tapparan ja KalPan pelaajat ottivat alkulämpöjä jäällä.

Olisin nähnyt ottelun telkkaristakin, mutta historiallinen tilanne houkutteli hallille. Kun finaalipeli alkoi klo 14, paikalla oli arviolta tuhat pesiksen ystävää. Pääsymaksua ei peritty, mutta normaali turvatarkastus tehtiin. Kiekkokansa alkoi valua katsomoihin neljän jälkeen, joukossa äänijänteitään availlut KalPan huutosakki. Pesispeli ratkesi onneksi reilut puoli tuntia ennen kiekkopelin alkua, joten istumapaikoista ei tarvinnut kiistellä.

Yleisö kannusti Manse PP:n joukkuetta äänekkäästi ja lähes yksituumaisesti: huomasin joukossa kaksi Pesäkarhujen kannattajaa, joista toinen näytti tunteensa yhtään ujostelematta. Kävin pelin päätyttyä onnittelemassa ja kuulin naisen fanittavan Pesäkarhuja edelleen asuttuaan Tampereella jo 29 vuotta. Kerroin olevani Tampereella asuva pitkäaikainen Kirittärien kannattaja, ja olimme yhtä mieltä siitä, että suosikkijoukkuetta ei vaihdeta vaikka asuinpaikka vaihtuisikin!

Kiekkokausi käynnistyi

Tampere Cup käynnisti perjantaina Tampereen jääkiekkokauden. Joukkueita oli perinteiseen tapaan neljä: Ilveksen ja Tapparan lisäksi tällä kertaa Porin Ässät ja Timrå IK Ruotsista. Vierasjoukkueet kohtasivat eräänlaisessa esiottelussa, jonka Timrå voitti numeroin 4-1. Katsojia oli vain hieman toista tuhatta ja halli hyytävän kylmä, mutta erätauolla pääsi onneksi käytävälle lämmittelemään.

Päivän odotettua pääottelua seurasi 5274 maksanutta katsojaa. Mukava määrä siksikin, että Iives ja Tappara lahjoittivat puolet lipputuloista Ukrainan Jääkiekkoliitolle. Ottelua edelsi lyhyt seremonia, jossa puheenvuoron käyttivät pormestari Kalervo Kummola ja Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova. Suurlähettiläs pudotti ottelun aloituskiekon.

Itse ottelu oli vauhdikas, jännittävä ja tavattoman intensiivinen. Tasainen koitos ratkesi vasta viime minuuteilla: ensin Tapparan Petteri Puhakka ei pystynyt maalintekoon rankkarista ja pian sen jälkeen ajassa 57.47 muutenkin edukseen esiintynyt tsekkisentteri Petr Kodytek viimeisteli Ilveksen voittonumeroiksi 2-1.

Ruotsalaisvieraat voittivat turnauksen peittoamalla päätösottelussa Ilveksen selkeästi 6-1. Lauantain toisessa ottelussa Tappara voitti Ässät 4-1. Keskinäisessä ottelussaan Ilves ja Tappara pelasivat lähes parhailla miehistöillä, ja lauantaina oli kokeilujen vuoro.

Vanha ja uusi Hippos

Kirittäret pelasi eilen ensimmäisen ottelunsa Hippoksen uudella pesäpallostadionilla. Katsojamääräksi ilmoitettiin 1608 ja joku arveli, että vanhalle stadionille olisi sateenuhkaisessa säässä saapunut tuhat katsojaa vähemmän.

Pesisfoorumilla uutta stadionia on nimitetty kaukaloksi, missä läpilyönnit pysähtyvät aitaan tai betonivalliin. Tämä on totta, mutta vain jos puhutaan kunnarin arvoisista läpäreistä. Esimerkiksi Viivi Partasen eilinen kakkosrajapuhkaisu olisi tuottanut monella muulla kentällä kunnarin. Hippoksella pallo kimposi ennustettavasti betonimuurista, joka on mielestäni tarpeeton tai ainakin liian korkea. Aitaan osuessaan pallo kimpoaa sattumanvaraiseen suuntaan ja lisää kiinniottamisen vaikeutta.

Kunnarit tulevat olemaan tiukassa, mutta tavallisia juoksuja uudella stadionilla tehtäneen aivan normaalisti. Esimerkiksi Kirin ja Haminan ykköspesisottelussa lauantaina tehtiin 12 juoksua ja naisten yp-pelissä sunnuntaina 17 (ja supervuorossa vielä 7 lisää)! Eilisen huippupelin vähäjuoksuisuus ei johdu kentästä, vaan joukkueiden laadukkaasta ulkopelistä. Lisäksi mielestäni ei yhtään haittaa, että stadioneissa on eroja!

65 vuotta palvellut vanha stadion muistetaan varsinkin Kirittärien pitkästä menestysputkesta. Miesten puolella on ollut hiljaisempaa, sillä Kirin viimeisin mestaruus on vuodelta 1984. Vanhan stadionin yleisöennätys on tehty v. 1979: vastakkain Kiri ja Hyvinkään Tahko, yleisöä 5496.

Seurasin pesistä hyvinkin aktiivisesti siihen aikaan, kun pelattiin vielä Harjun nurmikentällä. Muutin pois Jyväskylästä sen jälkeen, kun alettiin pelata Hippoksella ja näin enää yksittäisiä pelejä. Vanhalta Hippokselta ehti kuitenkin kertyä paljon muistoja, Kirittärien ansiosta enimmäkseen hyviä.

On yksi päinvastainenkin tapaus. Kirittärien ja Pesäkarhujen ensimmäinen finaalipeli syksyllä 2021 oli kaikin tavoin surkein pesäpallotapahtuma, missä olen ollut mukana. Vettä tuli niin että kenttäkin lainehti, ja kaiken lisäksi Kirittäret hävisi.

Edit 10.7.
Uuden stadionin ensimmäinen kunnari nähtiin eilen, kun Tinja Töyrylä onnistui lyönnissään täydellisesti: takaa läpi ja pallo parkkipaikalle. Suoritus  (1+2) toi Kirittärille kolmen pisteen voiton Rauman Ferasta.

Kolme nimeä kisoista

Suomen kannalta alavireisesti sujuneista jääkiekon MM-kisoista jää vähän eri syistä mieleen kolme nimeä: Rantanen, Onninen ja Grimaldi.

Monesti on nähty, että kaikki MM-kisoihin saapuvat NHL-pelaajat eivät ole tähtiä tai edes vahvistuksia, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Mikko Rantanen on oikeasti supertähti ja muutkin kovia pelimiehiä. Vastaavasti mediassa vähäteltiin USA:n ja Kanadan joukkueita sillä perusteella, että ne olivat ”nimettömiä”. Vähälle huomiolle jäi, että esimerkiksi USA:n joukkueessa 13 pelaajalla on NHL-kokemusta.

Rantanen ei tehnyt yhtään maalia, mutta oli 9 syötöllään Suomen paras pistemies. Ei siis todellakaan floppi, mutta ei myöskään sateentekijä, jollaista monet taisivat odottaa. Tähtistatuksestaan huolimatta Rantanen pelasi joukkueelle, ja näin jälkikäteen arvioituna häntä olisi varmaankin kannattanut kokeilla NHL-ketjun sentterinä laidoillaan Kakko ja Kapanen.

Onninen ei ole pelaaja laisinkaan, vaikka nimi toistui Rantasta useammin fanipaitojen selässä. Putkifirma tarjosi yhteistyökumppaneilleen 700 lippua jokaiseen Suomen peliin ja kun erikoistarjoukseen kuului myös fanipaita, ”Onniset” näkyivät katukuvassa ja katsomossa. Sanomista tuli siitä, että eivät kuuluneet. Minulla ei ole valittamista, mielestäni mainostemppu oli oikein näppärä.

Näin paikan päällä Ranska-USA -ottelun ja kiinnitin huomiota USA:n pelaajaan, joka kääntyi vauhdissa ”postimerkin kokoisella” alueella vieläpä niin, että kiekko pysyi mukana. Ihastuin tyyppiin ja katsoin keskeiset tiedot jo ottelun aikana. Ikää 30 vuotta, pituutta 168cm eli vähemmän kuin JYPin Jerry Turkulaisella, mutta painoa yli kymmenen kiloa enemmän. Vahva jässikkä siis, erinomaisesti luisteleva ja rightiltä tulisesti laukova. Myös pelisilmä oli kohdallaan.

Monikohan suomalaistoimittaja tiesi Rocco Grimaldista mitään ennen kisoja? Nyt ehkä tietää: taskuraketti voitti kisojen pistepörssin tehden 10 ottelussa 7 maalia ja antamalla 7 maalisyöttöä. Eilen päättyneet MM-kisat olivat Grimaldille ensimmäiset aikuisten tasolla, mutta takavuosilta tilillä on kahdet U-18 ja yhdet U-20 -kisat, tuloksena kolme kultamitalia.

Terveiset takamailta

Kirjoitin vuosi sitten blogipostauksen MM-fiiliksistäni ja totesin, että ”Täällä Hervannan takamailla kisat näkyvät vain ratikan kyljessä…”

Tunnetut tamperelaiset mainostavat tälläkin kertaa kiekkokisoja ratikan kyljissä. Olen tunnistanut Raipen, Heljangon ja Topin.

Raipen tietävät kaikki, Heljangon kaikki kiekkoa seuraavat, mutta kuka on Topi?

Katson Suomen pelit televisiosta, mutta menen paikan päälle tulevan sunnuntain iltapeliin. Siinä kohtaavat Ranska ja USA. Jo marraskuussa ostamani päivälipun iltapäiväottelussa kohtaavat Saksa ja Unkari; tämän eksoottisen herkkupalan jätän Jounin nautittavaksi.

Suomi aloitti tappiolla avausottelussa USA:ta vastaan, mutta on parempi hävitä turnauksen alussa kuin lopussa. Jos suorittaminen paranee peli peliltä koko kisojen ajan, pudotusvaiheessa ollaan jo lähellä totuttua tasoa. En ihmettelisi, vaikka USA tulisi vastaan toistamiseen, toivottavasti loppuottelussa! Suomea vastaan USA pelasi niin hyvin, että ihan kateeksi kävi.

Tappara on terästä

Matkustin Tampereelle päivälleen vuosi sitten, hain uuden asunnon avaimet ja kiiruhdin aatetta kannattaakseni Tapparan mestaruusjuhliin. Silloin tilaisuus järjestettiin Frenckellin aukiolla, tänään Hakametsän jäähallin paikoitusalueella. Paikka vaihtui, juhlakalu ei.

Nyt joukkue oli paljon tutumpi kuin vuosi sitten: nähtynä oli muutamia pelejä Nokiareenalla ja monta C Morella. Hieno joukkue, vaikka ei ykkössuosikki olekaan. Kun suosikkeja on kolme, joukkoon mahtuu yksi joka menestyy…

Melkein maalissa

Todennäköisesti tällä viikolla, ehkä jo torstaina, saadaan päätökseen kaksi syyskuun alusta asti seurannassa ollutta urheilutapahtumaa: GGR-purjehdus ja jääkiekkoLiiga.

Yksinpurjehduskilpailuun maapallon ympäri starttasi 5.9. Les Sables-d’Olonnesta Ranskasta 16 venettä, joukossa Tapio Lehtisen Asteria. Juuri nyt nopeimmat veneet ovat ehtineet Biskajanlahdelle. Ensimmäisenä maalilinjalle ehtinee maissa käynnin vuoksi turistiluokkaan pudotettu Simon Curwen ja hänen jälkeensä Kirsten Neuschäfer ja Abhilash Tomy tiiviissä tuntumassa. Kolmas kilpailussa vielä mukana oleva vene pinnistelee keskellä Atlanttia.

Kuten muistetaan, hyvissä asemissa olleen Tapio Lehtisen Asteria upposi marraskuussa Intian Valtamerellä. Pelastusoperaatioon osallistunut Kirsten saa maalissa aikahyvityksen, mutta näillä näkymin hän tulee voittamaan kilpailun ilman sitäkin. Suoritus on hieno ja historiallinen.

* * *
Tappara etenee vakuuttavasti kohti Suomen mestaruutta ja tarvitsee vielä yhden voiton Pelicansista. Veikkaan että se tulee torstaina. Tappio finaalisarjan 3. ottelussa lauantaina herätti joukkueen, ja nelospelissä Pelicans oli vailla mahdollisuuksia.

Mahdollinen mestaruus olisi historiallinen tupla, sillä Tappara on jo voittanut CHL-mestaruuden. Päävalmentaja Jussi Tapolalle mestaruus olisi neljäs.

Edit
Kuten vähän arvelin ja toivoin, ratkaisut nähtiin jo torstaina. Tappara voitti huimien vaiheiden jälkeen ja Kirsten pääsi maaliin. Onnittelut kummallekin!

Pronssipelissä nähtyä

Eilen Tampereella pelattu Ilveksen ja HIFK:n välinen pronssipeli oli enimmäkseen väsynyttä läpsyttelyä. Suuria ei tosin voi odottaakaan, kun pettyneet ja kautensa tosiasiassa jo viikkoa aiemmin päättäneet joukkueet kohtaavat. Ero pelin intensiteetissä verrattuna edellisenä iltana pelattuun finaalisarjan ensimmäiseen otteluun oli järkyttävän suuri.

Ottelutapahtuman luonteeseen sopii hyvin, että katsomoon vaivautui vain 8000 katsojaa. Suuri osa yläkatsomoa oli suljettuna. Seurasin peliä katsomosta C 7 vasen, missä olimme Jounin kanssa lähes kahdestaan.

Tunnelmaa nostatti hetkeksi tilanne, jossa Ilveksen maalivahti Marek Langhamer kopautti edessään maannutta IFK:n Åstenia mailansa lavan kärjellä suoraan kasvoihin. Mielestäni Langhamerin temppu oli törkeä, koska se oli selkeästi tahallinen. Tuomarit eivät reagoineet, mutta tilannehuone lähetti tapauksen kurinpidon käsittelyyn. Langhamerille saatetaan kauden päätteeksi määrätä pelikieltoa.

Lainaukset Aamulehden otteluseurannasta ja Iltalehden uutisesta kertovat vahvoista värilaseista. Ensin Aamulehti:
Suomen [Eemeli] jäähy kuumentaa tunteita katsomossa. Kyseessä oli Langhamerin maila, joka osui kevyesti IFK-pelaajaa kasvoihin.”

Sitten Iltalehti:
”Kolmannessa erässä tunteet kuumenivat toden teolla. HIFK:n Micke-Max Åsten kaatui maalin edustalla, ja Ilves-vahti Marek Langhamer löi hyökkääjää suoraan mailalla hampaisiin.”

Myös IFK:n valmentaja Ville Peltonen kuuluu käyneen kuumana enkä ihmettele. Ville  pystyy katsomaan tilanteita ilman värilaseja: aiemmin keväällä hän suolasi filmaamiseen syyllistyneen oman pelaajansa. Pelaaja oli sattumoisin tällä kertaa ottavana osapuolena ollut IFK:n ykköshämmentäjä Micke-Max Åsten.

Ilves voitti ottelun numeroin 3-2 ja sai viime kevään tavoin pronssimitalit. Illan muistettavinta antia oli se, että veteraanipelaajat Petri Kontiola ja Jarno Koskiranta pelasivat viimeiset liigaottelunsa.

Ei maalia!

Härdelli maalin edustalla oli hirmuinen ja mahdollisen viime hetken tasoituksen syntyminen vaati videotarkistusta. Harva kuitenkaan tiesi, mitä tuomarit tarkkaan ottaen katsoivat. Lähes täyden Nokiareenan yleisö tuijotti toimitsija-aitioon ja odotti ratkaisua henkeään pidättäen.

Lopulta päätuomari Aleksi Rantala asetteli kypärän päähänsä, astui jäälle, liukui kohti keskiympyrää – ja levitti kätensä: ei maalia, kädellä tehty!

Muistan pelin keväältä 2003. Kärpät ja Jokerit pelasivat Raksilassa välieräsarjan neljättä ottelua. Siihen aikaan jatkoon pääsi kolmella voitolla.

Ratkaisu tuli erikoisella tavalla toisessa jatkoerässä. Sittemmin lempinimellä Raksilan Maradona tunnettu Kärppien hyökkääjä Pekka Saarenheimo heitti kiekon maaliin.

Jokerit voitti sarjan katkaisupelin Helsingissä ja meni finaaliin, mutta hävisi Tapparalle suoraan 3-0. Oikeus voitti.