Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Pelit jatkuvat böndellä – nosto 11 vuoden takaa

Löysin pöytälaatikosta julkaisematta jääneen blogitekstin, jonka aika olkoon nyt. Linkki Vesa Rantasen osuvaan tekstiin ei valitettavasti enää toimi.

Thursday, March 28th, 2013

Jääkiekon SM-liigan neljäs välieräjoukkue varmistui tänä iltana. Runkosarjassa kymmenenneksi sijoittunut Rauman Lukko lähetti kesälomalle Jokerit, runkosarjan ykkösen. Heinähatut pelaavat keskenään mitaleista.

Vesa Rantanen käsittelee tilannetta Ilta-Sanomissa ja päättää juttunsa näin:

Tämä kevät on ollut virkistävän hieno osoitus, ettei jääkiekossa ole yhtä totuutta tai yhtä oikeaa pelitapaa. Ja että jos osaa pelata vastustajan mukaan, voi lilliputtikin kaataa jättiläisen.

Olisi houkuttelevaa syyttää Jokereiden mahalaskusta pelkästään maalivahtia, mutta en sorru siihen. Mielestäni suurin vastuu katastrofista kuuluu valmentajille.

Lukko pelasi sarjan katkaisupelin viidellä pakilla, joista osa oli kaiken lisäksi liigatasolla kokemattomia junnuja. Jokerit ei ymmärtänyt/osannut käyttää tilannetta hyväkseen, ja peli eteni täysin Lukon haluamalla tavalla eikä minkäänlaista loppukiriä nähty.

Lisäksi ihmettelin intensiteetin laimeutta ja fyysisyyden puuttumista; ero JYPin ja HPK:n ottelusarjaan verrattuna oli räikeä. Lukko taisteli, mutta mitä teki Jokerit? Odotteli kesälomaa?

Kokenut Risto Dufva kyykytti tylysti Jokereiden keltanokkavalmentajia ja ns. Meidän peliä. Näin Vesa Rantanen:

Millaisella jääkiekolla sitten mentiin neljän joukkoon? Fyysisellä, pystysuunnan pelillä, jossa tilaa pyritään voittamaan aina ja sumeilematta.
[…]
Päävalmentaja Risto Dufvalle voidaan huoletta antaa vuoden valmentajan palkinto ainakin siitä, ettei kukaan ole niin ohuin eväin vienyt joukkuettaan välierään.

* * *
Jälkikirjoitus 5.4.2024

Keväällä 2013 Rauman Lukko passitti aikaiselle kesälomalle Helsingin Jokerit. Lukon peräsimessä oli valmennushommista tänä keväänä eläkkeelle siirtynyt Risto Dufva ja muu joukkue näytti tältä.

Jokereiden rosteri oli todella kova. Joukkueen päävalmentajana toimi Tomi Lämsä.

Määkö Tapparan mies?

Liigan pudotuspelit ovat hyvässä vauhdissa, ja tiistaina selviää neljäs välieräjoukkue. Mestariehdokkaaksikin nimetty Ilves lähti laulukuoroon ensimmäisenä, mutta muut sarjat ovat olleet hyvinkin tasaisia. Tästä kertoo kuvakaappaus lauantain kierroksen loppuhetkiltä.

Lauantain jatkoerät ratkesivat nopeasti: Jukurit ja TPS lähtivät kesälomalle, mutta HIFK yrittää nousta seiskapelissä sarjan voittoon oltuaan jo 3-0 tappiolla. Ottelu pelataan Lahdessa ja veikkaan Pelsujen selviytyvän välieriin Kärppiä vastaan.

Tappara saa siis vastaansa KalPan Kuopiosta. Lauantaina hattutempun tehnyt Anton Levtchi on nähnyt Ilveksen ja KalPan otatuksia ja pannut merkille kuopiolaisten luisteluvoiman. KalPa pelasi todella hyvää kiekkoa ja sen voitto aneemisesta Ilveksestä oli täysin ansaittu.

Odotan Tapparan ja KalPan välieräsarjaa suurella mielenkiinnolla enkä panisi pahakseni, vaikka KalPa kouluttaisi myös kestomenestyjää. Ihan parasta olisi saada finaaliin joukkueet, joilla ei ole vielä ensimmäistäkään mestaruutta.

Sitten otsikon kysymykseen. Tampereelle muutettuani jouduin määrittelemään kantani kaupungin tärkeimpään jakolinjaan ja ilmoittauduin Ilveksen kannattajaksi. Koska Tapparakin on hieno joukkue ja organisaatio, nimesin sen kolmossuosikikseni. Ykkönen on edelleen JYP, jota ei ole sattuneista syistä nähty pitkäään aikaan näissä kevään kahinoissa.

Minulla ei ollut pelillisiä syitä nostaa Ilvestä Tapparan edelle, ajattelin vain vaihtelun virkistävän. Mutta Ilveksen pelillä on ikäva taipumus sakata kevään ratkaisuhetkillä, kun sen pitäisi olla parhaimmillaan. Krediittiä on vaikea jakaa muistakaan ratkaisuista. En ole unohtanut tyylitöntä valmentajanvaihdosta Myrrä>Pennanen, joka vei Ilveksen ojasta allikkoon. Myrrän peluuttama vauhtikiekko vaihdettiin menestyksen toivossa Pennasen edustamaan virheidenvälttelykiekkoon, jossa kiekollisesti taitavat hankinnat eivät päässeet pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

Loistava esimerkki tästä on kesken kautta JYPistä isolla rahalla Ilvekseen siirtynyt puolustajien runkosarjan pistepörssin voittanut Sami Niku, jonka suorittaminen keltavihreissä on ollut tuskallista katsottavaa. JYPissä Niku ja Turkulainen mättivät ylivoimamaaleja liukuhihnalta, mutta KalPa-sarjassa Ilves ei onnistunut kertaakaan ylivoimalla. KalPan av oli loistavaa ja Ilveksen yv hidasta ja ennalta arvattavaa. Kun Niku syötti viivasta Nymanille, odotettavissa oli pelkästään laukaus, mutta JYPissä vastaavassa tilanteessa Turkulaiselta saattoi odottaa ihan mitä tahansa.

Tappara joutui yllättävän koville TPS:n kanssa, mutta onnistui varmistamaan jatkoon pääsyn joutumatta raastavaan seiskapeliin. Kuutospelin päätöshetket olivat Tapparaa parhaimmillaan: tasoitus viime minuutilla ja kliininen ratkaisu jatkoerässä. Ruotsalaisvalmentaja Rikard Grönborg on tuonut Tapparaan ja Suomen kiekkoiluun uusia tuulia, mistä TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen kiitti kollegaa pressissä ottelusarjan ratkettua. Kiitokset tulivat kaiken lisäksi ruotsiksi! Tyyliä ja tyylittömyyttä: kuten muistetaan, Ilveksen Pennanen jätti vastustajat kättelemättä.

Lopuksi muistikuva mestareiden liigan finaalipelistä viime vuodelta. Kun Tappara johti Luulajaa vastaan ensimmäisen erän jälkeen 2-0, ajattelin että voiko tätä peliä enää paremmin pelata. Kolmannen erän puolustustaistelun aikana ajattelin, voiko maalivahti pelata paremmin kuin Heljanko siinä ottelussa?

Pennanen vertasi Ilvestä Toronton mahtiseuraan. Yhtäläisyys todellakin löytyy: Ilveksen edellisestä mestaruudesta on kulunut 39 vuotta, Torontolla vieläkin kauemmin. Muinaiset mestaruusviirit pölyttyvät hallien katossa.

Kiekkomuistelus Rovaniemeltä

Mestiksen pudotuspelit alkoivat eilen ja kun liigaa ei pelattu, katsoin jatkoerän Mestiksen puolivälieräottelusta IPK-RoKi. Mestiksen runkosarjan voittanut Iisalmen IPK joutui lujille sarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen RoKin kanssa, mutta vei lopulta voiton jatkoerän maalilla.

Minulle ottelun kiinnostavin pelaaja oli RoKin veteraani-ikäinen ykkössentteri Antti Erkinjuntti, jota seurasin tarkasti Rovaniemellä asuessani. Antti on RoKin oma junioripelaaja, joka lähti jo varhain hakemaan kiekko-oppeja Oulusta. Hän pelasi yhden kauden Kärppien U16-joukkueessa ja kaksi U18-tasolla.

Valmennusuraansa Kärppien U20-joukkueen apuvalmentajana aloitellut Kai Suikkanen pani merkille Erkinjuntin poikkeukselliset kiekkotaidot ja kehityspotentiaalin, ja miesten yhteinen taival alkoi kaudella 2004-05 Rovaniemellä. Uuden Lappi-areenan ansiosta kaupungissa orasti kiekkobuumi, jota vauhdittamaan tunnettu kiekkopersoona Kai Suikkanen palkattiin. Minäkin innostuin ja hankin RoKin kausikortin – paljolti Erkinjuntin ansiosta.

Aikani kausikorttilaisena jäi kuitenkin lyhyeksi. Lainaus blogista 13.11.2005:

Yksi kausi RoKin kausikorttilaisena riitti minulle. Kotijoukkueen ylivoimaisuus Suomi-sarjan pohjoislohkossa teki otteluista yllätyksettömiä maali-iloitteluja, joiden päätteeksi valotaululla saattoivat komeilla esimerkiksi numerot 11-7. Tuollainen lopputulos ei kuulu siihen jääkiekkoon, jota minä haluan seurata.

”Juntista” näki heti, että edellytykset huipulle olivat riittävät. Parasta oli viiltävä peliäly ja sen mahdollistamat oivallukset, jollaisia niillä leveyksillä ei usein nähdä. Suikkanen puolestaan oli komeasta pelaajaurastaan huolimatta raakile aikuisten päävalmentajana. Puutteet puolustuspelaamisessa ja ylipäätään ohut kokemus kovista peleistä kostautui karusti kevään Mestiskarsinnoissa, kun vastaan asettui rutinoitunut ja kiekkokulttuurin kyllästämä etelän joukkue.

Mieleen on jäänyt erityisesti karsintaottelu Vermuntilan Tempoa vastaan. Ensimmäinen erä oli tasainen lähinnä siksi, että vastapuolen valmennusjohto vasta tarkkaili RoKin tapaa pelata. Kun oma peli sitten aloitettiin toisessa erässä, RoKi oli käytännössä aseeton. Jos oikein muistan, tulokseen pettynyt Suikkanen syytti tappiosta omaa maalivahtia. Mikä ihmeen Vermuntila, me muut ihmettelimme.

Suikkanen opetteli valmentamista Rovaniemellä kahden kauden ajan, siirtyi astetta kokeneempana kahdeksi kaudeksi Kajaanin Hokkiin ja edelleen Turkuun TPS:n päävalmentajaksi. Valmentajauran kohokohtana on liigamestaruus TPS:n kanssa kaudella 2009-10. Erkinjuntti seurasi Turkuun saakka mukana ja on pelannut pitkän uran kovan tason ammattilaisena Suomessa, Sveitsissä ja Slovakiassa.

Roki nousi Mestikseen keväällä 2009, mutta ensimmäinen vierailu jäi kauden mittaiseksi. Toinen yritys on tuonut kiekkokartalle osaavan ja menestyvän joukkueen, jossa Erkinjuntin kelpaa aikanaan päättää uransa.

Pitkästä aikaa pesisasiaa

Menin paikalle lauantaina, kun viime kauden finalistit Manse PP ja Porin Pesäkarhut kohtasivat Pirkkahallissa Talvisuperin B-alkulohkon kärkiottelussa. Tasaista oli: eka jakso 2-2 ja toinen Manselle 1-0. Tilanne lohkossa on sellainen, että kumpikin joukkue jatkanee Seinäjoella 23-24.3. pelattavaan lopputurnaukseen.

Manse esiintyi parhaalla kokoonpanollaan, mutta Pesäkarhujen lukkarina pelasi minulle entuudestaan tuntematon juniori-ikäinen Sara Koivikko. Uusista pelaajista esittäytyivät kärkipelaaja Johanna Pirskanen ja Eveliina Lämsä. Kukaan mainituista ei loistanut mutta ei pettänytkään. Ottelun niukkajuoksuisuus kertoo ennen muuta joukkueiden hyvästä ulkopelistä.

Mansen voiton ratkaisi kotiuttajajokeri Maija Vastamäki hienolla kakkospuolen läpilyönnillään. Vastamäki on lupaava 19-vuotias pelaaja, jonka erikoista pelaajapolkua esitellään Aamulehden 1.3. julkaistussa artikkelissa (maksumuurin takana). Artikkelin ingressissä todetaan, että ”kova treenaaminen ja epäterve valmennuskulttuuri johtivat loppuunpalamiseen, masennukseen ja häiriintyneisiin syömistottumuksiin, joiden kanssa hän kamppailee edelleen.” Kahden vuoden tauon jälkeen Vastamäki palasi pesäpallon pariin ja pelaa toista kautta Manse PP:n superpesisjoukkueessa.

Epäterveestä valmennuskulttuurista syytetään suoraan ja vastapuolta kuulematta Jyväskylän Kirittäriä, joka on naispesäpallossa 2000-luvun menestynein joukkue. Nimeltä mainitaan Kirittärien pitkäaikainen päävalmentaja Jussi ”Nalle” Viljanen, joka on puolestaan naisjoukkueiden valmentajista ylivoimaisesti meritoitunein. Nimimerkki Juffa kommentoi artikkelia Supervuoro.com -foorumilla huomauttaen aiheellisesti, että pelaajien yksilölliset eroavaisuudet sivuutetaan kokonaan ja ongelmat pannaan valmennuksen piikkiin.

Maija Vastamäen kokemukset Kirittäristä ovat surullista luettavaa, mutta onneksi löytyy kosolti aivan toisenlaisiakin tarinoita. Esimerkiksi Maijan kanssa saman ikäisenä Kirittärissä aloittanut Venla Karttunen on nyt 21-vuotiaana neljä naisten mestaruutta voittanut Kirittärien kapteeni. Venla teki äskettäin kasvattajaseuransa kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Opiskelujakaan ei ole unohdettu: lähihoitajaksi valmistuttuaan Venla jatkaa opintoja tavoitteenaan sairaanhoitajan ammatti.

Minun ja meidän JYP

Jyväskylässä eilen pelattu JYP:n 100-vuotiskauden juhlaottelu KalPaa vastaan jää mieleen ja meni tunteisiin. Sama koskee ottelua edeltänyttä seremoniaa, joka oli arvokas olematta liian juhlallinen.

Innostuin jääkiekosta pikkupoikana Jyväskylässä, ja suosikkijoukkueeksi valikoitui itseoikeutetusti silloinen JyP. Olen asunut kaksikymppisestä asti muualla kuin Keski-Suomessa, mutta ykkössuosikkia en ole vaihtanut.

Pitkä yhteinen historia pitää sisällään hyviä ja huonoja hetkiä. Ehdoton kohokohta oli ensimmäinen mestaruus keväällä 2009: en nähnyt yhtään peliä livenä, mutta matkustin Rovaniemeltä ikimuistoisiin voitonjuhliin Aren aukiolle.

Heikon menestyksen kaudet ovat koetelleet uskoa ja kärsivällisyyttä, varsinkin yhdistyneenä heikkoon taloustilanteeseen. Korona-aikana tilanne oli niin huolestuttava, että osallistuin talkoisiin pahvifanin roolissa.

Käynnissä oleva kausi on herättänyt toiveita paremmasta. Pelillisiin kohokohtiin kuuluu Nokiareenassa otettu kolmen pisteen voitto Tapparasta.

JYP-tekstejä sivustolla.

Pesäpalloa Nokiareenassa

Sunnuntain urheilutapahtuma Tampereen Nokia Arenassa oli täysin poikkeuksellinen: yleisö katsoi mediakuutiolta naisten viidettä finaalipeliä samaan aikaan kun Tapparan ja KalPan pelaajat ottivat alkulämpöjä jäällä.

Olisin nähnyt ottelun telkkaristakin, mutta historiallinen tilanne houkutteli hallille. Kun finaalipeli alkoi klo 14, paikalla oli arviolta tuhat pesiksen ystävää. Pääsymaksua ei peritty, mutta normaali turvatarkastus tehtiin. Kiekkokansa alkoi valua katsomoihin neljän jälkeen, joukossa äänijänteitään availlut KalPan huutosakki. Pesispeli ratkesi onneksi reilut puoli tuntia ennen kiekkopelin alkua, joten istumapaikoista ei tarvinnut kiistellä.

Yleisö kannusti Manse PP:n joukkuetta äänekkäästi ja lähes yksituumaisesti: huomasin joukossa kaksi Pesäkarhujen kannattajaa, joista toinen näytti tunteensa yhtään ujostelematta. Kävin pelin päätyttyä onnittelemassa ja kuulin naisen fanittavan Pesäkarhuja edelleen asuttuaan Tampereella jo 29 vuotta. Kerroin olevani Tampereella asuva pitkäaikainen Kirittärien kannattaja, ja olimme yhtä mieltä siitä, että suosikkijoukkuetta ei vaihdeta vaikka asuinpaikka vaihtuisikin!

Kiekkokausi käynnistyi

Tampere Cup käynnisti perjantaina Tampereen jääkiekkokauden. Joukkueita oli perinteiseen tapaan neljä: Ilveksen ja Tapparan lisäksi tällä kertaa Porin Ässät ja Timrå IK Ruotsista. Vierasjoukkueet kohtasivat eräänlaisessa esiottelussa, jonka Timrå voitti numeroin 4-1. Katsojia oli vain hieman toista tuhatta ja halli hyytävän kylmä, mutta erätauolla pääsi onneksi käytävälle lämmittelemään.

Päivän odotettua pääottelua seurasi 5274 maksanutta katsojaa. Mukava määrä siksikin, että Iives ja Tappara lahjoittivat puolet lipputuloista Ukrainan Jääkiekkoliitolle. Ottelua edelsi lyhyt seremonia, jossa puheenvuoron käyttivät pormestari Kalervo Kummola ja Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova. Suurlähettiläs pudotti ottelun aloituskiekon.

Itse ottelu oli vauhdikas, jännittävä ja tavattoman intensiivinen. Tasainen koitos ratkesi vasta viime minuuteilla: ensin Tapparan Petteri Puhakka ei pystynyt maalintekoon rankkarista ja pian sen jälkeen ajassa 57.47 muutenkin edukseen esiintynyt tsekkisentteri Petr Kodytek viimeisteli Ilveksen voittonumeroiksi 2-1.

Ruotsalaisvieraat voittivat turnauksen peittoamalla päätösottelussa Ilveksen selkeästi 6-1. Lauantain toisessa ottelussa Tappara voitti Ässät 4-1. Keskinäisessä ottelussaan Ilves ja Tappara pelasivat lähes parhailla miehistöillä, ja lauantaina oli kokeilujen vuoro.

Vanha ja uusi Hippos

Kirittäret pelasi eilen ensimmäisen ottelunsa Hippoksen uudella pesäpallostadionilla. Katsojamääräksi ilmoitettiin 1608 ja joku arveli, että vanhalle stadionille olisi sateenuhkaisessa säässä saapunut tuhat katsojaa vähemmän.

Pesisfoorumilla uutta stadionia on nimitetty kaukaloksi, missä läpilyönnit pysähtyvät aitaan tai betonivalliin. Tämä on totta, mutta vain jos puhutaan kunnarin arvoisista läpäreistä. Esimerkiksi Viivi Partasen eilinen kakkosrajapuhkaisu olisi tuottanut monella muulla kentällä kunnarin. Hippoksella pallo kimposi ennustettavasti betonimuurista, joka on mielestäni tarpeeton tai ainakin liian korkea. Aitaan osuessaan pallo kimpoaa sattumanvaraiseen suuntaan ja lisää kiinniottamisen vaikeutta.

Kunnarit tulevat olemaan tiukassa, mutta tavallisia juoksuja uudella stadionilla tehtäneen aivan normaalisti. Esimerkiksi Kirin ja Haminan ykköspesisottelussa lauantaina tehtiin 12 juoksua ja naisten yp-pelissä sunnuntaina 17 (ja supervuorossa vielä 7 lisää)! Eilisen huippupelin vähäjuoksuisuus ei johdu kentästä, vaan joukkueiden laadukkaasta ulkopelistä. Lisäksi mielestäni ei yhtään haittaa, että stadioneissa on eroja!

65 vuotta palvellut vanha stadion muistetaan varsinkin Kirittärien pitkästä menestysputkesta. Miesten puolella on ollut hiljaisempaa, sillä Kirin viimeisin mestaruus on vuodelta 1984. Vanhan stadionin yleisöennätys on tehty v. 1979: vastakkain Kiri ja Hyvinkään Tahko, yleisöä 5496.

Seurasin pesistä hyvinkin aktiivisesti siihen aikaan, kun pelattiin vielä Harjun nurmikentällä. Muutin pois Jyväskylästä sen jälkeen, kun alettiin pelata Hippoksella ja näin enää yksittäisiä pelejä. Vanhalta Hippokselta ehti kuitenkin kertyä paljon muistoja, Kirittärien ansiosta enimmäkseen hyviä.

On yksi päinvastainenkin tapaus. Kirittärien ja Pesäkarhujen ensimmäinen finaalipeli syksyllä 2021 oli kaikin tavoin surkein pesäpallotapahtuma, missä olen ollut mukana. Vettä tuli niin että kenttäkin lainehti, ja kaiken lisäksi Kirittäret hävisi.

Edit 10.7.
Uuden stadionin ensimmäinen kunnari nähtiin eilen, kun Tinja Töyrylä onnistui lyönnissään täydellisesti: takaa läpi ja pallo parkkipaikalle. Suoritus (1+2) toi Kirittärille kolmen pisteen voiton Rauman Ferasta.

Kolme nimeä kisoista

Suomen kannalta alavireisesti sujuneista jääkiekon MM-kisoista jää vähän eri syistä mieleen kolme nimeä: Rantanen, Onninen ja Grimaldi.

Monesti on nähty, että kaikki MM-kisoihin saapuvat NHL-pelaajat eivät ole tähtiä tai edes vahvistuksia, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Mikko Rantanen on oikeasti supertähti ja muutkin kovia pelimiehiä. Vastaavasti mediassa vähäteltiin USA:n ja Kanadan joukkueita sillä perusteella, että ne olivat ”nimettömiä”. Vähälle huomiolle jäi, että esimerkiksi USA:n joukkueessa 13 pelaajalla on NHL-kokemusta.

Rantanen ei tehnyt yhtään maalia, mutta oli 9 syötöllään Suomen paras pistemies. Ei siis todellakaan floppi, mutta ei myöskään sateentekijä, jollaista monet taisivat odottaa. Tähtistatuksestaan huolimatta Rantanen pelasi joukkueelle, ja näin jälkikäteen arvioituna häntä olisi varmaankin kannattanut kokeilla NHL-ketjun sentterinä laidoillaan Kakko ja Kapanen.

Onninen ei ole pelaaja laisinkaan, vaikka nimi toistui Rantasta useammin fanipaitojen selässä. Putkifirma tarjosi yhteistyökumppaneilleen 700 lippua jokaiseen Suomen peliin ja kun erikoistarjoukseen kuului myös fanipaita, ”Onniset” näkyivät katukuvassa ja katsomossa. Sanomista tuli siitä, että eivät kuuluneet. Minulla ei ole valittamista, mielestäni mainostemppu oli oikein näppärä.

Näin paikan päällä Ranska-USA -ottelun ja kiinnitin huomiota USA:n pelaajaan, joka kääntyi vauhdissa ”postimerkin kokoisella” alueella vieläpä niin, että kiekko pysyi mukana. Ihastuin tyyppiin ja katsoin keskeiset tiedot jo ottelun aikana. Ikää 30 vuotta, pituutta 168cm eli vähemmän kuin JYPin Jerry Turkulaisella, mutta painoa yli kymmenen kiloa enemmän. Vahva jässikkä siis, erinomaisesti luisteleva ja rightiltä tulisesti laukova. Myös pelisilmä oli kohdallaan.

Monikohan suomalaistoimittaja tiesi Rocco Grimaldista mitään ennen kisoja? Nyt ehkä tietää: taskuraketti voitti kisojen pistepörssin tehden 10 ottelussa 7 maalia ja antamalla 7 maalisyöttöä. Eilen päättyneet MM-kisat olivat Grimaldille ensimmäiset aikuisten tasolla, mutta takavuosilta tilillä on kahdet U-18 ja yhdet U-20 -kisat, tuloksena kolme kultamitalia.

Terveiset takamailta

Kirjoitin vuosi sitten blogipostauksen MM-fiiliksistäni ja totesin, että ”Täällä Hervannan takamailla kisat näkyvät vain ratikan kyljessä…”

Tunnetut tamperelaiset mainostavat tälläkin kertaa kiekkokisoja ratikan kyljissä. Olen tunnistanut Raipen, Heljangon ja Topin.

Raipen tietävät kaikki, Heljangon kaikki kiekkoa seuraavat, mutta kuka on Topi?

Katson Suomen pelit televisiosta, mutta menen paikan päälle tulevan sunnuntain iltapeliin. Siinä kohtaavat Ranska ja USA. Jo marraskuussa ostamani päivälipun iltapäiväottelussa kohtaavat Saksa ja Unkari; tämän eksoottisen herkkupalan jätän Jounin nautittavaksi.

Suomi aloitti tappiolla avausottelussa USA:ta vastaan, mutta on parempi hävitä turnauksen alussa kuin lopussa. Jos suorittaminen paranee peli peliltä koko kisojen ajan, pudotusvaiheessa ollaan jo lähellä totuttua tasoa. En ihmettelisi, vaikka USA tulisi vastaan toistamiseen, toivottavasti loppuottelussa! Suomea vastaan USA pelasi niin hyvin, että ihan kateeksi kävi.