Avainsana-arkisto: JYP

Etäfani matkusti finaalipeleihin

JYP Naiset voitti runkosarjan jo viime kaudella, selvitti välierävaiheen ja lähti finaaleihin kotiedun ansiosta suurin toivein. Matkustin Jyväskylään – vain nähdäkseni, että Blues oli edelleen vahvempi. Pettymys oli katkera.

Päättyneellä kaudella JYP valmistautui kultataistoon selvänä suosikkina: runkosarjan ja välierien jälkeen joukkue oli pelannut kauden aikana 31 ottelua ja voittanut ne kaikki! Kestomenestyjä Blues tahkosi välierät pitkän kaavan mukaan ja joutui lopulta tyytymään pronssimitaleihin. JYP sai finaalivastustajakseen HPK:n. Taas tuli lähtö etelään.

JYPn finaalipaikka varmistui kolmella voitolla Kärpistä. Kärpät ei voittanut kertaakaan, mutta onnistui tekemään sarjassa viisi maalia (JYP 11). En nähnyt yhtään välieräottelua, mutta Riikka Välilä sanoi radion haastattelussa Kärppien paineistaneen herkeämättä JYPin puolustusta. Finaaleissa Riikka odotti ohjauspeliä ja helpompia lähtöjä omasta päädystä.

Ensimmäinen finaaliottelu aloitettiin runkosarjassa kunnostautuneiden JYP-pelaajien palkitsemisella. Joukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski palkittiin runkosarjan parhaana pelaajana, parhaana puolustajana ja pistepörssin voittajana. Jenni teki 28 ottelussa 17 maalia ja antoi 62 maalisyöttöä. Muita palkittuja olivat Tanja Niskanen, Sanni Hakala ja päävalmentaja Katja Saari. Vieraat joutuivat katselemaan palkintosadetta viivalta.

JYPn pelaajamateriaali on laadukas, mutta kapeahko: joukkue pelasi käytännössä kolmella ketjulla ja viidellä puolustajalla. HPKn kokoonpanossa oli neljä ketjua ja kolme pakkiparia. Kaikki tietävät, että paineen alla väsyessään hyväkin puolustus sortuu virheisiin. Siksi ihmettelen, miksi HPK ei yrittänyt samaa kuin Kärpät. Mielestäni tämä olisi ollut Kerhon ainoa keino horjuttaa vastustajaa.

Finaalisarjan avauksessa JYP oli ylivoimainen ja voitti numeroin 5-0. Tilannetta helpotti, että maalinteko onnistui kahdesti jo avauserässä. Myös puolustaminen sujui mallikkaasti, ja Kerholla oli vaikeuksia päästä hyville maalipaikoille. Ottelun tehopelaajina kunnostautuivat tutut nimet: Riikka Välilä 1+3, Tanja Niskanen 2+0, Jenni Hiirikoski 1+1 ja Sari Kärnä 1+1. Meeri Räisänen näytti maalilla, mitä on odotettavissa.

Pelit jatkuivat jo seuraavana päivänä Hämeenlinnassa. Onnistuin houkuttelemaan Jounin kuskiksi, ja matkustin paikalle Tampereen kautta. Pelipaikka sijaitsi Ritarihallin yhteydessä ja oli nimeltään Metritiski Areena. Koska monen metrin levyinen kaistale jäätä jäi täydellisesti katveeseen, pelitapahtumien seuraaminen perustui suurelta osin kuulohavaintoihin ja arvauksiin.

Kerran Kerhon pelaaja rynnisti kovalla vauhdilla kohti laitaa, mistä kuului kovaa kolinaa. Totesimme Jounin kanssa yhteen ääneen, että taisi olla sääntöjen vastainen taklaus. Tuomarin käsi nousi pystyyn pienellä viiveellä, mutta ihmeeksemme katveesta ilmestyikin JYP-pelaaja ja luisteli jäähyaitioon.

Finaalisarjan toinen ottelu oli ensimmäistä tasaisempi, ja torjunnoilla mitattuna HPK oli jopa hallitseva osapuoli. Silti on pakko sanoa, että Kerho oli äärettömän kaukana ottelun voittamisesta.

Ensimmäistä maalia jouduttiin odottamaan ottelun puoliväliin, mutta JYP malttoi pelata kärsivällisesti. Loppunumerot 0-3; Jenni Hiirikoski ja Riikka Välilä olivat totutun hyviä, ja Meeri Räisänen jatkoi jäätävällä tasolla.

Avausmaalin tehnyt Saila Saari sanoi ottelun jälkeen, että ilman Meeriä JYP olisi hävinnyt. Olen asiasta eri mieltä. JYP on – mitenkään Kerhoa vähättelemättä – laadukkaampi joukkue, ja tämä koskee myös maalivahteja.

Pudotuspeleissä JYPn luukkua aukonut Tiina Ranne oli runkosarjassa vakuuttava ja valittiin naisten MM-kisoihin. Myös kolmosmolari Eerika Saloranta torjui runkosarjassa paremmalla prosentilla kuin pudotuspeleissä hyviä otteita esittänyt HPKn Kiira Laine.

Kolmannesta finaaliottelusta tuli huikea jännitysnäytelmä. Mielestäni Kerho pelasi parhaan pelinsä ja JYP huonoimpansa. Hermoilustako mahtoi johtua, että kiekko saatiin verkkoon vasta jatkoerän jälkimmäisellä puoliskolla. Ylivoimapeli oli mielikuvituksetonta hieromista ja väkisin yrittämistä, vaikka pelaajien taitotaso riittäisi jopa improvisointiin.

Päävalmentaja Katja Saari kertoi havainneensa JYPn päässeen kolmannessa erässä entistä selvemmin pelin päälle, Minä näin tilanteen aivan toisin: ensi kertaa finaalisarjan aikana tuli hetkittäin sellainen olo, että Kerho saattaa voittaa ottelun. Jatkoerässä luottamus oli taas horjumaton, koska neljällä neljää vastaan pelaaminen näytti sopivan paremmin kotijoukkueelle.

Ajassa 73.51 ahdistunut olo kääntyi auvoiseksi. Omalla tunneasteikollani JYP-naisten kolmas mestaruus nousee erittäin korkealle, suunnilleen samalle tasolle JYP:n toisen liigamestaruuden kanssa. Se ensimmäinen on aivan oma lukunsa.

Lopuksi on nostettava esiin naisjääkiekkoilun legenda ja pudotuspelien MVP Riikka Välilä (os. Nieminen). Alusta asti Riikan uraa seurannut Keskisuomalaisen toimittaja Ilkka Kulmala kirjoitti mestaruuden ratkettua hienon kolumnin, josta seuraava katkelma:

Ja neiti Nieminen antoi palaa. 1989 Riikka täytti 16. Tuona vuonna hän voitti aikuisten SM-kultaa jääkiekossa (EVU), kaukalopallossa (JPS), jääpallossa (JPS) ja pesäpallossa (Kiri). Viimeksi mainitussa lajissa hänet valittiin vuoden naispelaajaksi.

Ilkka Kulmala ehdotti, että sitten kun ura joskus päättyy, Riikan paita nostetaan Hippoksen jäähallin kattoon. Kannatan lämpimästi.

Kiitos JYP Naiset, kiitos Riikka!

PS
Olin paikalla, kun Riikan paita nostettiin kattoon 4.1.2020

Harjulta Hippokselle – 60 vuotta jyväskyläläistä jääkiekkoilua

Helmikuun ensimmäisenä (2008) Hippoksen jäähallissa pelattu JYPin ja KalPan liigaottelu käynnistyi tavallista juhlavammissa tunnelmissa. Päivälleen 60 vuotta aiemmin pelattiin Jyväskylän ensimmäinen jääkiekko-ottelu, jossa kohtasivat Jyväskylän Palloilijat ja Kuopion Erä-Veikot.

Tapahtumapaikkana oli Harjun urheilukentälle pystytetty peliareena, jonka laidat olivat päädyistä suunnilleen nykyisen korkuiset, mutta sivuilta puolta matalammat. Suojaverkkoja ei ollut, joten lumivalleilta peliä seurannut runsaslukuinen yleisö joutui varmaankin väistelemään maalin yli lauottuja kiekkoja. Maalien runko oli tukevaa sahatavaraa, ei aivan kakkosnelosta mutta melkein.

Joukkueisiin kuului maalivahdin lisäksi vain kaksi puolustajaa ja kuusi hyökkääjää. Puolustajat joutuivat melkoisen koville, kun lepoaikaa sai vain pelikatkojen ja erätaukojen aikana. Koska varamaalivahteja ei ollut, joku hyökkääjä olisi tarvittaessa komennettu maaliin.

Vieraat voittivat ottelun numeroin 2-3. Kuopiolaisten tehomies oli hattutempun tehnyt kakkosketjun laitahyökkääjä, sittemmin aivan muissa yhteyksissä mainetta niittänyt Pertti ”Spede” Pasanen. Kotijoukkueen maalintekijät olivat Teuvo Niinisalo ja Olli Martikainen.

Hipposhallin käytävällä on kolme kuvaa Harjulla pelatusta ottelusta (kuvaajan nimeä ei mainita). Niistä voi nähdä ja päätellä yhtä ja toista.

1940-luvun lopulla pelaajat viilettävät ilman kypärää, avopäin tai pipo päässä. Poikkeuksena on JP:n maalivahti, jonka varustukseen kuuluu tyylikäs lippalakki.

Muutkin suojavarusteet ovat nykyisiin verrattuna niin huomaamattomia, että luistelijat tunnistaa kiekkoilijoiksi vain mailan perusteella. Tuon ajan mailoissa oli puuvarsi, johon oli liitetty suora vanerilapa. Erkkaa käytettiin vaihtelevasti.

Peli ei näytä erityisen vauhdikkaalta. Esimerkiksi kuvassa 1. tumma-asuisen Erä-Veikkojen joukkueen pakit eivät nouse mukaan hyökkäykseen, vaan seisoskelevat omalla siniviivallaan. Tällä tyylillä jaksaa pelata koko pelin ilman vaihtoja!

Kuvan 2. tilanne on vielä erikoisempi: kuopiolaishyökkääjä karkaa läpiajoon JP-pakkien välistä, eivätkä nämä yritä häiritä millään tavalla. Muut pelaajat seuraavat yhdessä yleisön kanssa, muuttuvatko numerot.

Hippoksen juhlaottelun itseoikeutettuja kunniavieraita olivat JYP:n joukkueen ykkösketjun sentterinä pelannut Pentti Barck (80) ja toisena puolustajana urakoinut Matti Jokinen (79).

Pentti Barck näkyi pitkään jyväskyläläisessä jääkiekkoilussa, sillä peliuransa päätyttyä hän vihelsi erotuomarina peräti 298 ottelua. Barckin aikana yksi mies hoiteli päätuomarin ja linjamiesten tehtävät.

Veteraanit pudottivat yhdessä avauskiekon, jonka jälkeen Tuomas Pihlman (JYP) ja Jiri Bicek (KalPa) saattoivat heidät huolekkaasti takaisin toimitsija-aitioon.

Kuuden vuosikymmenen aikana voimasuhteet ja isoveli-pikkuveli -asetelma ovat muuttuneet: juhlaottelussa JYP oli tyly isäntä ja voitti KalPan maalein 5-1. Tällä kertaa hattutempusta vastasi JYPin kultakypärä Jarkko Immonen.

Keskisuomalaisen artikkelissa muistellaan lajin alkuvaiheita Jyväskylässä.
2/2008

Härkäviikko

Jääkiekkopiireissä härkäviikolla tarkoitetaan rupeamaa, jonka aikana joukkue pelaa neljä ottelua seitsemässä päivässä. Yleensä pelitihentymistä saa kiittää tai moittia SM-liigaa, mutta minä suunnittelin härkäviikkoni ohjelman ihan itse.

Esiottelu

Juna saapui Jyväskylään keskiviikkona klo 19.19. Systeri oli vastassa, veimme kamat Vaasankadulle ja jatkoimme puolijuoksua hallille. Perille päästyämme A-nuoret pelasivat jo toista erää: tilanne 1-2 Kärpille.

Huomioni kiintyi kotijoukkueen hyvin liikkuvaan pakkiin, jonka pelipaidan nimi oli teipattu piiloon. Kolmannessa erässä JYP tasoitti ja erityisseurantaan päässyt pelaaja sai syöttöpisteen ja henkilöllisyyden: pitkään loukkaantuneena ollut Tapparalähtöinen Mikko Mäenpää haki pelituntumaa. Kärpät kuittasi pian ja varmisti voittonsa tekemällä neljännen tyhjiin: lopputulos 2-4. Numerot vastasivat hyvin joukkueiden voimasuhteita.

Seuraavan aamun Keskisuomalaisessa valmentaja Petri Mattila tunnusti joulutauon tulevan tarpeeseen. Ottelutahti on A-nuorillakin tiivis, vaikka liigaa pelaavia ei tällä kertaa ollutkaan mukana.

Hippoksen hurmos

Omalta kannaltani viikon odotetuin peli oli lähtökohdiltaan kutkuttava torstain JYP-Jokerit: kotijoukkue ennätysmäisessä pisteputkessa, vieraat parista tappiosta huolimatta selvässä sarjajohdossa, Hipposhalli loppuunmyyty.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia Jokerit painosti, mutta JYPin hyvän puolustuspelin ansiosta katsomossa sai olla suhteellisen levollisin mielin. Erityisesti alivoimapelaaminen oli vakuuttavaa. Erän loppupuolella JYP alkoi yhä selkeämmin hallita pelitapahtumia. Jokerikapteeni Ville Peltosen jäähy kostautui ajassa 17.13: Perrin nappasi irtokiekon maalinedustahässäkästä, vei sivuun ja napsautti kylmäpäisesti yli Lehtosen. Syöttäjiksi merkittiin Sillgren ja Chlubna.

Lievä JYP-hallinta jatkui toisessakin erässä. Kummankin joukkueen tarkasta joukkuepuolustuksesta kertoo, että pelissä ei nähty yhtään läpiajoa tai selkeää ylivoimahyökkäystä. Silti kukaan tuskin väittää, etteikö peli olisi ollut viihdyttävä. JYPin toinen maali syntyi niinikään ylivoimalla ajassa 37.24 Petri Virolaisen lapioitua kiekon reppuun maalinedustaruuhkasta. Syöttöpiste Vostrakille.

Kolmannessa erässä tyydyttiin varmistelemaan voittoa. Oli vähän pakkokin, sillä Hannu Henriksson vihelsi JYPille viisi kakkosta. Jokerit kavensi siirretyn rangaistuksen aikana, mutta ei päässyt sen lähemmäksi. Ansaittu voitto kotijoukkueelle.

Pelin nähtyäni en enää ihmettele JYPin voittoputkea ja sarjasijoitusta. Ensi kertaa livenä näkemäni Eric Perrin pelasi itsensä kertaheitolla suosikikseni. Hyvin pelasivat kaikki muutkin. Jokerit esitti virkamieskiekkoa ja varsinkin sen ylivoimapeli melkeinpä säälitti: Ville kuskasi ja muut ihmettelivät.

Tylsä paikallisottelu

Härkäviikko jatkui pääkaupunkiseudun kahdella periaatteessa kiinnostavalla ottelulla: Jokerit-HIFK ja Blues-Kärpät. Kaverina oli jo aiemmin paikalle matkustanut Jouni ja lisämausteena tutustuminen kahteen ennenkäymättömään kiekkopyhättöön.

Helsingin paikallisottelu pysyi tasaisena vain ensimmäisen erän (1-2), sitten iloisesti pelannut IFK meni menojaan, loppunumerot 1-6. Areenan pelitapahtumia jännittävämpää oli seurata jumbolta tilanteita Turun ottelusta. JYP hoiteli pelin numeroin 3-6 ja otti ensimmäisen vierasvoiton Tepsistä sitten vuoden 1994.

Vaikka itse peli olikin paha pettymys, Hartwall Areena oli meille monenlaisiin viritelmiin tottuneille lapinpojille sitäkin sykähdyttävämpi elämys. Halli ei ollut läheskään loppuunmyyty (11862), mutta käytävät erätauolla tupaten täynnä. Vasta pelin jälkeen oli mahdollisuus katsella paikkoja ja löytää ”Poika” eräästä ensimmäisen kerroksen vitriinistä.

Kärpät vieraskoreana

Härkäviikon päätti HN-ottelu Blues-Kärpät. Paikalle piti matkustaa: bussilla keskustaan, metrolla Ruoholahteen, bussilla Espooseen. Puolityhjä LänsiAuto Areena oli komea ja epäilemättä nykyaikainen, mutta tavalla josta en pitänyt. Minusta urheilu ja oheistarjonta on syytä pitää selvemmin erillään. Toisaalta musiikki ei soinut yhtä häiritsevän voimakkaana kuin Hartwallissa.

Kärpät näytti jääkiekkokansalle, miten vierasjoukkueen haluttaisiin pelaavan Raksilan hallissa. Löysä viisikkopuolustus aiheutti tuhottoman määrän ylivoimahyökkäyksiä, joista Blues viimeisteli kauniita osumia. Kotiyleisö varmaankin nautti näkemästään täysin siemauksin, loppunumerot 7-3.

JYPiläisittäin sytyttävän Petr Tonin sairasloman vuoksi ottelun ehkä mielenkiintoisin pelaaja oli kaimapoika Tenkrat, jota avauserän jälkeen ei enää jäällä näkynyt. Syyksi selvisi käteen osunut mailanisku, joka passitti kultakypärän ennenaikaiselle joulutauolle. Nuorisoketjun laitahyökkääjä Antti Aarnio erottui energisten otteidensa ansiosta edukseen muuten vaisusta Kärppäryhmästä. Bluesin onnistujia oli Markku Hurme tehoilla 2+1.

Härkäviikon kokemukset voisi kiteyttää vaikkapa näin: pelin taso ja areenan koko/komeus olivat kääntäen verrannollisia. Ehdottomasti tasokkainta kiekkoa pelattiin Hippoksen pienessä ja vanhanaikaisessa hallissa.
12/2002

Pakkina ja lukkarina

Niin kauan kuin muistan, syntymäkaupungissani Jyväskylässä on pelattu talvisin jääkiekkoa ja kesäisin pesäpalloa. Tällä hetkellä kaupungin palloilutarjonta on todella monipuolinen, mutta vanhat valtalajit ovat pitäneet pintansa.

Omat muistikuvani ulottuvat 1950-luvun loppupuolelle, jolloin jääkiekkoa pelattiin ulkokentillä. Maan ensimmäinen tekojää valmistui Tampereelle v. 1956 ja jäähalli Tampereen MM-kisoihin v.1965. Viime vuosikymmenen talvia ajatellen tuntuu uskomattomalta, että  jääkiekkosarjat on pystytty pelaamaan luonnonjäillä Helsinkiä ja Turkua myöten.

Jyväskylän kiekkoilun keskus oli Nisulan monttu, missä JyP pelasi ja harjoitteli. Jääkiekko-ottelut olivat interaktiivisia tilaisuuksia. Lumisateella yleisö huolehti erätauoilla kolaamisesta; pakkasella me junnupelaajat ahtauduimme lämmittelemään kotijoukkueen pukukoppiin. Sisämaan pakkasraja taisi olla 25 astetta. Eräässä pakkaspelissä tolppaan osunut kiekko halkesi!

Kauden kohokohtia olivat Suomen Cupin avauskierroksen ottelut, joissa JyP sai vastaansa mestaruussarjassa pelaavan yhdistelmän. Yleensä vieraat keskittyivät hauskanpitoon ja pelasivat vain sen mitä voittoon vaadittiin. Erityisen tarkkailun kohteena olivat pääsarjapelaajien luistelutekniikka ja varustemuoti.

Vielä 60-luvulla oli tavallista, että suuri osa edustusjoukkuetta kokoontui sunnuntai-aamupäivisin Harjun kentälle pelailemaan pikkupoikien kanssa. Jääkiekkokulttuuri ilmeni sillä tavoin, että kaikki pelissä mukana olleet pääsivät vuorollaan yrittämään maalintekoa namusyötöstä. Pelikavereista yksi voitti myöhemmin Jokereissa Suomen mestaruuden, toisen pelipaita riippuu Hippoksen hallin katossa.

Kaikista mukana olleista ei kehittynyt tähtipelaajia tai sarjajyriä, mutta aivan varmasti jääkiekon ystäviä ja pelin ymmärtäjiä.

* * *

Kesän suosikkilaji oli pesäpallo. Mestaruussarjassa esiintyi parhaimmillaan kolme jyväskyläläisjoukkuetta, joista moninkertainen Suomen mestari Kiri oli minun suosikkini. Harjun muhkurainen tai liejuinen nurmikenttä toi pelitapahtumiin omat mausteensa ja sai vierasjoukkueen usein epätoivon partaalle. Sateella kotipesään syöksynyt pelaaja oli pakko pysäyttää, jotta liuku ei olisi jatkunut lyseon pihalle.

Sarjapelit nurmikentällä päättyivät vuoteen 1967, jonka jälkeen siirryttiin Hippoksen pesäpallostadionille. Pelialusta parani, mutta Harjun ainutlaatuista tunnelmaa ei enää tavoitettu.

Entisinä aikoina syöttölautanen oli kiinni kotipesän etureunassa, ja pomppulyönti onnistui  miltei kaikilta pelaajilta. Muistan tapauksen, jossa lukkari erehtyi nostamaan taktisen väärän kentän puolelle. Nopeaälyinen pelimies otti tarvittavat askeleet ja pamautti pallon ulos kakkosrajasta lähestulkoon 90 asteen kulmassa.

Polttolinjassa pelasi vain kolme miestä, pesävahdit ja varsinainen polttaja. Sen sijaan koppareita oli kolme. Vaikka kenttää on sittemmin reilusti jatkettu, nykyisessä ryhmityksessä takakentällä urakoi kaksi pelaajaa.

Nisulan poikien pesäpallostadion sijaitsi rakentamattomalla tontilla Sopukadun ja Kortesuonkadun risteyksessä. Läpilyönti kolmospuolelta vei pallon paikkaan, missä auto karkasi kuskin hallinnasta ja syöksyi katsojien joukkoon MM-rallissa muutamia vuosia sitten.

”Näppärin” pelit kiinnostivat myös edustustason pelaajia. Esimerkiksi uransa alkuvaiheissa hyvällä menestyksellä sekä jääkiekkoa että pesäpalloa pelannut monilahjakkuus, varsinaisesti pikajuoksijana tunnettu Erik Gustafsson ilmestyi silloin tällöin paikalle ja pyysi päästä mukaan peliin.
2/2001

Puusilmiä ja -päitä

Piti oikein tarkistaa, milloin olen viimeksi käsitellyt kiekkoasioita: tammikuun alussa. Kirjoitin silloin nuorten MM-kisoista.

Nyt pudotuspelit ovat täydessä vauhdissa ja kaksi välieräjoukkuetta jo selvillä. Toinen niistä on suosikkini JYP, joka selätti Ässät lyhyen kaavan mukaan otteluvoitoin 4-0.

Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen monella suulla todettiin, että JYP oli Vatasen verran parempi. Olihan Vatanen liekeissä, mutta silti tällaisissa puheissa oli ripaus pikku kehuun piilotettua vastustajan vähättelyä. JYP oli vahvempi nimenomaan joukkueena.

Toisaalta spekuloitiin sillä, mitä olisi tapahtunut, jos Ässät olisi pystynyt tekemään otteluiden avausmaalit. Vastaus saatiin otteluissa 3 ja 4: Ässät onnistui tekemään avausmaalin kummassakin, mutta tämä ei siivittänyt joukkuetta voittoon.

Eilen JYP paransi heikon avauserän jälkeen peliään niin reilusti, että tässä kotikatsomossa ei tarvinnut olla huolissaan lopputuloksesta. Myös Urhon väki huomasi saman asian ja kertoi havainnostaan jo ennen JYPin tasoitusta ja siirtymistä johtoon.

Yllättävän monet pelejä kommentoineet todistivat puusilmäisyytensä väittämällä, että kaikki pelit olivat “kumman tahansa joukkueen voitettavissa”. Esimerkiksi ässäkapteeni Ville Uusitalon arvio taistelun tauottua oli SK:n mukaan tällainen:

Mutta ei tämä mikään 4–0 -sarja ollut. Jokainen peli olisi voinut kääntyä toisinkin.

No ei todellakaan! Uusitalo ei ehkä ole puusilmä, mutta liian voimakkaat värilasit näyttävät vääristävän todellisuutta.

En kuulu Petteri Sihvosen ihailijakerhoon, mutta tätä ottelusarjaa arvioidessaan Mr. Viivelähtö osuu naulan kantaan:

Tosin Ässät oli niin heikko tässä sarjassa, että Ahonkin (JYP:n päävalmentaja) todelliset kyvyt punnitaan vasta seuraavassa sarjassa.

* * *

Sitten ne puupäät.

Isomäen hallissa oli Ässien ensimmäisen kotiottelun alla aivan mieletön tunnelma, joka tulkittiin Jatkoajan keskusteluissa osoitukseksi porilaisen jääkiekkokulttuurin ylivertaisuudesta jyväskyläläiseen verrattuna.

On aivan totta, että Hippoksella ei päästä lähellekään Isomäen hallin desibelilukemia, vaikka mittarit asennettaisiin keskelle rumpuryhmää. Toisaalta hyvä kiekkokulttuuri voi onneksi tarkoittaa muutakin kuin maksimaalista mölinää.

Toisen erän lopulla Ässien Dixonin mailanlapa nousi voimalla Vatasen visiirin alle, ja tähtipakki poistui verta valuen pukukoppiin paikattavaksi. Ässäpelaajalle tuomittiin 5 minuutin jäähy ja pelirangaistus. Hänen kautensa päättyi siihen.

Kun Vatanen palasi erätauolta kolmanteen erään, yleisö otti hänet vastaan buuauksin. Isomäen puupääosaston tulkinnan mukaan Vatanen “järjesti” Ässien ykkössentterin suihkuun.

Porissa varmaankin ymmärretään pelaajan olevan vastuussa mailastaan, mutta onko Vatanen vastuussa huitaisun oikeaoppisesta vastaanottamisesta ja lisäksi tuomareiden ratkaisusta? Joidenkin mielestä ilmeisesti on.

Pahimpien puupäiden toiveet toteutuivat, kun “syyllinen” nilkutti kulmaväännön päätteeksi vaihtoon. Riemua riitti vielä silloinkin, kun Vatanen jätti kaukalon pakkikaveri Laatikainen avustamana.

En syytä ässäpelaajia Vatasen jahtaamisesta saati tahallisesta vahingoittamisesta, mutta osa yleisöä käyttäytyi suoraan sanottuna kuvottavasti. Hakametsän hallissa kuultiin vastaavaa lällättelyä, kun Vatanen loukkaantui vuosi sitten puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan.

Tunteellahan näissä peleissä mennään ja ylilyöntejä sattuu, mutta yleisön ilonpito pelaajan loukkaantumisesta suututtaa minua enemmän kuin mikään kaukalossa tapahtuva.

JYP tiedotti tänään, että Sami Vatanen joutuu olemaan nilkkavamman vuoksi “viikkoja” pois kaukaloista. Voitokkaasta puolivälieräsarjasta jäi ikävä jälkimaku.

* * *

Kuten muistetaan, Vatanen olisi todennäköisesti valittu viime kevään leijonamiehistöön, mutta loukkaantumisen vuoksi kisat jäivät väliin. Toivottavasti Sami toipuu nopeasti täyteen iskuun ja ihastuttaa kotikisoissa kaikkia jääkiekon ystäviä.

Sami Vatanen nousi JYPin edustusjoukkueeseen 18-vuotiaana syksyllä 2009 ja pelasi loistavan tulokaskauden. Kuvasin Samin 1.9.2009 Keuruulla harjoitusottelussa HPK:ta vastaan.
3/2012

Kypärässä on oma numero, mutta paita #11 kuuluu nykyisin Eric Perrinille.

Peli-illan sijaistoimintaa

Torstain liigakierroksen kiinnostavin ottelu pelataan Jyväskylässä, missä erinomaisesti kautensa aloittanut kotijoukkue JYP saa vastaansa HIFKn. Kyseessä on liigan kärkiottelu, joten Hippoksen tapahtumat kiinnostavat tällä kertaa muitakin kuin vannoutuneita JYP-faneja.
Minulla on kolme vaihtoehtoa:

1. Pysyn kotona ja kuuntelen Anssi Ritarin selostusta Radio Jyväskylän nettiradiosta. Samalla voin käsitellä kuvia.
2. Lähden ravintolaan katsomaan peliä televisiosta.
3. Tyydyn Radio Merisään katkelmiin ja kävelen samalla siltojen lenkin.

Valitsen vaihtoehdon kolme. Päätän kiertää lenkin myötäpäivään.

Ounaskosken sillalta näen syksyn ensimmäiset harmaat joutsenet, neljä poikasta ja puhtaanvalkean emon. Linnut tuntuvat hermostuvan kiikaroinnista ja siirtyvät Lainaalta Vitikanperälle. Kulpinväylän sillalla kaivan kameran esiin ja otan kuvan Ounasvaaran suuntaan. Laskevan auringon viime säteet osuvat Suutarinkorvan siltaan. Kalle Kaijomaa tekee maalin ja JYP johtaa 1-0.

Jatkan matkaa ja ilokseni JYP tekee jo toisen maalinsa. Hyvältä vaikuttaa! Tien ylittää neljä sepelkyyhkyä, suuntana Kemi. Muutto vilkastui välittömästi, kun tuuli pyörähti pohjoisen puolelle.

Kuu nousee idän taivaalle, edellisenä päivänä täyttynyt. Sommittelen sen näkymään Suutarinkorvan sillan ristikon lävitse.

Seuraava etappi on pitkä. Hämärä tihenee Rovaniemellä ja jännitys Hippoksella. HIFK rankaisee kahdesti JYPin puolustajan karkeista virheistä, ja lupaavasti alkanut peli on hetkessä tasanumeroissa. HIFKn ensimmäisen maalin tekee viime kauden JYPin kapteenina aloittanut, mutta kovan kohun säestyksellä pääkaupungin joukkueeseen siirtynyt Tommi Kovanen. Tapaus herättää Hippoksen katsomossa ristiriitaisia tuntemuksia. Ounaskosken yläpuolella lentää neljä joutsenta – kohti pohjoista.

Viihdyn pitkään vanhan rautasillan pielessä. Ensin kuvaan ruskaista haapaa, joka hehkuu valonheittimen valossa. Sitten ruuvaan kameraan lisää herkkyyttä ja otan kohteeksi sillan ja kirkon. Haen tukea yksijalkaiselleni milloin mistäkin; nyt tarvittaisiin jo oikeaa jalustaa.

Rautasillan yli päästyäni JYP tekee lyhyessä ajassa kolme maalia. Merisään mies epäilee ottelun ratkenneen, mutta minä en suostu vielä nuolaisemaan. Peliaikaa on jäljellä vielä yli kymmenen minuuttia.

Koukkaan kirjaston ja keskikaupungin kautta takaisin jokirantaan. Jätkänkynttilä on komea ilmestys pimeässä illassa.

JYP voittaa ottelun numeroin 5-2 ja jatkaa jääkiekkoliigan kärjessä. Joukkueen kapteeni Juha-Pekka Hytönen kerää tehot 2+1 ja puhdistaa ansaitusti palkintopöydän.
9/2007