Aihearkisto: Linnut

Välillä hetki aurinkoa

Lauantain (12.11.) oli määrä olla vuoden harmain päivä, mutta mitä vielä: sää oli aurinkoisin pitkään aikaan, ja loputtomalta tuntunut harmaiden päivien ketju katkesi. Eilen sää oli vielä parempi, koska kova tuuli oli laantunut.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kumpanakin päivänä Iidesjärvellä. Lauantaina katselin ja kuvasin uiveloita, joita oli järvellä parikymmentä, joukossa yksi lähes juhlapukuinen koiras. Enimmäkseen linnut olivat naaras- tai vaihtopukuisia. Yhdellä linnulla oli valkea otsa.

Eilen uivelot olivat edelleen paikalla, mutta pysyttelivät turhan etäällä kuvattaviksi. Tapasin multakasoilla pikkuparven tiklejä ja sain kuvan, josta suoritusta on hyvä lähteä parantelemaan. Eräs tapaamani orni kertoi kuvanneensa tiklejä kyllästymiseen asti, mutta minulle tiklikuva on ensimmäinen. Rovaniemellä tikliä on vaikea päästä näkemään.

Tänään palattiin päiväjärjestykseen. Näkymä Insinöörinkadulla oli näin harmaa.

Neljäs, viimeinen kaakkuriraportti

Hammastunturin erämaa on sillä tavoin nimensä veroinen, että puhelin toimi viiden päivän aikana vain oikukkaasti jos ollenkaan. Sain kuitenkin kotoa hartaasti odottamani viestin:

Ti iltana kävin lammella, kovalla kaakatuksella yksi lintu laskeutui, en nähnyt muita. Teekkareita tulilla lauma, kaakatus kova heilläkin.

Viesti tarkoittaa sitä, että toukokuun alusta seurannassa olleiden kaakkureiden pesintä onnistui ja perhe lähti muihin maisemiin. Laskeutunut lintu oli todennäköisesti naapurilammen kaakkuri tai joku muu tarinaan liittymätön lintu. Kerroin asian retkikavereille, ja nostimme juurakkotulilla pokaalin.

Ennen Lappiin lähtöäni ehdin nähdä, että poikanen ui lammen itäisen lahden pohjukkaan, juoksi vettä pitkin ja nousi siivilleen. Suoritus oli kokonaisuudessaan noin 50 metrin mittainen ja hämmästyttävän hallittu.

Kävin seuraavan päivän aamuna hyvästelemässä linnut ja näin poikasen tekevän parin tunnin aikana kolme nousua, kaikki lupauksia antavia. Tarkistuskäynnin järjestysnumero oli 89.

Tuntui mukavalta, kun myös poikanen halusi heittää minulle hyvästit: se ui oma-aloitteisesti lähemmäksi kuin kertaakaan koko kesänä.

Kuulumisia kaakkurilammelta, osa 3

Poikanen on saanut nuoren linnun puvun ja on jokseenkin emolintujen kokoinen, ehkä jopa hieman näitä painavampi. Lintukäsikirjan mukaan kaakkurit oppivat lentämään suunnilleen kuusiviikkoisina, ja sen rajapyykin poikanen saavutti tänään.

Lammella harjoitellaan ahkerasti. Vesi roiskuu kun poikanen viuhtoo siivillään, välillä paikallaan, toisinaan jaloilla auttaen. Joitakin päiviä sitten näin poikasen jäljittelevän emolinnun rinnalla oikeaa lentoonlähtöä noin kymmenen metrin matkan. Emo nousi ilmaan, poikanen ei vielä.

Postauksen kuvat on otettu 4.8. Siivet ovat jo yllättävän kehittyneet, mutta poikasen lihaskunnossa ja painoindeksissä lienee toivomisen varaa.

Toivon historiallisen lentoonlähtöpäivän koittavan ennen ensi viikon perjantaita, koska lähden silloin viikoksi pohjoiseen. Lentämään opittuaan poikanen ei enää palaa pesälammelle, vaan keskittyy emojen opastuksella harjoittelemaan kalastamista jossakin siihen tarkoitukseen pesälampea paremmin sopivssa paikassa.

Kuulumisia kaakkurilammelta, osa 2

Kirjoitin kuulumisista kolme viikkoa sitten, pian sen jälkeen kun poikaset olivat kuoriutuneet. Poikasia oli todellakin aluksi kaksi. Kävi kuitenkin niin kuin kaakkureilla usein käy, että toinen poikanen menehtyi tavalla tai toisella. En ole nähnyt sitä 2.7. jälkeen.

Ainokainen kasvaa hyvää vauhtia ja näytti tältä kahden viikon ikäisenä. Kokoa on jo aika mukavasti eikä nokka ei ole enää huvittava töpö.

Keskiviikkona lammella vietettiin poikasen 3-viikkoissynttäreitä. Sopivasti paikalle sattunut seurue tarjosi kahvit ja tykötarpeet, minä tietopuolisen osuuden ja mahdollisuuden katsoa lintuja kaukoputkella. Oli taas kerran mukava tavata kaakkureista kiinnostuneita kulkijoita!

Käyn lammella joka päivä. Toisinaan jään suustani kiinni, joskus taas istun ja toivon näkeväni vahdinvaihdon. Eilen onnisti. Kalavesiltä tulijalla oli kala nokassaan, mutta poikasella ei ollut mitään kiirettä mennä ottamaan sitä. Kovin nälkäinen se ei selvästikään ollut.

Tänään istuin lammella puolitoista tuntia. Nyt en nähnyt vahdinvaihtoa, mutta poikanen esitteli oppimansa uuden tempun! Se ojensi toisen räpylänsä korkealle takaviistoon, taisipa vähän ravistaakin sitä. Räpylä oli yllättävän iso.

Poikaselta menee kaakkureille tärkeimpien taitojen oppimiseen vielä monta viikkoa. Järjestys on sellainen, että lentäminen opitaan ensin, jotta pääsee kalaisammille järville harjoittelemaan kalojen pyydystämistä.

Kuulumisia kaakkurilammelta

Keskiviikko (29.6.)
Kymmenen tunnin istuminen laivassa ja bussissa väsytti sen verran, että lammelle lähtöä piti illalla hetki arpoa. Koska poikasten kuoriutumisaika alkoi olla käsillä, päätin kuitenkin lähteä.

Ilta oli kaunis ja tyyni, emo istui pesässä kuten aina ennenkin. Jäin odottamaan, josko jotain tapahtuisi. Pian tapahtuikin: koiraslintu laskeutui keskelle lampea ja lähti välittömästi uimaan kohti pesämätästä. Ilman kiikariakin näin, että linnulla oli pikkukala nokassa. Arvelin ensin kalaa tuliaiseksi puolisolle, mutta kalan taisikin saada poikanen! Luovutusta en nähnyt.

Torstai
Heti rantaan päästyäni kiikaroin pesälle ja näin emolinnun. Jatkoin matkaa pesän kohdalle, ja pesämättään vesirajassa oli kaksi ruskeaa untuvapalloa!

Kotvasen odoteltuani koiraslintu laskeutui melko lähelle pesää. Toinen poikasista, varmaankin se nälkäisempi, lähti välittömästi uimaan kohti kalantuojaa. Poikasen kokoon nähden kala näytti suurelta, mutta nieleminen onnistui hyvin. Toista poikasta ruokailumahdollisuus ei kiinnostanut, se ehkä sulatteli kylläisenä aiemmin saamaansa kalaa.

Palasin kotiin iloisena ja onnellisena. Tunsin saaneeni palkinnon toukokuun alkupuolelta asti jatkuneesta seurannasta, kyseessä oli käynti numero 30.

Perjantai
Menin lammelle aamupäivällä. Poikaset uskaltautuivat jo pitkille uintiretkille ja todistivat osaavansa sukeltaa!

Koiras ilmoitti saapumisestaan, mutta vastoin odotuksiani sillä ei ollutkaan kalaa tuomisinaan. Naaras tarkkaili etäämpää kun koiras ui suoraan pesälle ja otti poikaset valvontaansa. Varmaankin näkemäänsä tyytyväisenä naaras lensi ruokailemaan suuremmalle järvelle. Sain kuvan, jossa näkyy koko perhe, taustalla siivilleen nouseva naaras.

Vahtivuoron vaihtaminen kävi niin tottuneesti, että sitä on varmastikin tehty koko haudonnan ajan. En vain ollut päässyt näkemään vaihtoa aiemmin. Jos naaras syö kyllikseen esimerkiksi aikaisin aamulla, tarvetta toiseen ruokailuun saman päivän aikana tuskin on.

Kaakkureiden kesän tärkeä välietappi on nyt saavutettu, mutta urakka on vasta puolivälissä. Huoli poikasten selviytymisestä koskettaa myös minua. Linnut eivät näytä piittaavan ihmisistä, mutta yhtään uimaan päästettyä koiraa en haluaisi enää lammella nähdä!

Santalahdessa tänään

Jos veneet osaisivat puhua, olisin kuullut  Santalahdessa monta tarinaa. Jotenkin tähän tapaan ne enimmäkseen menivät:

– On ootettu täällä koko pitkä talvi jäiden sulamista ja vesillelaskua. Nyt on (voimasana) jo juhannus ja vieläkin ollaan pukeilla!

Kurjaan tilanteeseen on päteviäkin syitä, mutta niitä pitäisi kysyä veneiden omistajilta. Minulla ei ole omaa venettä, mutta pääsen sukulaismiehen veneellä vesille koska vain haluan. Nyt juhannuksena en halunnut, mutta heti kuumimman sesongin mentyä lienee taas aika lähteä. Jos Minicoy olisi hevonen eikä vene, se olisi varmaankin hirnahtanut minut nähdessään.

Katselin Näsijärven rannalla veneiden lisäksi myös hanhia. Näin Santalahdessa ja Onkiniemessä yhteensä 32 valkoposkihanhea,  joista 9 poikasia. Santalahdessa valkoposkien joukkoon oli lyöttäytynyt yksi kanadanhanhi.

Hyvää Juhannusta!

Onnea on

Polku polveilee kuusivaltaisessa, paikoin järeytyneessä metsässä. Pohjantikka on käynyt kopistelemassa pystyyn lahoavia runkoja. Pitkostus helpottaa kulkemista kosteiden paikkojen ja puiden kohollaan olevien juurten yli.

Kauan sitten kaatunut suurikokoinen kuusi on sammaloitunut kauttaaltaan.

Pian puiden välistä pilkottaa vettä. On makuasia, onko metsän ja kapean suon saartama vesialue järvi vai lampi. Kartan mukaan se on järvi, tavattoman kaunis joka tapauksessa. Pohjoisrannalta löytyy tulipaikka ja laituri.

Luonnonystävän onnen uudesta ympäristöstä täydentää lammella pesivä kaakkuri. Mikä parasta, kaikki tämä alle kilometrin etäisyydellä kotoa!

Sinivuokkoja ja kaakkureita

Alustavasti vaikuttaa siltä, että muuttaminen Tampereen Hervantajärvelle oli hyvä idea. Ratikan ja uuden talon lisäksi lähellä sijaitseva Makkarajärven-Hervantajärven osin suojeltu metsäalue oli keskeinen syy asettua nimenomaan tänne. Alue on ylittänyt odotukset esimerkiksi näin: Lapissa keväisin vuokkojen perään haikaillut Arja voi ihailla sinivuokkoja melkein porraspielessä!

Minulle ovat tuottaneet suurta iloa lähimetsän pohjoiset piirteet ja ”erämaisuus”, jonka tunnusmerkkejä ovat vaikkapa alueella viihtyvät pohjantikka ja korppi. Mikä parasta, olen päässyt seuraamaan kaakkureiden pariutumisseremonioita.

Aiemmin viikolla katselin kuikkaa Hervantajärven uimarannan laiturilta, ja kaukoputken läpi nähtynä lintu oli henkeäsalpaavan kaunis. Kuvat kuikasta jäivät ottamatta, mutta kaakkureita olen kuvannut senkin edestä. Linnut ovat tottuneet rantapitkoksilla liikkuviin ihmisiin, ja kuvaussopimus syntyi helposti.

Talvi jatkuu

Maaliskuu on täällä Rovaniemellä yleensä selvä talvikuukausi, niin nytkin. Lauhan sääjakson jälkeen palattiin normaaliin – ja näköjään pitkäksi aikaa. Viidentoista vuorokauden sääennuste on todella talvinen:

Vasta ensimmäiset muuttolinnut ovat ehtineet Lappiin. Kuukauden haku Tiirasta tuotti 45 havaintoa taviokuurnista, 26 laulujoutsenista, 17 pulmusista ja 10 harmaalokeista. Itse olen nähnyt vasta viisi muuttolintulajia, joista neljä Jyväskylässä ja/tai Tampereella.

Laulujoutsenpariskunta on viihtynyt Rovaniemen Veitikanlammella jo viikon ajan. Suosiolan lämpölaitoksen lauhdevesi pitää lammen pakkasillakin osittain sulana, ja yhden joutsenettoman käynnin jälkeen linnut olivat tänään taas paikalla. Kovin pieneksi sula oli kuitenkin kuroutunut.

Pihabongaus

Pihabongaus on mainio keksintö. Se esimerkiksi aktivoi suuren joukon kansalaisia ja tuottaa kattavaa tietoa hetkellisestä talvilintutilanteesta. Tänä vuonna havaintoja kertyi viikon ajalta 17000 havaintopisteestä 100 lintulajista ja 800000 yksilöstä. Bongata sai muuallakin kuin pihapiirissä, mikä selittää yllättäviltä tuntuvat lajit tyyppiä harmaalokki tai merikotka.

Birdlifen tulossivulta näkee talitiaisen säilyttäneen asemansa todellisena jokapihan lajina. Hyvänä kakkosena tulee sinitiainen ja kolmosena harakka. Kuluvan talven erikoisuutena on lähelle kärkiryhmää kiilannut mustarastas. Eteläisen Suomen hyvä pihlajanmarjatilanne selittää myös räkättirastaan ja tilhen hyvän sijoituksen. 50 kärkilajista esitetään numerotietojen lisäksi kuva lajista, havaintopisteet kartalla ja trendi vuodesta 2006 alkaen.

Esimerkkilaji pikkuvarpunen kuuluu linnustomme menestyjiin: se on levittäytynyt parinkymmenen vuoden aikana jopa pohjoisimpaan Lappiin ja ajanut ”tavallisen” varpusen ohi.

Koska omalta pihalta ei ole juurikaan ilmoitettavaa, en osallistunut tapahtumaan. Tarkkailen kyllä lintuja päivittäin, viime aikoina varsinkin puluja Harjulammen suunnalla. Pulut istuskelevat Kemintien katuvalolamppujen päällä näköjään täysin piittaamatta kovasta pakkasesta tai purevasta viimasta.

Mitä ihmettä linnut odottavat? Sitäkö, että alkaisi janottaa ja pääsisi juomaan? Harjulampeen laskevan putken suulla on pieni sula, josta janon voi sammuttaa. Myös Ounaskosken sula houkuttelee puluja läpi talven.