Hammastunturin erämaa on sillä tavoin nimensä veroinen, että puhelin toimi viiden päivän aikana vain oikukkaasti jos ollenkaan. Sain kuitenkin kotoa hartaasti odottamani viestin:

Ti iltana kävin lammella, kovalla kaakatuksella yksi lintu laskeutui, en nähnyt muita. Teekkareita tulilla lauma, kaakatus kova heilläkin.

Viesti tarkoittaa sitä, että toukokuun alusta seurannassa olleiden kaakkureiden pesintä onnistui ja perhe lähti muihin maisemiin. Laskeutunut lintu oli todennäköisesti naapurilammen kaakkuri tai joku muu tarinaan liittymätön lintu. Kerroin asian retkikavereille, ja nostimme juurakkotulilla pokaalin.

Ennen Lappiin lähtöäni ehdin nähdä, että poikanen ui lammen itäisen lahden pohjukkaan, juoksi vettä pitkin ja nousi siivilleen. Suoritus oli kokonaisuudessaan noin 50 metrin mittainen ja hämmästyttävän hallittu.

Kävin seuraavan päivän aamuna hyvästelemässä linnut ja näin poikasen tekevän parin tunnin aikana kolme nousua, kaikki lupauksia antavia. Tarkistuskäynnin järjestysnumero oli 89.

Tuntui mukavalta, kun myös poikanen halusi heittää minulle hyvästit: se ui oma-aloitteisesti lähemmäksi kuin kertaakaan koko kesänä.

Poikanen on saanut nuoren linnun puvun ja on jokseenkin emolintujen kokoinen, ehkä jopa hieman näitä painavampi. Lintukäsikirjan mukaan kaakkurit oppivat lentämään suunnilleen kuusiviikkoisina, ja sen rajapyykin poikanen saavutti tänään.

Lammella harjoitellaan ahkerasti. Vesi roiskuu kun poikanen viuhtoo siivillään, välillä paikallaan, toisinaan jaloilla auttaen. Joitakin päiviä sitten näin poikasen jäljittelevän emolinnun rinnalla oikeaa lentoonlähtöä noin kymmenen metrin matkan. Emo nousi ilmaan, poikanen ei vielä.

Postauksen kuvat on otettu 4.8. Siivet ovat jo yllättävän kehittyneet, mutta poikasen lihaskunnossa ja painoindeksissä lienee toivomisen varaa.

Toivon historiallisen lentoonlähtöpäivän koittavan ennen ensi viikon perjantaita, koska lähden silloin viikoksi pohjoiseen. Lentämään opittuaan poikanen ei enää palaa pesälammelle, vaan keskittyy emojen opastuksella harjoittelemaan kalastamista jossakin siihen tarkoitukseen pesälampea paremmin sopivssa paikassa.

Kirjoitin kuulumisista kolme viikkoa sitten, pian sen jälkeen kun poikaset olivat kuoriutuneet. Poikasia oli todellakin aluksi kaksi. Kävi kuitenkin niin kuin kaakkureilla usein käy, että toinen poikanen menehtyi tavalla tai toisella. En ole nähnyt sitä 2.7. jälkeen.

Ainokainen kasvaa hyvää vauhtia ja näytti tältä kahden viikon ikäisenä. Kokoa on jo aika mukavasti eikä nokka ei ole enää huvittava töpö.

Keskiviikkona lammella vietettiin poikasen 3-viikkoissynttäreitä. Sopivasti paikalle sattunut seurue tarjosi kahvit ja tykötarpeet, minä tietopuolisen osuuden ja mahdollisuuden katsoa lintuja kaukoputkella. Oli taas kerran mukava tavata kaakkureista kiinnostuneita kulkijoita!

Käyn lammella joka päivä. Toisinaan jään suustani kiinni, joskus taas istun ja toivon näkeväni vahdinvaihdon. Eilen onnisti. Kalavesiltä tulijalla oli kala nokassaan, mutta poikasella ei ollut mitään kiirettä mennä ottamaan sitä. Kovin nälkäinen se ei selvästikään ollut.

Tänään istuin lammella puolitoista tuntia. Nyt en nähnyt vahdinvaihtoa, mutta poikanen esitteli oppimansa uuden tempun! Se ojensi toisen räpylänsä korkealle takaviistoon, taisipa vähän ravistaakin sitä. Räpylä oli yllättävän iso.

Poikaselta menee kaakkureille tärkeimpien taitojen oppimiseen vielä monta viikkoa. Järjestys on sellainen, että lentäminen opitaan ensin, jotta pääsee kalaisammille järville harjoittelemaan kalojen pyydystämistä.

Keskiviikko (29.6.)
Kymmenen tunnin istuminen laivassa ja bussissa väsytti sen verran, että lammelle lähtöä piti illalla hetki arpoa. Koska poikasten kuoriutumisaika alkoi olla käsillä, päätin kuitenkin lähteä.

Ilta oli kaunis ja tyyni, emo istui pesässä kuten aina ennenkin. Jäin odottamaan, josko jotain tapahtuisi. Pian tapahtuikin: koiraslintu laskeutui keskelle lampea ja lähti välittömästi uimaan kohti pesämätästä. Ilman kiikariakin näin, että linnulla oli pikkukala nokassa. Arvelin ensin kalaa tuliaiseksi puolisolle, mutta kalan taisikin saada poikanen! Luovutusta en nähnyt.

Torstai
Heti rantaan päästyäni kiikaroin pesälle ja näin emolinnun. Jatkoin matkaa pesän kohdalle, ja pesämättään vesirajassa oli kaksi ruskeaa untuvapalloa!

Kotvasen odoteltuani koiraslintu laskeutui melko lähelle pesää. Toinen poikasista, varmaankin se nälkäisempi, lähti välittömästi uimaan kohti kalantuojaa. Poikasen kokoon nähden kala näytti suurelta, mutta nieleminen onnistui hyvin. Toista poikasta ruokailumahdollisuus ei kiinnostanut, se ehkä sulatteli kylläisenä aiemmin saamaansa kalaa.

Palasin kotiin iloisena ja onnellisena. Tunsin saaneeni palkinnon toukokuun alkupuolelta asti jatkuneesta seurannasta, kyseessä oli käynti numero 30.

Perjantai
Menin lammelle aamupäivällä. Poikaset uskaltautuivat jo pitkille uintiretkille ja todistivat osaavansa sukeltaa!

Koiras ilmoitti saapumisestaan, mutta vastoin odotuksiani sillä ei ollutkaan kalaa tuomisinaan. Naaras tarkkaili etäämpää kun koiras ui suoraan pesälle ja otti poikaset valvontaansa. Varmaankin näkemäänsä tyytyväisenä naaras lensi ruokailemaan suuremmalle järvelle. Sain kuvan, jossa näkyy koko perhe, taustalla siivilleen nouseva naaras.

Vahtivuoron vaihtaminen kävi niin tottuneesti, että sitä on varmastikin tehty koko haudonnan ajan. En vain ollut päässyt näkemään vaihtoa aiemmin. Jos naaras syö kyllikseen esimerkiksi aikaisin aamulla, tarvetta toiseen ruokailuun saman päivän aikana tuskin on.

Kaakkureiden kesän tärkeä välietappi on nyt saavutettu, mutta urakka on vasta puolivälissä. Huoli poikasten selviytymisestä koskettaa myös minua. Linnut eivät näytä piittaavan ihmisistä, mutta yhtään uimaan päästettyä koiraa en haluaisi enää lammella nähdä!