Aihearkisto: Muut aiheet

Yllättävä talvivieras

Valkoselkätikka on viihtynyt jo pitkään Santamäen suunnalla: ensimmäinen havainto linnusta tehtiin tammikuun alkupäivinä ja toinen kolme viikkoa myöhemmin. Helmikuun puolella havaintoja alkoi tulla päivittäin. Oletan, että kyseessä on koko ajan ollut sama lintu.

Säännöllisesti samalla paikalla näyttäytynyt harvinainen vieras alkoi kiinnostaa orneja läheltä ja kaukaa. Pirkka ja Timo kyselivät WhatsAppissa ohjeita tapaamista varten, ja Anssi neuvoi yrittämään vähän ennen auringonlaskua.

Neuvo toimi ainakin 9.2. Menin paikalle klo 14.45 ja kuulin Markon nähneen tikan hetkeä aiemmin. Jäimme odottamaan linnun paluuta. Paikalle tuli muitakin tikkaharvinaisuudesta kiinnostuneita, esimerkiksi Kirsi ja Hannu.

Marko luovutti puoli neljältä, mutta päätimme Hannun kanssa odottaa vielä puoli tuntia. Ei kuitenkaan tarvinnut. Vähän eri paikassa päivystänyt Kirsi viittilöi siihen malliin, että arvasimme linnun ilmestyneen paikalle.

Tikka koputteli haavan latvuksessa ja oli irrottanut kuoren kämmenen kokoiselta alalta. Lintu viipyi työmaallaan vielä pari minuuttia ennen kuin lensi päiväkodin viereiseen metsikköön. Sieltä sitä ei enää löytynyt.

Kaksi päivää myöhemmin minua onnisti vielä paremmin. Tikka ahkeroi tällä kertaa koivussa, ja sain seurata sitä puolen tunnin ajan. Sitten lähietäisyydelle ilmestyi kaksi käpytikkaa töllistelemään ja valkoselkätikka vaihtoi maisemaa.

Oma lintuvuoteni on alkanut kahdella elämänpinnalla. Valkoselkätikka oli minulle tällainen, lisäksi näin Jyväskylässä käydessäni viiksitimalin. Laskin Tiirasta, että Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella (Lappi pois luettuna Kemi-Tornion seutu ja Ylitornio) on havaittu valkoselkätikka 28 kertaa.

Ensimmäinen, takautuvasti Tiiraan ilmoitettu valkoselkätikkahavainto on vuodelta 1949. Toistaiseksi Lapissa ei ole tavattu ainuttakaan viiksitimalia, Kemistä on ilmoitettu toistakymmentä timalihavaintoa.

Kap Hornilta kotia kohti

Pallon ympäri yhtäjaksoisesti yksin purjehdittavaan Vendee Globe -purjehduskilpailuun osallistuva Ari Huusela kiersi joitakin päiviä sitten legendaarisen Kap Hornin. Olosuhteet tällä pahamaineisella merialueella olivat kerrankin suotuisat, aallonkorkeuttakin vain yksi metri.

Kun Tapio Lehtinen kiersi omalla GGR-purjehduksellaan kaksi vuotta sitten Kap Hornin, kirjoitin blogiini:

Tapio Lehtinen saavutti tänään purjehduksensa ehkä merkittävimmän välitavoitteen: Kap Horn on nyt kierretty. Matkaa on toki vielä paljon jäljellä, mutta lienee henkisesti helpompaa purjehtia kotia kohti.

Aivan varmasti on! Nyt neljä vuorokautta myöhemmin Huusela on ohittanut Falkland-saaret ja purjehtii Argentiinan rannikon edustalla. Aallokko on korkeampi kuin Kap Hornin vesillä, mutta muuten sää on paljon miellyttävämpi. Ilman lämpötila on 17 ja veden 15 astetta. Kap Hornilla lukemat olivat 10 ja 7 astetta matalammat.

Kuvasta näkyy, että 9 venettä on jo ehtinyt maaliin ja loput ovat pitkin Atlanttia. Ari Huusela purjehtii sijaluvulla 25 eli viimeisenä mukana olevista veneistä. Periaate lienee sama kuin Tapio Lehtisellä: purjehtijalle on kunnia-asia tuoda vene perille. Maalissa voi ajatella kuin Lehtisen kilpaveli kuutosveneluokasta: viimeisenä enkelien joukossa, mutta silti taivaassa.

Vuoden päättyessä

Nyt koronavuoden päättyessä voin kiitollisin mielin todeta pysyneeni terveenä ja eläneeni jokseenkin normaalia elämää. Vastuullinen olen yrittänyt olla, muistanut turvavälin, pitänyt kasvomaskia kaupassa käydessäni ja karttanut potentiaalisia viruslinkoja. Pääsin jopa käymään kahdesti ulkomailla: tammikuussa Virossa ja elokuussa Norjassa.

Varsinkin elokuinen visiitti Finnmarkissa oli ajoituksen suhteen onnekas. Lisäksi tein kolme matkaa kotimaassa. Neljäskin oli suunnitteilla, mutta jäin kotiin kun naisten hallipesiksen lopputurnaus päätettiin perua. Vahinko kompensoitui sillä, että pesiskausi pystyttiin joka tapauksessa pelaamaan ja mitalit jakamaan.

Olen ulkoillut vähintään normaalisti. Lintuvuoden kohokohtia olivat kevättalven lapinpöllöt ja kevään harvinaiset vesilinnut. Odottamaani hyvää marjalintutalvea ei Rovaniemelle saatu, mutta sentään jonkinlainen. Tilhiä ja/tai räkättejä on päässyt näkemään lähes joka retkellä.

Myöskään kirjavuoteeni korona ei tuonut mitään mullistavaa. Luin tai kuuntelin vuoden aikana noin 70 kirjaa, enimmäkseen laaturomaaneja. Yleensä ohitan Finlandiahässäkän vähällä huomiolla, mutta tällä kertaa luin tai paremminkin kuuntelin Anni Kytömäen palkitun Margaritan. Innostuin siitä niin, että luin myös Kultarinnan ja Kivitaskun. Aivan ihastuttavia teoksia kaikki kolme!

Kytömäen jälkeen teki mieli keventää, ja siinä tarkoituksessa luin Kari Hotakaisen Tarinan ja Antti Heikkisen savolaisirrottelut Kehveli ja Maaseudun tulevaisuus. Koska savon murre ei mahdu ummikon suuhun, kirjailija luki itse tarinansa äänikirjaversion.

Kolmas kirja Heikkiseltä oli Einari, vieremäläisen monitoimimies Einari Vidgrenin elämäkerta. Se on kuin Hotakaisen teos Kimi Räikkösestä: vaikka päähenkilön tekemiset eivät erityisesti kiinnostaisikaan, hyvin kirjoitettu elämäntarina tempaisee mukaansa.

Talvitulva

Kemijoen jäät ovat lähteneet jo moneen kertaan, mutta talvitulva oli uusi ilmiö. Vesi nousi Ounaskoskella, kun liikkeelle lähteneet jäät kasaantuivat padoksi Hirttiönniemen kohdalla kaupungin eteläpuolella. Kävin eilen paikalla ja otin oheisen kuvan. Joki oli todellakin ahtautunut täyteen viiden sentin paksuisia jäätelejä.

Jääpadot ovat yleisiä keväällä, mutta harvinaisia tähän aikaan vuodesta. Talvitulva saatiin hallintaan lisäämällä juoksutusta Valajaskosken voimalaitoksella. Jäiden täyttämä Ounaskoski virtasi jälleen vapaana, ja jääröyssyt jäivät rannoille muistuttamaan talvitulvasta. Kuva on Ounaskosken avantouimapaikan läheltä.

PS
Röyssy on aikoinaan Oulussa oppimani sana, jota Perämerellä käytetään korkeista jääkasautumista. Ounaskosken kasat olivat matalia, mutta käytin termiä kun se pulpahti sopivasti muistin syövereistä.

Laumasuoja petti ruotsalaiset

Näyttää siltä, että itsevaltaisesti Ruotsin koronatoimista päättänyt valtionepidemiologi Anders Tegnell on siirretty sivuun. Lopultakin, voisi sanoa.

Vielä heinäkuun lopulla Tegnell oli sitä mieltä, että keväällä hankittu laumasuoja suojelee ruotsalaisia koronan pelätyltä toiselta aallolta. Kesä oli rauhallinen, mutta sitten nähtiin käänne huonoon suuntaan. Ensin muualla Euroopassa, sitten myös Ruotsissa.

Verrokkimaaksi ottamassani Belgiassa todettiin lokakuun lopulla pahimmillaan yli 20 000 tartuntaa päivässä. Samaan aikaan tartuntoja oli Ruotsissa parituhatta ja Suomessa parisataa. Erot maiden välillä olivat siis kymmenkertaiset.

Belgiassa otettiin kovat keinot käyttöön ja tilanne saatiin hallintaan niin nopeasti, että esimerkin olisi luullut kelpaavan muillekin. Mitä tehtiin Ruotsissa? Ei mitään, ja täysin eri suuntiin osoittaneet Belgian ja Ruotsin tartuntakäyrät leikkasivat 20.11. Tähänkö Ruotsissa herättiin? 

Oli miten oli, lähipäivät näyttävät, mihin suuntaan tilanne Ruotsissa kehittyy. Toivotaan parasta.

Syksyn merkkejä

Tänne junaan näkyvät syksyn merkit ovat värillisiä. Koivut ovat alkaneet kellastua ja pihlajissa marjat punoittavat. Sää on ollut vaihteleva mutta lämmin: auringon paistaessa on päästy melkeinpä kesäisiin lukemiin.

Rovaniemen syksyyn kuuluu joutsenten kokoontuminen Ounasjoen suistoalueelle. Määrät liikkuvat toistaiseksi kymmenissä, ja kaikki linnut ovat aikuispukuisia. Poikasten osuus lisääntyy syksyn edetessä.

Kesällä kaupunkikuvaa elävöittävät naurulokit ovat hävinneet vähin äänin. Kirkkolammella viivyttelee kaksi yksilöä, joista toinen riiputtaa siipeään. Lokit ovat vaihtamassa talvipukuun, syksyn merkki sekin.

Oma pesiksentäyteinen kesäni jatkuu vielä Kirittärien osalta, mutta paikallisen kauden päätti viime lauantain tapahtumapäivä. Puulaakisarjan paremmuudet ratkottiin, ja aktiivipelaajien otattelussa nuoret osoittautuivat vanhoja etevämmiksi.

Supersarjaa pelanneiden Napapesiksen b-poikien kausi oli upea. Joukkue päätyi tasapisteisiin Oulun Lipon kanssa, mutta voittojen määrä ratkaisi lopputurnauspaikan oululaisille. Pohjoislohkon ykkönen oli Sotkamon Jymy, jonka Napapesis pystyi voittamaan kotikentällään. Se peli kuuluu pesiskesäni ehdottomiin kohokohtiin.

Yllä olevassa kuvassa viuhkaa pitelee Veli-Pekka Still, vaihteeksi siis puulaakijoukkueen pelinjohtajana. Vellulle lauantai oli kiireinen, koska hän osallistui johtotehtävien lisäksi kahteen otteluun pelaajana.

Pesäpallo on joukkueurheilua myös taustatyön osalta mutta uskallan silti sanoa, että ilman Vellua Rovaniemen pesäpallo tuskin olisi noussut valtakunnan pesisväen tietoisuuteen. Kiitos Vellu!

Tästä kun painaa…

Tamperelainen bussinkuljettaja Mats Karlsson osoitti loistavaa pelinlukutaitoa järjestäessään junioriasiakkailleen onnistumisen elämyksen. Joku ehti painaa pysäytysnappia ennen lapsia, mutta kuljettaja huomasi tilanteen ja kuittasi painalluksen, vieläpä kahteen kertaan!

Lapsille nappien paineleminen on niin kova juttu, että se kannattaa ottaa huomioon aina kun mahdollista. Talvella Tallinnassa käydessäni huomasin ilokseni Viru-hotellin hississä tämän toimintaohjeen:

Polarstern loppusuoralla

Lokakuun alussa napajäähän kiinnittyneen tutkimusjäänmurtaja Polarsternin ajelehtiminen on lopuillaan. Näyttää siltä, että alus pääsee avoveteen jo kuukauden sisällä eli reilusti etuajassa.

Myös reitti poikkeaa aika tavalla ennakkoon arvioidusta. Itse asiassa Polarstern lähestyy paikkaa, missä kuuluisa esikuva Fram vapautui jäistä 13.8.1896 ajelehdittuaan jäiden vankina lähes kolme vuotta.

Mosaic-tutkimusretken kolmas ja viimeinen miehistönvaihto tehtiin Huippuvuorilla kesäkuun alussa. Sitä varten Polarstern jätti kuukauden ajaksi sijoituspaikkansa, matkasi Longyearbyeniin ja palasi takaisin kohdattuaan Saksasta paikalle saapuneet tukialukset. 

Vihdoinkin urheilua!

Olen nauttinut kesästä ja katsonut urheilua.

Seurantaputki alkoi perjantai-iltana naisten superpesiksen merkeissä. Ruutu Plussan selostettuna otteluna näytettiin Kirittärien ja Joensuun Mailan ottelu Jyväskylästä. Sarjanousija antoi ensimmäisellä jaksolla hallitsevalle mestarille kunnon vastuksen, numerot 3-2. Toisella jaksolla Kirittärien sisäpeli rullasi mainiosti ja tuotti päätösnumerot 9-2.

Koronan vaikutus ottelutapahtumaan näkyi selvimmin yleisömäärässä, joka oli rajattu viiteensataan. Hutunkeitto oli korvattu kolikonheitolla eikä joukkue saanut juosta kolmospesälle juhlimaan kunnarin lyönyttä pelaajaa. Niinpä Kirittäret esitti uuden, hajautetun kunnarituuletuksen, joka voi tulla kesän aikana pesisväelle hyvinkin tutuksi. *)

llan tähti, huipputehot 1+6 iskenyt lyöjäjokeri Ella Mäkelä lienee useimmille lajia seuraavalle uusi tuttavuus: Kirittärien oma kasvatti, joka oli viime kauden Lappajärvellä kasvamassa korkoa. Näyttää siltä, että kotiutukset eivät ole yksin Siri Eskolan varassa! Lopettamispäätöksensä perunut Emma Körkkö jatkoi siitä mihin syksyllä jäi, oli ulkopelissä totutun vahva ja löi kaksi juoksua.

Pesäpallotarjonta jatkui lauantaina ihan kotinurkissa sijaitsevalla Korkalovaaran pesäpallokentällä. Täydellisissä olosuhteissa pelattiin historiallinen ottelu, jossa NaPa-Pesis kohtasi Oulun Lippo Juniorit. Sarjataso oli poikien Superpesis B.

Runsaslukuisen yleisön riemuksi kotijoukkue voitti suoraan 2-0 (10-9, 7-2). Vieraat karkasivat ensimmäisessä sisävuorossaan jo 0-6 johtoon, mutta kotijoukkueen upea nousu tuotti maistuvan jaksovoiton. Toinen jakso olikin sitten helpompi. Kaiken kaikkiaan iltapuhde oli yleisöystävällinen ja viihdyttävä, loistavaa mainosta lajille.

Napapiiri-Jukola oli tarkoitus juosta Rovaniemellä tämän viikonlopun aikana, mutta koronavirus siirsi tapahtumaa vuodella. Lohdutuspalkintona suunnistuksen ystävät saivat seurata Uudellenjuoksua, Sipoonkorven maastossa Jukola-hengessä toteutettua kutsukilpailua. Erikoista oli, että palattiin 25 vuoden takaisille suorituspaikoille: rastit olivat samat, ja karttoihin oli tehty pientä päivitystä. Mittakaava oli silloinen 1:15000.

Venlojen viestissä draaman kaaret olivat kohdillaan, ja gps-viihdettä tarjottiin kukkuramitoin. Keulassa ankkuriosuudelle lähtenyt viestinviejä teki kunnon pummin heti kakkosrastilla ja vielä pahemman kolmannella. Monen minuutin etumatka muuttui varttitunnin takamatkaksi.

’) edit 5.7.
Pesäpallolliito purki heinäkuun alussa koronarajoituksia, ja perinteiset kunnarituuletukset ovat taas sallittuja. Parempi näin!

edit 8.8.
Kirittäret on rajoitusten purkamisesta huolimatta pitänyt kiinni hajautetusta kunnarituuletuksesta. Nyt pelinjohtajat käyvät kolmosella onnittelemassa onnistujaa, ja muu joukkue iloittelee kotipesässä. 
Tyylikästä!

Riittääkö turvaväli?

En ole käynyt viikkoon kaupassa, mutta kävelyllä joka päivä. Myös tänään, piittaamatta toimittaja Marja Sannikan julmistelusta. PYSYKÄÄ SISÄLLÄ! Marja huutaa Twitterissä.

Toimittajasisko Maria Pettersson näyttäisi sallivan ulkoilun, kunhan pysytellään riittävän etäällä muista ihmisistä. Esimerkkitapauksessa turvaväli on 15 metriä.

Helsingin Sanomien tänäinen lähestymiskulma panee kysymään, mitä ”ulos” lähteminen itse kellekin tarkoittaa. Toimittaja ehkä lähtee kauppakeskukseen, kahvilaan tai karaokebaariin. Entä jos lähtee ulos tositarkoituksella, pysyäkseen ulkona?

Minulle ulkoileminen on harvoin sosiaalinen tapahtuma. Nautin raittiista ilmasta, liikunnasta ja mahdollisuuksien mukaan auringosta. Toki toivon näkeväni lintuja ja joskus onnistunkin: keskiviikkona ylitseni lensi neljä harmaalokkia, kevään ensimmäiset muuttolinnut.

Päivittäinen kävely on näihin asti ollut iloinen asia, mutta tilanne saattaa muuttua. Ristiriitainen ohjeistus harmittaa ja hämmentää, lisäksi vaivaa syyllinen ja epävarma olo. Entä jos turvaväli jää korkeiden lumivallien välissä metriin tai kahteen?

Jos bilettäjiä ja muita ongelmatapauksia ei saada muuten kuriin, järeimpänä keinona on mainittu kaikkia koskeva ulkonaliikkumiskielto. Mielestäni olisi kohtuutonta ulottaa sellainen koskemaan meitä yksin liikkuvia lintuharrastajia.