Aihearkisto: Muut aiheet

Iivo ja perässähiihtäjät

Eilen päättyneet MM-kisat osoittivat, että murtomaahiihto kiinnostaa edelleen suomalaisia. Kilpailijat kiittivät  tunnelmaa paikan päällä, ja kotikatsomoissakin tunnelma nousi välillä kattoon. Esimerkiksi Kalle Palander paljasti seuranneensa murtsikkaa toisen kerran tällä vuosituhannella ja oli aivan täpinöissään.

Mikä parasta, monet innostuivat kokeilemaan hiihtämistä käytännössä. ”Meillä ainakin 7,6 ja 2 veet innostu hommasta. Nyt ne painaa joka päivä ympäri pihaa jokainen tyylillään”, Tomi Vaalivuori tweettasi.

Omien lasten hiihtoharrastus ei tarvinnut syttyäkseen ulkopuolisia sankareita. Vuotsossa suksille noustiin olosuhteiden pakosta mutta silti vapaaehtoisesti. Kuvassa Jouni ottaa tuntumaa lajiin 1990-luvun alussa silloisella kotipihalla.

Myrskytuulta tunturissa

Eilisiltainen tuuli äityi paikoin lähelle ennätyslukemia. Kovimmat tuulennopeudet mitattiin Muonion Laukukerolla, puuskissa peräti 44 m/sek. Myös jatkuvan tuulen nopeus (37 m/sek) ylitti hirmumyrskyn rajan.

Muonion palopäällikkö Pekka Väliheikin mukaan torstai-illan säässä ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä: ”Kyllähän täällä joskus tuulee kovastikin ja lumi lentää. Sehän kuuluu tänne, että joskus on huonoa säätä.”

Muonion kirkonkylällä ja esimerkiksi Rovaniemellä tuuli oli illalla toki voimakas, mutta kaukana hirmumyrskystä. Hangelle pudonneet oksat ja Ounaskoskella kaatunut joulukuusi muistuttivat eilisillan tuulesta.

Nyhtökaurasta kelpo sörsseli

Sain viikolla eteeni lautasellisen nyhtökauraa ja riisiä. Kyseessä oli minulle aivan uudenlainen ruoka, josta haluttiin kuulla lausunto. Kerrotaanpa samalla muillekin.

Ulkonäkö oli ruokaisan sörsselimäinen ja maistamaan houkutteleva. Tuoksu ei herättänyt intohimoja suuntaan eikä toiseen, mutta suutuntuma oli ällistyttävän lihamainen. Mausta voi sanoa samaa kuin tuoksustakin: melko mitäänsanomaton, mutta ei missään nimessä vastenmielinen.

Lautasellisen syötyäni olo oli kylläinen ja pysyi sellaisena pitkälle iltaan. Täyttävyys oli siis hyvä ja ravintoarvot kuulemma kohdallaan. Yleisarviona totesin, että kokemus jäi reilusti plussan puolelle. Ruokana ajaa asiansa.

Joki purkaa jäitä

Kemijoen jäät lähtivät kaupungin kohdalta jo ennen vappua, mutta Ounasjoki pidätteli hieman kauemmin.

Helatorstaina joki oli jäitä valkoisenaan, eilen avovesi oli jo vallitsevana ja tänään huilasi enää rippeitä.

Kuovit ottivat kyytiä jäälautalla.

Haukansilmä

Näin eilen pitkästä aikaa varpushaukan. Koska olin matkalla silmäoperaatioon, tulkitsin havainnon positiiviseksi ennusmerkiksi. Toiveena tietysti on, että näen korjatulla silmällä tarkasti kuin haukka. Ainakin melkein.

Nyt reilun vuorokauden kuluttua voin kertoa, että hyvältä vaikuttaa. Itse operaatio oli nopea eikä tuntunut oikeastaan miltään.

Illalla Hippokselle

Tänään toivottavasti mestaruusjuhliin huipentuva viikko Jyväskylässä on pitänyt sisällään muutakin kuin jääkiekkoa. (Pistäydyin välillä Hämeenlinnassa ja Tampereella, Onnibussin kyljessä oli tuttu mies.)

Ihan ensiksi kävimme kaupunginteatterissa katsomassa Saision/Korhosen Elämänmenon. Tehokkaasti hyödynnetty suuri näyttämö oli pienimuotoisten ulkoilmaproduktioiden jälkeen häkellyttävä kokemus, toki samalla vaikuttava.

Kokeilin retkiluistimia Jyväsjärvelle auratulla radalla. Suorittaminen muistutti enemmän luisteluhiihtoa kuin sitä luistelua, johon minä olen tottunut. Syynä olivat siteet, joissa kantapää pääsee liikkumaan. Minulle kokemus ei ollut läheskään yhtä nautinnollinen kuin kokeilu rullaluistimilla hyvällä alustalla. Ongelmana oli tietysti myös mailan puuttuminen…

Teimme Murun ja Lennin kanssa kaksi pitkää kävelylenkkiä ja yhden vähän lyhyemmän. Edellisestä vierailustani Haukanniemessä ehti kulua aika monta vuotta; kouluajan lintuharrastuksen ansiosta paikka on hyvinkin tuttu. Koirat kävelivät mallikkaasti, ja poika antoi vetoapua äidilleen.

Viro mielessä

Juhlistin Viron itsenäisyyspäivää käymällä kirjastossa.

Vuodenvaihteessa käynnistynyt kirjallisuusprojekti on hyvässä vauhdissa. Sain eilen luetuksi Jaan Krossin kaksiosaisen muistelmateoksen Rakkaat kanssavaeltajat. Kross päättää muistelmansa ystävälleen Lennart Merelle 26.3.2006 lausumiinsa muistosanoihin:

Olette tulossa koulusta, Kirovin oblastissa. Sinä ja veljesi. Jaranskin koulusta. Metsään tultuanne huomaatte susilauman tarkkailevan teitä. Päätätte jatkaa matkaa, koska teillä on kiire; pojillahan on aina kiire. Te panette toivonne yhden asian varaan – teillä on puoli rasiaa tulitikkuja. Te revitte kouluvihkosta sivuja ja heitätte niitä palavina susien tielle.

Sudetkaan eivät liene kovin varmoja aikeistaan ja tuhlaavat aikaa jokaisen palavan paperin kohdalla, Kunnes lähestyvän kylän hajut pakottavat ne vetäytymään metsään.

Kuusikymmentä vuotta minulle on ollut tärkeä vertaus – vaikka ei olisi toivon pilkahdustakaan, on silti uskottava, että jumalallinen oikeudenmukaisuus on kerran palautuva,

Niin hekin uskoivat.

Miehitysaikaa käsitellessään Kross käyttää muistelmissa kitkerämpää kieltä kuin omaelämäkerrallisissa novelleissaan. Paljon pahemminkin hän toki osaisi sanoa. Georg Meren. Lennartin isän, kohtalosta Kross kirjoittaa näin:

Georg Meri oli useiden kansainvälisten Shakespeare-seurojen kunniajäsen, vaikka hänen ei sallittu kertaakaan osallistua niiden toimintaan. Hän kirjoitti aina tieteellisen alustuksensa valmiiksi seuraavaa konferenssia varten, mutta hän ei saanut kertaakaan lupaa matkustaa tilaisuuteen, esittää luentoaan ja ottaa osaa sitä seuranneeseen ajatustenvaihtoon.

Yllättävä ensipuraisu

Mikään ei voita kylmän oluen ensi puraisua

Tämä Nobel-kirjailija John Steinbeckin kirjaama toteamus teoksesta Hyvien ihmisten juhla tuli mieleen nähtyäni Iltalehden lööpin.

Pilaako yllätys nautinnon, jos purkit ja sisukset ovat menneet sekaisin? Kumpiko yllättyy enemmän, olutta vai kolajuomaa kielelleen odottanut? Voiko yllätys olla iloinen?