Aihearkisto: Muut aiheet

Kirkonmenot metsässä

Koska kirkossa on yleensä seinät ja katto, vallitseva sää ei vaikuta kirkollisten toimitusten sujumiseen millään tavalla. Omassa lähikirkossani kattoa ei ole, joten toiveena oli poutainen sää. Sellainen saatiin.

Pastorin ja kanttorin lisäksi paikalle saapui 24 ihmistä ja kaksi koiraa. Ihan mukava määrä, jos kohta istumapaikat olisivat riittäneet hieman suuremmallekin joukolle. Kanttorilla oli käytössään akusta virtansa saavat sähköurut.

Odotin mielenkiinnolla, malttavatko lähilammen kaakkurit olla kiljumatta kirkonmenojen aikana. Kerran huusivat, mutta harvat huomasivat koko asiaa. Lammelta lähtiessään kaakkuri lensi kirkon yli ja kaakatti mennessään. Ainakin vieressäni istunut mies katseli lintua. Myös korppi ja sepelkyyhky näyttäytyivät.

Makkarajärven metsäkappelin sijainti on hieno ja hartautta herättävä, mutta liikuntarajoitteisille ylivoimaisen haastava. Pääosin pitkostettua polkua autotieltä kappeliin on matkaa puolisen kilometriä. Huonoon kuntoon päässeet rakennelmat uusittiin vuonna 2023.

Finskun portaat – ja Olevisten

Kävin Finlaysonilla katsomassa valokuvia. Näyttelytila oli Kuusvooninkisen neljännessä kerroksessa, mihin noustiin portaita. Alas laskeutuessani panin merkille, että rautaisiin askelmiin kulkureitin kohdalle oli kulunut tasainen alue. Arvattavasti hissitön Kuusvooninkinen oli valmistuessaan v.1837 Tampereen korkein rakennus.

Olevisten kirkko Tallinnassa valmistui niin varhain kuin vuonna 1330 ja oli pitkän aikaa Euroopan toiseksi korkein rakennus. Kiviset portaat ovat kuluneet sileiksi samaan tapaan kuin Finskulla; ylätasanteelle päästäkseen on noustava 232 porrasta.

Jään ajattelemaan kulutusta kestäviä portaita Tampereella ja Tallinnassa, oman aikansa ihmisiä ja heidän miljoonia askeleitaan. Meidän ajastamme ei taida jäädä yhtä vaikuttavia arjen muistomerkkejä!

Laivoja pohjoisessa 2.

Tapoihini kuuluu seurata laivatrakkerista tilannetta arktisilla ja antarktisilla merialueilla. Pohjoisessa risteilysesonki käy kuumana: Huippuvuorten vesillä seilaa tällä hetkellä 19 risteilyalusta ja puolenkymmentä purjevenettä.

Myös Islannin vesillä risteillään aktiivisesti, mutta Grönlannin rannikoilta näyttää löytyvän vain neljä risteilyalusta. Luoteisväylällä risteillään vasta loppukesällä, kun jääolot ovat suotuisimmillaan. Etelämantereen kaamos ei houkuttele asiakkaita, ja sikäläinen sesonki käynnistyy vasta kun meillä on talvi.

Venäläinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja 50 Let Pobedy starttasi keskiviikkona Murmanskista kohti pohjoisnapaa. Marinetrakker-laivasivustolla on kuvia aluksen aiemmilta vierailuilta, joissa matkustajat jaloittelevat pohjoisnavalla arvattavasti monen metrin paksuisella jäällä.

CruiseMapper-sivustolla on monenlaista tietoa asiasta kiinnostuneille. Kerrotaan esimerkiksi, että jäänmurtaja ”50 vuotta Voitosta” on valmistunut vuonna 2007, on 151 metrin pituinen ja ottaa enimmillään 128 matkustajaa.

Pohjoisimmat ilmoitetut lämpötilat hyvän matkaa Frans Joosefin maan pohjoispuolelta olivat nollan vaiheilla. Vuodenaika ja sijainti vastaavat melko tarkasti sitä, kun Fram-retkikunnan jäsenet Nansen ja Johansen kamppailivat jäiden ja avoveden mosaiikissa kohti talvehtimissaarta kesällä 1895.

Kommentit kisoista

Suomen esitykset jääkiekon mm-kisoissa jäivät vaatimattomiksi, ja ainoa valopilkku oli rankkarivoitto Kanadasta. Siitä tosin on kiittäminen maalivahti Juuse Saroksen loistopeliä. Torjujalle itselleen supertähtien MacKinnon-Crosby nollaaminen oli vaisun NHL-kauden jälkeen tarpeellinen voimaannuttava kokemus.

Suomen 7 sija oli pettymys vain niille, jotka odottivat mitalia. Ruotsissa taatusti odotettiin vaikka mitä, mutta puolivälierässä USA koulutti tylysti Tre Kronoria. Median ruoskinta Aftonbladetissa oli niin armotonta, että siihen verrattuna Antti Pennasta on silitelty myötäkarvaan.

Kisat tullaan muistamaan Tanskan superyllätyksestä: kiekon pikkumaa pudotti kiekon suurmaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Lopetin tulosseurannan kolmennessa erässä siinä vaiheessa, kun Kanada onnistui lopulta tekemään maalin ja se tuntui jäävän ottelun voittomaaliksi. Aamulla en ollut uskoa lopputulosta todeksi.

Suomalaisittain historiallista oli se, että vuosikymmenien ajan Suomen pelejä selostanut Antero Mertaranta vetäytyi muihin tehtäviin. Miehellä on kiistattomat ansionsa, mutta minä arvostan enemmän asiantuntemusta kuin ylenpalttista värittämistä. Onneksi maksukanavilta löytyy mitat täyttäviä manttelinperijöitä.

USA hallitsi hienokseltaan tasokasta ja jännittävää loppuottelua. Myös jatkoajalla hopealle taipunut Sveitsi pelasi tavalla, josta Suomessa voidaan olla kateellisia. Iltaottelu venyi niin myöhään, että jätin loppuseremoniat väliin. Näin valitettavasti jäi näkemättä kisojen muistettaviin kohokohtiin luettava USA:n joukkueen hieno kunnianosoitus liikenneonnettomuudessa menehtyneelle pelikaverilleen.

Ratsuväki mukana paraatissa

Osallistuin eilen kunniakäyntiin Kalevankankaan sankarihaudoilla. Tilaisuus oli arvokas ja onnistunut siitä huolimatta, että yli lentäneestä Hornetista kuului vain ääni.

Juhlallisuuksiin osallistui myös neljä hevosta ratsastajineen, joita ensin luulin poliiseiksi. Sammonkadulla sain ryhmästä kuvan, josta huomasin ratsastajien punaiset housut. Ihmettelin asiaa, koska olisin odottanut housujen olevan keltaiset.

Wikipedia tietää, että ratsuväki liikkuu ja taistelee ratsain. Keltahousuiset rakuunat puolestaan ovat ratsain siirtyvää, mutta jalkaisin taistelevaa jalkaväkeä. Lisäksi kerrottiin, että nykyisin hevosia käytetään vain juhlatilaisuuksissa.

Myrskyviikko mökillä

Viikko alkoi normaalilla syyssäällä, mutta ennuste lupaili myrskyä keskiviikon-torstain vaiheille. Todellista myrskyä ei lopulta saatu, navakkaa tuulta toki ja ajoittain sakeaa lumipyryä. Eniten huolta aiheutti sähkön katkeaminen, ja sitä paikalliset pitivät todennäköisenä. Ari kävi keskiviikkona auraamassa tien ja jätti meille kaiken varalta Trangian.

Ensimmäinen varoitus saatiin illalla kesken liigapelin. Kaikki valot sammuivat, mutta peli jatkui koska katselin sitä läppärin ruudulta. Katkos kesti vajaan tunnin. Ehdimme tutustua sähköyhtiön katkokarttaan, ja siinä majapaikkamme näkyi punaisena pallona. Yöllä oli toinen katkos, jonka kesto ei selvinnyt.

Aamulla herättyämme sähköt olivat poikki, mutta palautuivat juuri kun olin saanut Trangian tulille. Keittimestä oli siis hyötyä! Koillistuuli jatkui aluksi navakkana, mutta ei yltänyt lähellekään myrskylukemia. Ilalla alkanut lumisade jatkui koko päivän, mutta tuuli alkoi laantua iltaa kohti eikä meillä enää ollut ongelmia. Monet naapurit eivät olleet yhtä onnekkaita: joillakin katkos kesti kaksi vuorokautta ja eräässä 6 km:n päässä sijaitsevassa kohteessa vielä kauemmin.

Perjantai oli pakkaspäivä, ja tuulelta suojaiset rantavedet jäätyivät hyvää vauhtia. Avovettä oli kuitenkin riittävästi vesilintujen tarpeisiin: aamulla näyttäytyi viiden isokoskelon parvi ja puolilta päivin yksinäinen sinisorsanaaras.

Lauantaina järvi oli kauttaaltaan jäässä.

Ruskossa palaa

Sain tiistaina iltapäivällä Rovaniemeltä viestin, jossa kysyttiin näkyykö Ruskon tulipalon savu meille. Hyökkäsin parvekkeelle ja toden totta: nurkan takaa tuprutti mustaa savua, jota tuuli työnsi etelään. Valtava kasa biojätettä oli syttynyt yöllä palamaan Ruskon jätteidenkäsittelyasemalla, jonne tarkkailupaikalta on matkaa vähän reilu kilometri.

Vaarailmoitus koski aluksi Ruskon ja Lintuhytin alueita, mutta tuulen suunnan muututtua se laajennettiin koskemaan myös Kaukajärveä ja Annalaa. Ongelmallisen ja paljon keskustelua herättäneen laitoksen tulevaisuus joutuu entistä kriittisempään tarkasteluun.

Täällä Hervantajärvellä Ruskon haitoilta on onneksi vältytty, mutta Lintuhytissä asuvia ei käy kateeksi: vaikka savua ei tulisikaan, hajuhaitta on jatkuva.

Lisäys
Pitkään jatkuneen palon sammuttaminen vaati suunnattoman määrän sammutusvettä. Sitä saatiin letkulla luonnonlähteestä (!) palopaikan lähistöltä ja kuljetettiin tankkiautoilla Ahvenisjärvestä.

Kävin eilen Ahvenisjärvellä tarkistamassa tilanteen. Vedenotto oli jo päättynyt, mutta letkut olivat vielä paikalla. Järven pinta oli laskenut arviolta puoli metriä.

Sytykepuut ja amerikankiehiset

Kuvien virrassa vilahti näkymä tavaratalon vapaa-ajanosastolta: nippu vaakasanmittaisia puunsälöjä siististi pakattuna hintaan 3.50 €. En löytänyt kuvaa uudelleen, mutta kuukkeloin tuotteen termillä sytykepuut.

Alalla on jo kilpailua, mutta Bilteman söpö rasia teki vaikutuksen ja mainospuhe herätti ajatuksia. Olen tuhrannut erämaissa tulien kanssa kymmenet vuodet tietämättä, mikä olisi ollut luonnollisin tapa hoitaa asia. Koivualueella on joskus käynyt mielessä, että rinkkaan voisi ottaa pulikan tervasta. Se on tehokas ja mielestäni luontevampi vaihtoehto kuin tavaratalosta ostettu sytykepuu.

Jos tuli on pakko saada syttymään eikä tyylipisteillä ole merkitystä, paras keino on ns. amerikankiehinen eli loraus sinolia…

Jos olisin kurki…

Ajattelin aamulla, että kurkena lähtisin tänään muuttomatkalle. Syyskuu on jo puolivälissä, ja pitkään jatkunut vastatuuli kääntyi muuttajille myötäiseksi. Sadekaan ei enää haitannut. Vein kiikarin ja kameran parvekkeelle valmiiksi, koska uskoin kurkien olevan kanssani samoilla linjoilla.

Aamupäivällä Tiiraan ilmestyi kolme ilmoitusta muuttavista kurjista, joten aivan hakoteillä en arvailuineni ollut. Iltapäivällä ilmoitettiin lisää havaintoja, mutta mistään varsinaisesta muuttopäivästä ei todellakaan voi puhua. Sää oli muuten hyvä, mutta kunnon termiikit puuttuivat. Niitä kurjet arvostavat.

Oman tarkkailuni tuotti yhden havainnon: 89 kurjen parvi lensi talon yli etelään klo 12.50. Tapansa mukaan linnut ilmoittivat liikkeellä olostaan, ja ehdin hyvin ottaa muutamia kuvia. Tässä niistä yksi.

Ikivanhaa

Olen retkeillyt viime vuosina Lapissa kerran vuodessa Krikan Sammun merkeissä. Kohteena ovat olleet vähemmän tunnetut erämaa-alueet, joilla muita kulkijoita tapaa äärimmäisen harvoin. Tällä kertaa tarkoituksena oli mennä Peurakairaan, mutta tieyhteyden katkeaminen muutti suunnitelmat ja kohteeksi vaihtui Puljun erämaa. Koska kaksi retkeen varattua päivää meni sadetta pitäessä, varsinainen vaellus kutistui kolmen yön mittaiseksi.

Retken muistettavinta antia olivat erämaasta löytyneet varhaisen ihmistoiminnan merkit. Pyyntikuoppia on merkitty kattaan, mutta ikivanhaan asuinpaikkaan osuminen oli iloinen yllätys. Jotain erityistä toivoimme kuitenkin näkevämme, koska erämaassa sijaitseva lampi oli nimetty Talolammeksi. Panimme paikan merkille ohi kulkiessamme ja palasimme seuraavana päivänä katselemaan sitä tarkemmin.

Lammen koillisrannalla oli tasainen niittymäinen alue, jonka läpi kulki joitakin ojamaisia kaivantoja. Löysimme harvasta koivikosta kolme vajaan metrin korkuista ja kolmen metrin levyistä kumpua, jossa kasvillisuuden seassa näkyi valikoidun näköisiä kiviä. Tuttu arkeologi viestitti, että asuinpaikka on tiedossa ja että löytämämme kummut ovat ”kiukaallisia tupasijoja”. Tasaiselta niityltä löytyi lisää kiviä n. 1×2 metrin suorakaiteen muodossa. Tällä paikalla lienee sijainnut kota tai muu tupaa kevytrakenteisempi asumus.

Löytö kannusti mielikuvituksen villiin laukkaan. Millaista elämää erämaassa on vietetty ja milloin? Onko Talovaarassa asuttu ympäri vuoden vai pelkästään sulan maan aikana? Kuuluvatko asuinpaikka ja pyyntikuopat ajallisesti yhteen?

Nettiosoitteesta muinaismuistot.info löytyi kaipaamamme ajoitustieto, mutta vain asuinpaikan osalta: ”historiallinen 1200 jaa.” Osa pyyntikuopista saattaa olla vielä tätäkin vanhempaa perua. Kuoppien käyttö jatkui paikoin hyvinkin pitkään, jopa 1800-luvulle saakka.

Itse retki oli lyhyt, mutta antoisa. Minulle erityisen sykähdyttävää oli nähdä ennen retkeä soihin hyvinkin epäluuloisesti suhtautuneet retkikaverit ylittämässä eteen osunutta laajaa avosuota. Asennemuutosta toki tarvittiin mutta ennen kaikkea asianmukaisia jalkineita: nauhakengät olivat vaihtuneet kotimaisiin polyuretaanisaappaisiin.