Destination Ice

Kerroin kesäkuun 23. päivän postauksessa laivaliikenteestä arktisilla merialueilla. Venäläinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja 50 Let Pobedy oli parhaillaan matkalla Pohjoisnavalle, missä se on kesän aikana käynyt useita kertoja.

Huomasin äskettäin MarineTraffic-sivustolta kauas Huippuvuorten pohjoispuolelle merkityn matkustaja-aluksen. Kyseessä oli Hollannin lipun alla liikennöivä pienehkö (108m) risteilyalus Hondius, jonka määränpääksi oli merkitty ”Destination Ice”. Ilmeisesti alus oli ajettu jäiden sekaan niin pitkälle, että tämäntapaisten elämysten toivossa risteilyn ostaneet asiakkaat olivat tyytyväisiä.

Juhannuksen tienoilla Luoteisväylällä oli hiljaista, mutta tällä hetkellä tilanne on toinen. Viime viikon lopulla Amundsenin 1903-1907 purjehtimalla reitillä oli neljä risteilyalusta ja lisäksi joukko tarkemmin määrittelemättömiä huvialuksia, useimmat varmaankin erityisen merikelpoisia purjeveneitä. Risteilyaluksista yksi on Hurtigruten varustamon risteilyihin erikoistunut Roald Amundsen, alus jota ei nähdä Norjan rannikkolinjalla.

Minua kiinnosti eniten Bahamasaarten lipun alla purjehtiva huippunykyaikainen National Geographic Resolution. Vuonna 2021 puolalais-norjalaisena yhteistyönä valmistunut alus on 124 metrin pituinen ja suunniteltu nimenomaan risteilykäyttöön vaativissa oloissa. Aluksen varustukseen kuuluu mm. 14 suurta kumivenettä, joilla halukkaat kiidätetään katsomaan ja kuvaamaan näköpiiriin ilmestyviä luonnon ihmeitä. Aluksen hytit (yht 78) ovat enimmäkseen parvekkeellisia ja niiden koko vaihtelee 40 neliön sviitistä 13 neliön pikkuhyttiin.

NRR-aluksen ulkonäössä huomiota herättää keula, joka on minun mielestäni äärettömän ruma. Koska muotoilusta on insinöörien laskelmien mukaan suurta hyötyä, vastaavat keulat ovat valitettavasti alkaneet yleistyä kaikentyyppisissä aluksissa.

Edit 21.8.
Yksi parhaillaan Luoteisväylää purjehtivista pienemmistä aluksista on 40-jalan kaksimastoinen brittipurjealus Yeva. Marinetrafficin kuva on tosin jostain aivan muualta.