Ruskossa palaa

Sain tiistaina iltapäivällä Rovaniemeltä viestin, jossa kysyttiin näkyykö Ruskon tulipalon savu meille. Hyökkäsin parvekkeelle ja toden totta: nurkan takaa tuprutti mustaa savua, jota tuuli työnsi etelään. Valtava kasa biojätettä oli syttynyt yöllä palamaan Ruskon jätteidenkäsittelyasemalla, jonne tarkkailupaikalta on matkaa vähän reilu kilometri.

Vaarailmoitus koski aluksi Ruskon ja Lintuhytin alueita, mutta tuulen suunnan muututtua se laajennettiin koskemaan myös Kaukajärveä ja Annalaa.  Ongelmallisen ja paljon keskustelua herättäneen laitoksen tulevaisuus joutuu entistä kriittisempään tarkasteluun.

Täällä Hervantajärvellä Ruskon haitoilta on onneksi vältytty, mutta Lintuhytissä asuvia ei käy kateeksi: vaikka savua ei tulisikaan, hajuhaitta on jatkuva.

Lisäys
Pitkään jatkuneen palon sammuttaminen vaati suunnattoman määrän sammutusvettä. Sitä saatiin letkulla luonnonlähteestä (!) palopaikan lähistöltä ja kuljetettiin tankkiautoilla Ahvenisjärvestä.

Kävin eilen Ahvenisjärvellä tarkistamassa tilanteen. Vedenotto oli jo päättynyt, mutta letkut olivat vielä paikalla. Järven pinta oli laskenut arviolta puoli metriä.