Viikko alkoi normaalilla syyssäällä, mutta ennuste lupaili myrskyä keskiviikon-torstain vaiheille. Todellista myrskyä ei lopulta saatu, navakkaa tuulta toki ja ajoittain sakeaa lumipyryä. Eniten huolta aiheutti sähkön katkeaminen, ja sitä paikalliset pitivät todennäköisenä. Ari kävi keskiviikkona auraamassa tien ja jätti meille kaiken varalta Trangian.
Ensimmäinen varoitus saatiin illalla kesken liigapelin. Kaikki valot sammuivat, mutta peli jatkui koska katselin sitä läppärin ruudulta. Katkos kesti vajaan tunnin. Ehdimme tutustua sähköyhtiön katkokarttaan, ja siinä majapaikkamme näkyi punaisena pallona. Yöllä oli toinen katkos, jonka kesto ei selvinnyt.
Aamulla herättyämme sähköt olivat poikki, mutta palautuivat juuri kun olin saanut Trangian tulille. Keittimestä oli siis hyötyä! Koillistuuli jatkui aluksi navakkana, mutta ei yltänyt lähellekään myrskylukemia. Ilalla alkanut lumisade jatkui koko päivän, mutta tuuli alkoi laantua iltaa kohti eikä meillä enää ollut ongelmia. Monet naapurit eivät olleet yhtä onnekkaita: joillakin katkos kesti kaksi vuorokautta ja eräässä 6 km:n päässä sijaitsevassa kohteessa vielä kauemmin.
Perjantai oli pakkaspäivä, ja tuulelta suojaiset rantavedet jäätyivät hyvää vauhtia. Avovettä oli kuitenkin riittävästi vesilintujen tarpeisiin: aamulla näyttäytyi viiden isokoskelon parvi ja puolilta päivin yksinäinen sinisorsanaaras.
Lauantaina järvi oli kauttaaltaan jäässä.