Friday, April 13th, 2007
Toissapäiväinen Kainuun metsäpeurakannan romahtamista käsitellyt postaukseni on lainattu kokonaisuudessaan susisivujen foorumille. Siinä keskusteluympäristössä tunnen jääväni pahasti ristituleen. Tässä tyylinäyte:
“Suomalainen rehti ja reipas riistamies valehtelee aina ja tietoisesti – ei näistä jutuista voi muuta päätellä.”
Referoin HS:n 11.4.2007 julkaisemaa uutista, jossa merkittävimmäksi syyksi metsäpeurojen alamäkeen nimetään susikannan vahvistuminen. Tekstiäni ei ole suoraan kommentoitu, mutta sen lainannut palstan moderaattoreihin ja vakiokirjoittajiin kuuluva nimimerkki kertoo heti seuraavassa puheenvuorossa, mitä mieltä asiasta kuuluu olla:
“Elinympäristöjen suojelu on kaikkien lajien suojelun kannalta aivan ensisijaisen tärkeää. Metsäpeuralle tämä elinympäristö tarkoittaa vanhoja metsiä. Jos sama suhtautuminen tulee jatkumaan, ja metsiä yhä ajatellaan vain runkokuutioina, kaikki muut keinot metsäpeuran suojelemiseksi tulevat olemaan riittämättömät.”
Virkaveli tai -sisko todistaa samaa:
“Metsäpeuralla ei voi Suomessa mennä hyvin – siitä ei koskaan tule nuorten talousmetsien yleislajia – eikä se koskaan tule Suomessa yleiseksi. Metsäpeura on täysin riippuvainen vanhojen metsien sirpaleista – joutuu toki liikkumaan talousmetsissäkin alueiden välillä – metsää kun Kainuussa on sirpaleittain vain siellä täällä.”
Vanhojen metsien väheneminen on kiistaton tosiasia, mutta ihan joka asiaan sitä ei kannattaisi sotkea. Kainuun metsäkuva: metsien ikärakenne ja pirstoutuneisuus oli varmaankaan suunnilleen nykyisellään jo viime vuosituhannen lopulla, mutta siitä huolimatta peurakanta vahvistui ja laajensi esiintymisaluettaan.
Toisaalta voidaan kysyä, johtuuko Suomenselän metsäpeurakannan kaikinpuolinen hyvinvointi siitä, että sen esiintymisalueella on erityisen paljon vanhoja metsiä? Ei tietenkään. Esimerkiksi kuukkeliin verrattuna metsäpeura on ympäristövaatimuksiltaan täysi opportunisti.
Miksi yksinkertaisen asian ymmärtäminen ja/tai tunnustaminen on niin vaikeaa? Taustalla jäytää varmaankin pelko siitä, että jos kehitys jatkuu nykyisellään, metsäpeuran suojeleminen Kainuussa saattaa vaatia alueen susikannan harventamista. Tietääkseni kukaan ei tällaista ole vielä esittänyt, mutta susisivujen väki on jo valmiiksi kaivautunut puolustusasemiin. Sudensuojelijoiden on mahdotonta hyväksyä susien tappamista tällä perusteella.
Hesarin artikkelin kartan luulisi antavan myös suojeluväelle ajattelemisen aihetta. Kartan “Susikannat Suomessa helmikuussa 2007″ eriväriset täplät kertovat susilauman tai -parin esiintymisestä paikkakunnalla. Pohjoisin, susiparia tarkoittava täplä on Kuusamossa, ja puoli Suomea ammottaa tyhjänä!
Tilanne on hämmentävä. Kainuun metsäpeuroja ei saa suojella susilta, mutta poroja saa!
