Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Yöhiihtoa ja tihutöitä

Saturday, April 7th, 2012

Antti Tuurin Rata (Otava 2010) on kertomus Itä-Karjalassa tammikuussa 1942 tehdystä sotilasoperaatiosta.

Miehet hiihtävät omilta linjoilta kauas vihollisen selustaan, toteuttavat äärimmäisen vaativissa oloissa nurkumatta heille annetun tehtävän ja palaavat pienin tappioin omien pariin.

Se kuitenkin on liikaa, että yli-innokas kapteeni määrää osan retken rasituksista toipuvista miehistä palaamaan takaisin: tekemään uusia tihutöitä ja tarkistamaan, joko vihollinen on ehtinyt korjaamaan aiemmin aiheutetut.

Ryhmää johtamaan valittu luutnantti pitää tehtävää järjettömänä ja sanoo tämän kapteenille. Kapteeni ei suostu keskustelemaan, vaan lukee alaiselleen kappaleen sotaväen rikoslakia…

Pakon edessä luutnantti lähtee, mutta ei aivan sinne mihin määrättiin. Joukko viipyy metsässä sovitun ajan, viihtyy olosuhteisiin nähden hyvin ja kun palaa, majuri on tervehtynyt ja ottanut yksikön komentoonsa. Suullinen raportti hiihtoretkestä riittää.

Antti Tuurin tapa kirjoittaa sodasta on toteava ja kiihkoton. Ehkä aiheen vakavuudesta johtuen huumori on tavallistakin kuivempaa, vaivoin havaittavaa:

Meidän joukossamme oli innokkaita metsämiehiä, joiden oli vaikea antaa metsojen rauhassa ruokailla petäjien latvoissa. Muiden kuin ihmisten ampuminen oli kuitenkin meiltä ankarasti kielletty.

Kuvassa kuun valoa metsässä.

Aattona töissä

Lauantaina kaupunkilaisia ihastuttaneet saukot hävisivät muualle kahden päivän ajaksi, mutta tänään kolmikko oli palannut Ounaskoskelle.

Emo ahkeroi täyden työpäivän, teki ehkä sata sukellusta kolmen tunnin aikana. Poikaset odottelivat ruokaa jään reunalla eivätkä turhaan. Yleisin saaliskala näyttäisi olevan vaaksan mittainen made.

Toivotan blogin lukijoille hyvää ja rauhallista joulua.

Tila haltuun

Thursday, September 29th, 2011

Ulkomailla liikkuessaan kirjailija Hannu Raittila tekee hyviä havaintoja ja kehittelee niiden pohjalta kiinnostavaa sisältöä teksteihinsä. Kirjassaan Ulkona (Siltala 2008) Raittila kertoo olostaan Belgiassa:

Olen kävellyt tässä kaupungissa nyt toistakymmentä kilometriä ja virittänyt sisäistä kompassia, jonka avulla voi vähitellen suunnistaa ilman karttaa. Näin on toimittava: ensimmäisinä päivinä vieraassa ympäristössä pitää ottaa tila haltuun fyysisesti. Se tarkoittaa konkreettisen kehollisesti: on käveltävä, juostava tai pyöräiltävä ympäriinsä.

Sateen yllättäessä eräällä kävelyretkellä Raittila pelastautui Denderwindeken kyläkapakkaan. Kapakasta on

nelisen kilometriä sinne, mistä lähdin kävelemään ja saman verran sinne, minne olen menossa.

Kun sade jatkui ja jatkui, kirjailija päätti turvautua taksikyytiin. Taksin tilaaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi:

Kysyin voiko paikalle tilata taksin. Kukaan ei tuntunut kuulleenkaan sellaisesta mahdollisuudesta. En tiedä, oliko taksin käsite läsnäolijoille tuttu.

Lopulta puhehenkilöksi ryhtynyt ikääntynyt nainen – varmistettuaan ensin asiakkaan maksukyvyn – ilmoitti, että kyyti järjestyy.

Baaritiskillä hörähtelevien nuorten miesten parvesta irtautui kaksi ja he viittasivat minut mukaansa. Aivan ällistyttävää oli, että kuskini eivät tienneet mitään naapurikylästään. Minun piti neuvoa heille tie!

Samassa kirjassa Raittila kertoo törmänneensä New Yorkissa yhtä täydelliseen tietämättömyyteen naapurikylän asioista. Raittilan seurue asui Itä-Manhattanilla ja lähti Long Islandille katsomaan NHL-ottelua. Matkat taitettiin taksilla.

Paluumatkalla kuskiksi sattui ikänsä Long Islandilla asunut mies, joka kertoi käyneensä Manhattanilla vain kerran elämänsä aikana. Kuski alkoi kysellä kyyditettäviltään,

minkälaista on liikenne keskikaupungilla ja kuinka siellä pitäisi ajaa. Kerromme olevamme kaupungissa ensimmäistä kertaa ja tulleemme aamupäivällä. Selitämme silti kuljettajallemme reittiä ja yksisuuntaisten katujen systeemiä, jossa joka toinen väylistä vie liikennettä länteen ja joka toinen itään. (…)

Maalaisserkun pää pyörii, kun hän kurkkii Keski-Manhattanin pilvenpiirtäjiä. (…)

Empire State Buildingin bongatessaan kuljettajamme hihkuu kuin rodeocowboy. Ja tämä kaveri ajaa keltaista autoa, jonka ovessa lukee mustassa suorakaiteessa: New York City Taxi.

New Yorkin varsinainen haltuunotto tapahtui jalkaisin; parhaana päivänä kävelykilometrejä kertyi yli kaksikymmentä.

Seamusta ja Dermotia janottaa

Friday, January 21st, 2011

Heinrich Böll vieraili perheineen Irlannissa v.1956 ja julkaisi vaikutelmiaan saarelta seuraavana vuonna. Matkakirjallisuuden klassikoihin kuuluva Irisches Tagebuch julkaistiin suomeksi v.1975 nimellä Päiväkirja vihreältä saarelta.

Luin kirjan 1970-luvun lopulla Pentti Sammallahden suosituksesta. Sammallahti julkaisi vuonna 1979 Irlanti-aiheisen kuvasalkkunsa Kathleen Ni Houlihan, ja Böllin kirja lienee ollut kuvausprojektin keskeinen innoittaja.

Tartuin pitkän tauon jälkeen uteliaana kirjaan, josta oli jäänyt poikkeuksellisen hyvä, viipyilevä jälkimaku.

Yksittäisistä kertomuksista muistin hämärästi vain yhden. Siinä Böll hahmottelee herkullisesti tilanteen, johon Irlannissa 1950-luvulla voimassa ollut alkoholilainsäädäntö pakotti sunnuntailounaalla suolaista kinkkua ja vahvasti pippuroitua kaalia nauttineet serkukset.

Otavan sivuilla kerrotaan, että

Böll kuvaa Irlannin köyhyyttä, alhaista koulutustasoa, takapajuisia oloja ja kummallisia lakeja ihannoimatta, mutta lämpimän humoristisesti. Näiden tyynesti osaansa sopeutuvien ihmisten mielenlaatua kuvastaa heidän sananlaskunsa: “Kun Jumala loi ajan, hän teki sitä tarpeeksi.”

Mainio, ajattomuudessaan ajankohtainen matkakirja! Lukijan kannattaa kuitenkin pitää mielessä kirjailijan varoitus:

Tämä Irlanti on olemassa,
mutta jos joku sinne matkustaa eikä sitä löydä,
hän ei voi vaatia korvausta tekijältä.

Luotatko toimittajaan?

Wednesday, July 21st, 2010

Norjasta kotiuduttuani tartuin taas Antti Tuurin teoksiin. Sitaatti on sotakertomuksesta Elämä isänmaalle (Otava 1998). Suomalaiset etujoukot ovat saapuneet Jatkosodan alkupäivinä Tuusenjan kylään, ja miehet tutkivat autioiksi jätettyjä taloja.

Tuvan seinät oli tapetoitu suomenkielisellä Totuus-lehdellä, Pravdan suomenkielisellä painoksella. Luin muutaman jutun ja miehetkin niitä lukivat, mutta totuutta me emme niistä löytäneet. Ei niitä juttuja kukaan tosissaan osannut ottaa.

Kuten tiedetään, Moskovan totuuksia on julistettu Suomenkin lehdissä eikä edes kovin kauan sitten. Kun järjestelmä romahti, toimittajat löysivät niiden tilalle uudet totuudet.

HS kertoi Valittujen Palojen selvityksestä, jonka mukaan suomalaiset luottavat eniten lentäjään ja vähiten poliitikkoon. Poliitikon lisäksi mutasarjaan rankattiin autonmyyjä, sijoitusneuvoja ja toimittaja.

Itse kukin voi keskenään pohtia, miksi toimittajat ovat joutuneet noin kyseenalaiseen seuraan.

Joulu ennen aikojaan

JYP järjesti kannattajilleen ennenaikaisen joulun voittamalla eilen European Trophyn. Kiitos!

Berliinin lopputurnauksessa JYP kaatoi ruotsalaisjoukkueet Djurgårdenin, Luulajan ja eilisessä loppuottelussa Färjestadin.

Elo-syyskuun alkusarjassa JYP pelasi kahdeksan ottelua ja voitti niistä kuusi. Tappion aiheuttivat Slovan Bratislava kotona ja Sparta Praha vieraissa.

Onnistunut ostosmatka

Shoppailu ei kuulu harrastuksiini, päinvastoin. Menen kauppaan tietoisena siitä mitä tarvitsen. Tänään sorruin heräteostoksiin eikä edes hävetä.

Aikomuksena oli ostaa pakkaskeliin sopivat housut ja pitkähelmainen flanellipaita. Löysin nopeasti molemmat, ja housuihin olen erityisen tyytyväinen. Ne ovat taatusti lämpimät ja tuulenpitävät, niissä on henkselit ja vetoketjulliset taskut.

Malli lienee alkujaan suunniteltu laskettelijoille, mutta sopii yhtä hyvin minun tarpeisiini. Hinta oli perin kohtuullinen, kuusi euroa. Paita oli vielä edullisempi, 4 €.

Ostoksia maksaessani huomasin salin perällä kirjahyllyn. Sisältö yllätti positiivisesti, ja mukaan tarttui kaksi kirjaa: Raittilan Canal Grande ja Tuurin Kylmien kyytimies, hinnat 2,50 ja 3 €.

Olen toki lukenut nuo kirjat, mutta ajattelin panna hyvän kiertämään.

Jääkiekko ei sovi stadioneille

Tampereen ikioma talviklassikko ei ollut miltään osin erityinen merkkitapaus. Lyhyesti sanottuna: sää oli hyvä, pelin taso huono ja järjestelyt lähes ala-arvoiset.

Koska Ratinan stadionin katsomot ovat loivat ja toivottoman kaukana kaukalosta, ”hyviltäkään” paikoilta ottelua ei pystynyt kunnolla seuraamaan. Vahinko ei tosin ollut järin suuri, koska kiekon pomppiminen murenevalla jäällä pilasi pelin.

Pitkäkestoinen istuminen pakkasessa vaatii pilkkimiehen varusteet eikä sellaisia Ratinassa monella näkynyt. Suuri osa yleisöä poistui paikalta pitkäksi venyneen jäänpaikkaustauon aikana. Osa arvattavasti kylmissään, osa siksi että juttu oli jo nähty.

Suurten yleisömäärien tavoitteleminen on ainoa syy pelata jääkiekkoa stadionilla. On surkuhupaisaa, että oheismyynti takkuaa bisneksen ehdoilla järjestettävässä tapahtumassa. Ja miten kenellekään voi tulla yllätyksenä, että oluen anniskelu lisää vessojen tarvetta!

Minun mielestäni aito talviklassikko tarkoittaa paluuta perinteisille pelipaikoille, missä seisomakatsomot nousevat jyrkästi lähellä kaukaloa ja pelin näkee hyvin. Sopivassa tungoksessa tarkenee paremmin ja tunnelma syntyy itsestään, ilman kuuluttajan ohjeistusta.

* * *

Olin paikalla kun Jokerit ja HIFK kohtasivat liigaottelussa Helsingin stadionilla helmikuun viidentenä vuonna 2011. Itse peli ei niinkään kiinnostanut, mutta lajin ystävänä halusin osallistua historialliseen kiekkotapahtumaan.

Sitä Suomen ensimmäinen Talviklassikko kiistatta oli.

Harmaan päivän värikäs ilta

Saukkopäivä oli harmaa ja vähävaloinen, mutta kotiin kävellessäni taivas oli uskomattoman värikäs. Tällainen:

Seuraavana päivänä valoa olisi ollut enemmän, mutta saukot olivat jatkaneet kierrostaan. Vierailu jäi tällä kertaa vuorokauden mittaiseksi.

Vesa kertoi nähneensä pari viikkoa sitten Ounaskoskella kolme saukkoa, emon ja kaksi poikasta. Kyseessä oli ehkä sama kolmikko, jonka minä näin lokakuussa Koivusaaressa.

Jos emo oli sama kuin tiistaina näkemämme, se oli menettänyt toisen poikasistaan.

* * *

Metsäviikko toi Lordin aukiolle paljon nähtävää, esimerkiksi poroja ja taiteilijan, jonka työkaluna oli moottorisaha ja lopputuotteena karhu.

Torstaina paikalle ilmestyi kaivattu Ponssen mies. Saimme vastauksen kaikkiin keksimiimme kysymyksiin. Tiedämme nyt, että paikalla olleessa motossa on 300 litraa hydrauliöljyä.

Jälkikäteen harmittaa, että poliisiporo Artturin työpari jäi tenttaamatta. Kiinnostaisi tietää, rajoittuuko työnkuva pr-tehtäviin vai auttaako Artturi myös ottamaan rosvoja kiinni.

Rantaremmi koolla

Wednesday, December 23rd, 2009

Saukko oli päällimmäisenä puheenaiheena, kun rantojen miehet tapasivat pitkästä aikaa.

Eilen Rauno oli jo kaukaa huomannut, että sillalta näkyy jotain erityisen mielenkiintoista. Naapurin mieshän se siellä kuvasi saukkoa oikein urakalla.

Vesa puolestaan kertoi, että saukko oli asustellut Ounaskoskella jo melkein viikon.

Tänään saukkoa ei enää näkynyt, puluja sentään. Jano oli päässyt yllättämään.