Lokakuussa talvi muistuttaa itsestään, mutta alkaa oikeasti yleensä vasta marraskuussa.
Ensimmäinen yritys on jo nähty, kohtalaisia yöpakkasia mutta ei vielä lunta. Kirkkolampi jäätyi kauttaaltaan niin vakuuttavan tuntuisesti, että odotin näkeväni luistelijoita.
Kun lämpötila nousi plussan puolelle, rantaan ilmestyi levenevä sulan veden vyöhyke. Sorsat saattoivat valita kulkutapansa.
Tänään avovettä oli enemmän kuin jäätä.
Lainaus blogista 4.11.2012:
Rauhankadulla katselin autoja. Autotallin oven edessä pönötti kaksi muhkean näköistä citymaasturia, mutta katuvarteen oli pysäköity jokin surkea pikkuräpsy. Mahtoi olla vähävaraisen alivuokralaisen auto!
Kun tänään kävelin Rauhankatua, maastureita ei näkynyt ja pikkuräpsy oli vaihtunut paremman väriseksi.
Blogipostaukseni lokakuun kymmenentenä vuonna 2002 oli tällainen:
Aamulla odotin mielenkiinnolla, nouseeko taloyhtiön salkoon lippu. Nousihan se. Entä jos asuisin omakotitalossa ja minulla olisi oma lippusalko?
Liputtaisin säästeliäästi, mutta suurella sydämellä: itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä, juhannuksena ja Aleksis Kiven päivänä.
Näiden päivien ajaksi toivoisin aurinkoista säätä ja sopivaa tuulta, jotta lippu hulmuaisi erityisen uljaana.
Tänään liput eivät liehuneet, mutta sää oli siitä huolimatta hieno. Juhlistin päivää tekemällä linturetken ja miettimällä, mitä minun suomalaisuuteeni laulujoutsenten lisäksi kuuluu.
Ounasjoen suisto on alkanut jäätyä, mutta vesilinnuille riittää vielä runsaasti avovettä. Lainaan puolella oli vasta kaksi joutsenta.
Jukka ilmoitti eilen Tiiraan 278 joutsenta, joista 57 oli tämän vuoden poikasia. Poikueita oli 18 ja niistä 3 yksinhuoltajan vastuulla. Kiitos ja kumarrus tarkasta havainnoinnista!
Kuva tukkakoskeloista on Kirkonjyrhämän rannasta. Kirkkolampi tien toisella puolella oli kauttaaltaan jäässä, eilen ei vielä ollut.
YLEn sivuille ilmestyi eilen norjalaisen Harald Albrigtsenin kuvaama vaikuttava video, jossa parvi ryhävalaita kisailee vuonolla ja taustalla loimottavat revontulet. Tarkkaa paikkaa ei paljasteta, mutta se on jossakin Tromssan lähistöllä.
Ryhävalashavainto on yllättävän varhainen: viime vuonna miekka- ja ryhävalaita alkoi näkyä vasta marraskuussa. Valassesongista tuli vilkas, ja Tromssan länsipuolella sijaitsevassa Kaldfjordissa arvioitiin parveilleen enimmillään yhteensä jopa kaksisataa valasta, puoliksi kumpaakin lajia.
Seuraan tilannetta ja jos erikoistarjous toistuu, lähden paikan päälle. En erityisesti kuvien toivossa, vaan päästäkseni näkemään nämä minulle oudot valaslajit. Kaskelotin olen nähnyt aiemmin.
Tiina Rosenberg, jatkossa TR, purkaa pahaa oloaan uusimman HS-kuukausiliitteen haastattelussa.
TR toimi jonkin aikaa Helsingin Taideyliopiston rehtorina, mutta joutui jättämään tehtävän ennen aikojaan. Tarkkaa syytä ei paljasteta, mutta kultaista kenkää taisi tulla. Koska Suomessa ”ei olisi ollut tulevaisuutta”, TR palasi Tukholmaan. Siellä odottivat professorin virka ja asunto rauhallisella alueella.
En odottaisi 58-vuotiaalta professorilta pissistason ajattelua. Näin tunneäly säkenöi (boldaukset omat):
… miehiä mielistelevät naisjohtajat, jotka kieltävät naisten rakenteellisen syrjinnän ja tarjoavat siitä todisteeksi vain omaa urakehitystään.
Ei minua ole koskaan ammuttu Malmössä. Käsittääkseni Suomessakin joskus ammutaan, eivätkä ampujat ole mistään muualta tulleita.
Ennen ulkomaille lähtöään TR vaikutti Itä-Helsingissä ja oppi tunnistamaan duunarin; jatko-opintoja on suoritettuna mm. DDR:n Karl Marx -yliopistossa. Tiinan tiedeuraan on kuulunut plagiointisyytösten lisäksi ainakin sukupuolentutkimusta ja teatteritiedettä.
Toimittaja on välillä ihmeissään, mutta antaa haastateltavan paasata turhia kyselemättä. On ehkä kiinnostavaa tietää, miten TR ”keskusteli” keväällä prof. Janne Saarikiven ja kansanedustaja Oras Tynkkynen kanssa. Tynkkysen osuus löytyy Henry Laasasen asiaa käsitelleestä blogipostauksesta.
TR arvioi HS-haastattelussa, että Suomi voisi ottaa vastaan 1 000 000 pakolaista. Perustelu puhuu puolestaan: ”Metsiä ja kyliä kyllä riittää”.
* * *
Luin loppukesän aikana kaikki Samuli Parosen kirjat. Urakan aikana pohdiskelin, onko Parosella vastinetta nykykirjailijoiden joukossa. Ei tullut mieleen. Sen sijaan Parosen vastakohta löytyy helposti, julkisuushakuinen, muodikkaasti ajatteleva, itseriittoinen ja isoääninen: Jari Tervo.
Kirjoitin Parosesta sivuston puolelle.
Olen lukenut parin viime viikon aikana puolenkymmentä Veijo Meren teosta. Kahdesta, Sujut ja Manillaköysi, pidin paljonkin ja vastaavasti kahden kanssa juutuin lähtökuoppiin. Loistavaa tekstiä kieltämättä, mutta Parosen jälkeen tarinointi ei riittänyt, kaipasin sisältöä.
Veijo Meri menehtyi kesäkuussa 86 vuoden iässä. Kustantaja Mikko Aarne huomauttaa muistokirjoituksessaan:
Meren tuotanto on hämmentävän monipuolinen. Hän kirjoitti kaikkia kirjallisuudenlajeja, novelleja, romaaneja, runoja, esseitä, näytelmiä, oopperalibreton, suomennoksia, tietokirjoja, kuten Suomen historian ja jopa etymologisen sanakirjan.
Hyvä ja tarpeellinen muistutus! Mikko Aarne arvostaa itse erityisesti Meren esseitä. Ne voisivat olla minullekin romaaneja sopivampaa luettavaa. Esimerkiksi seuraava näyte kannustaa perehtymään tuotannon tähän osaan. Siinä Meri pohtii lainaamisen ja varastamisen problematiikkaa:
Vain suurimmat, joku Shakespeare ja Brecht nauraisivat tämmöiselle epävarmuudelle. Vain näpistelijät ja pikkuvarkaat pohtivat kuinka paljon voin ottaa, ilman että kukaan huomaa. Iso varas vie kaiken irtoavan, mennessään vielä ovetkin, niin että kaikki voivat omin silmin havaita hyvän tavaran jääneen heitteille ja jonkun luotettavan henkilön korjanneen sen talteen.
Jatkan Veijo Meren parissa, mutta jätän romaanit. Tänään kirjaston poistomyynnistä löytyi Sanojen synty (Gummerus 1983). Takakannessa sanotaan, että ”kirjailijan elävä ote tekee teoksesta enemmänkin lukemiston kuin hakemiston.”
Katsotaanpa, miten Meri selittää sanan grogi:
grogi, englantilaisen amiraalin Vernonin kutsumanimestä Grog. Sen alaiset antoivat hänelle kamelinkarvaisen päällystakin takia, jota hän käytti ja jonka nimi oli englannin kielessä grogram. Se oli väännös ranskan sanoista gros grain, karkea nukka. Amiraali Vernon antoi elokuussa 1740 määräyksen, että merisotilaille päivittäin jaettavaa rommiannosta oli laimennettava vedellä. Tämän litkuannoksen merimiehet nimesivät keksijän mukaan grogiksi.
PS
On pakko kehua Meren romaanien uusintapainosten kansia. Kunniamaininta menee taiteilija Jussi Kaakiselle.
Jos sattuu olemaan miljardööri eikä keksi mihin ylimääräisiä rahojaan sänkkäisi, yksi ratkaisu on rakennuttaa White Pearl.
Nimi voi olla mikä tahansa, mutta koosta tai materiaaleista ei pidä tinkiä. Erityisen tärkeää on palkata projektiin parhaat saatavissa olevat suunnittelijat ja riittävästi osaavaa suoritustason henkilöstöä.
Venäläismiljardööri Andrei Melnitshenko on yrittänyt tosissaan, ja hänen maksettavakseen lankeaa 400 miljoonan euron lasku. Tässä tapauksessa on kovin suhteellista, onko summa pieni vai keskisuuri.
White Pearl on maailman suurin purjealus, jota rakennetaan Kielissä. Alusta on päästy kokeilemaan ja löysin sen Marinetrafficin seurannasta.
Ilta-Sanomien uutisessa kerrotaan, että aluksen pituus on 143 metriä ja hiilikuituisten mastojen korkeus yli sata metriä. Tarkistin huvikseni, että Suomessakin vierailleen venäläisen Sedov-aluksen mastot ovat reilusti alle 60-metrisiä.
Nostan vilkkaan palloiluviikonlopun ykkösasiaksi Kärppä-ikoni Jari Viuhkolan pelinumeron jäädyttämisen. Viuhkola on pelaaja, jota sekä oma väki että vastustajat arvostavat erittäin paljon.
Kärppäorganisaatio on vetänyt näissä huomionosoituksissa maan tiukinta linjaa: Raksilan hallin katossa oli ennestään vain Reijo Ruotsalaisen kymppipaita. Oulussa asuessani sain seurata Reksaa livenä, ja hän on edelleen suosikkipelaajalistani kärkinimi. Onneksi olkoon Piku, pääsit hyvään seuraan!
Eilisen pelillinen ilonaihe oli JYP:n maalivahtikoulun mallioppilas Veini Vehviläisen ensimmäinen liigaottelu, joka ei olisi voinut sujua paremmin: nollapeli ja 30 torjuntaa. Vastassa oli Pelicans.
* * *
Sitten joutsenpäivitys. Laskin tänään aamupäivällä Ounasjoen suistoalueella 90 aikuispukuista joutsenta.
Samuli Paronen (1917-1974) oli työläiskirjailija jos kuka, mutta järjestäytyneelle työväenliikkeelle hän ei kelvannut. Paronen oli itsenäinen ajattelija eikä suostunut huutamaan kuorossa.
Kaivos-romaanin päähenkilö sanoo juuri nyt ajankohtaisesta ay-liikkeestä näin:
Kastijako on työmiesten kesken lujempi kuin missään. Tärkeimpänä arvona vaalitaan keskinäisiä palkka- ja säätyeroja, vaikka kuuluttais samaan eturyhmäjärjestöön ja puolueeseen. Ollaan keskenämme kuin isännät ja rengit.
Kapinan Jalkanen pohdiskelee vallankäyttöä:
Todellinen valta pyrkii piiloutumaan, ja näkyvä tekee yhä enemmän pelkkää propagandaa, ilveilee, näin ollen ei voi olla järkevää demokraattista vallan kontrollia.
Sumun seasta kuului joutsenten ääntelyä. Kiersin lahden toiselle puolelle, missä tiesin pääseväni lähemmäs rantaa. Kastuin pahanpäiväisesti pitkässä heinikossa.
Viisi lintua oli melko lähellä ja kauempana lisää, ehkä paljonkin.
Rengastajat Veikko ja Markku olivat tulleet jo aikaisin aamulla, Matti ilmestyi paikalle myöhemmin.
Kun sumu hälveni, pystyin laskemaan joutsenet. Niitä oli 55, kaikki aikuispukuisia lintuja.
* * *
Eilen tilanne näytti tältä:
Edit
Pahoitteluni siitä, että toimituksellisista syistä tämä aiemmin julkaistu blogi pulpahti pintaan.