Retkemme Islantiin ylitti kaikki odotukset. Koska sää suosi, kuski jaksoi eikä auton kanssa tullut ongelmia, päätös kiertää saari oli oikea.

Auton ikkunasta katsottuna maisemaa hallitsivat tasangot, horisontissa näkyi toki tuntureita ja välillä jäätiköitäkin. Saaren länsiosa on yllättävän vihreä: koko matkan Grindavikista pohjoisrannalla sijaitsevaan Olafsfjorduriin tie halkoi peltoja ja niittyjä. Näimme valtavan määrän hevosia, lehmiä, lampaita ja muoviin käärittyjä rehupaketteja. Saaren itä- ja eteläosien tasangot olivat enimmäkseen karuja, äärimmillään elottomilta vaikuttaneita sandureita.

Näkemäni perusteella on vaikea uskoa, että kalastus on Islannin pääelinkeino. Kalastuksen vahvasta asemasta nyt ja lähimenneisyydestä olivat kuitenkin muistuttamassa Grindavikin satama-alueen kalankäsittelylaitokset ja toisaalta aiempiin tuotantotiloihin perustettu Siglufjordurin sillinpyyntimuseo. Jos maailma ei mullistu, jatkuvasti kasvava matkailu nousee ennen pitkää ykköseksi ellei ole sitä jo.

Saaren kiertävä ykköstie oli lyhyitä tietyöpätkiä lukuun ottamatta hyväpintainen ja sujuvasti ajettava. Yksikaistaiset sillat rytmittivät menoa; niitä taisi reitillemme osua nelisenkymmentä. Täällä Lapissa turisteilla on tapana pysäyttää autonsa missä tahansa, vaikkapa keskellä tietä, mutta Islannin ykköstiellä autoilijoiden ajokuri oli tässä suhteessa esimerkillinen.

Ihmisten määrä etäisillä Godafossin putouksilla tuntui järkyttävän suurelta, mutta saaren suosio paljastui vasta ”Kultaisen kierroksen” nähtävyyksillä. Parkkipaikat olivat ruuhkaisia ja matkamuistomyymälät pullistelivat asiakkaita. Gullfossilla myytiin kuuluisien villapaitojen lisäksi esimerkiksi muumimukeja, muodikkaita sadeasuja ja tyynyjä, joita somistivat poro ja urpiainen.

Islanti on kallis matkailumaa, mutta ei sentään aivan mahdoton. Tuoreessa muistissa olleeseen Viroon verrattuna majoittuminen on 2-3 kertaa kalliimpaa. Vuokrattavien autojen hintahaitari on järkyttävän leveä syistä, jotka eivät minulle auenneet. Tämä siis sanottuna aivan tavallisista henkilöautoista, joilla saaren sisäosiin ei ole asiaa.

Retken viimeisenä iltana teimme kierroksen Reykjavikissa. Kaupunki vaikutti suureksi paisuneelta kalastajakylältä, jonka keskellä kohosi mahtava Hallgrimskirkja. Sympaattiset puutalot elävöittivät näkymää keskustan vilkkailla ostoskaduilla. Arkkitehtuurin toiseen ääripäähän sijoittuva konserttitalo Harpa muistutti muotokieleltään Rovaniemen keskuskentän katsomoa, mutta oli sisältä katsottuna vaikuttava.

Ennen koneen lähtöä kävelin Kansallisgalleriaan lähinnä nähdäkseni, miten islantilaistaiteilijat käsittelevät kotisaarensa mykistävää luontoa. Tarjonta oli tältä osin yllättävän suppea, ja johtopäätelmät jäivät tekemättä. Käydä toki kannatti; mieleen jäi esimerkiksi kädet taskussa seisoskeleva sillinperkaajanaisten esimies ja valokuvakooste saaren sisäosissa ongelmiin joutuneista autoilijoista.

Nyt sitten sataa kun odottelemme Keflavikissa paluukyytiä Suomeen.

Retki on täyttänyt kaikki odotukset. Aivan ihmeellinen maa tämä Islanti!
Palaan tunnelmiin muutaman päivän kuluttua.

Retken kolmas yö oli sateinen, mutta aamulla palattiin taas päiväjärjestykseen. Tiistaina matka jatkui Höfnistä etelärannikkoa kohti länttä.

Ensimmäisen kerran pysähdyttiin  Jökulsarlonissa, paikassa missä jäätikkö lohkeilee mereen yhteydessä olevaan lahteen. Näkymät olivat kuin Grönlannista. Puuttui vain, että jäälohkareiden ja veneiden seassa olisi viilettänyt miekkavalaan selkäevä. Sellaistakin on tiettävästi sattunut.

Päivän toinen huippuluokan luontokohde oli Skogafoss, lähes sadan metrin korkuinen pystyputous. Putous oli vielä odotettuakin vaikuttavampi, ja kokonaiselämyksen täydensivät sateenkaari ja paikalla lennelleet myrskylinnut.

Illalla lilluimme Fludirin maauimalan lämpimässä vedessä. Totta kai luminen ympäristö olisi tehostanut elämystä, mutta hyvä näinkin.

Keskiviikkopäivän odotetuin kohde oli Strokkur, joka on Geysirin väsähdettyä vallannut paikan Islannin ihmeiden terävimmässä kärjessä. Näimme puolenkymmentä purskahdusta, jotka toistuivat epäsäännöllisin välein ja vaihtelivat korkeudeltaan yllättävän paljon.

Ajettavaa tänään riitti, mutta myös ihmeteltävää. Ensimmäinen kuuluisa nähtävyytemme oli Godafoss-putous. Koska joki tulee jäätiköiltä, vettä riittää koko kesäksi eikä kukaan joudu pettymään. Minuun väen paljous teki ehkä putoustakin suuremman vaikutuksen.

Myvatn-järven nähtävää olivat vesilinnut ja hyönteiset, joita kumpiakin oli todella paljon. Hyönteiset eivät onneksi purreet, ja vesilinnut jäivät pääosin määrittämättä. Ehkä pitää tulla joskus uudellen paremmalla ajalla keväällä tai alkukesällä?

Päivän ehdottomasti kovin juttu oli tuliperäinen alue kappaleen matkaa Myvatnilta itään. Jouni kiteytti tuntemuksemme toteamalla, että tällaista ei näe Norjassa. Huikea elämys!

Iltakuudelta paikallista aikaa saavuimme Höfniin. Sää oli muuttumassa sateisenharmaaksi, mutta ehdimme nähdä Vatnajökullin mereen valuvat liepeet. Toiveena on, että huomiseksi poutaa lupaava sääennuste toteutuu ja saamme ihailla jäätikköä aamulla hyvässä myötävalossa.

Saavuimme Islantiin lauantaina ja jäimme ensimmäiseksi yöksi Grindavikiin melko lähelle lentokenttää. Sää oli aurinkoinen ja heikkotuulinen. Majapaikan emäntä kertoi, että huhtikuun jälkeen yhtä kauniita päiviä oli ollut kuusi. Nyt maanantaina aamulla sää on edelleen hieno; illaksi ja yöksi on luvattu sadetta.

Kierrämme saarta myötäpäivään. Eilen ajoimme pohjoisrannikolle, missä pääkohteemme oli taannoisen sillinpyynnin keskuspaikka Siglufjördur. Teollinen jalostustoiminta päättyi vuonna 1993, nyt silloisissa toimitiloissa pitää majaa hieno sillimuseo.

Kirjoitan tätä Olafsfjördurissa, joka on viehättävä pikkukylä kappaleen matkaa Siglufjördurista Akureyriin päin. Kolmen tunnin aikaero haittaa sillä tavoin, että aamupallalle pääsyä joutuu odottelemaan.