Vauhdikkaasti myötätuuleen

Torstain ja perjantain saimme purjehtia navakassa myötätuulessa. Vedossa oli pelkkä keulapurje eikä sekään kokonaan auki; silti nopeutta oli hetkittäin yli kahdeksan solmua, keskinopeuskin varmasti lähelle kuutta. Koska myötätuuli on keulapurjeen käytön kannalta hieman hankala, Kippari viritti spinnupuomin avulla toimivan systeemin.

Navigoiti tapahtuu Navionicsin avulla, toki perinteiset merikortitkin ovat mukana. Näyttöjä on kaksi: täppäri sisätiloissa ja puhelin perämiehen käytössä. Kuvassa näkyy eilisen päivämatkan loppuosa.

Jäimme yöksi suojaiseen lahteen lähelle Kapellskäriä. Saimme sukulaisilta Mauri-myrskyyn liittyen huolestuneita yhteydenottoja, mutta täällä tuuli ei ole kiihtynyt myrskylukemiin. Eilisiltana tosin tuuli navakasti, satoi ja salamoi. Vetäydyimme sisätiloihin ja luimme ääneen Melvillen Lumottuja saaria.

Retkemme viimeisen yön vietämme Gräddön vierasvenesatamassa. Täällä voimme täyttää veneen kaksi tankkia ja tyhjentää yhden. Huomenna siirrämme Adequaten kotisatamaan, pakkaamme tavarat, siivoamme ja menemme satamaan odottamaan lautan lähtöä Naantaliin.