”Eurooppaa ilman Suomea ei ole vaikea kuvitella, kun taas Eurooppa ilman Kreikkaa on mahdoton ajatus.”
Guardian
”Opettaja piti pohjalaista sellaisena ihmisenä, joka liian herkästi oli huutamassa oikeuden ja totuuden perään; muiden heimojen ihmiset ja varsinkin ulkomaalaiset taas ymmärsivät, että asiat oli hoidettava niin, että hyöty itselle oli aina suurin ja haitta pienin.”
Antti Tuuri: Lakeuden kutsu s. 245
Pikaisen neuvottelun jälkeen päätimme ajaa Hetan ja Kautokeinon kautta illaksi Karigasniemeen Piesjängän erotusaidalle. Sieltä sitten seuraavana päivänä Gamvikiin ja niin edelleen. Kesäkuu oli alullaan ja aikaa varattuna reilu viikko.
Erotusaidalla tapasimme tuttuja ja kuulimme tuoreimmat lintu-uutiset. Jaloittelimme lammella ja näimme kaikki toivomamme kahlaajat. Aamulla näyttäytyivät muuttohaukka ja kurki.
Kevät oli parhaimmillaan siirtymätaipaleen ylängöllä, tunturit lumen vallassa ja järvet kantavassa jäässä. Pääsimme ihailemaan kaakkuriparin lentonäytöstä: linnut nousivat siivilleen rantasulasta, lensivät ylitsemme monta kertaa ja laskeutuivat auton kohdalle mutta eri puolelle tietä kuin mistä olivat nousseet.
Gamvikissa valitsimme leiripaikan valmiiksi, katselimme hetken rannalla touhuavia merisirrejä ja jatkoimme majakan ohi kohti Slettnesin niemen nokkaa. Niemi on toukokuun alkupuolella Euroopan parhaimpiin kuuluva arktisen muuton seurantapiste ja ornien suosiossa koko alkukesän. Nytkin tien päätepisteessä oli pysäköitynä puoli tusinaa asuntoautoa.
Ilta oli kaunis, mutta tuuli kolea. Kiersimme kulttuuripolun ja katselimme merkkejä ikivanhasta ihmisasutuksesta. Paluumatkalla kuvasimme polun varressa päivystäneitä merikihuja.
Kylälle palattuamme pystytimme teltan satama-alueen laidalle. Merisirrit olivat edelleen paikalla ja pysyivätkin koko sen kahden päivän ajan, jonka Gamvikissa viivyimme. Sirrit olivat muuttomatkalaisia, mutta pulut, kettu ja saukko paikallista asujaimistoa.
Seuraava kohde oli Berlevåg, missä viivyimme yhden yönseudun. Satama-alueella oleskeli kymmenkunta merisirriä ja kyhmyhaahkapari, josta olimme saaneet vinkkiä tulomatkalla. Koiras oli kirkasvärinen, mutta varsinaisesta kyhmystä ei voi puhua.
Matkalla Hamningbergiin poikkesimme Nessebyn kirkolla ja jatkoimme Ekkerøyn kajavapahdalle. Sain kuvan korpista, joka asuu kajavien naapurina ja rosvoaa päätyökseen niiden munia ja poikasia, Tämän kokoinen kolonia kestää hyvin yhden korppiparin päivittäisen verotuksen; korpit ratkovat keskenään varhain keväällä, mikä pari saa asettua valmiiksi katettuun ruokapöytään.
Ohitimme Vardøn tunneliin poikkeamatta ja jäimme tutuksi tulleeseen leiriin; minulle jälkimmäinen yö oli yhdestoista siinä paikassa. Sää oli ennallaan, ja illasta tuli taas kaunis ja kylmänpuoleinen. Tien toiselle puolelle oli pysäköity saksalainen pakettiauto.
Hamningberg on varma paikka nähdä suula, komea valtamerilintu: Syltefjordstauranin koloniaan tulee matkaa alun toistakymmentä kilometriä. Kahden tunnin tehotarkkailu tuotti kolmisenkymmentä havaintoa, ja pääsimme näkemään myös muutamia syöksyjä veteen.
Erikoisempi havainto oli lunni matalassa rantavedessä. Todennäköisesti lentokyvytön lintu nousi rantakiville ja jäi sukimaan sulkiaan kun lähdimme. Muutamaa tuntia myöhemmin lintu oli hävinnyt, olisikohan jäänyt paikalla näyttäytyneen merikotkan saaliiksi.
Retken viimeisen ulkomaanpäivän vietimme Hornøyan lintusaarella, joka oli tuttu paikka meille kummallekin. Kaivattua tunturihaukkaa ei taaskaan näkynyt, mutta myrskylintu oli minulle uusi saaren asukas. Jos emme olisi tienneet mistä hakea, pesällään kököttäneiden lintujen havaitseminen tuhansien kajavien joukosta olisi ollut lähes mahdotonta.
Hienon lintupäivän päätteeksi pystytimme telttamme toistamiseen Piesjängän erotusaidalle juuri kun aurinko piiloutui hetkeksi tunturin taakse. Aamulla totesimme lintujen vähentyneen viikon aikana; vain punakuireja oli nyt enemmän, kolmisenkymmentä.
Kävimme vielä Ailigaksella ja näimme keräkurmitsan ja piekanan, sen sijaan tilauksessa ollutta kiirunaa emme löytäneet. Piekanahavainto oli vasta retken toinen, ja melko vähissä olivat olleet muutkin myyränsyöjälinnut.
Gamvikin kylä Ruijan äärimmäisessä niemennokassa teki vaikutuksen jo ensi vierailulla kesällä 1999. Silloin jäi kuitenkin vaivaamaan, että museo oli suljettu. Olisimme halunneet perehtyä seudun ikivanhaan asutushistoriaan, josta oli näkynyt merkkejä Slettnesin kulttuuripolun varrella. Toki myös museo itsessään olisi kiinnostanut.
Gamvikin suunnalla pohjoisuusennätykset ovat vaarassa, tehtiinpä mitä tahansa. Esimerkiksi Slettnesin majakka on maailman pohjoisin mannermaalla sijaitseva majakka ja koulun kenttä saattaa hyvinkin olla maailman pohjoisin (lähes) täysimittainen jalkapallokenttä. Se näytti jääneen vähälle käytölle saatuaan viereensä tekonurmipäällysteisen monitoimikaukalon, jossa pelataan muitakin pelejä kuin jalkapalloa.
Gamvikin museo esittelee monipuolisesti entisaikojen elämää Euroopan pohjoisrannalla. Kun Oslon huippumuseot olivat vielä tuoreessa muistissa, museon kotikutoisuus tuntui pelkästään virkistävältä. Matkailijoiden kannalta on valitettavaa, että tekstitys on pääosin pelkästään norjankielinen.
Kivikauden asioihin ei juurikaan tullut lisäselkoa, mutta esimerkiksi sota-ajan tapahtumia, vanhoja elinkeinoja ja valaanpyyntiä käsittelevät osastot ovat sitäkin antoisampia. Myös luonto on mukavasti esillä.
Entinen kalankäsittelylaitos oli sitten viime näkemän remontoitu museon käyttöön. Ullakkotilasta löytyi kiinnostava paikallishistoriaa käsittelevä valokuvanäyttely. Ripustus oli sikäli haastava, että huonoselkäinen vieras joutui tarkastelemaan alimpia kuvia epänormaalissa asennossa. Kuva: Rauno Kalliskota.
Ulkoinen kovalevy käynnistyi vain ilmoittaakseen, että se pitää alustaa. Mutta kas kummaa, läppäriin yhdistettynä levy toimi normaalisti. Säikähdin sen verran, että päätin tehdä työtä käskettyä.
Siirsin tiedostot toiselle levylle, mutta jätin alustamisen seuraavaan päivään. Kun palasin asiaan, ulkoinen toimikin normaalisti. Taas näitä henkimaailman juttuja.
Ostin operaatiota varten 32 gigatavun muistitikun, jonka hinta oli kohdallaan: 15 euroa. Kaivoin pelukopan pohjalta ensimmäisen usbipulikkani vuodelta 2004. Muistia on vaatimattomat 256 megaa.
Se on kuitenkin paljon verrattuna v. 2002 hankitun digikameran mukana tulleeseen CF-korttiin, jonka kapasiteetti oli 32 megaa!
Huushollissamme on neljä digikameraa, joista kaikissa käytetään erilaista akkua. Ensimmäiseen G-sarjan kameraan ja järkkäriin kävi sama akku, mutta pokkareiden pienennyttyä tilanne muuttui.
Akut puolestaan vaativat omat laturinsa; kaikille yhteistä on vain johto. Kuva akkulataamosta on erään aamun aito tilanne.
Puhelimia ladataan akku paikallaan, mutta siitä huolimatta puhelimetkin vaativat omanlaisensa laturin. Pitänee olla kiitollinen siitä, että kaikki laitteet toimivat sentään samalla sähköllä!
Viime viikolla Rovaniemellä järjestetyn bussitapahtuman yhteydessä oli nähtävänä myös hienossa iskussa ollut sivuvaunullinen moottoripyörä Panther 100. Koska Panther-merkin valmistus päättyi 1960-luvun puolivälissä, kaunottarella oli ikää vähintään viisikymmentä vuotta.
Omistaja esitteli värikkäästi ajokkiaan ja kertoi muun muassa, että alan miesten kokoontumisajoissa kilpaillaan siitä, kuka saa moottorin käymään pienimmillä kierroksilla. Voittajan tulos kuuluu asettuvan tasolle 140 kierrosta minuutissa.
Harvakseltaan iskevä kone on yksipyttyinen ja 600-kuutioinen, vauhtipyörä massiivinen 14 kiloa painava limppu. Erikoisuutena on mahdollisuus säätää sytytyksen ajoitusta ajon aikana.
Viimeksi mainitusta ominaisuudesta on hyötyä tien päällä, jos turhan lähelle tuppautuva ei reagoi jarruvalon vilkutteluun. Hitaalla sytytyksellä saa aikaan efektin, joka esittelijän sanoin saa audimiehen ottamaan etäisyyttä:
Masiina pamahtaa kuin haulikolla ammuttaisiin, ja pakoputkista lyövät parin metrin lieskat.
Jääkiekkopiireissä tunnetun urbaanilegendan mukaan päävalmentaja Kari Jalonen joutui HIFK:ssa pelatessaan armottoman pilkan kohteeksi, kun pukukopissa nähtiin hänen käyttävän pitkiä kalsareita. Oli toki talvi ja ehkä pakkastakin, mutta Stadi elää tavallaan.
Sodankylän kiekkopiireissä pukeuduttiin tilanteen mukaan ja naureskeltiin Vaasan Sportin valmentajalle, joka piti kiinni etelän etiketistä ja palellutti paikkansa. Ulkona oli pakkasta yli 40 astetta ja hallissa 20. Näinkin siedettävään lukemaan päästiin lämminilmapuhaltimien ansiosta. Vuosi oli muistaakseni 1998, ja SoPan c-juniorit pelasivat valtakunnallista divaria.
Kun lähdin keskiviikkona katsomaan pesäpallo-ottelua, vedin jalkaan pitkät kalsarit. Näin tein, vaikka on kesä ja juhannusviikko. Koska lämpötila oli himpun verran toisella kymmenellä ja istuin paikallani kaksi tuntia, vaatetus osoittautui juuri sopivaksi. Onneksi pesäpallo on junttilaji eikä alushousuista pidetä lukua.
Itse peli oli jännittävä ja koleassa säässä pelatuksi yllättävänkin tasokas. Vastassa oli perinteikkään Oulun Lipon kakkosjoukkue, jonka kotijoukkue haastoi oikein miehekkäästi. Sain hyvän vastineen pääsylippuun sijoittamilleni kolmelle eurolle.
Monien hyvien suoritusten joukkoon mahtui yksi historiallisen huono: olenkohan koskaan nähnyt aikuisten sarjapelissä kolmea hutia yhden lyöntivuoron aikana! Viimeisellä yrityksellä maila tosin hipaisi palloa sen verran, että pilli piippasi laittoman lyönnin ja palon merkiksi.
Ottelu ratkesi vieraiden voitoksi supervuorossa yleisön odotellessa jo kotareita eli kotiutuslyöntikilpailua. Ratkaisijana oli vieraiden lukkari, joka kunnostautui sekä pelaajana että suunsoittajana. Palkintona viimeksi mainitusta nousi keltainen kortti.
Katselin apteekkivuoroa odotellessani mainoksia ja panin merkille, että tuotteiden nimet ovat väkisin väännettyä ulkomaankieltä, jossa b,c ja d -kirjaimet ovat rankasti yliedustettuna. Yritetäänkö hienoilla nimillä lisätä lääkkeen uskottavuutta?
Palvelupisteessä silmiin sattui ilahduttava poikkeus säännöstä: kyypakkaus. Lääkettä suomeksi!
Jääkiekkokausi saatiin pakettiin viime yönä, kun Chicago voitti finaalisarjassa Tampa Bayn neljännen kerran. Suomalaisittain on merkittävää, että Kimmo Timonen sai päättää hienon uransa toivomallaan tavalla.
Voittajajoukkueen muut suomalaiset olivat Teuvo Teräväinen ja Antti Raanta. Vastapuolella pelasi Valtteri Filppula, joka voitti Stanley Cupin Detroit Red Wingsin riveissä kaudella 2007-08.
Suomalaiset jääkiekon ystävät kannattavat luullakseni NHL-joukkueista niitä, joita omat suosikkipelaajat edustavat. Kun Chicago passitti Sami Vatasen Anaheimin kesälomalle välierävaiheessa, toivoin Blackhawksin menevän samaa vauhtia päätyyn asti.
Syitä on kaksi: Kimmo Timonen ja Blackhawksin logo. Se on mielestäni NHL:n ylivoimaisesti tyylikkäin.
Viikonlopun Jukolan viesti on suunnistuksen ystävien jokavuotinen huipputapahtuma, melkeinpä joulu. Tarjolla oli taas ainutlaatuista tunnelmaa, kilpailullista jännitystä sitä hakeville ja monenlaista hauskanpitoa ei niin vakavasti lajia harrastaville.
Seurasin kilpailua neljänteen vaihtoon. Siinä vaiheessa kärkikolmikko alkoi olle selvillä: pitkään johdossa ollut Halden, sen kintereillä toinen norjalaisjoukkue Kristiansand ja viestin kolme kertaa paräkkäin voittanut Kalevan Rasti.
Toivoin Haldenin voittoa kolmesta syystä: vaihtelun vuoksi, siksi että pitkän yöosuuden lähes virheettömästi selvittänyt Fredric Portin teki lähtemättömän vaikutuksen ja sen vuoksi , että Halden oli kärkikolmikon suomalaisin joukkue. Sillä oli riveissään kolme suomalaista, Kalevan Rastilla kaksi ja Kristiansandilla yksi.
Lajin kirkkaimmilta tähdiltä nähtiin huippusuoritusten lisäksi alokasmaisia pummeja, studiossa puhuttiin Oravapolkutason virheistä. Otan esille kaksi.
Pitkällä ja pimeällä yöosuudella Kalevan Rastin ja Kooveen viestinviejät juoksivat yhdessä ja saapuivat kolmen hajontarastin ryppään keskimmäiselle. KR:n viestinviejä leimasi ja jatkoi matkaa, mutta mitä teki Kooveen Jani Lakanen? Huomasi tulleensa peesissä väärälle rastille ja kääntyi omalleen. Se löytyi nopeasti, mutta aikaa kului pari minuuttia ja KR karkasi.
Maalialueen haastattelussa Lakanen sanoi menneensä ratamestarin helppoon. Niinpä, ei ihme että ratamestari Oksa myhäili tyytyväisenä.
Vielä paljon pahempi virhe sattui Tampereen Pyrinnölle avausosuudella. Viestinviejä leimasi normaalisti rastilla 9 ja jatkoi kohti kymppirastia. Puolisen kilometriä juostuaan hän saapui tieuralle, kääntyi takaisin tulosuuntaansa ja palasi jo kertaalleen käymälleen rastille.
Aikaa tuhrautui arviolta viisitoista minuuttia. Kun loppumatkakaan ei sujunut virheittä, TP jäi avausosuudella kärjen vauhdista yli 18 minuuttia ja sijaluku painui 200 huonommalle puolelle. Pyrinnön muut viestinviejät juoksivat tasollaan ja nostivat joukkueen lopputuloksissa sijalle 23, Ilman avausosuuden sekoilua joukkue olisi varmaankin sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon.
GPS-seurannat löytyvät osoitteesta http://www.tulospalvelu.fi/gps/. Koska oletusasetuksella joukkueita on turhan paljon ja lopputulos sen vuoksi sekava, täplät kannattaa poistaa ja valita sen jälkeen seurantaan haluamansa joukkueet.