Siglufjördur

Saavuimme Islantiin lauantaina ja jäimme ensimmäiseksi yöksi Grindavikiin melko lähelle lentokenttää. Sää oli aurinkoinen ja heikkotuulinen. Majapaikan emäntä kertoi, että huhtikuun jälkeen yhtä kauniita päiviä oli ollut kuusi. Nyt maanantaina aamulla sää on edelleen hieno; illaksi ja yöksi on luvattu sadetta.

Kierrämme saarta myötäpäivään. Eilen ajoimme pohjoisrannikolle, missä pääkohteemme oli taannoisen sillinpyynnin keskuspaikka Siglufjördur. Teollinen jalostustoiminta päättyi vuonna 1993, nyt silloisissa toimitiloissa pitää majaa hieno sillimuseo.

Kirjoitan tätä Olafsfjördurissa, joka on viehättävä pikkukylä kappaleen matkaa Siglufjördurista Akureyriin päin. Kolmen tunnin aikaero haittaa sillä tavoin, että aamupallalle pääsyä joutuu odottelemaan.