Kaikkea muuta kuin turha!

Elokuvakriitikko Juho Typpö kirjoitti Hesarissa, että Tuntematon sotilas on ”turha” elokuva. Otsikon luettuani ensimmäinen ajatus oli, että taidan jättää väliin. Katsoin sitten kuitenkin, ehkä vähän uhmamielellä.

Ikitie-elokuvan olen nähnyt jo aiemmin. Ihastuin Tuurin kirjaan ja halusin ehdottomasti katsoa sen pohjalta tehdyn elokuvan. HS:n kriitikko Miska Rantanen luonnehti Ikitietä ”loistavaksi”, joten kollegat operoivat arvosteluasteikon ääripäissä.

Kannatti luottaa itseensä enemmän kuin Typpöön: aivan erinomaisia elokuvia kumpikin ja ehdottomasti katsomisen arvoisia! On makuasia kummasta pitää enemmän. Jos antaisin tähtiä, Ikitie voisi saada viisi. Vaan enpä anna, en varsinkaan Tuntemattomalle sotilaalle. Se on meille suomalaisille niin erityinen elokuva, että tähtien jakaminen tuntuu, kuinka sanoisi … turhalta.

Tuntemattomasta on nyt tehty kolme elokuvaa. Näin Laineen version vuodelta 1955 ensi kerran varusmiehenä Oulun kasarmilla ja silloin se teki voimakkaan vaikutuksen.  Myöhemmin olen nähnyt elokuvan telkkarista muutaman kerran kokonaan ja lukemattomia kertoja osia siitä.

Mollbergin vuonna 1985 valmistunutta versiota en ole nähnyt teatterissa, telkkarissa kyllä. Muistikuvaa siitä hallitsee äärimmilleen viety realismi, jota käsikameran käyttö tehostaa entisestään. Päällimmäiseksi on jäänyt mieleen ilmahyökkäys, jonka aikana sotamies Korpela päästää hevosen valjaista ja huutaa:

Täällä kiusataan järjettömiä luontokappaleitakin niinkuin ne olisivat jollekkin pahaa tehneet. Lähre pois!

Louhimiehen versio on Hesarin Typön sanoin ”turvallinen, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä”. Elokuva ei varmaankaan ole kriitikon toiveiden mukainen, mutta tällä perusteella on kohtuutonta leimata se ”turhaksi”.

Uusi Tuntematon on parhaalla käytettävissä olevalla taidolla ja tekniikalla toteutettu elokuva tärkeästä aiheesta. Ei ole yhtään liikaa, että Linnan mestariteoksen pohjalta tehdään elokuva kolmenkymmenen vuoden välein ja että tämä uusin ajoittuu itsenäisyyden juhlavuoteen!

Juho Typön 27.10. julkaistu tyrmäävä arvostelu herätti odotetusti vilkkaan keskustelun, jossa asiaa käsiteltiin monipuolisesti ja ansiokkaasti. Lainaan nimimerkki milla kuun mielipidettä:

Olen toiminut kauan lukion äidinkielenopettajana. Vielä 80-luvun loppupuolella TS kuului niihin kaikkien muistamiin ”pakkoluetettaviin” kirjoihin. Monet pitivät, useimmat kokivat kirjan lähinnä liian paksuksi ja tylsäksi, osa lintsasi lukemisen. Sitkeästi ja syystä klassikko säilyi lukuohjelmassa. 90-luvulla alkoi tulla uudenlaisia vaikeuksia. Nuoret lukijat valittivat, että eivät erota miehiä toisistaan, pitivät kirjaa hankalana eivätkä kelpuuttaneet jatkosodan tapahtumia juoneksi: ”Tässä ei tapahdu mitään.” Vähitellen TS:n lukeminen sitten hiipui, ja muutenkin ”kaikki lukevat saman kirjan” -systeemi mureni. Toki nykyäänkin joku joskus teokseen tarttuu. Joillakin se on edelleen luetettu peruskoulussa, mutta tämä on havaintojeni mukaan hyvin harvinaista.

Louhimiehen Tuntemattomassa ei unohdeta, että sotaa käytiin muuallakin kuin etulinjassa. Kotirintamalle sijoittuvat kohtaukset ovat uutta aeiempiin versioihin verrattuna ja ne syventävät merkittävästi elokuvan välittämää kuvaa sotaan joutuneestsa suomalaisesta miehestä.

Katsomoissa on nähty ilahduttavan runsaasti nuoria ihmisiä. Monille heistä Louhimiehen Tuntematon on se ensimmäinen. Luultavasti osa katsojista innostuu lukemaan myös Linnan romaaniin, jolloin elokuva ei ole tässäkään mielessä turha.

Uutuuselokuva muistuttaa vaikuttavalla tavalla siitä, että Suomi ja suomalaiset ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestä kovan hinnan.