Tuppinäppi, tappikumura?

Pesäpallokausi saatiin naisten osalta päätökseen eilen. Pitkään lajia hallinneet Lapuan Virkiä ja Jyväskylän Kirittäret joutuivat luopumaan valtikastaan, ja pokaalista taistelivat Tampereen ja Porin joukkueet. Mestaruuden vei Manse PP Tampereelta, joukkue jota hienokseltaan kannatin. Onnitteluni mestareille!

Näin runkosarjan loppuvaiheessa Mansen peittoavan Kirittäret ja ajattelin jo silloin, että tuollaisella pelillä voitetaan mestaruus. Finaalisarjassa Manse ei ollut näkemälläni tasolla, mutta silti aavistuksen vastustajaansa parempi. Mansen vahvuutena Porin Pesäkarhuihin verrattuna oli vastuun jakautuminen: ratkaisuihin kykenivät muutkin kuin yksi tehopari. Erikseen on mainittava nuorten lukkareiden mainiot otteet.

Miesten finaalisarjassa pelattiin tänään kolmas ottelu. Omalla saarikentällään viikko sitten heikosti aloittanut Vimpeli pelasi tänään paljon paremmin ja voitti kotiutuslyönteihin edenneen jännitysnäytelmän. Kun Sotkamo nöyrtyi myös eilen kotikentällään, mestaruus on katkolla Vedolla viikon kuluttua. Tässä parissa en ole erityisesti kummankaan puolella.

PS
Otsikon joillekin ehkä oudot termit liittyvät pesäpalloon. Tuppinäppi lyödään mailan ”väärällä” päällä, ja tappikumura on takatilanteessa lähimmän pelaajan yli lyöty koppareiden eteen putoava yläkierteinen sivallus.