Kuikkajärven kuulumisia

Lintujen osalta koiranhoitoviikko on alkanut vaisusti: mainittavia lajeja ovat vasta nuolihaukka ja mustalintu. Erikoista on korpin täydellinen puuttuminen, koska aiemmimmin olemme olleet jatkuvan tarkkailun kohteena.

Kuikkajärven nimikkolaji on tälläkin kertaa vahvasti edustettuna: enimmillään lintuja seilasi selällä peräti 18! Parvi on täysimäärainen vain ajoittain; viiden yksilön ryhmä on näyttäytynyt monta kertaa, ja tänään mökkilahdella oleskeli kaksi lintua:

Ylivoimaisesti puhutuin siivekäs on ollut hirvikärpänen, todella ikävä otus varsinkin kun emme ole niihin tottuneet. Täällä niin pientä metsälenkkiä ei voi tehdä, ettei ilkiöitä joutuisi pyydystämään hiuskuontalostaan. Muutamat malttavat pysytellä ennen aktivoitumistaan tuntikausia ihan hissukseen.

Toistaiseksi mukavin eläinhavainto on keskiviikolta, jolloin tien laidassa oleskeli ehjä mutta elottoman oloinen vaskitsa. Hieman heinällä provosoituna eläin luikerteli mittansa eteenpäin turvallisempaan paikkaan. Tätä ennen olen nähnyt vaskitsan vain kerran aiemmin. Tämä tapahtui vuosia sitten Jämsässä ja kyseessä oli auton alle jäänyt eläin.