Talvi on ollut mitä on, mutta tänään saatiin nauttia kauniista talvisäästä. Kävin Viinikanlahdella toivoen näkeväni joitakin Tiiraan ilmoitettuja lintuja: listalla olivat harmaalokki, telkkä ja ennen kaikkea isokoskelo. Vielä maanantaina isokoskelo oli lahdella, mutta tänään sitä ei näkynyt, ei myöskään muita lintuja.
Maanantaina sää oli sumuinen eikä Pyhäjärven sulasta saanut mitään käsitystä. Tänään näin, että se on valtavan laaja. Vesilinnuille on reilusti uimavettä, vaikka Viinikanlahden pohjukkaan olikin muodostunut uutta jäätä. Tarkistin myös Ratinansuvannon, mutta koskeloa ei näkynyt sielläkään. Sain maanantaina koskelosta kelvollisen kuvan, jossa juhlapuvun hieno lohenväri näkyy hyvin.
Juhlapuku on edustavimmillaan talvella; toinen yhtä värikäs isokoskelo muistuu mieleen Ounaskosken sulasta Rovaniemeltä. Kuva on joulukuulta 2005, jolloin en vielä omistanut lintujen kuvaamiseen soveltuvaa objektiivia.
Kolmas kuva on Hatanpään niemestä ja se on otettu 16.4.2023. Kuten nähdään, linnun vaaleat osat ovat jokseenkin puhtaan valkoiset. Pakko sanoa, että tavattoman komea lintu isokoskelo on juhlapukunsa menettäneenäkin!