Talvisodassa – jonka päättymisen vuosipäivää vietetään tänään – ja Ukrainan sodassa on hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä. Yksi niistä on tuo otsikossa mainittu. Kremlissä heikoiksi ja hajanaisiksi arvioidut kansat ovatkin yhdistäneet voimansa ja taistelevat sinnikkäästi paperilla ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Kuvat liejuiselle tielle juuttuneesta venäläisten kolonnasta tuovat mieleen aikoinaan Raatteen tiellä otetut.
Olen lueskellut emeritusprofessori Timo Vihavainen teosta Marssi Helsinkiin – Suomen talvisota neuvostolehdistössä (Tammi 1990) ja joutunut ihmettelemään, eikö sotatalven 1939-40 arviointivirheistä opittu Moskovassa mitään. Lainaus Vihavaiselta, s. 64:
Puna-armeijan laskelmat olivat nyt selvästi pettäneet. Vihollinen oli ollut tarkoitus lyödä Kannaksella 8-10 päivässä ja hoitaa koko sotatoimi loppuun parissa viikossa. Joukoille oli annettu ohjeet olla ylittämättä Norjan ja Ruotsin rajoja ja tervehtiä kunniaa tehden näiden maiden rajavartijoita.