Voiko linnusta kauniimmin sanoa?

Ensimmäinen Kolyman suistoalueella näkemäni isovesipääsky saa sydämeni pysähtymään. Se lepää lammikossa häränverenpunaisena kuin rinnasta reväisty sydän. Naaras on muodoltaan niin täydellinen, sen valkea silmäkoristelu ja kirkkaankeltainen nokka ovat niin rohkeat, sen koristelu selustan punaisen puvun yli vedettyine kultabrokadinauhoineen niin ylenpalttinen että on vaikea kuvitella milloinkaan enää haluavansa katsella mitään muuta.

Näin kirjailija Ulla-Lena Lundberg kuvailee isovesipääskyä teoksessaan Linnunsiivin Siperiaan (Gummerus 1994). Lundberg on matkustanut viisi kertaa kauas Siperiaan lintujen perässä, isovesipääskyn ja monien muiden. Mainittu teos kertoo näistä matkoista.

Linnut ovat luontevasti läsnä niissä Lundbergin romaaneissa, joiden toimintaympäristönä on Ahvenanmaa. Kuitenkin aina maallikon silmin nähtynä, ilman pienintäkään vihjettä kirjailijan syvästä perehtyneisyydestä asiaan.

Lundbergin suhde lintuihin paljastui minulle hakukoneen löytämästä haastattelusta, joka on julkaistu Suomen Kuvalehdessä joulukuussa 2012. Lundberg sai Finlandia-palkinnon Kökariin sijoittuvasta teoksesta Jää, ja upean uran luonut kirjailija kiinnosti hetken suurta yleisöä.

Kuvassa Suomessa esiintyvä vesipääsky: yhtä vastustamattoman viehkeä lintu kuin arktinen sukulaisensa.