40 vuotta Kärppien ensimmäisestä mestaruudesta

Aika rientää – Oulun Kärppien ensimmäistä mestaruutta juhlittiin neljä vuosikymmentä sitten, 22.3.1981. Finaalisarjassa vastassa oli Tappara, ja mestaruuteen tarvittiin kolme voittoa. Sarja oli sujunut kotijoukkueiden komennossa, mutta viidennen ottelun voiton Kärpät ryösti Hakametsästä.

Liigan sivuilta löytyy hyvä selonteko ottelusta. Tappara onnistui pimittämään Mikko Leinosen ja Reksa Ruotsalaisen tähdittämän Kärppien ykköskentän, mutta tämä ei riittänyt. Ratkaisevaan rooliin nousi Kari Jalosen johtama kakkonen.

Tilaston kärkinimet ovat todella kovia. Silmään pistää Reksa Ruotsalaisen hurja tehtyjen maalien määrä runkosarjassa, 28 täysosumaa 36 ottelussa. Suuri osa Reksan maaleista syntyi suoraan syötöstä ammutuilla siniviivalämäreillä, ja syöttäjänä oli usein Mikko Leinonen.  Kari Jalonen loisti pudotuspeleissä ja teki 12 pelissä tehot 7+14.

Leinonen ja Ruotsalainen lähtivät NHL-liigan NY Rangersiin ja pelasivat hyvän tulokaskauden. Jalonen kävi kokeilemassa myöhemmin, mutta palasi Suomeen ja teki loistavan uran pelaajana ja valmentajana. Lisäksi joukkueessa oli iso liuta maajoukkuetason pelaajia.

Muistan mestariryhmän hyvin, koska asuin tuohon aikaan Oulussa ja olin seurannut Kärppien vaiheita tarkasti jäähallin valmistumisesta (1975) lähtien. Jalkeilla oli erinomaisesti luisteleva, vauhdikasta taitokiekkoa pelannut  joukkue.  15-vuotiaana edustusjoukkueeseen nostettu Reksa Ruotsalainen häikäisi taidoillaan niin perusteellisesti, että nousi ykkössuosikikseni kaikista maailman jääkiekkoilijoista! Sitä Reksa on edelleen.

Vuoden 1981 mestareiden ja Kärppien myöhempien menestysjoukkueiden vertaileminen on vaikeaa ja onneksi turhaa.  Yksi merkittävä ja uskomattomalta kuulostava ero on kuitenkin syytä mainita. Kärppien ensimmäinen mestaruus saavutettiin joukkueella, johon kuului vain kaksi muualla kuin Oulussa kiekko-oppinsa saanutta pelaajaa: Mikko Leinonen ja maalivahti Ari Hellgren.

* * *

Eilisen päivän mukavin urheiluun liittyvä uutinen tulee Jyväskylästä. Kaupunginvaltuusto päätti, että Hippokselle valmistuu kauden 2022 alkuun mennessä ajanmukainen pesäpallostadion. Hienoa!