Viikko sitten saatiin ensilumi suureen osaan maata, myös Rovaniemelle. Viikon aikana lunta on tullut lisää ja nyt sitä on toistakymmentä senttiä. Vesistöt ovat alkaneet jäätyä, vaikka kummoisia pakkasia ei ole ollut. Ensi viikoksi on luvattu lämpenevää, joten talven osalta palattaneen lähtöruutuun.
Pitkään seurannassa ollut naurulokki hävisi Kirkkolammelta lumen peitettyä nurmikot: ilmeisesti nälkä pakotti linnun liikkeelle. Viimeinen havainto tehtiin maanantaina; kaksi päivää myöhemmin lampi oli kauttaaltaan niin hyhmässä, ettei sorsiakaan enää näkynyt. Viimeinen silkkiuikku nähtiin Harjulammella seuraavana päivänä.
Ounasjoen suistossa ja Lainaalla viivyttelee vielä runsaasti laulujoutsenia, tänään parisataa yksilöä. Poikasten osuus on noussut odotusten mukaisesti ja niitä oli 35. Muita tänään havaittuja vesilintuja olivat sinisorsa, haapana, isokoskelo, mustalintu ja uivelo.
Talviseksi muuttunut sää vauhditti tilhien parveutumista: pihlajissa on pörrännyt parhaimmillaan 600 yksilön parvi. Myös räkättirastaita näkyy kymmenittäin, mutta punakylkiä vain yksittäin. Tänään pääsin näkemään syksyn ensimmäiset taviokuurnat, kaksi kellertävää lintua. Sukupuolesta ei voi vielä sanoa mitään varmaa, koska nuoret koiraat saavat punaisen puvun vasta kevättalvella.