Käyntini Turussa ja saaristossa oli pikainen, mutta niin vain kaakkurit ehtivät sillä aikaa ilmestyä kotilammelleen – kaksi viikkoa etuajassa viime kevääseen verrattuna. Jäitä oli jäljellä enää kapea kaistale toisella rannalla.

Linnut uivat ja sukeltelivat lammella ja näyttivät nauttivan olostaan vailla huolia. Edellisen kesän pesimäkausi alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä: silloin oikeus pesiä lammella ratkaistiin pitkällä ja tulisella tappelulla. Tulipaikalla toki touhuttiin ja volyymit nousivat ajoittain, mutta mikään kuivalla maalla tapahtuva ei kiinnosta kaakkureita.

Palasin lammelle seuraavana päivänä ja asetuin rantaan tulipaikkaa vastapäätä. Kun linnut huomasivat tutun sedän kameroineen, ne tulivat oma-aloitteisesti tervehtimään. Puolitoista tuntia istuttuani siirryin metsän kautta uuteen paikkaan. Sillä aikaa lammelle oli laskeutunut kolmas kaakkuri.

Tilanne ei miellyttänyt lammen omia lintuja: ne viestittivät voimauinnilla tunkeilijalle, että sen olisi viisainta poistua. Viesti meni perille eikä tappelua tarvittu.