Matkani Ahvenanmaalle on kirjailija Ulla-Lena Lundbergin innoittama. Luin kevään aikana kaikki hänen suomeksi käännetyt kirjansa, ja halusin tutustua Kökarin saareen ja ahvenanmaalaisen laivanvarustamisen historiaan.
Viimeksi mainittua esitellään kiinnostavasti ja korkeatasoisesti Ahvenanmaan merenkulkumuseossa. Samalla lipulla pääsee myös Pommernille.
Vahvimmat luontoelämykset liittyvät tällä kertaa kasveihin. Lapista tulleena voi vain ihmetellä, että kolmenlaiset vuokot ja kevätesikot kukoistavat jo täyttä päätä – monin paikoin valtavina kenttinä.
Linnuista näkyvimpiä ovat kyhmyjoutsenet ja harmaahaikarat, joita kumpiakin näkee Maarianhaminan kaupungin ilmatilassa. Muutamat kyhmyjoutsenet hautoivat vain parinkymmenen metrin etäisyydellä vilkkaasti liikennöidystä Eckerön tiestä.
Kuten arvata saattaa, ohi jyräävä liikenne ei häiritse lintuja vähääkään, mutta tien laitaa tepasteleva jalkamies on mahdollisimman epäilyttävä tapaus!
Kökarissa keskityin Hamnön ”kirjalliseen” ympäristöön. Kirjailija Lundberg syntyi Kökarin pappilassa ja hänen isänsä kirkkoherra Pehr Lundberg hukkui lähisalmeen helmikuussa 1949.
Toinen erityisen kiinnostuksen kohde oli Otterböte, pronssikautinen hylkeenpyytäjien asuinpaikka. Se tuntuu olevan kovin kaukana merestä, mutta maan kohoaminen ja kasvillisuuden muuttuminen selittää asian. Uskomattoman hieno ja suojainen paikka!
Merivartioston tien varresta lähtevä Kalenin polku tarjosi vaikuttavien kallioiden ja räjäytettyjen suojavarustusten lisäksi mukavan yllätyksen. Jungfrudans on pieni, hyvin säilynyt jatulintarha kauniissa ympäristössä. Sen äärellä hiljentyessä tuli ajatelleeksi, että onneksi kohde sijaitsee näinkin vaivalloisen kävelymatkan päässä tieltä. Eipä Kökar toisaalta taida muutenkaan olla reikäpäävandaalien kärkikohteita.
Tuntumaa nykyaikaiseen merenkulkuun kertyi runsain määrin matkustajana ja töllistelijänä. Matka Kökariin taittui kahdessa ja puolessa tunnissa yhteysalus Skiftetillä. Menomatkalla jouduin ajamaan auton sivuparvelle. Tila on niin kapea, että oli työ ja tuska keplotella autosta ulos.
Joutuuko minua pykälää tai kahta järeämmän kaliiperin kuski kököttämään autossa koko matkan, vai otetaanko kuljettajien ruumiinrakenne huomioon lauttaa ladattaessa?
Maarianhamina on meri- ja merenkulkukaupunki parhaasta päästä. Lisäksi lähellä satamaa on poikkeuksellisen hyvä laivankatselupaikka, minulle tuttu edellisiltä käynneiltäni. Seurasin eilen alkuiltapäivän paraatia paikallisen asianharrastajan kanssa.
Solkkasimme sekaisin ruotsia, englantia ja suomea. Kuulin häneltä, että aiemmin samana päivänä Maarianhaminaan oli saapunut tanskalainen purjealus. Selvitin netistä, että kyseessä oli täystakiloitu kolmimastoinen purjelaiva. Kävin illalla tervehtimässä Georg Stage -nimistä alusta.
Palasin Kökarista yölautalla ja seurasin aikani kuluksi lähivesien liikennettä Marinetrafficin kartalta. Osasin katsella oikeaan suuntaan, ja näin Viking Gracen etenevän kohti Långnäsiä yllättävän pimeässä yössä.
Kuvasin Viking Gracen Amorellalta keskiviikkona.
