Mukavan lintupäivän mainittavimpia löydöksiä ovat nuo otsikossa mainitut.

Lörppösorsapari – nykyiseltä nimeltään harmaasorsa – löytyi Kuolajoen suulta eilen, mutta minä näin linnut vasta tänään. Erikoistarjouksesta ei voinut kieltäytyä, kun lörppikset asettuivat Harjulammen lintutornin juurelle.

Kuten näkyy, naarasta voisi helposti luulla sinisorsan puolisoksi. Koiras puolestaan taitaa olla ulkonäöksellisesti – anteeksi vain – sorsakoiraiden pahnanpohjimmainen.

Otsikon toinen nimi on lainattu Iirikseltä, joka teki äitinsä kanssa linturetken ja onnistui bongaamaan isokaskelotin. Kuulin havainnosta isältä. Nimi on mielestäni niin oivallinen, että sen voisi ottaa käyttöön ornislangissa.

Päivittäiset linturetket tuottivat vappuun mennessä vain kymmenkunta muuttolintulajia, mutta sitten alkoi tapahtua. Muutaman viime päivän aikana listani on karttunut 46 lajin mittaiseksi.

Linnut ovat tapansa mukaan järjestäneet harrastajille mukavia yllätyksiä. Sellainen oli esimerkiksi 29.4. Ounaskoskelle ilmestynyt luotokirvinen. Ulkosaaristossa viihtyvä laji on Lapissa harvinainen vieras: Tiiraan on ilmoitettu kaikkiaan 19 havaintoa, joista lähes puolet tänä keväänä.

Seuraava yllätys koettiin 2.5. Veitikanlammella. Monta viikkoa lammella viihtyneet joutsenet, telkät ja sinisorsat olivat saaneet seurakseen neljä kanadanhanhea ja neljä uutta joutsenta. Lajikirjon täydensivät lapasorsa, haapana, tavi ja tukkasotka.

Tämän päivän uutuuksia olivat liro, sepelrastas ja aina yhtä mukava pikkulokki, Lapin ensimmäinen.

Ihmisten asiat ovat ennennäkemättömän oudolla mallilla, mutta muuttolinnut tulevat ajallaan tänäkin keväänä. Etelässä lajilista on jo pitkä, Lapissa lyhyempi ja minulla vasta kolmen lajin mittainen.

Näin ensimmäiset harmaalokit toista viikkoa sitten, kyseessä oli toinen havainto Lapista. Sittemmin harmaalokkeja on ilmoitettu Kemijokivarresta päivittäin, enimmillään nelisenkymmentä. Muita lokkeja Lapissa ei ole vielä nähty.

Toiseksi omalle listallani ehti pulmunen, joita tapasin keskiviikkona Jängislahdessa 25 yksilöä. Sään kylmeneminen ei haittaa pulmusta, ja viikon kuluttua lintuja lienee jo sata tai vielä enemmän.

Monena keväänä seurannassa ollut joutsenpari (mahdollisesti samat linnut) ilmestyi Veitikanlammelle tänään. Jukka näki linnut aamulla, minä kävin paikalla illansuussa. Sula ei ole suuri, mutta ilmeisen houkutteleva muuten kovin talvisessa ympäristössä.

Jo nyt uskaltaa sanoa, että kuluva talvi tulee jäämään Lapin lintuharrastajien mieleen lapinpöllöistä. Isoja harmaita on nähty eri puolilla lääniä lähes päivittäin monen kuukauden ajan. Edellisen kerran lapinpöllöjä näkyi yhtä runsaasti kevättalvella 2012.

Kun lapinpöllö ilmoitettiin Tiiraan Saarenkylästä vajaa kuukausi sitten, lähdin katsomaan lintua. Kävin oikeassa paikassa väärään aikaan. Lintu nähtiin kävelyreittini varralla pari tuntia myöhemmin.

Toisella yrityksellä tärppäsi. Aluksi meitä katselijoita oli kaksi, enimmillään puolen tusinaa. Muutamille ohi kävelleille paikallisille kyseessä oli tuttu lintu. Pöllö viihtyi aluksi koivuissa pellon laidalla, mutta lensi pian lähemmäksi.

Pöllö kuunteli myyrän ääniä lumen sisästä ja varmaan kuulikin, mutta paksu lumipeite ja suojasäillä muodostuneet kovat kerrokset tekivät saalistuksesta tavallistakin haasteellisempaa.

Näin reilun tunnin aikana vain yhden saalistusyrityksen, joka ei kuitenkaan onnistunut. Oli surullista mutta ei kovin yllättävää, että pöllö löytyi menehtyneenä vielä saman päivän iltana. Lintu oli pahoin nälkiintynyt. Tähän viittasi aktiivinen saalistaminen keskellä päivää.

Viime viikolla Ounasvaaran luontopolun varressa nähty lapinpöllö lienee ollut kylläinen: varhain aamupäivällä havaittu lintu istui samalla oksalla vielä neljä tuntia myöhemmin.

Joutsensesonki on hyvässä vauhdissa. Jänkislahdessa oleskeli tänään aamupäivällä 137 joutsenta, jotka kaikki olivat aikuispukuisia lintuja. Poikasia ilmestynee parviin lähipäivinä ja niiden osuus kasvaa syksyn edetessä.

Kun palasin viikko sitten etelästä, kaupungin pihlajat kuhisivat rastaita ja tilhiä. Eilisellä kierroksellani näin puolenkymmentä tilheä. Marjoja nekin söivät, mutta tuomesta! Toiveet hyvästä marjalintutalvesta voi unohtaa.

Postaus on taas lintuaiheinen. Kiljuhanhi on sls-kamaa, mutta käsitellään se ensin alta pois.

Rovaniemen kesävieraat ovat edelleen maisemissa, ja näin ne tänään jo 12. kerran. Suosikkipaikaksi on vakiintunut Nätynginniemen nurmikko, mistä linnut lentävät välillä Harjulammelle sulattelemaan syömisiään.

Viikko sitten joukkoon liittyi neljäs lintu, jolla on selvästi pienempi otsakilpi kuin muilla. Voisikohan syynä olla se, että taustasta löytyy hieman tundrahanhea… Spekulaatiot renkaattoman yksilön pinnakelpoisuudesta saivat ansaitun täystyrmäyksen, kun kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja tulkitsi lintujen kuuluvan samaan porukkaan.

Sitten otsikkoon. Minua neuvottiin aamukahvipöydässä, että paras keino nähdä viidettä päivää paikkakunnalla viihtyvä harmaahaikara on ”mennä rannalle kököttämään”. Paikan valitsin itse ja se oli Arktikumin kukkula.

Ehdin istua kymmenkunta minuuttia, kun näin kaksi haikaraa lentämässä Erkkilänsaaresta kaupunkiin päin. Valittettavasti linnut häipyivät puiden taakse, mutta vilahtivat vielä hetkeksi näkyviin. Mahdollinen laskeutuminen jäi näkemättä. Kuva ei ole kummoinen, mutta metadatasta voi ainakin tarkistaa päivämäärän ja kellonajan.

Olen nähnyt Ahvenanmaalla paljonkin harmaahaikaroita, mutta Manner-Suomesta havainto taisi olla ensimmäinen. Lokakuussa 2002 näin Arktikumin rannassa Rovaniemelle harhautuneen kattohaikaran. Lisäsin havainnon Tiiraan vasta tänä kesänä.

WWF:n sivuilla sanotaan, että kiljuhanhi on uhanalaisin arktinen hanhilaji koko Euraasiassa. Kiljuhanhia arvioidaan olevan maapallolla 28 000 – 33 000 yksilöä, joista Pohjoismaissa pesii joitakin kymmeniä pareja. Kyseessä on siis äärimmäisen harvinainen lintulaji, jonka näkeminen on todellinen onnenpotku. Luulin onnen potkaisseen Hornøyan lintusaarella kesäkuussa 2007.

Kahdeksan aikoihin aamulla huomasin auramuodostelmaksi ryhmittyneen lintuparven, joka lensi Reinøyan ja Hornøyan välisen salmen yläpuolella määrätietoisesti avomerelle päin, kohti koillista. Kiikarilla katsottuna linnut näyttivät harmailta hanhilta, erityisiä tuntomerkkejä ei näkynyt. Kaksi muita pienempää hanhea huomasin vasta kuvasta.

Kummastelin parven lentosuuntaa ja yritin muistella ajankohtaa, jolloin vuosi aiemmin erityisseurannassa olleet kiljuhanhet Imre, Nieida ja Finn starttasivat kohti itäisiä sulkimisalueitaan.

Kiljuhanhiasiantuntija Petteri Tolvanen määritti kuvasta metsähanhien parveen liittyneet valko-otsaiset linnut tundrahanhiksi.

Nyt olen saanut ihailla kiljuhanhia täällä Rovaniemellä! Iloa himmentää kuitenkin tieto siitä, että linnut ovat ruotsalaisia tarhakarkulaisia, jotka nähtiin samaisella Harjulammella jo 11. heinäkuuta. Tällä kertaa hanhet ovat viihtyneet kerrostalon pihanurmikolla jo kolmen päivän ajan.