Aihearkisto: Luonto

Retkellä erämaassa

Luontoon.fi -sivustolla todetaan osuvasti, että pienehkön Tsarmitunturin erämaa-alueen kauniista maisemista löytyvät kaikki Lapin luonnon piirteet, joita kulkija etsii.

Täydellisessä säässä tehty retkemme kesti viisi vuorokautta ja kilometrejä kertyi nelisenkymmentä. Se ei kuulosta paljolta, mutta lenkki oli kelpo suoritus valtaosin poluttomassa maastossa. Koska sopivia leiripaikkoja oli niukasti, jäimme Kyörtisjärvelle kolmeksi yöksi. Päiväretket suuntautuivat Vanhapäälle ja Artankämpälle, yhdelle alueen harvoista tuvista.

Kyörtisjärven leiripaikalta löytyi kaikki tarvittava: riittävästi tasaista varvikkoa teltoillemme, vettä maun mukaan järvestä tai purosta ja tervasjuurakoita poltettavaksi. Maisema oli mukava ja savun ansiosta polttiaisten kanssa tuli jotenkin toimeen. Toisena iltana huomasimme yllättäen, että yhdellä puhelimella sai yhteyden ihmisten ilmoille. Muut puhelimet toimivat vain Vanhapäällä.

Heti paluumatkan aluksi pääsimme Kyörtisjärven itärannalla ihmettelemään erikoista nikkarointitaidon ja viitseliäisyyden riemuvoittoa. Riukukeloista kyhätty sohva oli mitoitettu viidelle ja sen katteena oli ollut huopanauloilla tukirakenteisiin kiinnitetty kevytpeite. Tulisijan toiselle puolelle oli järjestetty lisää istumapaikkoja lapiolla kaivetun kuopan ja kahden veistetyn hirren avulla.

Facebookin Vaellus-ryhmään lähetetty tiedustelu käynnisti vilkkaan keskustelun, mutta ei tuottanut lisätietoa rakennelman alkuperästä.

Retken kaksi mukavinta lintuhavaintoa ilmoitettiin Tiiraan. Tässä niistä toinen:

Viinijärvellä

Tiesin Viinijärven taajaman naisten pesäpallosta, mutta puhun nyt järvestä. Se oli minulle uusi tuttavuus, asiallisen kokoinen ja maisemiltaan miellyttävä. Saaria oli runsaasti eikä hakkuuaukkoja näkynyt häiritsevästi. Mökki oli saaressa, kuten mökit mielellään saavat ollakin. Venepaikkoja oli kaksi, joista toinen suojassa kaikilta tuulilta. Kuvasin maiseman venepaikan laiturilta illalla ja aamulla.

Järven kalakannasta saimme ja söimme edustavan näytteen, kun Lauri pyydysti, fileoi ja paistoi yhden kuhan ja neljälle riittävän määrän kookkaita ahvenia. Vieläkin herahtaa vesi kielelle.

Mainittavimmiksi lintuhavainnoiksi jäivät yksinäinen laulujoutsen ja useaan kertaan näyttäytynyt ruskosuohaukka.

Loppulausuntona totean, että Viinijärvi on ihan kelpo järvi muuten, mutta vesi on kovin ruskeaa ja näkösyvyys sen vuoksi vaatimaton. Jos annan Päijänteelle kouluarvosanan 10, Viinijärvi saa kahdeksikon.

Järvistä parhain

Meitä oli iso joukko kokoontuneena Vaherin koululle viettämään Matin synttäreitä. Vaikka useimmat paikallaolijat olivat minulle ventovieraita, tunsin olevani omieni joukossa.

Olisi typerää yrittää panna Suomen järviä paremmuusjärjestykseen, mutta oma suosikkijärvi on lähes jokaisella. Jos sitä olisi kysytty Vaherissa, ylivoimainen ykkönen olisi varmasti ollut Päijänne. Se on minunkin suosikkini, järven perusmalli johon muita vertaan. Myönnän mielihyvin, että Suomessa on vaikka kuinka monta melkein yhtä hienoa järveä!

Isäni synnyinkoti, Kukkarosalo, sijaitsee Kukkaro-nimisessä Päijänteen saaressa. Koulupoikana ennen kesätöiden aloittamista ehdin viettää monta mukavaa mökkikesää pienessä Mertasaaressa ison Kukkaron kyljessä. Niinä kesinä tutustuin Mattiin.

Vaherissa ylistettiin Päijännettä unohtamatta järven taannoista alennustilaa: Jämsän ja Jämsänkosken puunjalostustehtaiden jätevedet saastuttivat pahoin Tiirinselän ja vaikuttivat Keski-Päijänteen suurille selkävesille saakka. Onneksi vesistöjen suojelutyö tuotti tulosta ja järvet pelastuivat – Päijänne muiden mukana.

* * *

Tässä vielä kesäkuussa 2000 kirjoitettu Päijänne-aiheinen kirja-arvostelu:

Päijänne jylhä

Näköispainoksena julkaistu Aaro A. Nuutisen ”Terveisiä Päijänteeltä” (WSOY 2000) on kertomus heinäkuisesta risteilystä höyrylaiva Tehillä. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v.1938.

Tehi-laivan rakennutti v.1875 legendaarinen jämsäläispatruuna Severus Konkola. Liikematkoillaan patruuna liikkui kansanomaisesti pukeutuneena mukanaan riittävä määrä rahaa – tuohikonttiin pakattuna. Käteisellä ostetun Tehin pituus oli 100 jalkaa ja konetehoa löytyi kunnioitettavat 45 hv. Ei ihme, että se oli aikanaan Päijänteen nopein höyrylaiva.

Nuutisen teksti välittää oivallisesti upean suurjärven herättämän innostuksen ja letkeän lomatunnelman. Kun matkustajat haluavat ihailla kalasääksen pesää kaikessa rauhassa, laiva pysäytetään. Olutta tarvitaan tunnelman nostattamiseen vain kerran, silloinkin löylynheittoon savusaunassa.

Seurue ei tyydy ihailemaan Päijännettä pelkästään laivasta käsin, vaan kiipeilee väsymättä näköalapaikoilla ja tutustuu paikallisen väen elämänmenoon. Lukijalle tarjotaan mittava määrä oheistietoa ja tarinoita alueen luonnosta ja rantapitäjien historiasta.

Kirjaan sisältyy 70 valokuvaa, jotka esittelevät Päijännettä ja sen ranta-alueita monipuolisesti ja kohtuullisen tasokkaasti. Tarkkasilmäinen Päijännefani panee merkille, että hakkuuaukot eivät nykytyyliin pykälöi rantametsiä ja saarten siluetteja. Huviloita on niin vähän, että niiden omistajat tiedetään ja kiinnostavimmat esitellään lukijalle.

Tämän päivän kaukomatkaajille Nuutisen kirja antaa ajattelemisen aihetta. Lontoon Maantieteellisen Seuran pääsihteeri, professori Arthur Hinks kirjoitti 1930-luvulla Tehin vieraskirjaan mm:

…on liian paljon sellaisia suomalaisia, jotka lähtevät merta edemmäksi kalaan, matkustavat ulkomaille, vaikka heillä on suurenmoinen matkailujärvi aivan läheisyydessään.

Hinksin ranskalainen virkaveli Charles Nicolle puolestaan hehkuttaa:

Jo yksistään Päijänteen takia kannattaa Ranskasta matkustaa Suomeen.

Kevättä kaakkurilammella

Kaakkurilammen kevät etenee reilusti etuajassa. Vuosi sitten lampi oli vappuna kantavassa jäässä, nyt jäät sulivat jo huhtikuun puolella. Seuraava kuva on otettu 24.4. ja jäätön alue on melko laaja. Kaakkuria ei vielä näkynyt, mutta naapurit olivat pareina paikalla: tavi, haapana, sinisorsa ja telkkä.

Seuraavana päivänä lampi oli lähes jäätön ja kuinka ollakaan, yksi kaakkuri oli saapunut lammelle. Hartaasti odottamani pari näyttäytyi ensi kerran kaksi päivää myöhemmin, 27.4. Viime vuonna tein ensihavainnon vasta 9.5.

Kaakkureiden käyttäytyminen on viime keväästä muuttunut siten, että pesä vetää puoleensa selvästi enemmän. Olen nähnyt toisen linnun jopa nousevan pesälle ikään kuin harjoittelemaan hautomista. Oletan, että pesälle noussut lintu on naaras. Koirasoletettu puolestaan hätistelee loitommaksi turhan tuttavalliseksi heittäytynyttä telkkää. Vuosi sitten pesällä elvistellyt haapana ei herättänyt kaakkureissa minkäänlaisia tunteita, mutta nyt pesälle erehtynyt tavi sai äkäisen lähdön.

Taisi olla niin, että kokemattomuus leimasi vuosi sitten parin käyttäytymistä. Siksi oli iloinen yllätys nähdä kesäkuun alkupäivinä hautova emolintu pesässä. Lopputulos – yksi lentokykyinen poikanen – oli joka tapauksessa hyvä.

Edit 14.5.
Kaakkuri nukkui keskellä lampea, mutta puolisoa ei näkynyt. Sitten huomasin, että lintu oli pesässä hautomassa! Parin tunnin tarkkailujakson päätteeksi vaihdettiin haudontavuoroa. Kuva on otettu puhelimella kaukoputken läpi.

Istuntoja metsäruokinnalla

Perustin tammikuussa Makkarajärven rantametsään pienimuotoisen lintujen ruokintapaikan. Parinkymmenen yksilön asiakaskunta koostuu tiaisista, joita on odotetusti neljää lajia. Suunnilleen puolet on talitiaisia, muut lajit runsausjärjestyksessä hömö-, töyhtö- ja sinitiainen. Kuusitiainen ei ole vielä ilmoittautunut.

Närhi, käpytikka ja punatulkku ovat käyneet tutustumassa tilanteeseen, mutta tarjottuun ruokaan ne eivät ole vielä koskeneet. Oravien vierailuilla näyttää olevan muitakin tavoitteita kuin syöminen: mielipuuhaa on ruokintalaitteiden tuhoaminen. Talipötköt ja pähkinäpussit kestävät pureskelua yllättäen paremmin kuin niiden suojaksi tarkoitetut muovihäkit.

Eilen orava temppuili talipötkön kimpussa. En kiistä oravan oikeutta hyödyntää kotimetsäänsä tuotua tarjoilua, mutta hyvät tavat olisi syytä muistaa!

Panin aikoinaan Vuotsossa asuessani merkille, että sinitiainen piti hyvin puoliaan kookkaamman talitiaisen kanssa. Makkarajärvellä voimasuhteet menevät koon mukaan, ja sinitiainen väistää kaikkia muita. Toistaiseksi sillekin on järjestynyt rauhallisia ruokailuhetkiä.

Ruokintapaikan varsinaisia metsätiaisia ovat töyhtö- ja hömötiainen. Töyhtis on reipas ilopilleri, jota kannattaa hetki odottaa. Yleensä kymmenen minuuttia riittåå.

Suosikikseni on noussut liikuttavan luottavainen hömötiainen. Istuntojen kohokohtia ovat hetket, jolloin hömötiainen on tullut oksalle killistelemään 30 sentin päähän. Muut lajit käväisevät yhtä lähellä vain hurahtaessaan pähkinä nokassa jonnekin taakseni.

Kurja talvisää

Etelän talvisää on ollut viime aikoina maineensa veroinen, tänäänkin satoi silkkaa vettä melkein koko päivän. Vähän lohduttaa, että ei Rovaniemen säässäkään ole ollut kehumista.

Lintujen on hankittava ruokansa vaikka kuinka sataisi. Pieni tiaisparvi ahkeroi Makkarajärven talipötköllä: muutamia tali- ja hömötiaisia, yksi sinitiainen. Töyhtötiaista ei näkynyt, mutta kuului.

Lumi oli sulanut jäältä, ja järvi oli kauttaaltaan vesissä. Viikolla ajetut kelkan jäljet erottuivat vielä.

Tulipaikalla oli törpötelty ja jäljet jätetty siivoamatta.

Keskitalven eläinhavaintoja

Hiiripöllö on viihtynyt Hatanpäällä 21.11. lähtien. Kuva on kolmannelta tapaamiselta (28.12): lintu poseerasi ensin hieman kauempana, lennähti hetkeksi pois näkyvistä ja palasi saaliin kanssa paikalla olleiden ornien ihasteltavaksi. Myyräkanta on ilmeisen hyvä eikä linnulla ole ollut tarvetta vaihtaa olinpaikkaa.

Seuraavana päivänä (29.12) kävin uudelleen Viinikanlahden sulalla toivoen näkeväni Tiiraan ilmoitetut merilokin ja kalalokit. Merilokki vaihtoi paikkaa moneen kertaan, ja sain komeasta linnusta kuvia kohtuullisen läheltä.

Kalalokkeja jouduin katselemaan kauempaa ja kunnollinen kuva jäi saamatta. Myös nuori harmaalokki ja korppi näyttäytyivät.

Lokit ovat bongauksia, mutta tiklit osuivat eteen spondena. Linnut ruokailivat takiaisilla Hatanpään puhdistamon alueella.

Metsäkauriskuva on otettu Suolijärvellä 13.12. Lyhyen harkinnan jälkeen kolmikko päätti palata takaisin metsän siimekseen. Kolmesta Tampereen kaurishavainnostani yksi on tehty ratikasta Hakametsän ja Turtolan välisellä osuudella. Kesällä näin ratikasta meriharakan nurmikolla Kalevan kirkon lähellä.

Hiihtämään!

Avasin eilen hiihtokauden täydellisessä talvisäässä: pakkasta kymmenkunta astetta, aurinko paistoi ja lunta riittävästi, parikymmentä senttiä. Hiihdin erähiihtoladun pohjaa Siltaseen ja takaisin. Latu oli sen verran epämääräinen, että jätin alamäen laskematta.

Koska pilkkimies vakuutti jään kestävän, oikaisin paluumatkalla jäätä pitkin uimarannalle ja jatkoin kotiin tienpohjaa ja katuja pitkin. Matkalla otin kuvan kuuraisista latvoista.

Hiihtokauteni Tampereella alkoi aikaisemmin kuin kertaakaan Rovaniemellä. Tuntui ylelliseltä päästä hiihtämään suoraan kotiovelta – kuin Vuotsossa viime vuosituhannella!

Talven tuntua Tampereella

Talvi näyttää tulevan Tampereellekin. Pikkupakkanen on jatkunut puolitoista viikkoa ilman että olisi käyty kertaakaan plussalla. Makkarajärvi oli kauttaaltaan jäässä viime viikon keskiviikkona (23.11.). Lunta piti odotella, mutta viikonlopun aikana sitä satoi sen verran, että maa on kunnolla valkoisena.

Kävelin eilen Hatanpäälle ja pääsin näkemään pitkään paikalla viihtyneen hiiripöllön. Iidesjärven multakasoilla tapasin kaksi tikliä ja Viinikanojan suulla pienen parven sinisorsia. Sen sijaan toiveena ollutta koskikaraa en nähnyt. Päivän mainittavin eläinhavainto oli se, kun varis sieppasi lumella vipeltäneen myyrän tai päästäisen.

Tänään kävin Ahvenisjärvellä tarkistamassa sorsatilanteen. Yllätyksekseni laiturin kohdalla oli iso sula täynnä sorsia! Arveluni mukaan sulaa pidetään auki keinotekoisesti; muutoin Ahvenisjärvi olisi Iidesjärven tavoin kauttaaltaan jäässä. Tulipa seurattavaa kauppareissuille!

Edit 29.11.
Viidentoista vuorokauden sääennuste lupailee päivittäisiä lumisateita ja pakkasen jatkumista. Tällä menolla voisi päästä hiihtämään ennen joulua!

Edit 19.12.
Avasin hiihtokauden 17.12.

Välillä hetki aurinkoa

Lauantain (12.11.) oli määrä olla vuoden harmain päivä, mutta mitä vielä: sää oli aurinkoisin pitkään aikaan, ja loputtomalta tuntunut harmaiden päivien ketju katkesi. Eilen sää oli vielä parempi, koska kova tuuli oli laantunut.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kumpanakin päivänä Iidesjärvellä. Lauantaina katselin ja kuvasin uiveloita, joita oli järvellä parikymmentä, joukossa yksi lähes juhlapukuinen koiras. Enimmäkseen linnut olivat naaras- tai vaihtopukuisia. Yhdellä linnulla oli valkea otsa.

Eilen uivelot olivat edelleen paikalla, mutta pysyttelivät turhan etäällä kuvattaviksi. Tapasin multakasoilla pikkuparven tiklejä ja sain kuvan, josta suoritusta on hyvä lähteä parantelemaan. Eräs tapaamani orni kertoi kuvanneensa tiklejä kyllästymiseen asti, mutta minulle tiklikuva on ensimmäinen. Rovaniemellä tikliä on vaikea päästä näkemään.

Tänään palattiin päiväjärjestykseen. Näkymä Insinöörinkadulla oli näin harmaa.