Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Jos olisin kurki…

Ajattelin aamulla, että kurkena lähtisin tänään muuttomatkalle. Syyskuu on jo puolivälissä, ja pitkään jatkunut vastatuuli kääntyi muuttajille myötäiseksi. Sadekaan ei enää haitannut. Vein kiikarin ja kameran parvekkeelle valmiiksi, koska uskoin kurkien olevan kanssani samoilla linjoilla.

Aamupäivällä Tiiraan ilmestyi kolme ilmoitusta muuttavista kurjista, joten aivan hakoteillä en arvailuineni ollut. Iltapäivällä ilmoitettiin lisää havaintoja, mutta mistään varsinaisesta muuttopäivästä ei todellakaan voi puhua. Sää oli muuten hyvä, mutta kunnon termiikit puuttuivat. Niitä kurjet arvostavat.

Oman tarkkailuni tuotti yhden havainnon: 89 kurjen parvi lensi talon yli etelään klo 12.50. Tapansa mukaan linnut ilmoittivat liikkeellä olostaan, ja ehdin hyvin ottaa muutamia kuvia. Tässä niistä yksi.

Ikivanhaa

Olen retkeillyt viime vuosina Lapissa kerran vuodessa Krikan Sammun merkeissä. Kohteena ovat olleet vähemmän tunnetut erämaa-alueet, joilla muita kulkijoita tapaa äärimmäisen harvoin. Tällä kertaa tarkoituksena oli mennä Peurakairaan, mutta tieyhteyden katkeaminen muutti suunnitelmat ja kohteeksi vaihtui Puljun erämaa. Koska kaksi retkeen varattua päivää meni sadetta pitäessä, varsinainen vaellus kutistui kolmen yön mittaiseksi.

Retken muistettavinta antia olivat erämaasta löytyneet varhaisen ihmistoiminnan merkit. Pyyntikuoppia on merkitty kattaan, mutta ikivanhaan asuinpaikkaan osuminen oli iloinen yllätys. Jotain erityistä toivoimme kuitenkin näkevämme, koska erämaassa sijaitseva lampi oli nimetty Talolammeksi. Panimme paikan merkille ohi kulkiessamme ja palasimme seuraavana päivänä katselemaan sitä tarkemmin.

Lammen koillisrannalla oli tasainen niittymäinen alue, jonka läpi kulki joitakin ojamaisia kaivantoja. Löysimme harvasta koivikosta kolme vajaan metrin korkuista ja kolmen metrin levyistä kumpua, jossa kasvillisuuden seassa näkyi valikoidun näköisiä kiviä. Tuttu arkeologi viestitti, että asuinpaikka on tiedossa ja että löytämämme kummut ovat ”kiukaallisia tupasijoja”. Tasaiselta niityltä löytyi lisää kiviä n. 1×2 metrin suorakaiteen muodossa. Tällä paikalla lienee sijainnut kota tai muu tupaa kevytrakenteisempi asumus.

Löytö kannusti mielikuvituksen villiin laukkaan. Millaista elämää erämaassa on vietetty ja milloin? Onko Talovaarassa asuttu ympäri vuoden vai pelkästään sulan maan aikana? Kuuluvatko asuinpaikka ja pyyntikuopat ajallisesti yhteen?

Nettiosoitteesta muinaismuistot.info löytyi kaipaamamme ajoitustieto, mutta vain asuinpaikan osalta: ”historiallinen 1200 jaa.” Osa pyyntikuopista saattaa olla vielä tätäkin vanhempaa perua. Kuoppien käyttö jatkui paikoin hyvinkin pitkään, jopa 1800-luvulle saakka.

Itse retki oli lyhyt, mutta antoisa. Minulle erityisen sykähdyttävää oli nähdä ennen retkeä soihin hyvinkin epäluuloisesti suhtautuneet retkikaverit ylittämässä eteen osunutta laajaa avosuota. Asennemuutosta toki tarvittiin mutta ennen kaikkea asianmukaisia jalkineita: nauhakengät olivat vaihtuneet kotimaisiin polyuretaanisaappaisiin.

Paluu Hakametsään

Tampereen kiekkokausi käynnistyi perjantaina, kun naapurukset luistelivat kaukaloon Tampere-cupin iltaottelussa. Erinäisten tilajärjestelyjen vuoksi ottelu pelattiin Hakametsän hallissa. Esiotteluna nähtiin HC Davosin ja Helsingin IFK:n ottelu, jonka sveitsiläiset voittivat numeroin 5-2. Hyvin liikkuneen sveitsiläisjoukkueen kiinnostavin yksilö oli Andres Ambühl, kevään MM-kisoissa nähty nelikymppinen pelaajalegenda.

Illan pääottelun yleisömäärä oli yli 4200, ja osittain tästä johtuen hallissa ei tarvinnut palella. Ottelusta kehkeytyi tasaväkinen ja ajankohtaan nähden yllättävän hyvätasoinen. Maaleja olisi toki jaksanut katsella enemmänkin; nyt niitä tehtiin varsinaisella peliajalla vain kaksi. Kun jatkoaika ei tuonut ratkaisua, mentiin rankkarikisaan, jossa Ilves oli maalin verran parempi. Myöhäisestä alkamisajasta johtuen kello oli ottelun päättyessä 22.20.

Erityistarkkailussa olivat joukkueiden maalivahdit ja muut uudet pelaajat, joita kummallakin oli lähes puoli joukkueellista. Vahvasti tsekkipitoisen Ilveksen maalivahti Jakub Malek oli virkaveljeään Tomi Karhusta piirun vakuuttavampi. Hyökkääjistä erottui rankkarikisan ratkaissut, jo viime kaudella joukkueessa pelannut Simon Stransky. Tapparasta lupaavia otteita esittivät esimerkiksi Kristian Tanus ja puolustaja Daniel Brickley.

Lauantain peleissä Tappara voitti HIFK:n 9-4 ja Davos Ilveksen 3-1.

Kaakkurit jättivät lammen

Kesäkuun 19. päivänä kuoriutunut kaakkurinpoika oppi lentämään ja lähti kotilammeltaan 4.8, kuuden ja puolen viikon ikäisenä. Lentoharjoittelu erosi aiempina kesänä näkemistäni siten, että emolintu kannusti kauempaa eikä näyttänyt vierellä esimerkkiä.

Heinäkuun 28. päivänä poikanen ei vielä päässyt ilmaan, mutta yritys oli muuten lupaava. Näytti siltä, että siipisulat eivät olleet vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Seuraavana päivänä emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan, ja poikanen toteutti aikansa kuluksi muutamia yhdistettyjä lento- ja sukellusharjoituksia.

Elokuun kolmantena päivänä näin kaksi onnistunutta lentoa, joista toinen kantoi parikymmentä metriä ja toinen täydet sata. Lammella tapaamani ornit kertoivat nähneensä poikasen lentäneen koko lammen pituuden ja kaartaneen takaisin tulosuuntaansa. Vuosi sitten tällainen suoritus kertoi, että lähtö on lähellä. Niin nytkin.

Myöhästytyin kymmenen minuuttia, ja lähtö jäi näkemättä. Mutta huudon kuulin ja siitä osasin päätellä, että suuri hetki oli käsillä.

Barkov City

Sasha Barkovia juhlittiin eilen illansuussa Tampereen Nokiareenassa. Lippuni oikeutti pääsyyn ”permannolle”, mistä jää vielä puuttui.

Ohjelma käynnistyi lyhyellä musiikkiesityksellä, jonka jälkeen juontaja Antti Mäkinen kutsui lavalle yhden kerrallaan Sashan kutsuvieraat. Entisiä Panthers-joukkuekavereita olivat Markus Nutivaara ja Jussi Jokinen, heidän jälkeensä portaita nousi edellinen tampereleinen Stanley Cup -voittaja Ville Nieminen, Sashan ystävä ja mentori. Sitten joukkoon liittyivät mestarijoukkueen pelaajat Eetu Luostarinen, Niko Mikkola, Anton Lundell, valmentaja Tuomo Ruutu, Stanley-pokaali ja lopuksi Sasha itse.

Sashan puhe oli lyhyt, mutta vaikuttava. Uskallan epäillä, että puheen pitäminen suurelle yleisölle on tälle vaatimattomalle urheilusankarille vaikeampaa kuin se, mitä jäällä on tehtävä ollakseen paras! Puheen jälkeen kannu heilahti komeasti suorille käsille.

Ohjelmaan kuului joukko videotervehdyksiä muilta urheilijoilta. Vakuuttavana osoituksena Sashan nauttimasta arvostuksesta on se, että onnittelijoina olivat mm. NHL-legendat Wayne Gretzky ja Mario Lemieux!

Puolitoistatuntinen juhla oli tunteikas ja onnistunut, joskin huumoriosuus vaahtokarkkeineen herätti ainakin minun päässäni ristiriitaisia ajatuksia. On kuitenkin syytä muistaa, että juhlissa oli mukana runsaasti lapsiakin.

Kaikki aikanaan

Tohmajärven mestariheittäjä Seppo Räty arvioi takavuosina parikymppisen huippu-urheilijan keskittymiskykyä tähän tapaan:

Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yksi liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin.

Esimerkkitapauksena oli mäkihyppääjä Harri Olli, jota odotti opiskelupaikka yliopistossa.

IS uutisoi tänään, että Harri Olli on valmistunut diplomi-insinööriksi.
Onneksi olkoon!

 

Parasta aikaa mökillä

Parasta tekemistä mökillä on järvelle katseleminen. Ehkä pitää lisätä, että kesäisin: talvella voisi aika käydä pitkäksi. Järvi on sama, jonka rannalla tähystin viime syksynä.

Vesilinnut hallitsevat vahvasti lintuhavaintoja, mutta jotain merkittävää tapahtui kuivalla maallakin. Kirjosieppokoiras toi koko aamupäivän ahkarasti ruokaa pöntölle, jonka suuaukolla näyttäytyi aika-ajoin pesänjättöikäiseksi varttunut poikanen. Se saattoi olla poikueen nälkäisin tai ehkä paremminkin viimeinen pöntössä juronut. Ainakin toiminta pöntöllä hiljeni kokonaan iltapäivällä.

Syksyllä järveä hallitsi suuri kuikkaparvi, nyt kuikkia näkyi vain yksi perhekunta, emolinnut ja kaksi poikasta. Poikaset olivat selvästi kehittyneempiä kuin seurannassa oleva kotilammen kaakkuri. Lentoharjoituksia ei vielä näkynyt, mutta huuto oli jo aika hyvin hallinnassa. Kuikat oleskelivat aluksi mökkilahdella, mutta emolinnut nousivat yllättäen siivilleen ja lensivät järven yli vastarannalle. Poikaset seurasivat perässä uimalla ja sukeltamalla.

Iltapäivällä kaukoputken kenttään lipui yllätyslaji, kanadanhanhipari kolmen poikasensa kanssa. Linnut ilmestyivät illansuussa kotilahdelle helpommin kuvattaviksi. Kyseessä saattaa olla ensimmäinen pesintähavainto tältä järveltä. Poikasten kokoerot olivat yllättävän suuret.

Laulujoutsen on jo pitkään kuulunut järven pesimälinnustoon, poikasia on tällä kertaa kaksi. Perhe pysytteli koko päivän kaukoputkietäisyydellä, mutta suostui illalla kuvattavaksi kohtuulliselta etäisyydeltä.

Kylliksi palloilua

Näinä aikoina television palloilutarjonta on niin ylenpalttinen, että jotain kiinnostavaakin jää väkisin näkemättä. On pakko panna lajit tärkeysjärjestykseen.

Jalkapallo ei kuulu suosikkeihini, ja katson oikeastaan vain arvokisojen pudotuspelejä ja niitäkin valikoidusti. Eilinen Ranskan ja Espanjan välieräottelu oli ensimmäinen käynnissä olevien kisojen peli, jonka seurasin kiinnostuneena alusta loppuun. Kaikki kolme maalia tehtiin pelitilanteissa kauniiden yhdistelmien päätteeksi, ja Espanjan nuorisotähden voittomaali oli häikäisevä taidonnäyte.

Kesäinen ykköslajini on pesäpallo. Maksukanavan ansiosta nähtävissäni ovat kaikki superin ja ykköspesiksen ottelut. Katson kaikki Kirittärien pelit ja niiden lisäksi valikoidusti naisten ja miesten superia. Ykköspesiksestä kiinnostavat varsinkin jyväskyläläisten Kirin ja Lohen keskinäiset ottelut.

Joudun katsomaan Ruutu plussaa läppäriltä, koska ns. fanikanavalähetykset eivät näy vanhanaikaisesta telkkarista. Tänään voin maksimoida pesisnautinnon ja seurata kahta peliä samanaikaisesti: telkkarin kakkoskanava näyttää Mansen ja Pesäkarhujen ottelun, ja läppärin ruudulla Kirittäret kohtaa JoMan. Arvostan Ritarin ja Tokkarin asiantuntemusta, joten mykistän fanikameralähetyksen äänet.

Ymmärrys lajista tuo urheilun seuraamiseen mukavan lisäulottuvuuden. Pesäpallon ja jääkiekon lisäksi olen aikanaan pelannut myös tennistä sen verran, että osaan nauttia tosiosaajien teknisistä suorituksista. Eläytymistä helpottaa, että voittajalla ei yleensä ole suurta väliä.

Jääkiekkokausi jäi onneksi pienelle tauolle. NHL-finaalipeleistä katsoin vain seiskapelin alusta loppuun. Jos yöllä pelattava Iso peli päättyy toivottuun lopputulokseen, olo on niin auvoinen että unien jatkaminen ei enää onnistu. Nyt kävi niin.

Oheisia

Eläinten kuvaaminen on enimmäkseen odottelua. Odotetaan ihan mitä tahansa tapahtuvaksi, mielellään tietysti jotain yllättävää. Lammella näköpiiriin ilmestyy jokin muu lintu kuin kaakkuri, varsinainen syy odotteluun. Viime kesän mainittavin vieraileva tähti oli vesimyyrä.

Kun jäät sulivat vapun tienoilla, kevättunnelmissaan kurnuttavat sammakot hallitsivat ajoittain äänimaailmaa. Yhdellä uimarilla oli matkustaja selässään!

Korennot ovat niin haasteellisia kuvattavia, että kelvollista esitettävää ei vielä ole. Päiväperhoset ovat paljon helpompia. Tänä kesänä on näkynyt esimerkiksi karttaperhosia.

Kaikki yllättäjät eivät ole eläimiä. Tämän vuoden toukokuussa kaakkurilammen yli jyrisi parvi Nato-sotaharjoituksiin osallistuneita Apache-taisteluhelikoptereita. Jos laajakulmainen objektiivi olisi ollut valmiiksi paikallaaan, olisin ehkä saanut kopterit ja lentävän kaakkurin samaan kuvaan.

Poikaselle kalaa!

Kaakkurilammen asukasluku on lisääntynyt yhdellä, näin poikasen ensi kerran torstaina. Vuosi sitten poikasia oli kaksi, samoin kesällä 2022. Silloin toinen poikanen menehtyi tuntemattomasta syystä varhaisessa vaiheessa.

Aluksi poikanen viihtyi pesässä emon lämpimissä. Syytä olikin, sillä tuuli puhalteli yllättävän koleana. Uimaan poikanen piti erikseen houkutella. Kun kalastamassa ollut puoliso saapui lammelle pikkukala nokassaan, kumpikin emolintu ui pesän ympärillä houkuttelemassa. Lopulta poikanen uskaltautui veteen, nieli kalan ja könysi emon perässä takaisin pesään.

Sittemmin poikasen uintiretket ovat pidentyneet, ja jo kolmantena päivänään se seurasi emoa keskelle lampea. Myös parin sekunnin sukellukset onnistuivat. Kaakkureiden päiväjärjestys on sellainen, että emolinnut käyvät vuorotellen jossain isommalla järvellä, syövät itse ja sieppaavat lopuksi sopivan pikkukalan poikaselle tuotavaksi.

Tuomisina on ollut alle kymmenen sentin mittaisia, lähes läpikuultavilta näyttäviä kaloja. Hoikka muoto ja kuvassa näkynyt rasvaevä viittaavat kuoreeseen. Koolla on väliä, koska kaakkurit nielevät pyydystämänsä kalat kokonaisina. Edellisinä kesinä on muutaman kerran käynyt niin, että tuotu kala on ollut liian suuri poikasen nieltäväksi. Tällöin emolintu syö kalan itse.

Tänään odottelin kolme tuntia kalastusvuorossa ollutta lintua ja kun se lopulta saapui, nokassa kimalteli hopeanvärinen kala, minun mielestäni aivan liian suuri. Ensimmäinen nielemisyritys jäikin kesken, mutta ilmeisesti nälkä oli kova eikä poikanen luovuttanut. Suoritus kesti monta minuuttia, mutta onnistui lopulta jotenkin: kalan pyrstö jäi törröttämään poikasen nokasta.