Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Kaukainen Kervanto

Tänään vaihdoin linturetken museoretkeksi ja suuntasin Arktikumiin.

Maakuntamuseon matkailuaiheinen näyttely oli näkemättä ja aluksi tutkin sen. Seuraavaksi siirryin viereisen tilan Petsamo-näyttelyyn. Sieltä löytyivät ensimmäiset tutut kuvat.

Kirjailijana, sotilaana ja seikkailijana tunnettu K.M. Wallenius oli myös taitava valokuvaaja, jonka alkuperäisnegatiiveja skannasin ja käsittelin työskennellessäni museolla. Esimerkiksi kalankäsittelykuvaan ihastuin ensi silmäyksellä.

Peremmällä vastassa olivat insinöörimunkki Parmen ja muut Valto Pernun kesällä 1930 kuvaamat petsamolaiset. Parmen oli oman aikansa legenda, jonka värikkäistä vaiheista Petsamossa syntynyt kirjailija Tuulikki Soini kertoo teoksessaan Petsamo, tuulien kotimaa (Gummerus 1985).

Valto matkusti Liinahamarista laivalla ulompana sijaitseviin kyliin ja kuvasi mm. suosikkeihini kuuluvan kuvan kervantolaisista heinätöiden tauolla. Kirjoitin tähän kuvaan liittyvän blogitekstin marraskuussa 2009, ja se on odottanut arkistossa sopivaa tilaisuutta aktivoitua.

* * *

Haastatteluhetkellä Torniossa asunut ja silloin 88-vuotias Helmi Hakola muisteli Lapin Radion verkkosivuilla Talvisodan alkamispäivän tapahtumia Kervannon kylässä Petsamon Kalastajasaarennolla.

Kervannon kylässä oli kymmenkunta taloa ja viiden kilometrin päässä Vaitolahdessa enemmän. Siellä oli koulu, kaupat ja kalanostokeskus.

Kylän miehet ja pieni määrä rajamiehiä oli kaivamassa rinteessä asemia. Kylässä oli enimmäkseen vanhoja miehiä, naisia ja lapsia.

Ihmiset piiloutuivat kellareihin ja kuka mihinkin. Helmi Hakola oli panemassa pyykkiä kuivumaan, kun venäläiset saapuivat pihamaalle.

En ollut heitä huomaavinaan. En muka nähnyt tai kuullut mitään. Äiti oli pirtissä, sylissään kaksivuotias nuorimmainen. Hän aikoi kuolla kotonaan. Toiset lapsista piiloutuivat saunaan.

Miehittäjät antoivat asukkaiden asua kylässä valvonnan alaisina. Vasta helmikuussa Hakolan perhe ja muut kuljetettiin Neuvostoliittoon, Hiipinän lähellä olevalle leirille.

Helmi Hakola siirrettiin keväällä 1940 Murmanskiin, missä hänet lastattiin laivaan ja matka Suomeen alkoi. Kotiin ei kuitenkaan ollut paluuta. Kalastajasaarento menetettiin rauhanteossa.

Lisää Valto Pernun valokuvia Petsamosta VP-verkkosivuilla.

Kuin kanat orrella

Lintutalvi on hiljainen. Tilhet ja rastaat söivät pihlajat marjattomiksi jo lokakuun aikana eikä Ounaskosken sulaan ole ilmestynyt mukavia yllätyksiä. Puhumattakaan peltopyystä, joka ilahdutti Rovaniemen orneja kaksi vuotta sitten.

Ei mitään tällaista, mutta aina jotain sentään. Tänään kävin katsastamassa sulapaikat ja jatkoin Kirkkolammen ohi Eteläkeskukseen. Harjulammen putken suun sulassa oli käynyt saukko.

Prisman takana odotti hauska näky: iso parvi variksia istui nosturin päällä kuin kanat orrella. Otin kuvan ja laskin kotona 84 lintua. Se ei ole lähelläkään nosturisarjan ennätystä, mutta hyvä määrä tänä talvena.

Korppipari päivysti suosikkipaikallaan Oijustien mastolla. Pääsin taas lähestymään lintuja, vaikka kolmesataamillinen objektiivi oli reilusti näkyvillä. Korkea masto antoi turvaa.

Pakko nähdä maailmaa?

Kokenut maailmanmatkaaja Mirva Saukkola esitteli eilen Helsingin Sanomissa kymmenen matkakohdetta, ”jotka kaikkien pitäisi kokea ainakin kerran elämässään”. Mikä uskomattominta, esitellyt luksuselämykset ”eivät maksa juuri mitään, kunhan on päässyt paikan päälle”. 

Hupaisa klausuuli ei paljon auta, kun Saukkolan suosittamat kohteet  sijaitsevat hajallaan ympäri maailmaa: viisi Suomesta katsottuna eri mantereella, kolme muuten vain kaukana, kaksi muissa pohjoismaissa ja yksi Suomessa. Lentämistä riittää!

Kommenteissa ihmeteltiin HS:n toimituksen logiikkaa. Samaan aikaan kun syyllistetään lukijoita milloin mistäkin ilmaston kannalta huonosta valinnasta, julkaistaan kaukomatkailuun kannustava artikkeli.

Suomen kohde, saariston rengastie on esitellyistä ainoa, johon tutustumista olen itsekin vakavasti harkinnut. Minua tosin kiehtoo Turun saaristo, ei niinkään marsalkka Mannerheimin lapsuudenkoti tai Naantalin birgittalaisluostarin kirkko. 

Mainitut nähtävyydet sijaitsevat mantereella, joten niihin tutustuminen ei edellytä rengastien kiertämistä (ja auton vuokraamista). Ilmasto kiittää, jos matkustaa julkisilla Naantaliin ja jatkaa tarvittaessa taksilla.

Jos Turun saaristo kiinnostaa, sitä pääsee kätevimmin ihailemaan matkustamalla laivalla Turusta Maarianhaminaan. Ja jos välttämättä haluaa, takaisin Turkuun pääsee samana päivänä! Kannattaa kuitenkin jäädä muutamaksi päiväksi Ahvenanmaalle.  

Itsenäinen Islanti

Sain kesäkuun lopulla kuulla lähteväni parin kuukauden kuluttua Islantiin.

Ensihämmennyksestä toivuttuani marssin kirjastoon ja lainasin valikoiman Islantiin liittyvää kirjallisuutta. Luin uudestaan Antti Tuurin matkakirjan Suuri pieni maa, Tuurin kääntämän Poltetun Njallin saagan, Satu Rämön  Islantilaisen kodinonnen ja Halldor Laxnessin Salka Valkan. (Matkan jälkeen luin Laxnessin kaksi muuta kirjaa ja Tapio Koivukarin uusimman, mutta niistä myöhemmin)

Toki lainasin varsinaisia matkaoppaitakin, esimerkiksi Berlitzin Islanti -matkaoppaan.

Tämän pienen opaskirjan Islannin historiaa ja itsenäisyyttä käsittelevä osio teki vaikutuksen, ja kun näin Jon Sigurdssonin kuvan Grindavikissa ensimmäisen majapaikkamme seinällä, tunnistin miehen heti. Sama mies oli saanut kuvansa myös 500 kruunun seteliin. Toisin kuin Suomella, Islannilla on oma raha aidon itsenäisyyden yhtenä tunnusmerkkinä.

Matkaoppaassa Islannin ulkopolitiikan pääperiaate on muotoiltu näin:

Kuvasarja Islannista:

Islannin ympäri 5 päivässä

Junalla etelään

Junamatka Rovaniemeltä Jyväskylään kesti kauemmin ja oli kaikin tavoin raskaampi kuin vielä tuoreessa muistissa ollut matka Tampereelta Keflavikiin. Lisäksi juna oli koko ajan myöhässä.

Syyksi lähdön myöhästymiseen ilmoitettiin ruuhkainen ratapiha; jatko Tampereelta Jyväskylään myöhästyi kalusto-ongelmien vuoksi. Kuinka ollakaan, kalustona oli sääherkkä Pendolino. No, moni muukin juna oli eilisiltana myöhässä.

Jyväskylässä sää tuntui kylmemmältä kuin Rovaniemellä kertaakaan koko syksynä. Pakkasta oli vain pari astetta, mutta ilkeä tuuli tehosti vaikutelmaa. Pientä tuiskun poikastakin oli havaittavissa.

Eilisten havaintojen mukaan lumitilanne on samanlainen Keski-Suomessa ja Lapin eteläosissa: heikko. Uutiset kertovat, että brittiläiset matkanjärjestäjät ovat peruneet lumen puutteen vuoksi matkoja Lappiin, yksi kone oli kääntynyt paluumatkalle kesken lennon. Ehkä koneessa oli järjestetty huutoäänestys.

Tänään kävimme Haukanniemessä, mutta toiveena olleita tiklejä ei löydetty. Vesisateesta huolimatta sää tuntui miellyttävämmältä kuin illalla. Tuomiojärvi oli kauttaaltaan jäässä, kun taas Jyväsjärvi kuuluu olevan keskiosistaan sula. Järvien syvyysero selittää tilanteen.

Valaat ja Lehtinen

Aamurutiineihini kuuluu tarkistaa kahdesta trakkerista, mitä kuuluu ryhävalaille ja Tapio Lehtiselle.

Tromssan yliopiston tutkijat kiinnittivät syyskuussa Huippuvuorten itäpuolella kymmeneen ryhävalaaseen satelliittilähettimen, joiden avulla seurataan valaiden liikkeitä. Odotettavissa oli, että valaat suuntaavat jo lokakuussa Norjan rannikon silliapajille. Avaran luonnon Atlantti-trilogian ykkösosassa nähtiin huikea kohtaus, missä ryhä- ja miekkavalaat ahdistivat ja ahmivat kutemaan tulleita sillejä. Tilanne lokakuun lopulla oli tällainen:

Nyt kuukautta myöhemmin vain yksi valas on käväissyt Norjan rannikon tuntumassa, mutta sekin kääntyi takaisin ulkomerelle. Toinen liikkuu etäällä rannikosta Lofoottien suuntaan ja kolmas porhaltaa kohti Islantia. Muu joukko pyorii edelleen Huippuvuorten tuntumassa. On huomattava, että valaita on todennäköisesti paljon enemmän kuin seurannassa olevat kymmenen yksilöä.

Valaiden käyttäytyminen lienee yllätys tutkijoillekin. Marraskuun lopulla v.2015 saimme seurata vilkasta valassesonkia Tromssan länsipuolen vuonoilla, mutta nyt valaat ovat mikä missäkin, samoin sillit.

* * *

Tapio Lehtisen matka GGR-yksinpurjehduksessa mutkistui merkittävästi Uuden Seelannin eteläpuolella. Ongelmana ovat veneen pohjaan kiinnittyneet barnakkelit (nilviäiset), jotka hidastavat veneen vauhtia ja tekevät luovimisen kovassa tuulessa lähes mahdottomaksi. Purjehdi siinä sitten! Lehtisen reitistä viime päivien ajalta on mahdotonta päätellä, mihin mies on matkalla.

Kilpailua ylivoimaisesti johtava Jean-Luc van den Heede on jo kiertänyt Kap Hornin ja purjehtii parhaillaan Falklandin saarten pohjoispuolella. Hän joutuu jännittämään, kestääkö merellä korjattu masto maaliin saakka.

Ihan hyvä lintupäivä (ja yö)

Vielä eilen Lainaalla oli yhdeksän joutsenta, mutta tänään puolilta päivin tehty tarkistuskäynti tuotti vesiperän: ei enää yhtään.

Juuri kun olin ilmoittanut Tiiraan nollahavainnon, ylitseni lensi korppi ja istahti vajaan sadan metrin päässä katulampun päälle. Tapaus on täällä kaupungissa niin erikoinen, että kaivoin kameran esiin ja otin kaksi kuvaa.

Ajattelin yrittää lähemmäksi, mutta lintu ei hyväksynyt aikeitani vaan pakeni paikalta. Siis sittenkin oikea korppi!

Kolmannen ”havainnon” tein yöllä, ja sain kirjata aamulla lapinpöllön uutena lajina unipinnalistaani.

Edelleen paikalla

Otsikko tarkoittaa joutsenia. Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen jo kahden viikon ajan. Lintujen määrä on toki ollut laskussa, mutta ei suoraviivaisesti. Kaappaus Tiirasta näyttää tältä;

Tarkkailujakson aikana Ounasjoen suisto jäätyi kauttaaltaan, ja joutsenet siirtyivät Kemijoen puolelle Koivusaaren matalikolle ja/tai Saarenkylään. Kun lauha sää sulatti suiston, linnut palasivat takaisin.

Pidin kurjasta säästä johtuneen välipäivän 15.11; silloin muutkaan eivät ilmoittaneet nähneensä joutsenia. Ainoan vesiperän (12.11.) ilmoitin Tiiraan nollana Ihan taulukkoa ajatellen. Joinakin päivinä sumu oli niin sakea, että lintuja oli vaikea nähdä. Nollatulos on kuitenkin todellinen, koska sinä päivänä näkyvyys oli hyvä.

Tänään joutsenia oli 10: 8 aikuista ja 2 poikasta kolmena ryhmänä. Viivyin rannalla vajaan tunnin, ja sinä aikana linnut ehtivät lähteä. Suuntana ei kuitenkaan ollut Kemi, vaan Ylikylä. Kuva on otettu tänään aamupäivällä.

Myös muualta Lapista joutsenet ovat käyneet vähiin. Kemijärvellä niitä on perinteisesti ollut koko ajan ollut enemmän kuin täällä Rovaniemellä, esimerkiksi tänään 25 yksilöä. Torniojoen alajuoksulla on nähty viikon aikana muutamia joutsenia, mutta Enontekiöllä ja Inarissa ei enää ainuttakaan marraskuun puolella.

Tänään piisami ui Madesaaresta Sahanperän puolelle. Sain siitä kuvan:

Tykitettyä lyriikkaa

Kävin eilisiltana Lordin aukiolla tutustumassa uuteen tapaan julkaista lyriikkaa: runot projisoitiin Koskikadun yli Sampokeskuksen seinään. Koska dataprojektoria sanotaan myös datatykiksi, puhun runojen tykittämisestä.

Runoutta tykitettiin jo 1800-luvulla, silloin käytössä oli Yhdysvaltain laivaston fregatti Neversinkin laivatykki. Lainaus Herman Melvillen teoksesta Valkotakki:

Sotalaivan suurissa tykeissä on mustiksi maalatut puiset mötikät, niin sanotut suutulpat. Ne työnnetään putken suuhun suojaamaan meriveden pärskeiltä ja tulppien laitto ja poisto käy yhtä kätevästi kuin voiastian kannen käsittely.

Koska Lemsford pelkäsi käsikirjoitustensa häviävän, hän oli ruvennut ystävänsä neuvosta säilyttämään niitä tietyn tykin sisällä.
(…)
Aamiaisen jälkeen loikoilimme Lemsfordin kanssa isomärssyssä, minne olin kutsunut hänet jalon esimieheni Jack Chasen luvalla. Yhtäkkiä ammuttiin tykillä – meidän laivastamme.

”Ne vastasivat kunnialaukaukseen, joka ammuttiin eilen rannalta”, yksi märssymiehistä sanoi.

”Hyvä luoja, miten Seireenien lauluilleni mahtoi käydä?” Lemsford huusi ja laskeutui kiireimmän kaupalla patterikannelle. Juuri kun hän pääsi alas, tykki numero 20, hänen kirjallinen kassakaappinsa päästi hirveän pamauksen.

Kun Lemsford oli palannut hitaasti märssykoriin, Jack Chase sanoi: ”No, sinä ahteriryhmän Vergilius, saitko ne talteen?” Tai ei sinun tarvitse vastata, näkyy päältä että myöhästyit. Mutta älä huoli, poika. Yksikään kustantaja ei olisi toiminut yhtä hyvin.”  Sitten Jack kääntyi sanomaan minulle: ”Juuri noin runoutta pitääkin julkaista, Valkotakki, ampua suoraan kohti. Joka laulusta on tehtävä kahdenkymmenenneljän naulan posaus, pöljiä kohti on ammuttava, tahtoivat ne runoja tai ei. Jos laukauksesi todella tehoavat, Lemsford, vihollisesta ei kuulla enää mitään. Kuollut mies ei edes sopertele.

Lainaus sisältyy tekstiin Valkotakki – märssymies Melville muistelee, jonka julkaisin sivuston puolella kesäkuussa 2014.

Joutsenpäivitys

Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen.

Perjantaina lintuja oli 137, lauantaina illansuussa laskin 83 lintua ja eilen puolilta päivin 10. Ajattelin jo, että loputkin linnut olisivat lähteneet eilisen päivän aikana, mutta näin ei käynyt.

Tänään aamulla viivyttelijöitä oli vielä 28: kaksi lintua osittain sulaneen Ounasjoen suiston puolella, perhe (2+3) Koivusaaren matalikolla ja 21 aikuista lintua Saarenkylän puolella paikassa, jonka  Tiiran mobiilisovellus nimesi Likasaareksi.