Avainsana-arkisto: Jaan Kross

Kross, Jyväskylä ja Neuvostoliitto

Kirjailija Jaan Kross kertoo kaksiosaisissa muistelmissaan Rakkaat kanssavaeltajat ensimmäisestä matkastaan länteen kesällä 1965. Kohteena oli Jyväskylä ja siellä järjestetty kääntäjäseminaari.

Kross matkusti Tallinnasta Suomeen junalla Leningradin kautta, missä seurue täydentyi muutamilla osanottajilla. Lisäksi joukkoon liittyi Puolueen tarkkailija, jota Kross nimittää Luotto-Lasseksi. ”Lasse” valmensi seuruetta kertomalla näkemyksensä siitä, miksi seminaari järjestettiin nimenomaan Jyväskylässä. Näin Kross:

Toisin sanoen suomalaiset olivat suunnanneet kääntäjäseminaarinsa muka mahdollisimman syrjäiseen paikkaan. Se johtui tietysti siitä, että niin monet osanottajat tulivat Neuvostoliitosta.
(…)
Mutta mitä Luotto-Lasseen tuli – hän oli parin päivän päästä hiljaista poikaa tutustuttuaan Jyväskylän yliopistoon, jossa seminaarimme pidettiin, ja seminaarin käyttöön annettuihin tiloihin ja Jyväskylän arkkitehtuuriin ja ylipäätänsä kaupungin järjestykseen. Sehän oli ylivertainen ja, mikä tärkeintä, ihmisen huomioon ottava, toisin kuin koko Neuvostoliiton niin sanottu hyvinvointi.

Viro mielessä

Juhlistin Viron itsenäisyyspäivää käymällä kirjastossa.

Vuodenvaihteessa käynnistynyt kirjallisuusprojekti on hyvässä vauhdissa. Sain eilen luetuksi Jaan Krossin kaksiosaisen muistelmateoksen Rakkaat kanssavaeltajat. Kross päättää muistelmansa ystävälleen Lennart Merelle 26.3.2006 lausumiinsa muistosanoihin:

Olette tulossa koulusta, Kirovin oblastissa. Sinä ja veljesi. Jaranskin koulusta. Metsään tultuanne huomaatte susilauman tarkkailevan teitä. Päätätte jatkaa matkaa, koska teillä on kiire; pojillahan on aina kiire. Te panette toivonne yhden asian varaan – teillä on puoli rasiaa tulitikkuja. Te revitte kouluvihkosta sivuja ja heitätte niitä palavina susien tielle.

Sudetkaan eivät liene kovin varmoja aikeistaan ja tuhlaavat aikaa jokaisen palavan paperin kohdalla, Kunnes lähestyvän kylän hajut pakottavat ne vetäytymään metsään.

Kuusikymmentä vuotta minulle on ollut tärkeä vertaus – vaikka ei olisi toivon pilkahdustakaan, on silti uskottava, että jumalallinen oikeudenmukaisuus on kerran palautuva,

Niin hekin uskoivat.

Miehitysaikaa käsitellessään Kross käyttää muistelmissa kitkerämpää kieltä kuin omaelämäkerrallisissa novelleissaan. Paljon pahemminkin hän toki osaisi sanoa. Georg Meren. Lennartin isän, kohtalosta Kross kirjoittaa näin:

Georg Meri oli useiden kansainvälisten Shakespeare-seurojen kunniajäsen, vaikka hänen ei sallittu kertaakaan osallistua niiden toimintaan. Hän kirjoitti aina tieteellisen alustuksensa valmiiksi seuraavaa konferenssia varten, mutta hän ei saanut kertaakaan lupaa matkustaa tilaisuuteen, esittää luentoaan ja ottaa osaa sitä seuranneeseen ajatustenvaihtoon.