Muutkin naapurit ovat hyviä, mutta 100-vuotista itsenäisyyttään juhliva Viro on minulle erityisen rakas. Varsinkin Viron maaseudulla liikkuessa on niin kotoinen olo, että on vaikea uskoa olevansa ulkomailla. Kieli on hauskaa kuunnella ja muukin meininki miellyttää.

Aluksi Viroon vetivät linnut, nykyisin matkustamiseen on muitakin syitä, esimerkiksi historia. Siihen olen perehtynyt esimerkiksi lukemalla Jaan Krossin koko suomennetun tuotannon. Osa romaaneista ja melkein kaikki novellit perustuvat omakohtaisesti elettyyn ja koettuun.

Toukokuussa 2016 kävin katsomasssa Krossin vanhaa opinahjoa, Westholmin lyseota. Majapaikkaan palatessani pääsin ihailemaan Pitkää Hermannia ja sen huipulla liehunutta Viron lippua. Olin juuri sopivassa mielenvireessä, ja hetki oli unohtumaton.

Koska itsenäisyys ja oma lippu eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä, niitä arvostetaan Virossa paljon enemmän kuin täällä Suomessa.

Lainaan katkelman Jaan Krossin romaanista Paikallaanlento. Tapahtuma-aika on syyskuu 1944:

Hän [Ullo Paerland] oli vilkaissut oikealle ylös Pitkän Hermannin torniin ja havainnut miten hakaristilippua vedettiin juuri alas tangosta. Hän oli hämmästyneenä pysähtynyt pyörällään. Hän näki ihmisten liikkuvan tornissa lipputangon jalustan ympärillä ja näki sitten, sydän kurkussa, miten sini-musta-valkoinen kohosi salkoon. Ja hän havaitsi myös, miten kahdenkymmenen askelen päässä kirkon suuntaan hiekanväriseen virolaisen kapteenin univormuun pukeutunut mies pysähtyi keskelle puistokatua, jähmettyi asentoon ja teki lipulle kunniaa, neljän ohuen kultanauhan ympäröimä käsi lippaan vietynä. Ja sitten – hän oli nähnyt – jostain ilmestyi vihreänsinertävässä asepuvussa ollut Sturmbannfuhrer, lähestyi selän takaa kapteenia, veti pistoolin kotelosta ja ampui. Laukaus puistokadun tussinmustien lehmuksenrunkojen välissä. Strurmbannfuhrer paineli pistoolia takaisin koteloon työntäen eteenpäin kirkon suuntaan. Kapteeni makasi puistokadulla maassa.

Ullo paiskasi pyörän käsistään ja juoksi maassa makaavan luo. (…) Hiekka oli verinen kapteenin takaraivon alla, lakinreunuksessa oli luodinreikä ja miehellä luodinreikä takaraivossaan.
(…)

Ullo kertoi ajatelleensa: Sturmbannfuhrer oli viidentoista askeleen päässä. Jos hän katsoo taakseen ja näkee minut kumartuneena uhrinsa ylle, hän voi ampua minua, mutta minä en katso, en katso, en katso katsooko hän…

Helsingin Sanomat osallistui Viron 100-vuotisjuhlintaan julkaisemalla lipun monivaiheisen tarinan. Pitkään kätkettynä ollut lippu on esillä äskettäin avatussa Viron Kansallismuseossa Tartossa.