Junassa on yleensä mukava matkustaa, varsinkin leikkivaunussa. Junan lähtiessä Rovaniemeltä oli vielä hiljaista eikä ihme, kello ei ollut vielä kuuttakaan. Oulussa tilanne muuttui, ja nyt tunnelma on mainio. Lasten kiljahtelu maustaa oivallisesti Griegin pianokonserttoa.

Kerroin kuukausi sitten ostaneeni kirppikseltä Paul Therouxin romaanin Salainen elämäni. En muistanutkaan, kuinka hyvä kirjailija on kyseessä. Maailmanluokan matkakirjailija tietysti, mutta ei pelkästään sitä.

Taas käynnistyi kirjallinen ketjureaktio. Luin jatkoksi Suuren junamatkan ja kotona kesken on Therouxin toinen junakirja Paikallisjunalla Patagoniaan. Se olisi ollut paras mahdollinen kirja tällä junamatkalla luettavaksi, mutta kovakantinen ja painava. Lisäksi se on kirjaston omaisuutta ja pitäisi kuljettaa vielä takaisinkin.

Theroux on intohimoinen junien ystävä. Pitää ollakin, jos matkustaa junalla Lontoosta Turkin ja Intian kautta Singaporeen ja Siperian rataa takaisin. Matkan pahimman pettymyksen tuotti Afganistan; maassa ei ole metriäkään rautatietä!

Japanissa kirjailijaa kiusasi rautateiden ylitehokkuus. Asemilla pysähdyttiin vähimmillään 15 sekuntia ja enimmillään kaksi minuuttia. Huippuna on 1200 matkustajan siirtyminen lautalta Sapporon junaan kymmenessä minuutissa. Matkalla Intiasta Ceylonille vastaavaan operaatioon kului seitsemän tuntia.

Koska Theroux haluaa nimenomaan matkustaa eikä päästä nopeasti perille, juna on hänelle juuri oikea väline. Varsinkin paikallisjuna.