Erilaiset matkakirjat

Luin kaksi matkakirjaa: Hannu Niklanderin Luon katseen luoteeseen (Robustos 2014) ja Matti Rämön Polkupyörällä Islannissa (Minerva 2013). Kirjojen yhteisenä nimittäjänä on Islanti, mutta muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan. Niklander käsittelee Islannin lisäksi monia muitakin samalla ilmansunnalla sijaitsevia maita; Rämö keskittyy pelkästään Islantiin.

Islannissa kolmesti vieraillut Niklander on ”oikea” kirjailija, joka katselee uteliaana ympärilleen, liikkuu bussilla ja yöpyy sisätiloissa. Niklander on kiinnostuneempi historiasta, kielestä ja kulttuurista kuin luonnosta, mutta ei sulje silmiään jos lintu ilmestyy näköpiiriin. Jääkarhun vaarallisuudesta Huippuvuorilla Niklander muistuttaa niin karunhauskalla tavalla, että viestin luulisi menevän perille:

Onnettomuuksia sattuu. Viimeksi jääkarhu kävi telttailijaryhmän kimppuun, söi yhden ja maistoi neljää.

Matti Rämö on toimittaja ja intohimoinen pyöräilynharrastaja. Saaren ympäri polkeminen tuotti mittariin 2500 kilometriä ja 21 telttayötä. Kun reitti oli raskas ja sää oli koko retken ajan tyypillinen Islannin kesäsää, Rämö tiesi maaliin päästyään käyneensä Islannissa!

Rämö kirjoittaa hyvin, mutta päivittäisen suorittamisen yksityiskohtainen kuvaaminen on puuduttavaa luettavaa muille kuin Islantiin pyöräilemään aikoville. Nämä viimeksi mainitut saavat arvokkaita vinkkejä retkeään varten. Rämön kaunistelematon kuvaus saaren tuulioloista saattaa tosin vaikuttaa joidenkin matkasuunnitelmiin…

Erikoisen luontonsa ja historiansa ansiosta Islanti kuuluu mielestäni maapallon kiinnostavimpiin maihin. Matkailijoiden kannalta houkuttelevuutta lisää se, että hintataso on nykyisin siedettävä; yöpyminen hotellissa näyttäisi maksavan Reykjavikissa suunnilleen saman verran kuin Helsingissä tai Oslossa, mutta auton vuokraaminen viikoksi on kaksi kertaa kalliimpaa kuin Suomessa.

Islannin selviytyminen vakavasta talouskriisistä on nykyajan sankaritarina, josta EU:lla ja Suomella olisi paljon opittavaa. Näin Niklander:

Pankkikriisin puhjettua Reykjavikissa nähtiin koviakin mielenosoituksia, ankarimpia sen jälkeen, kun maa 1950-luvulla vietiin NATO:on ja Yhdysvallat asettui Keflavikiin. Nyt hallitus joutui eroamaan, kun äänestäjät eivät suostuneet maksamaan talouseliitin salaa tekemiä velkoja.

Kriisin selättämistä helpotti ratkaisevasti se, että Islanti on aidosti itsenäinen maa, jolla on oma valuutta.