Pakkasta on lähes kymmenen astetta, ja talven alku vaikuttaa lupaavalta. Mutta yritykseksi taitaa vielä jäädä.
Seurannassa ollutta naurulokkia ei ole näkynyt enää viikkoon; eilen Kirkkolampea kiersi sauvoilla ja retkiluistimilla varustautunut kuntoilija.
Tekniikka oli kohdallaan ja vauhti sen mukainen.
Maa oli torstaina valkoinen. Rovaniemen lentoasemalla lunta ilmoitettiin olleen kaksikymmentä senttiä ja täällä kaupungissa sitä oli vähän vähemmän. Normaaliin päiväjärjestykseen palattiin kuitenkin pian.
Kuva kotikadulta on otettu torstaina, koivut oli istutettu retkellä ollessani.
Rovaniemellä oli eilisiltana ennalta suunniteltu sähkökatkos, joka kesti vajaan tunnin. Tarkkailin tilannetta Ounaskosken uimarannalla.
Ihan ensiksi on sanottava, että kaupunki ei pimentynyt läheskään totaalisesti. Ilmeisesti liikenneturvallisuussyistä Rautasilta ja Ounaskosken silta olivat normaalisti valaistuna, ja Koskikadun alapäässä oli runsaasti valoa ja väriä.
Jokirantaan kerääntyi väkeä melko tavalla, osa kameran ja jalustan kanssa. Salamavalot eivät ihme kyllä välkkyneet, vaikka oli todella pimeää. -Oletko Mauri, minulta kysyttiin.
Kun valot eivät syttyneet odotetusti kymmeneltä, lähdin kotiin. Poliisilaitos oli vielä pimeänä, mutta Hallituskatua polkiessani valaistu huoltoasema loisti majakkana edessä. Pian syttyivät myös katuvalot ja viimeisenä asuntojen valot.
Rovaniemi-viikko huipentui sunnuntaina Karhunkaatajantien katujuhliin. Koska olin mukana järjestelyissä, ohjelmaa riitti koko päivälle. Onneksi järjestysmiesvuorot suosivat, ja pääsin katsomaan Suomen ja Tunisian lentopallo-ottelun loppuvaiheet. Mahtava meininki sielläkin!
Hyvä syy juhlimiseen oli pitkään jatkuneen katuremontin päättyminen. Nyt katu on melkein valmis: nurmikot kylvetty ja koivut istutetaan myöhemmin tänä syksynä. Seuraavaksi toivotaan, että putket kestävät eikä kaivinkoneita tarvita kadullamme ainakaan kymmeneen vuoteen.
Kun sää oli erinomainen, ohjelma tasokas ja keitto hyvää, juhla oli – niin uskon – kaikkien mielestä onnistunut. Väkeä oli liikkeellä kiitettävästi, entisten ja nykyisten Karhunkaatajantien asukkaiden lisäksi paljon muitakin kaupunkilaisia. Monet heistä kyselivät ihmeissään ja ehkä hieman kateellisina, miten näin mainioita juhlia järjestetään.
Toivottavasti esimerkki tarttuu ja jatkossa nähdään lisää vastaavantyyppisiä tapahtumia. Hyviä syitä tai tekosyitä juhlimiseen on helppo keksiä. Sitten vain tuumasta toimeen!
Virallisen ohjelman lisäksi asukkailla oli pihoillaan monenlaista toimintaa, esimerkiksi kirpputoreja, aurinkopaari ja yhteislaulua.
Lapin Kamariorkesterin muusikot soittivat kotikamareissa, lehtikuusien alla ja tietenkin myös päälavalla.
Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen avasi kadun apunaan paikalliset asukkaat Annikki Aimola (93v) ja Uuno Martikainen (8v),
Ennen katutansseja palkittiin merkittävä kadunmies, talonmies Tapani Leinonen. Kuvan muut talkooaktiivit: Soile Veijola (puheenpitäjä) ja oikealla Asta ja Auno Mommo.
Riitta Kemppainen-Koivisto on merkittävä kadunnainen ja katujuhlan äiti.
Pysytään joella. Perjantaina Rovaniemi-viikon ohjelmaan kuului perinteinen yliopiston ja ammattikorkeakoulun soutukilpailu. Veneissä on 7 airoparia, 14 soutajaa ja perämies.
Ammattikorkeakoulu oli tälläkin kertaa vahvempi. Rautasillalta katsottuna näytti siltä, että amk repäisi heti siltojen välissä turvallisen etumatkan ja tyytyi sitten tarkkailemaan tilannetta.
Veneet etenivät kauramoottoreiden voimalla hämmästyttävää vauhtia myös vastavirtaan.
Kävin keskiviikkona joella. Omalla kustannuksellani en olisi lähtenyt, mutta Jokiyhtiö tarjosi risteilyn Rovaniemi-viikon kunniaksi. Kiitoksia vain.
Kun Kemijoen Helmi ilmestyi kesäiseen kaupunkikuvaan, nimesin sen maailman rumimmaksi vesikulkuneuvoksi. Laiva ei voi olla kaunis, jos sen on mahduttava kulkemaan matalien siltojen alta.
Aluksen muoto kostautuu vastavirtaan noustessa: liikkeen vaivoin huomaa. Mahtaisikohan Helmi jaksaa nousta Ounaskoskea kevättulvan aikana? Tuskinpa.
Rovaniemi-viikolla kaupungissamme on tapahtumia joka lähtöön. Kävin eilen kirkossa, missä esiteltiin Lennart Segerstrålen alttarifresko Elämän lähde.
Suurikokoisen maalauksen alaosassa parveilee valtavasti ihmisiä ja eläimiä, jotka taiteilija on jakanut kahteen osastoon. Hyvät ihmiset lähestyvät lähdettä vasemmalta, ja huonot seisoskelevat sekalaisena ryhmänä maalauksen toisella laidalla. Maassa röhnöttää humaltunut mies.
Eläimetkin on sijoitettu hyvän ja pahan akselille: hevonen on päässyt hyvien joukkoon, mutta susilauma raatelee poroa pahojen puolella,
Alttarifresko paljastettiin lokakuussa 1951, yli puoli vuosisataa sitten. Vastaavanlainen seurakuntalaisten jyrkkä karsinoiminen on mahdoton ajatus tämän päivän kirkossa ja kirkkotaiteessa.
Lisäksi nykyisin ymmärretään, että eläimet eivät ole hyviä tai pahoja. Eläimet ovat eläimiä.
Sunday, September 1st, 2013
Kummastelin lauantaina Ounasjoen rantapensaikossa näkyneitä papereita. Markku kertoi niiden olevan lentolehtisiä, joissa mainostettiin elokuussa järjestettyjä Rovaniemen “Wanahoja Markkinoita”. Eilen kuvasin yhden.
Vanhojen markkinoiden mainostaminen uusvanhalla menetelmällä tuntuu hyvältä idealta. Tuuli voi tosin heikentää merkittävästi taivaalta annettavan tietoiskun osumatarkkuutta: tässäkin tapauksessa mahdollisesti iso osa lehtisistä on leijaillut vaikeakulkuisiin pensaikkoihin tai suoraan jokeen.
Mieleen tulvi muistumia lapsuusajoilta, muistin jopa lentolehtisten ominaishajun. Lentokoneen pöristessä kaupungin päällä me pikkukakarat kiljuimme täysin palkein:
Puottakaa lentolehtisiä!
Opimme pian, millaisista koneista lehtisiä pudotettiin. Matkustajakoneille ei tietenkään kannattanut huutaa, ei myöskään armeijan koneille eikä korkealla lentäville.
Aikuisia touhu nauratti, he väittivät että lentäjä ei voinut kuulla huutoamme. Vähänpä tiesivät. Lopputuloksesta päätellen joskus kuulivat, joskus eivät.
Kun tietynvärinen kaksitasoinen kone ilmestyi juhannuksen alla Nisulan taivaalle, ei tarvinnut edes huutaa. Silloin mainostettiin Luonetjärven lentokentän juhannusjuhlia.
Wednesday, July 17th, 2013
Toissailtana naapurissa rakenteilla olevan kerrostalon pihalla pökkelehti jänis. Se tunsi olonsa niin turvalliseksi, että uskalsi pysähtyä pitkäksi aikaa avoimelle hiekkakentälle miettimään jotain tärkeää asiaa.
Aikansa tuumailtuaan eläin teki ratkaisun ja jatkoi matkaansa. Otin toisen kuvan juuri ennen kuin se hävisi rakennuksen taakse:
Vein kameran pois, ja sarjaan kuuluva kolmas kuva jäi saamatta.
Juuri kun ehdin takaisin ikkunaan, jänis tuli kuin ammuttuna nurkan takaa ja juoksi pihan poikki yhtä hurjaa vauhtia kuin urheiluaiheisen viihdeohjelman keventäjänä mainetta niittänyt lajitoveri.
Tässä postauksessa ei ollut tarkoitus sivuta jääkiekkoa, mutta niin vain pääsi käymään. Anteeksi.
Jänis toi nimittäin mieleeni Hjallis Harkimon, ja houkutus nurkan takana oli rahaliiga KHL. Aika näyttää, sisältyikö tapahtumaan ennustuksellista elementtiä.
Saturday, August 3rd, 2013
Koska sää oli eilen ihanteellinen ja otteluisännän sponsoroima pääsymaksu kohtuullinen, vakaa aikomukseni oli mennä katsomaan RoPSin peliä.
Edellisestä kerrasta on kulunut pian neljä vuotta: halusin olla paikalla RoPSin pelatessa ensimmäisen kotiottelunsa tekonurmella. Silloisen blogimerkinnän otsikkona oli Tasaista vain nurmi.
Suunnitelmat muuttuivat huomattuani, että alle puolet pelaajista oli (nimestä päätellen) suomalaisia. Tarkistin myös, että kotijoukkueen avauksessa ei ollut ainuttakaan omaa kasvattia. Surullinen tilanne, kun Rovaniemeä sentään pidetään jalkapallokaupunkina.
Antaapa olla, ajattelin. Kun katson kansainvälistä jalkapalloa, peli saa mieluummin olla huippujoukkueiden kohtaaminen tai maaottelu. Päätin mennä pesismatsiin.
Napa-Pesis oli saanut vieraakseen Iin Urheilijoiden joukkueen, jolle antoi ihan hyvän vastuksen, numerot 0-2 (2-6, 2-5). Meitä maksaneita katsojia oli 50, ja ainakin itse arvioin saaneeni kolmelle eurolle riittävästi vastinetta.
Pesäpalloa pelataan Rovaniemellä kahta pykälää alemmalla sarjatasolla kuin futista, mutta puhtaasti kotimaisin voimin. Kun lisäksi pesäpalloa pelataan huipputasolla vain Suomessa, voidaan hyvällä syyllä puhua kansallispelistä.
Suurin osa kotijoukkueen pelaajista lienee oman kylän poikia ja yksi heistä, lasteni taannoinen leikkikaveri, on käynyt meillä kylässäkin. Tämäntapaiset sidokset tuovat sarjatasosta riippumatta pelin seuraamiseen oman mukavan lisämausteensa.
Rovaniemen ensimmäistä kautta käytössä oleva pesäpalloareena on lisännyt ottelutapahtumien interaktiivisuutta. Kun aita ei enää pidättele läpilyöntejä, pallot karkailevat kauas kasvillisuuden sekaan. Osa jää noutavan pallokoiran etsittäväksi.
Kuvan tilanteessa pelipallot uhkasivat loppua, ja tehostettuihin etsintöihin osallistui pallopojan lisäksi pelaaja kummastakin joukkueesta (Rovaniemi ja Kempele), kolmospesätuomari ja katsoja. Pallo löytyi ja ottelu pääsi jatkumaan.
Yleisön ohjeistus tuomareille ja pelaajille kuuluu asiaan muissakin pallopeleissä, mutta havaintojeni mukaan alasarjan pesisotteluissa kommentit kulkevat kumpaankin suuntaan. Niin eilenkin. Lisäksi vierasjoukkueen jokeripelaaja käväisi pelin aikana katsomon puolella esittämässä minulle urheiluhenkisen ehdotuksen, jonka ilomielin hyväksyin.
Ai niin, RoPS ja Jaro tahkosivat keskuskentällä maalittoman tasurin. Lapin Kansan mukaan helteinen sää hyydytti hyökkääjät. Taisin valita oikean pelin!