Lehmillä ei sentään ratsastettu, mutta ensi kertaa laitumelle päästetyt lehmät osaavat innostuksissaan pukittaa melkein kuin rodeohevoset!
Sää suosi tapahtumaa, ja Aamulehden arvion mukaan paikalle oli saapunut viitisentuhatta katsojaa. Laitumelle pääsy oli päivän kohokohta, mutta ohjelmassa oli paljon muutakin.
Oli ilo katsoa onnellisia eläimiä. Arvioimme Jounin kanssa, että ”kyllä tämä huonon kiekkopelin voittaa”. Esimerkiksi sellaisen kuin Suomen ja Itävallan tämänpäiväinen kohtaaminen.
Matkustin Tampereelle päivälleen vuosi sitten, hain uuden asunnon avaimet ja kiiruhdin aatetta kannattaakseni Tapparan mestaruusjuhliin. Silloin tilaisuus järjestettiin Frenckellin aukiolla, tänään Hakametsän jäähallin paikoitusalueella. Paikka vaihtui, juhlakalu ei.
Nyt joukkue oli paljon tutumpi kuin vuosi sitten: nähtynä oli muutamia pelejä Nokiareenalla ja monta C Morella. Hieno joukkue, vaikka ei ykkössuosikki olekaan. Kun suosikkeja on kolme, joukkoon mahtuu yksi joka menestyy…
Staijaaminen on lintuslangia ja tarkoittaa intensiivistä muuton havainnointia yleensä hyvällä näköalapaikalla. Parhaassa tapauksessa staijauspaikka on oma parveke.
Aloitin parvekestaijaukset lankalauantaina huomattuani Tiirasta, että lähistöllä sijaitsevalla Heinurinmäellä oli nähty perjantaina 213 muuttavaa hanhea reilun kolmen tunnin aikana. Minun ensiyritykseni kesti tunnin ja tuotti 2 kurkea, 2 töyhtöhyyppää ja joitakin sepelkyyhkyjä. Pidin tulosta rohkaisevana, ja bonuksena sain kurjista kohtuullisen kuvan.
Pääsiäissunnuntaina päivystin reilun tunnin ajan ja näin 7 hanhiparvea, joissa oli yhteensä 200 hanhea ja 1+4 laulujoutsenta. Koska oli syytä epäillä tundrahanhien soluttautuneen parviin, ilmoitin hanhet Tiiraan ”harmaina hanhina”.
Kaukoputki oli välttämätön apuväline, koska suuri osa linnuista lensi kaukana horisontissa. Ilokseni osa linnuista, esimerkiksi neljän joutsenen jono lensi niin läheltä, että kaikki eivät mahtuneet kolmesataamillisen rajaukseen.
Aurinkoinen ja heikkotuulinen sää jatkui toisena pääsiäispäivänä. Kahden ja puolen tunnin staijausrupeaman saldoksi tuli 80 hanhea (7a) ja 50 joutsenta (8a). Sattumoisin saman ajan Heinurinmäellä staijannut kollega ilmoitti Tiiraan peräti 484 hanhea ja 58 joutsenta. Luvuista päätellen vain pieni osa hanhista näkyi parvekkeellemme, mutta joutsenista melkein kaikki.
Jono hanhia lensi talon yli ”väärään” suuntaan näyttäen minulle valkoiset alaperänsä. Niistä lajia ei voinut määrittää, mutta onneksi ääntely paljasti linnut tundrahanhiksi.
Tiistaina kävin Heinurinmäellä ja totesin, että horisontti näkyy vain kapeassa sektorissa. Tarkkailuun tarvittaisiin useampia silmäpareja, koska linnut ilmestyvät näkyviin ollessaan jo melko lähellä. Vierailun parasta antia oli metsähanhen seuraan liittyneen tundrahanhen ylilento: valkea otsa ja kirjava vatsapuoli näkyivät selvästi, lisäksi tundrahanhi oli metsähanhea selvästi pienempi. Kuvaa en ehtinyt ottaa.
Sääjakson viimeinen lämmin päivä ja samalla kevään toistaiseksi vilkkain muuttopäivä oli keskiviikko (12.4.). Kahden tunnin aikana näin 130 hanhea (6a), runsaasti sepelkyyhkyjä ja kaksi hiirihaukkaa/piekanaa. Myöhemmin päivällä kiikaroin aina parvekkeella käydessäni ja näin viisi parvea kurkia, yhteensä 63 yksilöä.
Alan ammattilaiset tekivät keskiviikkona Ruskon maankaatopaikalla täyden työpäivän ja ilmoittivat Tiiraan komeita lukuja: harmaat hanhet 2155 (79a), kurki 1608, laulujoutsen 111, sepelkyyhky 1076 ja varpushaukka 46.
Lopuksi sananen tundrahanhesta. Vaikka tundrahanhi on nykyisin täällä etelässä runsaslukuinen läpimuuttaja, Lapissa laji on harvinainen ja minulle uusi tuttavuus. Huhti-/toukokuussa Tiiraan ilmoitetut havainnot ovat lisääntyneet rajusti kuluvan vuosituhannen aikana. Esimerkiksi keväällä 2010 tundrahanhista tehtiin Pirkanmaalla 23 havaintoa ja vuonna 2000 vain kolme. Tilanteen taustalla lienee muuttoreitin siirtyminen.
Tundrahanhien erottaminen lentävistä sekaparvista on yleensä haastavaa, mutta kuvista tundrahanhia kannattaa etsiä. Seuraavan kuvan tundrahanhet löytyivät jälkikäteen talon yli lentäneestä parinkymmenen yksilön metsähanhiparvesta.
Hervantajärven kaupunginosaa rakennetaan vauhdikkaasti. Viimeisetkin Makkarajärvenkadun pohjoispuolelle tulevat kerrostalot ovat jo harjakorkeudessa, ja kesällä naapuritontille pystytetty nosturi purettiin eilen.
Makkarajärvenkadun eteläpuolelle rakennetaan pienkerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja. Saattaa olla niin, että kiinteitä nostureita ei enää pystytetä.
Kun matkaa kotiovelta kaupan ovelle on 190 askelta, voi hyvällä syyllä puhua lähikaupasta. Näin sanoessani ajattelen kaveriani Raunoa, jolla matkaa lähimpään kauppaan on lähes 40 kilometriä!
Hervantajärven Sale avattiin keskiviikkona asianmukaisin menoin. Oli avajaistarjouksia ja täytekakkukahvit, teekkareiden kuoro esiintyi.
Lähimetsäni Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueen polkuverkko on hyvin huollettu ja kulkijaystävällinen. Pitkospuut ovat ehkä parasta mitä olen nähnyt, ja viitoitus opastaa kulkijan alueen nimikkokohteisiin. Kartta kannattaa ottaa mukaan joka tapauksessa.
Mutta mitä ihmettä tarkoittaa viitassa esiintyvä termi keissutie? Maastossa ”tie” osoittautuu niin selvästi polkua leveämmäksi kulku-uraksi, että sitä pitkin voisi ajaa mönkijällä. Lapissa vastaavat kulkuväylät ovatkin mönkijäuria. Täällä Tampereella mönkijän jälkiä ei kuitenkaan näy.
Entisinä aikoina keissutietä pitkin on kuljetettu tavaraa hevosvetoisilla ajoneuvoilla, talvisin luonnollisesti reellä. Jos tie on ollut sulan maan aikana liian epätasainen kärryillä ajettavaksi, on turvauduttu hevosen vetämiin purilaihin, joita esimerkiksi Hämeessä ja Satakunnassa nimitetään keissuiksi. Jos purilaat/keissut tehdään kuusesta ja jätetään latva karsimatta, saadaan eräänlainen jousitettu deluxe-malli!
Haluaisin nähdä ajonäytöksen Lorunkorven keissutiellä jo ensi kesänä, esimerkiksi osana Hervannan 50-vuotisjuhlia tai Tampereen päivän happeninkeja!
Kuulin kesällä Tarjanne-laivan kapteenilta, että laivayhtiössä harkitaan vakavasti laivan muuttamista halkokäyttöiseksi. En oikein uskonut, mutta nyt muutostyö on käynnissä. Asiasta kerrottiin kuluvalla viikolla Ylen sivuilla ja Aamulehden Morossa. Tarjanne ehti käydä polttoöljyllä lähes 60 vuoden ajan.
Muutos tuo halkopinot Tampereen ja Virtain laivarantoihin, täydennystä voidaan ottaa myös matkan varrelta. Polttoaineena käytetään metrisiä (koivu?)halkoja, joita laivaan mahtuu kerrallaan kolmekymmentä mottia. Määrä riittää matkaan Tampereelta Virroille ja takaisin.
Puuta on heitettävä pannun alle sen verran taajaan, että laivaan tarvitaan lämmittäjä. Toivottavasti myös matkustajille järjestetään mahdollisuus lisäelämyksiin konehuoneen lämpimässä ilmapiirissä.
Eilen toteutui koronan vuoksi kahteen kertaan siirretty Hassisen kone – 40 vuotta myöhemmin -juhlakonsertti. Yleisöä oli paikalla täysi tupa, mikä konserttitapahtumissa tarkoittaa 30000 katsojaa. Kun kenttätaso on urheilijoiden käytössä, yleisökapasiteetti on ”vain” 16500.
Tuomari Nurmion kokoonpano Dumari & Spuget & Blosarit käynnisti tapahtuman noin klo 17.30. Tyylikkäästi harmaantunut Nurmio oli hyvässä iskussa ja bändi soitti nautittavasti.
Toinen lämppäri Litku Klemetti on nuoremman sukupolven edustaja, minulle ja uskoakseni monille muillekin uusi tuttavuus. Hänen epäkiitollisena tehtävänään oli vetää esiintyjien keski-ikä alle 50 vuoden; katsojilla se lienee ollut lähempänä kuuttakymmentä. Energisesti esiintyvä ja hyvin laulava Litku sai varmasti uusia ystäviä.
Kun Hassisen kone aloitti osuutensa kahdeksan maissa, stadion oli täyttynyt ääriään myöten. Ismo Alangon mukana lavalle asteli Hassisen koneen kolmannella levyllä soittanut kokoonpano. Avausbiisinä kuultiin albumin nimikappale Harsoinen teräs ja toisena oma suosikkini Levottomat jalat, upeina sovituksina kumpikin.
Seitsemän soitetun biisin jälkeen lavalle saapui juhlabändin alkuperäinen kokoonpano. Toisen albumin tuttujen suosikkibiisien myötä tunnelma alkoi nousta: kuultiin esimerkiksi upea Jurot nuorisojulkkikset ja 40 vuoden jälkeenkin hämmästyttävän ajankohtainen Führerin puolesta. Tämän jakson aikana bändin kaikki soittajat pääsivät näyttämään taitojaan, ja erityisesti jäivät mieleen Reijo Heiskasen kitarasoolot.
Ennen siirtymistä ykkösalbumin materiaaliin Ismo Alanko muistutti aiheellisesti, että esitetään nuorisomusiikkia. Kun Hassisen Kone vuonna 1982 hajosi, sen johtohahmo Ismo Alangolla oli ikää 21 vuotta ja basisti Jussi Kinnusella vielä vähemmän, vain 19! Bändin ura oli lyhyt ja loistelias.
Ilari Leppäniemi kirjoittaa Aamulehdessä julkaistussa (maksumuuri) arviossaan:
Esikoislevyn kappaleiden aikana lavalla oli täysin yhtenäinen nelikko, jonka yhtä jäsentä ei voinut katsoa näkemättä kaikkia. Erityisen hienoa oli nähdä Ismo Alanko tällä tavalla yhtenä muista, rockyhtyeen palasena eikä majesteettisena hahmona, joka säestää itse itseään Tavastian spottivalossa.
Jos veneet osaisivat puhua, olisin kuullut Santalahdessa monta tarinaa. Jotenkin tähän tapaan ne enimmäkseen menivät:
– On ootettu täällä koko pitkä talvi jäiden sulamista ja vesillelaskua. Nyt on (voimasana) jo juhannus ja vieläkin ollaan pukeilla!
Kurjaan tilanteeseen on päteviäkin syitä, mutta niitä pitäisi kysyä veneiden omistajilta. Minulla ei ole omaa venettä, mutta pääsen sukulaismiehen veneellä vesille koska vain haluan. Nyt juhannuksena en halunnut, mutta heti kuumimman sesongin mentyä lienee taas aika lähteä. Jos Minicoy olisi hevonen eikä vene, se olisi varmaankin hirnahtanut minut nähdessään.
Katselin Näsijärven rannalla veneiden lisäksi myös hanhia. Näin Santalahdessa ja Onkiniemessä yhteensä 32 valkoposkihanhea, joista 9 poikasia. Santalahdessa valkoposkien joukkoon oli lyöttäytynyt yksi kanadanhanhi.
Hyvää Juhannusta!
Polku polveilee kuusivaltaisessa, paikoin järeytyneessä metsässä. Pohjantikka on käynyt kopistelemassa pystyyn lahoavia runkoja. Pitkostus helpottaa kulkemista kosteiden paikkojen ja puiden kohollaan olevien juurten yli.
Kauan sitten kaatunut suurikokoinen kuusi on sammaloitunut kauttaaltaan.
Pian puiden välistä pilkottaa vettä. On makuasia, onko metsän ja kapean suon saartama vesialue järvi vai lampi. Kartan mukaan se on järvi, tavattoman kaunis joka tapauksessa. Pohjoisrannalta löytyy tulipaikka ja laituri.
Luonnonystävän onnen uudesta ympäristöstä täydentää lammella pesivä kaakkuri. Mikä parasta, kaikki tämä alle kilometrin etäisyydellä kotoa!
