Jos en olisi kuullut asiasta aiemmin, olisin ällistynyt toden teolla. Kauppakeskus Duon keskusaulassa komeili lentokone! Eräs paikalla olijoista kertoi nähneensä, kun kone tuotiin kappaleina sisään. Hänen käsityksensä oli, että kone kiertää näyttelyesineenä eikä sillä ole tarkoituskaan nousta ilmaan. Ehkä parempi niin.
Viinikanlahti nostatti pakkassumua, mutta Ratinanrannan venelaitureilla ongittiin. Neljä miestä omana ryhmänään lähempänä rantaa ja yksi aivan laiturin päässä. Mahtoiko saaliista olla toivoa ja jos oli, millaisesta? Kaivoin kameran esiin ja jäin seuraamaan tilannetta.
Telellä kuvaa ottaessani huomasin, että laiturin nokassa onkineen miehen vieressä oli varis. Kavereita näyttivät olevan, vain metrin päässä toisistaan. Välillä lintu käväisi vielä lähempänä ottamassa miehen antaman pikkukalan.
Ohikulkija arveli, että tulee hyvä kuva. No jos ei hyvä niin ainakin ihan kiva!
Kun kaakkurit lähtivät elokuussa kotilammelta, otin seurantaan Suolijärven kuikat. Virikkeenä oli 13.8. Tiiraan ilmoitettu havainto emolinnuista ja kahdesta poikasesta.
Tein ensimmäisen oman poikashavaintoni Suolijärveltä 6.9., mutta poikasia oli enää yksi. Syyskuun aikana Tiiraan ilmoitettiin 4 havaintoa; toinen emolintu nähtiin poikasen lähettyvillä kolmesti, 11.9. molemmat emolinnut.
Lokakuussa havaintoja ilmoitettiin yhteensä 8, emo nähtiin viimeisen kerran 5.10. Kävin järvellä 17.10 näkemättä poikasta ja luulin sen lopultakin lähteneen.
Näin ei kuitenkaan ollut: kuikkanuorukainen nähtiin jälleen 28.10. Järvi oli alkanut jäätyä, ja lintu kierteli rantasulia. Seuraavana päivänä sulaa vettä oli enää niukasti, ja linnun ilmoitettiin kiertäneen ympyrää ja yrittäneen välillä nousta lentoon. Havainnon tekijä kiinnitti huomiota vasemman siiven jonkinasteiseen epäkuntoisuuteen.
Kun menin paikalle 30.10. lintu ui edestakaisin vain viiden metrin levyiseksi kutistuneessa sulassa, oli virkeän oloinen ja teki joitakin sukelluksia. Lintu nousi myös vaivalloisesti jäälle ja yritti kerran siivilleen. Jää oli kuitenkin liukas eikä vauhtia saanut nimeksikään. Lintu palasi veteen.
Linnun räpyttäessä siipiään paljastui, että vasemman siiven uloimmat käsisulat olivat pelkkiä ruotoja. Päivittäin paikalla käynyt ulkoilija kertoi nähneensä ennen jäätymistä useita kertoja, että lintu oli noussut siivilleen ja lentänyt lyhyitä matkoja.
Kuulin paikalla olleilta lintuharrastajilta, että linnusta oli ilmoitettu pelastuslaitokselle. Tilannehuoneen tiedotteessa on samalta päivältä kirjaus ”eläimen pelastaminen” klo 13.34.
Lähimetsän erikoisuuksiin kuuluu metsäkappeli, hiljentymispaikka pienelle ryhmälle sopivasti sivussa pääpoluilta. Seuraavat kaksi kuvaa ovat viime vuoden marraskuulta.
Syksyn aikana kappelia on ehostettu. Risti on entistä jykevämpi, penkkejä on lisätty ja rakennettu alttari. Onkohan tarkoitus järjestää metsäkappelissa oikea Jumalanpalvelus ehtoollisineen? Paikka sinällään on kaunis ja hartautta herättävä.
Sunnuntain urheilutapahtuma Tampereen Nokia Arenassa oli täysin poikkeuksellinen: yleisö katsoi mediakuutiolta naisten viidettä finaalipeliä samaan aikaan kun Tapparan ja KalPan pelaajat ottivat alkulämpöjä jäällä.
Olisin nähnyt ottelun telkkaristakin, mutta historiallinen tilanne houkutteli hallille. Kun finaalipeli alkoi klo 14, paikalla oli arviolta tuhat pesiksen ystävää. Pääsymaksua ei peritty, mutta normaali turvatarkastus tehtiin. Kiekkokansa alkoi valua katsomoihin neljän jälkeen, joukossa äänijänteitään availlut KalPan huutosakki. Pesispeli ratkesi onneksi reilut puoli tuntia ennen kiekkopelin alkua, joten istumapaikoista ei tarvinnut kiistellä.
Yleisö kannusti Manse PP:n joukkuetta äänekkäästi ja lähes yksituumaisesti: huomasin joukossa kaksi Pesäkarhujen kannattajaa, joista toinen näytti tunteensa yhtään ujostelematta. Kävin pelin päätyttyä onnittelemassa ja kuulin naisen fanittavan Pesäkarhuja edelleen asuttuaan Tampereella jo 29 vuotta. Kerroin olevani Tampereella asuva pitkäaikainen Kirittärien kannattaja, ja olimme yhtä mieltä siitä, että suosikkijoukkuetta ei vaihdeta vaikka asuinpaikka vaihtuisikin!
Tampereen varttunut väki muistaa Hervannan erämaisena retkikohteena ja Ahvenisjärven suosittuna leiripaikkana. Peruskarttaan vuodelta 1960 ”Ahvenusjärven” rantaan on merkitty maja ja sauna; Kantosen tila pienine peltotilkkuineen sijaitsi nykyisen paloaseman ja Duon välimailla, ja minulle kovin tärkeäksi tullut Makkarajärvi näkyy kartan oikeassa alakulmassa.
Nopea muutos alkoi 1970-luvun alussa, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat kerrostaloon Orivedenkadun varrelle loppukesällä 1973. Kymmenen vuotta myöhemmin Hervannassa oli jo 17 000 asukasta.
Hervannan viisikymppisiä on juhlittu monin tavoin kuluvalla viikolla. Tein asiaan liittyen pienen kierroksen Hervannan vanhimmassa osassa. Reittini varrelle osui Hervannan kauas näkyvä maamerkki, v. 1983 valmistunut vesitorni, joka on jo pitkään ollut yleisöltä suljettu.
Varsinainen kohteeni oli vuotta vesitornia myöhemmin syvälle maan uumeniin valmistunut jäähalli, joka oli kuitenkin tilapäisesti kiinni. Eräällä aiemmalla käynnillä pääsin sisään, mutta tyrmäävä pukukopin haju käännytti takaisin eteistiloista. Ilman kylttiä pienen rakennuksen katolla sivullinen ei tietäisi jäähallista mitään.
Koska Hervannan vanhin rakennuskanta on laatikkoarkkitehtuuria masentavimmillaan, kaupungin päättäjät tilasivat arkkitehtipariskunta Reima ja Raili Pietilältä piristystä näkymiin. Vuonna 1989 valmistui Keskusakseli: kaarevia linjoja ja söpöjä punatiilirakennuksia.
Käsittääkseni Pietilöiden ehdotuksesta tai vaatimuksesta toimintakeskuksen ja vapaa-ajankeskuksen väliin säästettiin Käärmekallio, jonne riittävän laihat voivat nousta kaupungin kapeimpia portaita pitkin.
Tampere Cup käynnisti perjantaina Tampereen jääkiekkokauden. Joukkueita oli perinteiseen tapaan neljä: Ilveksen ja Tapparan lisäksi tällä kertaa Porin Ässät ja Timrå IK Ruotsista. Vierasjoukkueet kohtasivat eräänlaisessa esiottelussa, jonka Timrå voitti numeroin 4-1. Katsojia oli vain hieman toista tuhatta ja halli hyytävän kylmä, mutta erätauolla pääsi onneksi käytävälle lämmittelemään.
Päivän odotettua pääottelua seurasi 5274 maksanutta katsojaa. Mukava määrä siksikin, että Iives ja Tappara lahjoittivat puolet lipputuloista Ukrainan Jääkiekkoliitolle. Ottelua edelsi lyhyt seremonia, jossa puheenvuoron käyttivät pormestari Kalervo Kummola ja Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova. Suurlähettiläs pudotti ottelun aloituskiekon.
Itse ottelu oli vauhdikas, jännittävä ja tavattoman intensiivinen. Tasainen koitos ratkesi vasta viime minuuteilla: ensin Tapparan Petteri Puhakka ei pystynyt maalintekoon rankkarista ja pian sen jälkeen ajassa 57.47 muutenkin edukseen esiintynyt tsekkisentteri Petr Kodytek viimeisteli Ilveksen voittonumeroiksi 2-1.
Ruotsalaisvieraat voittivat turnauksen peittoamalla päätösottelussa Ilveksen selkeästi 6-1. Lauantain toisessa ottelussa Tappara voitti Ässät 4-1. Keskinäisessä ottelussaan Ilves ja Tappara pelasivat lähes parhailla miehistöillä, ja lauantaina oli kokeilujen vuoro.
Lehmillä ei sentään ratsastettu, mutta ensi kertaa laitumelle päästetyt lehmät osaavat innostuksissaan pukittaa melkein kuin rodeohevoset!
Sää suosi tapahtumaa, ja Aamulehden arvion mukaan paikalle oli saapunut viitisentuhatta katsojaa. Laitumelle pääsy oli päivän kohokohta, mutta ohjelmassa oli paljon muutakin.
Oli ilo katsoa onnellisia eläimiä. Arvioimme Jounin kanssa, että ”kyllä tämä huonon kiekkopelin voittaa”. Esimerkiksi sellaisen kuin Suomen ja Itävallan tämänpäiväinen kohtaaminen.
Matkustin Tampereelle päivälleen vuosi sitten, hain uuden asunnon avaimet ja kiiruhdin aatetta kannattaakseni Tapparan mestaruusjuhliin. Silloin tilaisuus järjestettiin Frenckellin aukiolla, tänään Hakametsän jäähallin paikoitusalueella. Paikka vaihtui, juhlakalu ei.
Nyt joukkue oli paljon tutumpi kuin vuosi sitten: nähtynä oli muutamia pelejä Nokiareenalla ja monta C Morella. Hieno joukkue, vaikka ei ykkössuosikki olekaan. Kun suosikkeja on kolme, joukkoon mahtuu yksi joka menestyy…
Staijaaminen on lintuslangia ja tarkoittaa intensiivistä muuton havainnointia yleensä hyvällä näköalapaikalla. Parhaassa tapauksessa staijauspaikka on oma parveke.
Aloitin parvekestaijaukset lankalauantaina huomattuani Tiirasta, että lähistöllä sijaitsevalla Heinurinmäellä oli nähty perjantaina 213 muuttavaa hanhea reilun kolmen tunnin aikana. Minun ensiyritykseni kesti tunnin ja tuotti 2 kurkea, 2 töyhtöhyyppää ja joitakin sepelkyyhkyjä. Pidin tulosta rohkaisevana, ja bonuksena sain kurjista kohtuullisen kuvan.
Pääsiäissunnuntaina päivystin reilun tunnin ajan ja näin 7 hanhiparvea, joissa oli yhteensä 200 hanhea ja 1+4 laulujoutsenta. Koska oli syytä epäillä tundrahanhien soluttautuneen parviin, ilmoitin hanhet Tiiraan ”harmaina hanhina”.
Kaukoputki oli välttämätön apuväline, koska suuri osa linnuista lensi kaukana horisontissa. Ilokseni osa linnuista, esimerkiksi neljän joutsenen jono lensi niin läheltä, että kaikki eivät mahtuneet kolmesataamillisen rajaukseen.
Aurinkoinen ja heikkotuulinen sää jatkui toisena pääsiäispäivänä. Kahden ja puolen tunnin staijausrupeaman saldoksi tuli 80 hanhea (7a) ja 50 joutsenta (8a). Sattumoisin saman ajan Heinurinmäellä staijannut kollega ilmoitti Tiiraan peräti 484 hanhea ja 58 joutsenta. Luvuista päätellen vain pieni osa hanhista näkyi parvekkeellemme, mutta joutsenista melkein kaikki.
Jono hanhia lensi talon yli ”väärään” suuntaan näyttäen minulle valkoiset alaperänsä. Niistä lajia ei voinut määrittää, mutta onneksi ääntely paljasti linnut tundrahanhiksi.
Tiistaina kävin Heinurinmäellä ja totesin, että horisontti näkyy vain kapeassa sektorissa. Tarkkailuun tarvittaisiin useampia silmäpareja, koska linnut ilmestyvät näkyviin ollessaan jo melko lähellä. Vierailun parasta antia oli metsähanhen seuraan liittyneen tundrahanhen ylilento: valkea otsa ja kirjava vatsapuoli näkyivät selvästi, lisäksi tundrahanhi oli metsähanhea selvästi pienempi. Kuvaa en ehtinyt ottaa.
Sääjakson viimeinen lämmin päivä ja samalla kevään toistaiseksi vilkkain muuttopäivä oli keskiviikko (12.4.). Kahden tunnin aikana näin 130 hanhea (6a), runsaasti sepelkyyhkyjä ja kaksi hiirihaukkaa/piekanaa. Myöhemmin päivällä kiikaroin aina parvekkeella käydessäni ja näin viisi parvea kurkia, yhteensä 63 yksilöä.
Alan ammattilaiset tekivät keskiviikkona Ruskon maankaatopaikalla täyden työpäivän ja ilmoittivat Tiiraan komeita lukuja: harmaat hanhet 2155 (79a), kurki 1608, laulujoutsen 111, sepelkyyhky 1076 ja varpushaukka 46.
Lopuksi sananen tundrahanhesta. Vaikka tundrahanhi on nykyisin täällä etelässä runsaslukuinen läpimuuttaja, Lapissa laji on harvinainen ja minulle uusi tuttavuus. Huhti-/toukokuussa Tiiraan ilmoitetut havainnot ovat lisääntyneet rajusti kuluvan vuosituhannen aikana. Esimerkiksi keväällä 2010 tundrahanhista tehtiin Pirkanmaalla 23 havaintoa ja vuonna 2000 vain kolme. Tilanteen taustalla lienee muuttoreitin siirtyminen.
Tundrahanhien erottaminen lentävistä sekaparvista on yleensä haastavaa, mutta kuvista tundrahanhia kannattaa etsiä. Seuraavan kuvan tundrahanhet löytyivät jälkikäteen talon yli lentäneestä parinkymmenen yksilön metsähanhiparvesta.
