Toinenkaan talven yritys ei tuottanut toivottua tulosta, mutta sentään tämän kuvassa näkyvän tilanteen:
Sorsa liukastelee jäällä, joka on ohuen vesikerroksen peittämä. Kirkkolampi oli pari päivää kuin peili.
Maanantaina en nähnyt Ounasjoen suistossa yhtään joutsenta, eilen yhden perheen ja tänään pienen parven. Lintuja oli yhteensä 22, 10 aikuista ja 12 tämän vuoden poikasta.
Joutsenet eivät pelänneet kuvaajasetää, vaan ruokailivat kaikessa rauhassa.
Lokakuussa talvi muistuttaa itsestään, mutta alkaa oikeasti yleensä vasta marraskuussa.
Ensimmäinen yritys on jo nähty, kohtalaisia yöpakkasia mutta ei vielä lunta. Kirkkolampi jäätyi kauttaaltaan niin vakuuttavan tuntuisesti, että odotin näkeväni luistelijoita.
Kun lämpötila nousi plussan puolelle, rantaan ilmestyi levenevä sulan veden vyöhyke. Sorsat saattoivat valita kulkutapansa.
Tänään avovettä oli enemmän kuin jäätä.
Blogipostaukseni lokakuun kymmenentenä vuonna 2002 oli tällainen:
Aamulla odotin mielenkiinnolla, nouseeko taloyhtiön salkoon lippu. Nousihan se. Entä jos asuisin omakotitalossa ja minulla olisi oma lippusalko?
Liputtaisin säästeliäästi, mutta suurella sydämellä: itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä, juhannuksena ja Aleksis Kiven päivänä.
Näiden päivien ajaksi toivoisin aurinkoista säätä ja sopivaa tuulta, jotta lippu hulmuaisi erityisen uljaana.
Tänään liput eivät liehuneet, mutta sää oli siitä huolimatta hieno. Juhlistin päivää tekemällä linturetken ja miettimällä, mitä minun suomalaisuuteeni laulujoutsenten lisäksi kuuluu.
Ounasjoen suisto on alkanut jäätyä, mutta vesilinnuille riittää vielä runsaasti avovettä. Lainaan puolella oli vasta kaksi joutsenta.
Jukka ilmoitti eilen Tiiraan 278 joutsenta, joista 57 oli tämän vuoden poikasia. Poikueita oli 18 ja niistä 3 yksinhuoltajan vastuulla. Kiitos ja kumarrus tarkasta havainnoinnista!
Kuva tukkakoskeloista on Kirkonjyrhämän rannasta. Kirkkolampi tien toisella puolella oli kauttaaltaan jäässä, eilen ei vielä ollut.
Nostan vilkkaan palloiluviikonlopun ykkösasiaksi Kärppä-ikoni Jari Viuhkolan pelinumeron jäädyttämisen. Viuhkola on pelaaja, jota sekä oma väki että vastustajat arvostavat erittäin paljon.
Kärppäorganisaatio on vetänyt näissä huomionosoituksissa maan tiukinta linjaa: Raksilan hallin katossa oli ennestään vain Reijo Ruotsalaisen kymppipaita. Oulussa asuessani sain seurata Reksaa livenä, ja hän on edelleen suosikkipelaajalistani kärkinimi. Onneksi olkoon Piku, pääsit hyvään seuraan!
Eilisen pelillinen ilonaihe oli JYP:n maalivahtikoulun mallioppilas Veini Vehviläisen ensimmäinen liigaottelu, joka ei olisi voinut sujua paremmin: nollapeli ja 30 torjuntaa. Vastassa oli Pelicans.
* * *
Sitten joutsenpäivitys. Laskin tänään aamupäivällä Ounasjoen suistoalueella 90 aikuispukuista joutsenta.
Sumun seasta kuului joutsenten ääntelyä. Kiersin lahden toiselle puolelle, missä tiesin pääseväni lähemmäs rantaa. Kastuin pahanpäiväisesti pitkässä heinikossa.
Viisi lintua oli melko lähellä ja kauempana lisää, ehkä paljonkin.
Rengastajat Veikko ja Markku olivat tulleet jo aikaisin aamulla, Matti ilmestyi paikalle myöhemmin.
Kun sumu hälveni, pystyin laskemaan joutsenet. Niitä oli 55, kaikki aikuispukuisia lintuja.
* * *
Eilen tilanne näytti tältä:
Edit
Pahoitteluni siitä, että toimituksellisista syistä tämä aiemmin julkaistu blogi pulpahti pintaan.
Olen seurannut viime päivät melkeinpä henkeä pidättäen tilannetta Suomen ensimmäisellä kattohaikaran pesällä.
Alkujaan kolmesta poikasesta yksi menehtyi jo varhaisessa vaiheessa ja toinen viikko sitten lennettyään sähkö(?)lankoihin. Kolmas poikanen on opetullut lentämistä ja muita perustaitoja emon silmälläpidon alaisena ja palannut yöksi pesälle. Kuvakaappaus on eilisillalta.
Tänään Tiiraan ilmestyi tällainen havainto:
Havainnon ilmoittaja on haikarat rengastanut Jouni Tittonen. Vaikuttaa vahvasti siltä, että emo ja poikanen suuntasivat kohti talvehtimisalueitaan, koiraslintu lähti jo aiemmin.
Pari viettää talven erillään, mutta tapaa toivon mukaan keväällä tutussa paikassa pesinnän merkeissä.
Edit
Eivätpä lähteneetkään vielä: poikanen oli pesällä 20.30. Seuranta jatkuu.
Edit 2
Poistin kysymysmerkin otsikon perästä: muuttomatka alkoi kahta päivää ennakoimaani myöhemmin. Vielä aamupäivällä poikanen oleskeli pesällä, mutta illalla sitä ei enää näkynyt. Vireä pohjoisvirtaus lienee vaikuttanut emon päätökseen.
Jätin kulttuuri-ihmiset tilaisuuteensa kaupungin keskustaan ja ajoin Suensaaren pohjoisosaan. Toivoin näkeväni lintuja, ja kartalla alue näytti kiinnostavalta veden ja kuivan maan labyrintilta.
Jalkauduin uimarannan pysäköintialueella ja huomasin pian tulleeni laajan golfkentän laitaan, vieressä virtasi Tornionjoki. Eri puolilla kenttää näkyi parikymmentä pelaajaa kärryineen.
Kävelin puolisen kilometriä ja jäin penkille tarkkailemaan tilannetta. Viereen oli pystytetty taulu, josta en paljoa ymmärtänyt. Sen kuitenkin, että tämän 16. väylän ihannetulos eli par on neljä.
Sää oli aurinkoinen, mutta ukkonen jyrisi koko ajan pohjoisen suunnalla. ”Ei se tuosta suunnasta yleensä päälle tule”, vakuutti viereeni istahtanut pelaaja. Hän pääsi väylälle viimeisenä, koska aloitti lähempää lippua, punaisella merkitystä paikasta.
En yhtään ihmettele, että golf on kilpailuhenkisten jääkiekkoammattilaisten kesäinen suosikkilaji: taitoa ja keskittymistä vaativa eikä liian raskas. Tasoitusten ansiosta eritasoiset lajin harrastajat voivat pelata keskenään.
Lajin olemusta miettiessäni pohjoisesta lähestyi äänekäs parvi merihanhia. Linnut laskeutuivat rantaveteen pensaikon taakse, mistä ne myöhemmin siirtyivät keskelle jokea. Parvi oli yllättävän suuri, laskin 210 lintua. Kun kotiin palattuani olin ilmoittamassa havaintoa Tiiraan, huomasin hanhien oleskelleen Ruotsin aluevesillä.
Valtakunnanraja jakaa golfkentän siten, että väylistä 11 on Ruotsin ja 7 Suomen puolella.
Lapin radion verkkosivuilla kerrotaan, että viileä ja sateinen kesä on ollut suotuisa kuusen suopursuruosteelle. Ilmiö näkyy ”ruosteena” kuusikoissa ja vesistöjen pinnalla. Viime sunnuntaina Kemijoki näytti tältä:
Edellisenä päivänä Lainaan rannasta löytyi monikiloinen lohi, joka tosin oli melko heikossa hapessa. Kaveri muisteli lukeneensa, että aiemmin kesällä Ounasjoen yläjuoksulle on siirretty emokaloja. Varmaankin joku niistä.
Teimme erikoisella luontoretkellä kolmannenkin mainittavan havainnon: Jätkänkynttilän pylonin latvassa istui muuttohaukka. Lintu tuntuu mieltyneen tähystyspaikkaansa, sillä se on nähty Ounaskoskella jo seitsemänä päivänä, viimeksi tänään.
Lintuharrastajien odotus palkittiin lopultakin, ja kattohaikara voidaan merkitä kuuluvaksi Suomen pesivään linnustoon. Yrityksiä on ollut monena keväänä. mutta ne eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen:
Kuvakaappaus on tältä aamulta. Poikasia oli alkujaan kolme, mutta yksi menehtyi pesinnän alkuvaiheessa.
Pesivä kattohaikara tuo julkisuutta kunnalle nimeltä Koski Tl. Vaikka paikannusohje sisältyy poikkeuksellisesti kunnan nimeen, sijainti piti tarkistaa kartasta. Näyttää olevan 50 kilometriä Turusta Forssan suuntaan eli koilliseen.
Pikaisen neuvottelun jälkeen päätimme ajaa Hetan ja Kautokeinon kautta illaksi Karigasniemeen Piesjängän erotusaidalle. Sieltä sitten seuraavana päivänä Gamvikiin ja niin edelleen. Kesäkuu oli alullaan ja aikaa varattuna reilu viikko.
Erotusaidalla tapasimme tuttuja ja kuulimme tuoreimmat lintu-uutiset. Jaloittelimme lammella ja näimme kaikki toivomamme kahlaajat. Aamulla näyttäytyivät muuttohaukka ja kurki.
Kevät oli parhaimmillaan siirtymätaipaleen ylängöllä, tunturit lumen vallassa ja järvet kantavassa jäässä. Pääsimme ihailemaan kaakkuriparin lentonäytöstä: linnut nousivat siivilleen rantasulasta, lensivät ylitsemme monta kertaa ja laskeutuivat auton kohdalle mutta eri puolelle tietä kuin mistä olivat nousseet.
Gamvikissa valitsimme leiripaikan valmiiksi, katselimme hetken rannalla touhuavia merisirrejä ja jatkoimme majakan ohi kohti Slettnesin niemen nokkaa. Niemi on toukokuun alkupuolella Euroopan parhaimpiin kuuluva arktisen muuton seurantapiste ja ornien suosiossa koko alkukesän. Nytkin tien päätepisteessä oli pysäköitynä puoli tusinaa asuntoautoa.
Ilta oli kaunis, mutta tuuli kolea. Kiersimme kulttuuripolun ja katselimme merkkejä ikivanhasta ihmisasutuksesta. Paluumatkalla kuvasimme polun varressa päivystäneitä merikihuja.
Kylälle palattuamme pystytimme teltan satama-alueen laidalle. Merisirrit olivat edelleen paikalla ja pysyivätkin koko sen kahden päivän ajan, jonka Gamvikissa viivyimme. Sirrit olivat muuttomatkalaisia, mutta pulut, kettu ja saukko paikallista asujaimistoa.
Seuraava kohde oli Berlevåg, missä viivyimme yhden yönseudun. Satama-alueella oleskeli kymmenkunta merisirriä ja kyhmyhaahkapari, josta olimme saaneet vinkkiä tulomatkalla. Koiras oli kirkasvärinen, mutta varsinaisesta kyhmystä ei voi puhua.
Matkalla Hamningbergiin poikkesimme Nessebyn kirkolla ja jatkoimme Ekkerøyn kajavapahdalle. Sain kuvan korpista, joka asuu kajavien naapurina ja rosvoaa päätyökseen niiden munia ja poikasia, Tämän kokoinen kolonia kestää hyvin yhden korppiparin päivittäisen verotuksen; korpit ratkovat keskenään varhain keväällä, mikä pari saa asettua valmiiksi katettuun ruokapöytään.
Ohitimme Vardøn tunneliin poikkeamatta ja jäimme tutuksi tulleeseen leiriin; minulle jälkimmäinen yö oli yhdestoista siinä paikassa. Sää oli ennallaan, ja illasta tuli taas kaunis ja kylmänpuoleinen. Tien toiselle puolelle oli pysäköity saksalainen pakettiauto.
Hamningberg on varma paikka nähdä suula, komea valtamerilintu: Syltefjordstauranin koloniaan tulee matkaa alun toistakymmentä kilometriä. Kahden tunnin tehotarkkailu tuotti kolmisenkymmentä havaintoa, ja pääsimme näkemään myös muutamia syöksyjä veteen.
Erikoisempi havainto oli lunni matalassa rantavedessä. Todennäköisesti lentokyvytön lintu nousi rantakiville ja jäi sukimaan sulkiaan kun lähdimme. Muutamaa tuntia myöhemmin lintu oli hävinnyt, olisikohan jäänyt paikalla näyttäytyneen merikotkan saaliiksi.
Retken viimeisen ulkomaanpäivän vietimme Hornøyan lintusaarella, joka oli tuttu paikka meille kummallekin. Kaivattua tunturihaukkaa ei taaskaan näkynyt, mutta myrskylintu oli minulle uusi saaren asukas. Jos emme olisi tienneet mistä hakea, pesällään kököttäneiden lintujen havaitseminen tuhansien kajavien joukosta olisi ollut lähes mahdotonta.
Hienon lintupäivän päätteeksi pystytimme telttamme toistamiseen Piesjängän erotusaidalle juuri kun aurinko piiloutui hetkeksi tunturin taakse. Aamulla totesimme lintujen vähentyneen viikon aikana; vain punakuireja oli nyt enemmän, kolmisenkymmentä.
Kävimme vielä Ailigaksella ja näimme keräkurmitsan ja piekanan, sen sijaan tilauksessa ollutta kiirunaa emme löytäneet. Piekanahavainto oli vasta retken toinen, ja melko vähissä olivat olleet muutkin myyränsyöjälinnut.