Pikainen syysretkeni suuntautui Helsinkiin ja Tukholmaan. Museolinnun lisäksi muita mainittavia lintuhavaintoja ei ole kerrottavaksi, muuta kiinnostavaa kyllä näkyi.
Ennen laivan lähtöä ehdin käymään Luonnontieteellisellä museolla tai Elukalla, joksi alan ihmiset taloa ehkä luontevammin nimittävät. Mittavasta luurankovalikoimasta nostan esiin vaijeri- ja siima-avusteiset lentäjät, joista suurin oli ryhävalas ja sympaattisin kuvan hömötiainen. Myös Haminaan eksynyt mursu oli päässyt lentäjien joukkoon, ei kylläkään luurankona vaan topattuna. Näyttely tarjoaa runsaasti visuaalisestikin kiinnostavia näkymiä, esimerkiksi nämä kokoelma- ja näytekaapit:
Laivani oli Cinderella, ja olen nyt tutustunut kaikkiin kulussa oleviin Punaisiin laivoihin. Turussa vuonna 1979 valmistunut alus on ikäisekseen oikein asiallinen kulkuneuvo. Perillä Masthamnenissa odotti 299-metrinen Hollannin lipun alla purjehtiva risteilyalus Rotterdam. Sitä piti käydä katsomassa lähempää. Laajakulmien käytyä ahtaiksi kuvasin laivan pokkarin panoraama-asetuksella. Tyylitöntä, anteeksi.
Jätin Vasa-museon tällä kertaa väliin ja suunnistin Erstan kautta Gamlastaniin. Kaukaa viisaat ruotsalaiset ymmärsivät jo keskiajalla rakentaa kadut niin kapeiksi, että autot eivät mahdu pilaamaan tunnelmaa (kuten Tallinnassa on päässyt käymään). Sää oli hyvä ja meitä turisteja parveili kujilla aivan valtavasti.
Jatkoin Kuninkaanlinnan ohi ja Strömmenin yli Nybrovikeniin kaupunkilaiva Emelien päätepysäkille. Matkalla kuvasin kuningas Karl XIV Johanin ratsastajapatsaan ja kuninkaanlinnaa vartioineen pyssyhenkilön. Strömmenillä ei vielä näkynyt lintujen talviruokinnan alkua odottavia asiakkaita, kyhmyjoutsenpari poikasineen lienee ollut sattumalta paikalla. Koska Emelien lähtöä olisi joutunut odottamaan kaksi tuntia, päätin kävellä laivalle. Tällä tyylillä askelia kertyi päivän aikana melkeinpä huomaamatta 19000.
Cinderella lähti paluumatkalle siten, että päivänäön aikana vastaan ehtivät tulla Viking Glory ja kohti risteilyalusten laituripaikkaa suunnistanut portugalilainen Vasco da Gama (219m); Rotterdam meni edellä jatkettuaan matkaa iltapäivällä.
Nukuin hyvin ja tähystin aamupalan jälkeen kannella sen minkä tarkenin. Kun lintuja ei näkynyt, palasin lämpimiin sisätiloihin. Satamasta lähdin kiertämään Katajanokkaa vastapäivään. Tuuli oli edelleen viileä, mutta liikkeellä ollessa tarkeni. Ihailin jäänmurtajia pitkän tovin ja luin infotaulusta, että murtajan pohjalevy on keulan kriittisellä alueella viiden sentin paksuinen.
Koska teki mieli jatkaa vesillä, ajoin kaupunkilaiva Kökarilla Kruunuvuorenrantaan ja takaisin. Uudenkaupungin telakalla v. 1967 valmistunut Kökar on lujan oloinen pikkulaiva, toiminut nimensä mukaisesti mm. yhteysaluksena Turun saaristossa. Jäitäkään Kökar ei kavahda, CV:n erikoisuutena on Kemin turistijäänmurtajan tuuraaminen! Alus pystyy liikennöimään nykyisellä reitillään ympäri vuoden, olipa talven laatu millainen hyvänsä.
Kun nyt laivoihin päädyttiin, jatketaan vielä vähän. Huomasin asiaa tutkiessani, että nykyaikaisimmissa jäänmurtajissa ja risteilyaluksissa käytössä oleva Azipod-ruoripotkurijärjestelmä yleistyy myös pienemmissä aluksissa. Yksi esimerkki on Suomenlinna II, jonka näin ja kuvasin Cinderellan lähtöä odotellessani. Ruotsinlautoista Azipod löytyy Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivästä, Raumalla rakennetusta huippumodernista Aurora Botniasta.
