Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Pallonkiertäjä perillä

Tapio Lehtinen saapui hetki sitten maaliin pitkältä purjehdukseltaan. Hetki on riemukas paitsi Purjehtijalle itselleen, myös hänen tänään 86 vuotta täyttävälle äidilleen.

Tapio sijoittui viidenneksi, mutta mielestäni kaikki rankasta kilpailusta hengissä selviytyneet ovat voittajia.

Lämpimät onnitteluni!

PS
Vaihdoin aamulla kuvan ja lisäsin linkin videoon.

Tapio saapuu satamaan. (GGR-kilpailuorganisaation video, josta kaappasin kuvan)

Jaan ja Ellen

Jaan Krossin novellikokoelma Sattumien summa (Moreeni 2013, suom. Jouko Vanhanen) alkaa kertomuksella, jossa kirjailija kertoo kymmenvuotiaana tekemästään käynnistä Rahumäen hautausmaalla. Ukki, Hinrik Uhlberg (novellissa Urban), oli ostanut sieltä palstan sukuhautaa varten.

Ukki arvioi yhden yhteisen ristin riittävän ja sitä oltiin kuljettamassa sijoituspaikalleen. Matkaan oli ollut tarkoitus lähteä junalla Balti Jaamin asemalta, mutta pahimmoilleen paikalle osunut tärkeilevä rautateiden pikkupomo esti parivaljakon pääsyn junaan. Hänen mielestään suurikokoinen risti olisi pitänyt kuljettaa tavaraosastossa. Ukki suuttui ja päätti kävellä.

Minä pääsin keskiviikkona vaikeuksitta Rahumäelle menevään junaan, mutta odotin mielenkiinnolla konduktöörin vierailua. Istuin nimittäin väärässä junassa. Netistä ostamani lippu oikeutti matkaan sillä junalla, jonka näin lähtevän ajallaan raiteelta 9. Konnari tuli, tarkisti lippuni eikä tehnyt asiasta numeroa. Ehkä hän arvosti sitä, että olin ainakin yrittänyt. Uuden lipun ostaminen ei olisi vienyt perikatoon, sillä netistä ostettu seniorilippu maksoi kohtuulliset 77 senttiä.

Perillä hakukone ohjasi sivustolle, missä virolaisten merkkihenkilöiden hautapaikat löytyivät karttaan merkittynä. Toisin kuin vuosi sitten kävelin suoraan haudalle. Krossien sukuhauta oli muuten ennallaan, mutta kirjailija oli saanut vierelleen puolisonsa Ellenin, ja uusi hautakivi oli pystyasennossa.

Olin vielä haudalla, kun paikalle saapui mies ja tarjoutui raaputtamaan sammelet kivestä. Viittasin taakseni ja kerroin tulleeni tervehtimään suosikkikirjailijaani; Ellenistä en puhunut mitään, koska hänen kirjojaan en ole lukenut. Mies tiesi kirjailijapariskunnan ja toivotti minulle hyvää päivänjatkoa.

Kävelin Nommeen, nautin kahvit mainiossa Söörikukohvikissa ja palasin kaupunkiin. Ennen elokuvan alkua ehdin käväistä hotellilla. Yksi syy matkaan oli halu nähdä A.E.Tammsaaren viisiosaisen klassikkoteoksen ykkösosan pohjalta toteutettu suurelokuva Tode ja Oigus. Elokuva sai ensi-iltansa helmikuussa ja on tällä hetkellä kaikkien aikojen katsotuin virolaiselokuva. Koskahan se nähdään Suomessa!

Elokuva oli tekstitetty englanniksi (ja venäjäksi), mutta keskityin katselemaan ja kuuntelemaan. Olin ennen lähtöäni lukenut kirjan toiseen kertaan, ja pysyin ihan hyvin kärryillä ymmärtämättä paljoakaan ihmisten puheista. Elokuva täytti komeasti odotukseni, mutta monia muita tämäntapaiset elokuvat eivät innosta. Kolme katsojaa jätti katsomisen kesken.

Kävin elokuvan jälkeen Tammsaaren puistossa ja kuvasin kirjailijan. Valo oli nyt sopivampi kuin iltapäivällä.

Totta ja tarua

Maanantai oli merkittävien tapahtumien päivä: Kemijoen ja Ounasjoen jäät lähtivät kaupungin kohdalla liikkeelle. Kun kävin tänään Jängislahdessa,(kurjassa säässä lähinnä solidaarisuudesta lintuja kohtaan), Ounasjoki oli täynnä jäitä.

Palataanpa reilu viikko taaksepäin. Kevät rynnisti Lappiin pääsiäisenä, ja seuraava viikko oli pääosin uskomattoman lämmin. Ounaskosken uimarannalla näyttäytyivät ensimmäiset paidattomat auringonpalvojat, ja uusia muuttolintuja sai kirjata puoli tusinaa päivässä. Juuri nyt lajeja on koossa 34, uusimpana tänään kuultu valkoviklo. Erityisen mukaviakin lajeja kuuluu joukkoon, esimerkiksi tunturikiuru ja täällä Lapissa harvinainen hemppo

Mieltä lämmitti nähdä, että pari päivää Harjulammen sulassa yksikseen uiskennellut silkkiuikku sai vierelleen puolison! Cityjoutsenpari on näyttäytynyt päivittäin, mutta pesimisestä ei näytä taaskaan tulevan totta: ilmeisesti kyseessä on kihlapari.

Maanantain toinen merkkitapaus oli maailmanlaajuinen: Game of Thrones -sarjassa nähtiin hartaasti odotettu sotajoukkojen yhteenotto ja sen osana lohikäärmeiden ilmataistelu. Minua kiehtoo sarjan visuaalisuus, ja siinä mielessä yöaikaan ajoittuneet tapahtumat tuottivat pettymyksen. Silti kotikatsomo kohahti, kun suosikkihahmo Arya Stark onnistui iskemään säpäleiksi pelätyn Yön kuninkaan.

Se vähän pyrkii huvittamaan, että Helsingin Sanomissa kuvitteellisen sarjan tapahtumia analysoidaan tarkemmin kuin EU-politiikkaa. Myös kommentointi osoittaa syvällistä perehtyneisyyttä asiaan.

Muuttolintukatsaus

Lintutalvi oli melkoisen vaisu ja samaa voi toistaiseksi sanoa keväästäkin. Perjantain tulokas tiltaltti on 13. tänä keväänä näkemäni muuttolintu. Samalla kyseessä on ensimmäinen aito kesälintu, toki sen joukon karaistuneimpia edustajia.

Pitkään jatkuneista yöpakkasista johtuen muuttolintujen määrät ovat edelleen erittäin pieniä. Esimerkiksi Alakorkalon hyötyjäteaseman maisemiin huhtikuun 10. päivän tienoilla ilmestyneet töyhtöhyyppä ja kiuru joutuivat odottelemaan lajitovereita viikon päivät.

Harmaalokki on normaalisti lokkien ykkönen, mutta tänä keväänä kala- ja naurulokki ehtivät ensin. (puhun omista havainnoistani) Ounaskosken sulan reunalla istui pitkäperjantai-iltana 57 naurulokkia ja kaksi kalalokkia.

Antti laski lokit lauantai-iltana ja sai tulokseksi 420 naurulokkia ja 10 kalalokkia. Tarkka työ palkitsi tekijänsä: sivutuotteena lokkiparvesta löytyi nuori pikkukajava. Huomasin asiaa koskevan viestin niin myöhään, että en viitsinyt enää lähteä liikkeelle. Aamulla koskella käydessäni kajavaa ei enää näkynyt.

Lintujen pesintä on hyvässä vauhdissa. Esimerkiksi naakat kuljettivat pesämateriaalia jo maaliskuun puolella, ja nyt ehtivimmät ovat päässeet sisustuksen viimeistelyvaiheeseen. Hitaammat, kuten kotikadun alapäässä pesää rakentava lintu kuljetti eilen risua.

Otin oheiset kuvat 11.4. Kemintien opastepalkissa pesivästä naakasta. Paikalle tullessani lintu istui palkin päällä risu nokassa ja tuntui miettivän, onko viisasta paljastaa pesän sijainti ohi kulkeneelle harmaapartaiselle papalle.

Ilmeisesti olin linnun mielestä niin harmittoman oloinen, että se päätti käynnistää projektin vaativimman vaiheen. Pesän kapea suuaukko sijaitsee palkin alapinnalla joten ei ole ihme, että piti yrittää monta kertaa.

Kierros kaupungilla

Pähkäilin aamulla, lähdenkö jalkaisin, pyörällä ja minne. Valitsin pyörän ja tein kierroksen kaupungilla. Nauhoitin reitin: punaiset numerot viittaavat kuviin ja selityksiin.

1. Joutsenpari löytyi vakiopaikalta isommalta Veitikanlammelta. Linnut ovat tottuneet ihmisiin eivätkä olleet moksiskaan, kun kävelin lammen rantaan yrittämättäkään hiipiä. Naaras vain vilkaisi minua ja jatkoi nukkumista luottaen täysin vartiointitehtävää hoitaneeseen puolisoonsa. Toivon lintujen jäävän pesimään Veitikanlammelle tai Harjulammelle.

2. Löysin Harjulammen rannasta parittoman Nike-tossun, jota oli käytetty roskakorina.

3. Jätkänkynttilän sillan alla on taidokkaasti tehtyjä graffiteja, joista tässä yksi.

Sulapaikka sillan kohdalla Ounaskoskessa on kaupunkiin saapuneiden naurulokkien suosiossa; tänään paikalla käydessäni laskin 112 lintua. Myöhemmin iltapäivällä lokkeja oli parisataa.

4. Sanna Luoma erottui ehdokkaiden massasta. Suuri ja edustava kokovartalokuva ilmestyi Lordin aukiolle ensimmäisenä, aluksi ilman ehdokasnumeroa.

Tänään Sanna sinnitteli talkooryhmän unohtamana Arktikumin suunnalla. Ääniä kertyi mukavasti, ei kuitenkaan riittävästi valintaa ajatellen.

Tuulta ja tyyntä

Asteria-purrellaan maapalloa kiertävä Tapio Lehtinen ylitti viime yönä päiväntasaajan. Kaakkoispasaatin (kartan alaosan vihreä alue) vauhdittama eteneminen tökkäsi pitkäksi aikaa päiväntasaajan doldrumeihin (sininen alue). Trakkerissa veneen keula osoitti milloin mihinkin, ja päivämatkat jäivät aivan olemattomiksi.

Nyt näyttää paremmalta: edessä on koillispasaativyöhyke ja monen viikon luoviminen. Matkaa maaliin Ranskan rannikolle on hieman yli 3000 merimailia. Ongelmana on veneen pohjassa kukoistava ”eläintarha”, joka hidastaa vauhtia ja vaikeuttaa luovimista.

Kartalla Tapion edellä näkyvä vene on purjehtijalegenda sir Robert Knox-Johnstonin Suhaili, jonka reitti ja sijainti on merkitty v.1968-69 tehdyn purjehduksen lokikirjatietojen perusteella. Brasilian rannikolla näkyy alkumatkalla keskeyttäneen Francesco Cappellettin vene.

Tapion pelihuumori on koko ajan pysynyt hyvänä. Esimerkkinä siitä on Atlantin aalloilta viestitetty aprillipila.
Linkki GGR-sivustolle.

Paluu Naganoon (nosto helmikuulta 2012)

Katselin eilen naisten jääkiekkoa, muistelin vanhoja pelejä ja kaivoin esiin blogipostauksen helmikuulta 2012, jolloin käynnissä olivat Vancouverin olympialaiset. Lainaan postausta:

Vuonna 1998 Naganon olympialaisissa pelattiin hienot ja historialliset jääkiekkoturnaukset: naiset olivat mukana ensi kertaa, samoin NHL-ammattilaiset miesten turnauksessa. Kuten muistetaan, Suomi sai pronssimitalin kummastakin. Se oli kova saavutus, joka vaati miesten puolella voittoa Ruotsista ja Kanadasta.

Vancouverin joukkueissa on seitsemän Naganossa mukana ollutta pelaajaa, kaksi naista ja viisi miestä. Toinen naisista on Emma Laaksonen. Naganossa 16-vuotias Emma oli joukkueen kuopus ja hän lienee edelleen kaikkien aikojen nuorin suomalainen olympiamitalisti. Nyt Emma on joukkueen kapteeni.

Vertasin eilen näkemääni peliä siihen, mitä pelattiin Naganossa. Tämän päivän pelaajat ovat epäilemättä nopeampia ja voimakkaampia ja peli fyysisempää. Eilisen kaltaisia nyrkkitappeluja nähtiin enintään finaalissa, kun Kanada ja USA ratkoivat paremmuuden pelatessaan omilla säännöillään.

Terävimmän kärjen takana pelin taso ei ole mielestäni kovinkaan merkittävästi noussut. Naganon tähdet, keskushyökkääjä Riikka Nieminen ja puolustaja Kirsi Hänninen olisivat tähtiä myös tämän päivän joukkueessa. Emma Laaksonen arvioi, että nykymaajoukkue pystyisi voittamaan sen, jonka osana hän Naganossa pelasi.

Vancouverissa sekä naisten että miesten ylivoimakentällisistä on puuttunut viivapelaajia, jotka pystyvät laukomaan suoraan syötöstä kovaa ja tarkasti. Naganossa Kirsi Hänninen oli tällainen pelaaja; Sami Salo ja vaikkapa Jere Karalahti ovat parhaimmillaan olleet. Näissä kisoissa Samin laukaukset paukkuvat päätypleksiin tai vastapuolen pelaajan polkkareihin.

Uskallan sanoa, että Kirsin lämäri oli laadukkaampi kuin useimpien tämän päivän liigapelaajien. Kun kiekon vauhtia mitattiin tutkalla, Kirsi päihitti maajoukkueessa esiintyneen miespuolustajan.

Sitten tähän päivään. Edellä mainituista pelaajista Riikka Nieminen (nyk. Sallinen) teki paluun ykkösketjun sentteriksi oltuaan välillä 10 vuotta sivussa edustustehtävistä. Kolmet olympialaiset käynyt Emma Laaksonen (Terho) lausui urheilujohtajan roolissa kisojen avaussanat.

Suomi esitti USA:ta vastaan vajaat kaksi erää parasta peliään koskaan, mutta kolmannessa USA meni menojaan. Eilen Kanada ja USA häikäisivät keskinäisessä ottelussaan: kärkimaiden voimasuhteet näyttäisivät pysyneen ennallaan.

Suomen kannalta parasta on ollut nuorten pelaajien esiinmurtautuminen. Petra Nieminen on loistanut kummassakin pelissä, eilen liekeissä oli Suomen vauhdikas nelosketju. Teini-ikäisten Elisa Holopaisen ja Viivi Vainikan mukana viiletti minulle JYP-ajoiltaan tuttu Sanni Hakala. Puolustuspään avainpelaajia ovat jo Vancouverissa mukana olleet Noora Räty ja Jenni Hiirikoski.

Pulmusia tietopaikassa

Ensimmäinen tänä keväänä näkemäni muuttolintu on pulmunen. Muita mahdollisia olisivat olleet laulujoutsen ja harmaalokki, mutta ne eivät ole vielä sattuneet kohdalle.

Pulmuset löytyivät tietopaikasta eli Jängislahden lumenkaatopaikalta. Yksinäinen lintu ilmoitettiin jo viime viikolla; eilen lintuja oli jo pieni parvi, arviolta 15. Myöhemmin paikalla käyneet Leena ja Ismo panivat paremmaksi: 19 ja ”ainakin 20”. Parvi saattaa viipyä paikalla pitkään, sillä koleaa keliä on luvattu.

Risteilyalus ongelmissa

Viikko sitten lauantaina klo 16 uutisoitiin, että risteilyalus oli lähettänyt hätäviestin Norjan rannikolla. Viking Sky -niminen loistoristeilijä oli matkalla Tromssasta Stavangeriin, kun koneet alkoivat temppuilla. Alus ajautui jonkin aikaa kovassa tuulessa kohti rannikkoa ja pysähtyi vasta kun ankkuri saatiin lasketuksi. Matkaa kuivalle maalle oli siinä vaiheessa enää kilometrin verran, lähimpiin karikoihin vain parisataa metriä.

Tilannetta pidettiin niin kriittisenä, että evakuointi päätettiin käynnistää. Koska helikopteri ei voinut laskeutua alukselle, matkustajat oli nostettava kopteriin yksitellen.

Alus pääsi vajaalla koneteholla ajaen illan ja yön aikana turvallisen etäälle rannikosta, kunnes paikalle tilattu voimakas hinaaja saapui aamukahdeksalta ja otti Viking Skyn hinaukseen. Määränpäänä oli Molde, mihin saavuttiin sunnuntaina iltapäivällä. Risteily keskeytettiin, ja tällä hetkellä alus on Kristiansundissa korjattavana.

Tilanteesta selvittiin lopulta melko vähäisin vahingoin, mutta suuronnettomuuden ainekset olivat käsillä. Pohdiskelu haverin syistä ja päällystön vastuusta käynnistyivät välittömästi: monet olivat sitä mieltä, että aluksen olisi pitänyt pysyä maissa.

Keskiviikkona asiasta saatiin uutta tietoa: syyksi koneongelmiin ilmoitettiin alhainen öljynpaine. Kovakaan myrsky ei ole ylitsepääsemätön ongelma tämän kokoiselle (227 m) alukselle, mutta jos koneet lakkoilevat, tilanne on aivan toinen. Käsittääkseni kapteenin on voitava luottaa siihen, että konehuoneessa ollaan tehtävien tasalla. Nyt ei selvästikään oltu.

Ongelmiin joutunut Viking Sky on yksi norjalaisen Viking-varustamon kuudesta valtamerille tarkoitetusta aluksesta. Näin sisaralus Viking Sean Tukholmassa syyskuussa 2017.

Yksi ylitse muiden

Kanadalaispelaaja Eric Perrin päätti eilen 19 kautta kestäneen uransa jääkiekkoammattilaisena. Eric on harvinaislaatuinen tapaus kiekkopiireissä: pelaajana äärimmäisen arvostettu ja ihmisenä suorastaan rakastettu. Ja kumpaakin yli joukkuerajojen.

Eric pelasi Suomen pääsarjassa 12 kautta, joiden aikana hän voitti kertaalleen mestaruuden ja nousi ulkomaalaispelaajien tilastoykköseksi pelattujen pelien määrässä, tehopisteissä ja tehdyissä maaleissa. Olisin toivonut JYPin eilen päättyneestä kaudesta parempaa kuin millainen lopulta nähtiin. Merkittävää kuitenkin on, että Eric pelasi omalla kovalla tasollaan ja oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Häntä ei voi moittia.

Näin Ericin ensi kertaa jäällä Jyväskylässä joulukuussa 2002 ja ihastuin välittömästi. Parasta oli säkenöivä peliäly ja maaginen taito tehdä joukkuetovereista hyviä. Lisäksi tulee kaikki se mikä ei näy katsomoon. Nostan Ericin Reksa Ruotsalaisen rinnalle kaikkien aikojen suosikkipelaajieni jaetulle kärkipaikalle.

Olin paikalla neljä vuotta sitten, kun Ericin luultiin pelaavan viimeistä runkosarjan kotiotteluaan JYPn paidassa. Mitä vielä! Eric pelasi sen illan jälkeen kolme kautta Turussa ja palasi vielä vuodeksi Jyväskylään meidän Jyppiläisten iloksi. Kiitos siitä, Merci Eric!