Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Bore – tyyliä ja tunnelmaa

Vilkkaan loppukesän ja syksyn kolmas projekti käynnistyi eilen junamatkalla Turkuun. Yöpaikka oli persoonallinen ja purjehdusretken henkeen sopiva: hostellilaiva Bore.

Illalla ehdin tutustua Boren museo-osaan. Aluksen ollessa reittiliikenteessä matkustajat oli jaettu maksuluokkiin, mikä näkyi hyttien tasossa. Vielä erikseen oli ylellinen varustajan hytti, joka vastasi nykyisten Itämeren lauttojen parhaita sviittejä. Kävin luonnollisesti myös komentosillalla, ja kierroksen jälkeen nautin tunnelmasta Navigaressa.

Oma hytti on pieni mutta riittävän kokoinen. Nukuin yllättävän hyvin, ja ennen aamupalaa kävin saunassa. Nyt kirjoittelen ja odottelen viereisen Forum Marinumin aukeamista. Tutkin sen ja siirryn sitten kaupungin keskustaan. Ennen Kipparin saapumista ehdin tutustua kirjastokortteliin ja pariin museoon.

Kirittärillä asiaa Köyhälampeen

Näin 15.6. Kaupin urheilupuistossa Manse PP:n  ja Kirittärien ensimmäisen kohtaamisen, jonka Kirittäret voitti antamatta kotijoukkueelle juoksuakaan (jaksot 0-3 ja 0-3). Kävin pelin jälkeen kiittämässä Virpi Hukkaa ja Marjukka Urpelaista hienosta pesiselämyksestä ja sanoin, että tällaisella pelillä mennään päätyyn asti. Huge ja Upi olivat samaa mieltä.

Samat joukkueet kohtasivat tänään kolmannessa finaaliottelussa, ja taaskaan Manse ei onnistunut löytämään aukkoja Kirittärien ulkokentästä: ottelu Kirittärille 2-0 (jaksot 2-0 ja 1-0). Tulos merkitsi sitä, että Kirittäret voitti mestaruuden suoraan kolmella voitolla. Jossiteltavaa ei jäänyt.

Tampereen kesäkuisen ottelun sykähdyttävin hetki oli ensimmäistä Superpesisotteluaan pelanneen, vasta 15-vuotiaan Venla Karttusen kunnari. Tänään Venla loisti Kirittärien linjassa ja oli yksi niistä joukkueen kahdeksasta pelaajasta, jotka saivat ensimmäisen Superpesis-mitalinsa. Se oli heti kultainen.

Näin kauden aikana paikan päällä neljä Kirittärien ottelua ja melkein kaikki muut Ruutu-palvelun välittämänä. Voin sanoa nauttineeni näkemästäni erittäin paljon. On aika onnitella mestaruudesta ja kiittää loistavasta kaudesta kaikkia pelaajia, valmennusta ja muuta taustajoukkoa. Kiitos!

PS
Mestaruusmitalit jaettiin jo ja Taina kylvetettiin asianmukaisesti, mutta kauden parhaat pelaajat palkitaan vasta lokakuussa päätösristeilyllä. Minun mielestäni kauden 2018 paras naispesäpalloilija on Virpi Hukka ja paras lukkari Mari Mantsinen.

Yhteenvetoa retkestä Islantiin

Retkemme Islantiin ylitti kaikki odotukset. Koska sää suosi, kuski jaksoi eikä auton kanssa tullut ongelmia, päätös kiertää saari oli oikea.

Auton ikkunasta katsottuna maisemaa hallitsivat tasangot, horisontissa näkyi toki tuntureita ja välillä jäätiköitäkin. Saaren länsiosa on yllättävän vihreä: koko matkan Grindavikista pohjoisrannalla sijaitsevaan Olafsfjorduriin tie halkoi peltoja ja niittyjä. Näimme valtavan määrän hevosia, lehmiä, lampaita ja muoviin käärittyjä rehupaketteja. Saaren itä- ja eteläosien tasangot olivat enimmäkseen karuja, äärimmillään elottoman näkyisiä sandureita.

Näkemäni perusteella on vaikea uskoa, että kalastus on Islannin pääelinkeino. Kalastuksen vahvasta asemasta nyt ja lähimenneisyydestä olivat kuitenkin muistuttamassa Grindavikin satama-alueen kalankäsittelylaitokset ja toisaalta aiempiin tuotantotiloihin perustettu Siglufjordurin sillinpyyntimuseo. Jos maailma ei mullistu, jatkuvasti kasvava matkailu nousee ennen pitkää ykköseksi ellei ole sitä jo.

Saaren kiertävä ykköstie oli lyhyitä tietyöpätkiä lukuun ottamatta hyväpintainen ja sujuvasti ajettava. Yksikaistaiset sillat rytmittivät menoa; niitä taisi reitillemme osua nelisenkymmentä. Täällä Lapissa turisteilla on tapana pysäyttää autonsa missä tahansa, vaikkapa keskellä tietä, mutta Islannin ykköstiellä autoilijoiden ajokuri oli tässä suhteessa esimerkillinen.

Ihmisten määrä etäisillä Godafossin putouksilla tuntui järkyttävän suurilta, mutta koko totuus paljastui vasta ”Kultaisen kierroksen” nähtävyyksillä. Parkkipaikat olivat ruuhkaisia ja matkamuistomyymälät pullistelivat asiakkaita. Gullfossilla myytiin kuuluisien villapaitojen lisäksi esimerkiksi muumimukeja, muodikkaita sadeasuja ja tyynyjä, joita somistivat poro ja urpiainen.

Islanti on kallis matkailumaa, mutta ei sentään aivan mahdoton. Tuoreessa muistissa olleeseen Viroon verrattuna majoittuminen on 2-3 kertaa kalliimpaa. Vuokrattavien autojen hintahaitari on järkyttävän leveä syistä, jotka eivät minulle auenneet. Tämä siis sanottuna aivan tavallisista henkilöautoista, joilla saaren sisäosiin ei ole asiaa.

Retken viimeisenä iltana teimme kierroksen Reykjavikissa. Kaupunki vaikutti isoksi paisuneelta kalastajakylältä, jonka keskellä kohosi mahtava Hallgrimskirkja. Pienet sympaattiset puutalot elävöittivät näkymää keskustan vilkkailla ostoskaduilla. Arkkitehtuurin toiseen ääripäähän sijoittuva konserttitalo Harpa muistutti muotokieleltään Rovaniemen keskuskentän katsomoa, mutta oli sisältä katsottuna vaikuttava.

Ennen koneen lähtöä kävelin Kansallisgalleriaan lähinnä nähdäkseni, miten islantilaistaiteilijat käsittelevät kotisaarensa mykistävää luontoa. Tarjonta oli tältä osin yllättävän suppea, ja johtopäätelmät jäivät tekemättä. Käydä toki kannatti; mieleen jäi esimerkiksi kädet taskussa seisoskeleva sillinperkaajanaisten esimies ja valokuvakooste saaren sisäosissa ongelmiin joutuneista autoilijoista.

Keflavik

Nyt sitten sataa kun odottelemme Keflavikissa paluukyytiä Suomeen.

Retki on täyttänyt kaikki odotukset. Aivan ihmeellinen maa tämä Islanti!
Palaan tunnelmiin muutaman päivän kuluttua.

Kylmää ja kuumaa

Retken kolmas yö oli sateinen, mutta aamulla palattiin taas päiväjärjestykseen. Tiistaina matka jatkui Höfnistä etelärannikkoa kohti länttä.

Ensimmäisen kerran pysähdyttiin  Jökulsarlonissa, paikassa missä jäätikkö lohkeilee mereen yhteydessä olevaan lahteen. Näkymät olivat kuin Grönlannista. Puuttui vain, että jäälohkareiden ja veneiden seassa olisi viilettänyt miekkavalaan selkäevä. Sellaistakin on tiettävästi sattunut.

Päivän toinen huippuluokan luontokohde oli Skogafoss, lähes sadan metrin korkuinen pystyputous. Putous oli vielä odotettuakin vaikuttavampi, ja kokonaiselämyksen täydensivät sateenkaari ja paikalla lennelleet myrskylinnut.

Illalla lilluimme Fludirin maauimalan lämpimässä vedessä. Totta kai luminen ympäristö olisi tehostanut elämystä, mutta hyvä näinkin.

Keskiviikkopäivän odotetuin kohde oli Strokkur, joka on Geysirin väsähdettyä vallannut paikan Islannin ihmeiden terävimmässä kärjessä. Näimme puolenkymmentä purskahdusta, jotka toistuivat epäsäännöllisin välein ja vaihtelivat korkeudeltaan yllättävän paljon.

Nähtävyyksiä

Ajettavaa tänään riitti, mutta myös ihmeteltävää. Ensimmäinen kuuluisa nähtävyytemme oli Godafoss-putous. Koska joki tulee jäätiköiltä, vettä riittää koko kesäksi eikä kukaan joudu pettymään. Minuun väen paljous teki ehkä putoustakin suuremman vaikutuksen.

Myvatn-järven nähtävää olivat vesilinnut ja hyönteiset, joita kumpiakin oli todella paljon. Hyönteiset eivät onneksi purreet, ja vesilinnut jäivät pääosin määrittämättä. Ehkä pitää tulla joskus uudellen paremmalla ajalla keväällä tai alkukesällä?

Päivän ehdottomasti kovin juttu oli tuliperäinen alue kappaleen matkaa Myvatnilta itään. Jouni kiteytti tuntemuksemme toteamalla, että tällaista ei näe Norjassa. Huikea elämys!

Iltakuudelta paikallista aikaa saavuimme Höfniin. Sää oli muuttumassa sateisenharmaaksi, mutta ehdimme nähdä Vatnajökullin mereen valuvat liepeet. Toiveena on, että huomiseksi poutaa lupaava sääennuste toteutuu ja saamme ihailla jäätikköä aamulla hyvässä myötävalossa.

Siglufjördur

Saavuimme Islantiin lauantaina ja jäimme ensimmäiseksi yöksi Grindavikiin melko lähelle lentokenttää. Sää oli aurinkoinen ja heikkotuulinen. Majapaikan emäntä kertoi, että huhtikuun jälkeen yhtä kauniita päiviä oli ollut kuusi. Nyt maanantaina aamulla sää on edelleen hieno; illaksi ja yöksi on luvattu sadetta.

Kierrämme saarta myötäpäivään. Eilen ajoimme pohjoisrannikolle, missä pääkohteemme oli taannoisen sillinpyynnin keskuspaikka Siglufjördur. Teollinen jalostustoiminta päättyi vuonna 1993, nyt silloisissa toimitiloissa pitää majaa hieno sillimuseo.

Kirjoitan tätä Olafsfjördurissa, joka on viehättävä pikkukylä kappaleen matkaa Siglufjördurista Akureyriin päin. Kolmen tunnin aikaero haittaa sillä tavoin, että aamupallalle pääsyä joutuu odottelemaan.

Terveiset Tunturiteatterista!

Palasin hetki sitten Pihtsusjärveltä. Reitti Guolasjärven kautta osoittautui hyväksi: kilometrejä poluttomassa maastossa kertyi 20 suuntaansa, pahoja rakkoja ei ollut ja korkeuserot jäivät maltillisiksi. Muutamaan kertaan piti kahlata ja kahdesti ryömiä poroaidan ali.

Esitykset olivat korkeatasoisia kuten aina, näyttämö/katsomo erinomaiset ja tausta aivan mahtava. Tarvittavaan vaivannäköön suhteutettuna ensi-illan yleisömäärä 75 on uskomaton!

Juha kertoi, että alkujaan viisivuotiseksi aiottu projekti saa sittenkin jatkoa. Vuoden kuluttua tapaamme Vätsärin erämaassa.

Lämmin kiitos työryhmälle ja kanssavaeltajille kesän kohokohdasta!

Teatteriin!

Neljä vuotta sitten käynnistynyt Operaatio Paulaharju huipentuu ensi viikolla Haltin maisemissa Yliperällä, aika kaukana siis. Matkaa tunturiteatteriin on täältä Rovaniemeltä 570 km, ensin autolla 550 kilometriä ja loput jalkaisin.

Patikkaosuuden vaihtoehtoisia reittejä on kolme: voi lähteä Kilpisjärveltä ja vaeltaa Suomen rajojen sisäpuolella. Toinen reitti suuntautuu Kilpisjärven ja Skibotnin väliseltä tieltä Lossujärvelle ja sieltä edelleen Pihtsusjärvelle. Tai sitten voi ajella Skibotnin ja Birtavarren kautta Guolasjärvelle ja jalkautua vasta siellä. Itse valitsen tämän vaihtoehdon.

Norjan puolen karttojen kanssa tuskaileville voin kertoa, että puhelimiin on saatavilla mainio sovellus nimeltään Maastokartat. Siitä löytyvät tarkat Suomen, Norjan ja Viron maastokartat ja bonuksena vielä Suomen merikartta. Koska netin toimivuudesta Yliperällä ei ole takeita, tarvittavat alueet pitää ladata off-line -tilassa käytettäväksi. Sijaintinäyttö perustuu satelliitteihin eikä riipu netistä. Käytin tällaista karttaratkaisua jo vuosi sitten Iisakkijärven reissulla ja se osoittautui toimivaksi.

Yliperä on vaativa retkeily-ympäristö. Vaikka pahimmat rakat onnistuisikin kiertämään, sää voi ”kesälläkin” olla todella ikävä. Norjalaisen YR-sivuston ennuste Somashyttan alueelle on hyvinkin suotuisa. Huominen näyttäisi olevan poutapäivä, ja sunnuntaina sateen luvataan päättyvän hyvissä ajoin ennen kenraaliharjoituksen alkamista. Tuleva viikko on ennusteen mukaan pääosin poutainen.

Kuvia ja kertomuksia aiemmilta teatteriretkiltä:
Uvjaladnen aarre

Mestarillista menoa

Eilinenkään ei ollut Berliinissä suomalaisten päivä, vaikka jotkut sellaista odottivat. Kun tilanne on mikä on, penkkiurheilijan kannattaa vaihtaa lajia tai opetella uutta asennetta. Tähän tapaan: on hienoa kun naapurit onnistuvat, vaikkapa Viron keihäänheittäjä Magnus Kirt tai Ingebrigtsenin veljekset Norjasta. Upeastihan pitkä ilta lopulta päättyi!

No vaihdetaan sitten lajia. Taas kerran saatiin nähdä, että suunnistuksessa pelkällä jalkatyöllä ei pitkälle potkita. Tai pötkitään kyllä, mutta väärään suuntaan!  Ruotsin Tove Alexandersson lähti tiistaina keskimatkan kisaan puolustamaan mestaruutta, mutta eksyi metsään. Melkoinen suoritus puhuttaessa tämän hetken parhaasta naissuunnistajasta!

Jo rastit 1 ja 2 tuottivat vaikeuksia, mutta kolmonen osoittautui täysin ylivoimaiseksi. Huolellinen hortoilu meni sikälikin hukkaan, että kilpailusuoritus tietenkin hylättiin. GPS-seurannasta näkee mitä metsässä tapahtui.

Tove juoksi rastin ohi, luuli löytämäänsä nelosta kolmoseksi ja jatkoi matkaa väärään suuntaan. Syntyi kaikkien aikojen syherö. Viitosrasti löytyi kun kolmosen ohituksesta oli kulunut 13 minuuttia. Hopealle juossut Marika Teini selvitti saman neljän rastin ryhmän alle kolmessa minuutissa

Viestin ankkuriosuudella torstaina Tove menetti viime hetkellä varman tuntuisen viestivoiton, mutta tänään Mestari oli palannut omalle tasolleen. Pitkällä matkalla ero kakkossijaan oli puolitoista minuuttia.

Nyt käynnissä on miesten kilpailu. Jukolasta tuttu Olav Lundanes huohottaa keulassa, ja Leonid Novikov yllättää reitinvalinnoillaan.

* * *

Takaisin Berliiniin.  Jakob Ingebrigtsen (17v) voitti äsken toisen mestaruutensa, tällä kertaa matkana oli 5000 m. Isoveli Henrik otti hopeaa. Uskomaton veljessarja!