Avainsana-arkisto: Operaatio Paulaharju

Kaukainen Kamøyvær

Wikipedia:
Kamøyvær is a fishing village in Nordkapp Municipality in Troms og Finnmark. The village lies along the Kamøyfjorden on the east side of the island of Magerøya, about 10 kilometres (6.2 mi) northwest of the town of Honningsvåg.

Samuli Paulaharju vieraili vaimonsa Jennyn kanssa Kamøyværin kalastajakylässä kaksi kertaa, otti valokuvia ja piirteli, esimerkiksi kartan. Ennen kaikkea hän haastatteli kylän asukkaita.

Sammu Iversen oli yksi haastatelluista. Koska Sammu asui vaimonsa ja poikiensa kanssa Krikanniemellä, kyläläiset käyttivät hänestä nimeä Krikan Sammu. Paulaharju kertoo Krikanniemen elämänmenosta teoksessaan Ruijan äärimmäisillä saarilla (WSOY 1935).

Lisäksi Sammu esiintyy Paulaharjun fiktiivisessä tarinakokoelmassa Tunturien yöpuolta (WSOY 1934).

Lisää Sammusta sivuston puolella.

Muistelutalkoot Tsarminkairassa

Edellisestä käynnistäni oli neljännesvuosisata, mutta ranta järven takana näytti jotenkin tutulta. Ainakin se vaikutti houkuttelevalta ja tarkistamisen arvoiselta; menimme sinne ja panimme teltat pystyyn.

Paikka osoittautui samaksi, jonka olin pannut merkille käydessäni lasten kanssa Tsarmissa kesäkuussa 1995. Silloin leirimme oli järvien välisellä harjulla, ja teimme sieltä päiväretken Akalauttapäälle. Lapset kävelivät reippaasti, vaikka Maarit oli vasta kahdeksan ja Jouni kuuden ikäinen.

Nyt meitä oli viisi aikuista muistelemassa Operaatio Paulaharjun kuutena kesänä tarjoamia elämyksiä. Tunturiteatterin merkeissä olimme tutustuneetkin, ennestään toisillemme aivan vieraat ihmiset. Muut olivat alueella ensimmäistä kertaa, minä kuudetta. Mieleen pulpahteli muistumia aiemmilta retkiltä.

Kaverina oli Jouko, kun kävin Tsarmissa ensi kerran alkukesällä 1980. Metsäautotie Nangujärven eteläpuolitse itään oli juuri valmistunut, mutta hakkuita ei ollut vielä aloitettu. Silloinen yöpymispaikka Pahakurun länsipuolisen lammen rannalla ei osunut silmiin, vaikka pidimme kunnon ruokatauon saman lammen rannalla. Jossain lähellä sen täytyi olla.

Perustimme retken toisen leirin pienen lammen rantaan Akalauttapään juurelle. Paikka oli ”ihan kiva”, mutta ei läheskään täydellinen: esimerkiksi juurakot ja maapuut puuttuivat. Veden haimme varmuuden vuoksi pikkupurosta hieman kauempaa.

Luppopäivän ohjelmassa oli käynti Akalauttapäällä, joka on seutukunnan korkein tunturi. Sää oli poutainen ja muuten mukava, mutta näkyvyys olisi saanut olla parempi. Hiipinän tunturit jäivät näkemättä, puhumattakaan yhden laelle rakennetusta tutka-asemasta. Kiikaroimme sitä Jaskan kanssa syyskuussa 1993.

Puhelin oli ollut mykkänä koko ajan, mutta virkosi tunturin rinteessä. Laella tolppaa oli vaikka kuinka, mutta itänaapuri painoi päälle, ja nettiyhteydet jäivät hetkellisiksi. Onneksi Mika sai siepatuksi naisten Superpesiksen sarjatilanteen. Siitä näin, että Kirittäret oli voittanut Mansen Tampereella ja samalla runkosarjan.

Leiriin palattuamme saimme kokea erikoisen sääilmiön. Ukkonen räsähti aivan päällä, vaikka aurinko paistoi kirkkaasti. Pikkuruisesta pilvestä putosi leiriin parikymmentä suurta ja kimaltelevaa vesipisaraa.

Illalla luin Samuli Paulaharjun kirjoittaman Krikan Sammun tarinan, joka löytyy Tunturien yöpuolta -teoksesta nimellä Vantus meren rannalla. Juha Hurmeen johtama työryhmä esitti sen Sallan Murhahaarassa vuosi sitten, ja siihen päättyi Operaatio Paulaharju.

Meille muutamille tilanne oli kestämätön. Päätimme kokoontua Paulaharjun merkeissä pienellä porukalla ainakin vielä yhtenä kesänä.

Operaatio Paulaharjun jatkot – poroksi Niilaksen tokkaan?

Juha Hurmeen vetämä erämaateatteri lopetti toimintansa juuri kun esityksestä oli tullut meille asiaan vihkiytyneille jokavuotinen merkkitapaus. Nyt moni ihmettelee, onko muitakin syitä odottaa kesää!

Sodankyläläinen Jukka Tarkiainen on tehnyt teatteriretkistään ja näkemistään esityksistä kolme hienoa elokuvaa, jotka ovat YouTubessa kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Linkit elokuviin ja kertomus projektin taustoista löytyvät Jukan blogitekstistä.

Elokuvat nähtyäni kaipuu erämaateatteriin kouraisi niin syvältä ja kovaa, että asialle oli pakko tehdä jotain. Onneksi lääke on jo olemassa, sitä pitää vain uskaltaa kokeilla! Murhahaarassa keksittiin, että pitää kokoontua tulevan elokuun lopulla tutulla porukalla ja teemalla jossain sopivassa paikassa.

Otsikon porojuttu vaatii selityksen. Neljän vuoden esitykset nähtyäni sain päähäni juhlistaa merkkipäivääni Pitsusjärvellä esittämällä Niilaksen poroa Talmulahden papin omanaan pitämällä niityllä. Arvelin näyttelijäntaitojeni riittävän kertaluontoiseen rooliin häiriköivänä porona. Pupu meni kuitenkin pöksyyn siinä vaiheessa, kun idea olisi pitänyt esittää Juhalle. 

Viime yönä (en ole varma olinko hereillä vai näinkö unta) keksin, että tilanne on korjattavissa: vetäisemme omin voimin suosikkikappaleen Niilas Saaran kiroissa. Kaikki paikalle saapuvat pääsevät esiiintymään vähintään seurakuntalaisena tai porona, ja päärooleista voidaan äänestää. 

On mahdollista, että tältä pohjalta esitys, ehkä erityisesti kuoro-osuudet jäävät hieman amatöörimäisiksi. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, koska paikalla ei ole yleisöä eikä varsinkaan kriitikoita.

Sain Murhahaarassa tehtäväkseni tehdä alustavia tunnusteluja. Jos Paulaharjun jatkot kiinnostavat, pyydän ottamaan yhteyttä. Sp-osoite löytyy sivuston infosta.

Teatterikuvia vuosilta 2014-2019

Teatteritaidetta kuusen per***ssä

Tuntsan erämaassa Sallassa sijaitseva Murhahaara on niin syrjäinen paikka, että siellä vierailuun tarvitaan erityisen painava syy. Tarkkaan ottaen mikään muu syy kuin Operaatio Paulaharjun kuudes ja viimeiseksi jäävä kokoontuminen ei olisi riittänyt!

Esityspaikat ovat tarjonneet monipuolisen kattauksen lappilaisia maisemia: koivikkoa, männikköä ja avotunturia. Yhtä on kuitenkin puuttunut ja siksi kuusen perse Murhahaaranaavan laidalla sopii paremmin kuin hyvin tämän positiivisella tavalla pähkähullun kiertueen päätepisteeksi. Keskiviikon ensi-iltaan meitä asiaan vihkiytyneitä saapui ennätykselliset 80.

Operaation ympärillä on alusta asti väreillyt ainutlaatuisen upea ilmapiiri, jonka on mahdollistanut samanhenkisen seurakunnan kiireetön yhdessäolo. Nyt vuosien jälkeen monet eri puolilta Suomea lähteneet, alkujaan vieraat ihmiset ovat enemmän kuin pelkkiä tuttuja. Lappilaisittain ilmaistuna heistä on tullut väärtejä.

Operaation keskeisintä antia on kuitenkin korkeatasoinen näyttämötaide. Se koukutti heti Hannukurussa, minne vaelsin hieman epäilevin mielin. Yksikään esitys ei ole tuottanut pettymystä, ja suosikkeja on vaikka kuinka monta. Minulle kovin rakas Niilas Saaran kiroissa jäi tällä kertaa kokematta ja se vähän harmittaa. Olisin halunnut nähdä, millaisen pyssyn, raamatun ja liperit Matti on tällä kertaa askarrellut. Kuulen sen myöhemmin, ja että miten Eetu onnistui täyttämään Jounin jättämät suuret saappaat Niilaksen roolissa.

Tämänkertainen kantaesitys kiinnosti tavanomaista enemmän, koska työryhmä oli ottanut ensi kertaa käsittelyyn veneympäristöön sijoittuvan tarinan. Kun kysyin kolme vuotta sitten niiden ottamisesta ohjelmistoon, Juha vastasi että ei taida onnistua. Ehkä tarvittiin ylimääräinen vuosi asian kypsyttelyyn.

Saimme nähdä, että merellinen meininki tavoitettiin loistavasti jängän laidassa, Paulaharjun vastine Hemingwaylle: Vantus ja meri. (Juhan kirjallista huumoria, oikeasti näytöskappaleen nimi on Vantus meren rannalla.)

Kun dramaturgi ja esiintyjät osaavat asiansa, lavasteita ei tarvita ja rekvisiitta on minimissään: se rannalta löytyvä vantus. Erityiskiitokseni menevät (musiikki-) ja äänivastaava Iida Savolaiselle ja ”lokkiparvelle”, joka loihti ääntelyllään lähes autenttisen Jäämeren tunnelman! Krikan Sammun roolissa loisti Anna Kuusamo, joka on jäänyt mieleen vahvasta roolityöstään Hailuodon teatteritapahtumassa muutama vuosi sitten.

Keskiviikkoillan ohjelmaan kuului kantaesityksen lisäksi kansanooppera Suongil, suuri noita (Petra Poutanen/Antti Laukkarinen), vuosi sitten Pihtsusjärvelle valmistuneet Reitari (Rosa Liksom/Roosa Söderholm) ja Juteini-lauluesitys (Piispanen/Laukkarinen/Hurme). Ensi-iltatapahtuman päätti Rauno Lahden mukaan nimetty vapaan tyylin etenemiskilpailu, johon osallistui yli puolet yleisöstä ja melkein kaikki esiintyjät. Muu väki kannusti raivokkaasti.

Kiitos taas hienosta elämyksestä esiintyjille ja kanssavaeltajille. Toki haikeuttakin oli ilmassa: tähänkö Paulaharjuherkku tosiaankin päättyy? Virallisesti kyllä, mutta mikään ei estä meitä fanittajia jatkamasta kokoontumisia. Taisi olla Mika, joka tulilla istuessamme lausui ääneen tämän muidenkin mielessä pyörineen ajatuksen. Siemen jää itämään…

Kuvia
ja
tarinoita
aiemmista OP-tapahtumista