Edellisestä käynnistäni oli neljännesvuosisata, mutta ranta järven takana näytti jotenkin tutulta. Ainakin se vaikutti houkuttelevalta ja tarkistamisen arvoiselta; menimme sinne ja panimme teltat pystyyn.

Paikka osoittautui samaksi, jonka olin pannut merkille käydessäni lasten kanssa Tsarmissa kesäkuussa 1995. Silloin leirimme oli järvien välisellä harjulla, ja teimme sieltä päiväretken Akalauttapäälle. Lapset kävelivät reippaasti, vaikka Maarit oli vasta kahdeksan ja Jouni kuuden ikäinen.

Nyt meitä oli viisi aikuista muistelemassa Operaatio Paulaharjun kuutena kesänä tarjoamia elämyksiä. Tunturiteatterin merkeissä olimme tutustuneetkin, ennestään toisillemme aivan vieraat ihmiset. Muut olivat alueella ensimmäistä kertaa, minä kuudetta. Mieleen pulpahteli muistumia aiemmilta retkiltä.

Kaverina oli Jouko, kun kävin Tsarmissa ensi kerran alkukesällä 1980. Metsäautotie Nangujärven eteläpuolitse itään oli juuri valmistunut, mutta hakkuita ei ollut vielä aloitettu. Silloinen yöpymispaikka Pahakurun länsipuolisen lammen rannalla ei osunut silmiin, vaikka pidimme kunnon ruokatauon saman lammen rannalla. Jossain lähellä sen täytyi olla.

Perustimme retken toisen leirin pienen lammen rantaan Akalauttapään juurelle. Paikka oli ”ihan kiva”, mutta ei läheskään täydellinen: esimerkiksi juurakot ja maapuut puuttuivat. Veden haimme varmuuden vuoksi pikkupurosta hieman kauempaa.

Luppopäivän ohjelmassa oli käynti Akalauttapäällä, joka on seutukunnan korkein tunturi. Sää oli poutainen ja muuten mukava, mutta näkyvyys olisi saanut olla parempi. Hiipinän tunturit jäivät näkemättä, puhumattakaan yhden laelle rakennetusta tutka-asemasta. Kiikaroimme sitä Jaskan kanssa syyskuussa 1993.

Puhelin oli ollut mykkänä koko ajan, mutta virkosi tunturin rinteessä. Laella tolppaa oli vaikka kuinka, mutta itänaapuri painoi päälle, ja nettiyhteydet jäivät hetkellisiksi. Onneksi Mika sai siepatuksi naisten Superpesiksen sarjatilanteen. Siitä näin, että Kirittäret oli voittanut Mansen Tampereella ja samalla runkosarjan.

Leiriin palattuamme saimme kokea erikoisen sääilmiön. Ukkonen räsähti aivan päällä, vaikka aurinko paistoi kirkkaasti. Pikkuruisesta pilvestä putosi leiriin parikymmentä suurta ja kimaltelevaa vesipisaraa.

Illalla luin Samuli Paulaharjun kirjoittaman Krikan Sammun tarinan, joka löytyy Tunturien yöpuolta -teoksesta nimellä Vantus meren rannalla. Juha Hurmeen johtama työryhmä esitti sen Sallan Murhahaarassa vuosi sitten, ja siihen päättyi Operaatio Paulaharju.

Meille muutamille tilanne oli kestämätön. Päätimme kokoontua Paulaharjun merkeissä pienellä porukalla ainakin vielä yhtenä kesänä.