Kansanperinteen kerääjän ja kirjailijan Samuli Paulaharjun vuonna 1934 julkaistu teos Tunturien yöpuolta koostuu 15 fiktiivisestä tarinasta. Yhdessä niistä kerrotaan Krikan Sammusta, joka ”soutelee saitatorkoa Porsanginvuonolla”. Sammu tarkkailee luonnon merkkejä valmiina soutamaan rantaan, jos tuuli uhkaa yltyä. Erityisen huono ennusmerkki on vuonolla kuuluva outo valitus:
-… oijoi … joi joi … jooooi…
Sallan Murhahaarassa nähtiin elokuussa 2019 Juha Hurmeen työryhmän tuottama pienoisnäytelmä Vantus meren rannalla. Tämä merelliseen ympäristöön sijoittuva näytelmä päätti kuusivuotisen Operaatio Paulaharjun. Näytelmän päähenkilö on Krikan Sammu, ja häntä esitti Anna Kuusamo.
Oikeastaan Sammuja on kaksi: Paulaharjun luoma kuvitteellinen hahmo ja se Krikan Sammu, joka asui Kamöyvärin (Kamøyvaer) kalastajakylässä Makreijan (Magerøya) saarella lähellä Nordkappia. Samuli Paulaharju tapasi Sammun kahdesti käydessään vaimonsa Jennyn kanssa Kamöyvärissä vuonna 1931 ja uudelleen kolme vuotta myöhemmin.
Paulaharju käsittelee Kamöyvärin kylän asioita huomattavan seikkaperäisesti v. 1935 julkaistussa teoksessaan Ruijan äärimmäisillä saarilla. Kylän asukkaat käydään läpi mökki mökiltä, mutta jostain syystä kirjasta on jätetty pois Paulaharjun piirtämä kartta, johon mökit on merkitty.
Kartta julkaistiin Ruijan Kaiku -lehdessä joulukuussa 2019 osana kiinnostavaa artikkelia, jossa isoisänsä matkoja ja toimintaa tutkinut ja kaksi kirjaa julkaissut FM Marjut Paulaharju kertoo Ruijan äärimmäisillä saarilla -teoksesta ja sen taustoista.
Kirja on ohut, vain 140-sivuinen, sisältäen 78 valokuvaa, tekijän piirtämän Ruijan kartan, kolmisenkymmentä piirrosta, joissa on piirtäjän viiva ollut ehkä herkimmillään ja rauhallisimmillaan mutta joissa alkaa ilmetä enteellistä tummuutta ja lohduttomuutta. Kirja on kuvaus kerääjien etenemisestä Ruijan meren karulta, kolkolta saarelta toiselle, sen asujaimistosta ja elintavoista.
Kirja eroaa parin seikan kohdalta Paulaharjun muista kirjoista. Siinä ei ole lukijalle osoitettua alkulausetta, joka kertoisi mille matkalle kirja on viemässä lukijaa. On vain teksti: Ollaan Ruijanmerellä. Eikä kirjassa ole listaa kerääjien haastattelemista kertojista. Tämä paljastaa, että Samuli Paulaharju oli lähtenyt todellakin Ruijaan lepäämään.
Hyvän luonnonsataman ansiosta satojen vuosien ajan asuttuna ollut, välillä hiljentynyt Kamöyvärin kalastajakylä alkoi vilkastua uudelleen 1900-luvun alussa kauppias Bruunin tultua paikkakunnalle.
Meri pysyi kylläisenä, kauppamies osti kaloja, ja kallioitten väliseen väärään kohosi pitkin hieruan laitaa kalamiesten pikku mökkejä toinen toisensa perästä. Saapui muitakin kalanostajia, nousi pikku tönöjä Riisvuonollekin. Kalajällit täyttivät kohta kaikki kallionrinnat ja vapaat hieruan laitamat. […]
Ja viimeisenä vuonon takarannalla, Krikannokan yksinäisessä mökissä elelee vanha Krikan Sammu. Hän on Porsangin periltä, Lemminjoelta (Lakselv) tullut lapinverinen suomalainen ja emäntänä on Sammun mökissä ketterä suomalaislappalainen Liisa, samoilta suurilta vuononperiltä.
Sammu ja Liisa ovat olleet hyviä haastateltavia, ja Paulaharju viipyy teoksessaan Krikanniemellä peräti yhdeksän sivun ajan. Asuinpaikka esitellään näin:
Riisvuonon suulla, vuonon takana, syrjässä Kamöyvärin elämästä ja aherruksesta, asustelee joukkoineen Krikan Sammu.
On siinä hieruan laitakentällä, kivikossa Sammun harmaa, pieni mökki ja pieni kala-aitta, venerannassa soutupuura ja muutamaorsinen kalajälli sekä taas ylempänä, kallionkyljessä, suuri viheriäinen jänkäpounu, turpeista rötistetty keiturienkömmänä. Mökin pihamaalla on pieni, vanhoilla verkkoresuilla aidattu nauristilkku, keiturienkömmänän takana muutamainen perunapenkki ja tuvan päätyikkunan edessä pikku pikkuruinen aitaus, johon Liisa on istuttanut raparperin ja korttelinpituisen pihlajaisen ja parikorttelisen koivun ja haavan.
Sammulle ja Liisalle oli siunautunut seitsemän poikaa:
seitsemän miehistä merensoutajaa, toiset jo Sammun mittaisia, toiset alkutaipaleella, liikkuvat ja taajovat rantamalla, on Krikannokalla kohta kuin pikkuinen fiskevääri.
Mustanpuhuvat pojat ovat aina menossa. Milloin he kiikkuvat keitureina kallioilla, milloin istuskelevat rantapahtojen pykälillä moosina ja pissihaukkoina, milloin laukkaavat hierualla heitellen kraakkuja ja krookkepolleja kuin varikset – ja taas toisin vuoroin keikkuvat paaruilla kuin parhaat merensoutajat…
Sammun elämänvaiheista kerrotaan, että Pipeli ja viinapullo kuuluivat pitkän aikaa arkussa säilytettäviin arvotavaroihin. Tärkeysjärjestys vaihteli tilanteen mukaan.
Viina oli hyvää. Jäämeren kolkossa, kontoisessa ilmassa pieni
ryyppy jo kovin lämmitti sydäntä, ja ihanasti se kierteli sisikunnassa
silloin,kun vaatteet kopisivat jäisinä ja vilu oikein luitakin vapisutti.
Ja viinapullo sai jäädä.
Mutta Pipeli ei tuntunut niin tarpeelliselta. Se ei ollut kova vilua
vastaan, eikä se pakkasessa lämmittänyt. Niinpä Sammu kerran otti
sen kainaloonsa, asteli ja kaupitteli isonkirjansa naapurin isännälle.
Tuntoihin tultuaan Sammu haki Pipelin takaisin ja pullo sai kyytiä.
Kävi Krikan ukko seuroissa useat kerrat, ja aina hän sai siellä kovia loukkauksia. Jo viimein hän tunnusti syntinsä ja viinapirunsa. Mutta kristisisaret ja -veljet kaulasta pitäen todistivat veriyljän kautta hänelle anteeksi antamuksen.
Silloin Sammu souti Krikannokalle, niin että kokka kohisi. Juosten hän nouti tuvasta viinapullon, ja juosten hän ruukalti rantaan. Välkkyen lensi pullo ilmassa, ja iloinen helähdys kuului hieruan kivikosta.
Toinenkin iso kirja oli Sammulle tuttu. Hän oli ”melkein poikasena” päässyt Porsangin periltä isolle aavalle turskaa juksaamaan. Matkalla venekunta oli pitänyt tuulta vuonon länsirannalla ja lukenut aikansa kuluksi Russamarkan papin lainaamaa ”Väinämöisen kirjaa”.
Mutta vasta oikein kummaa oli, kun kirjassa saarnattiin isosta
härästä, kaikkein suurimuksesta purrista, mitä ikinä maailmassa on
nähty: seitsemän päivää orava sai juosta vikeltää sarven päästä sarven päähän. Saarnattiin kirjassa sellaistakin, että kuu otettiin taivaalta ja pantiin peittoon, puhuttiin myös hirmuisesta kokosta, joka toisella kynnellä hakkasi tunturin laitaa, toisella hosui suurta merikäärmettä, ja höyhenet vain pölisivät.
Liisan elämän kohokohta on niin kova juttu, että nykyisin se nousisi iltapäivälehtien lööppeihin.
Nokkelana hän, kun oli saanut kuudennen pojan, otti pännän ja paperia ja tiedoitti tärkeän asian itse kuningas Haakonille, kysyen, eikö siitä ole mitään preemietä, kun saa kuusi tervettä merensoutajaa Ruijanmeren alastomille kalliorannoille. Kuningas vastasi, ettei ole Norjassa sellaista lakia, niinkuin on Frankriikissä, mutta omasta lompsastaan hän lähettää Liisalle preemieksi viisikymmentä kruunua.
PS
Tekstissä mainitut ja kaikki muutkin Paulaharjun kirjat, yhteensä 20, on digitoitu ja julkaistu kansalliskirjaston Doria-sivustolla.
Marjut Paulaharjun artikkeli Kamoyvärin kalastajakylä on julkaistu Ruijan Kaiku -lehdessä 12/2019.
