Avainsana-arkisto: Operaatio Paulaharju

Poroaidan ali teatteriin: Operaatio Paulaharju osa 5

lauantai (18.8.2018)
Vielä Kilpisjärvellä olimme mukavasti aikataulussa. Söimme ja jatkoimme matkaa: tarkoitus oli jättää auto Guolasjärvelle ja kävellä yöksi Pihtsusjoen kämpälle. Sieltä sitten seuraavana päivänä perille.

Skibotnin jälkeen matkanteko alkoi hidastua. Ensin jouduimme odottamaan tietöiden vuoksi, sen jälkeen menoa hidasti itse tie. Nousu Birtavarren kylältä tunturiin oli kuoppaista soratietä, välillä serpentiiniä. Parkkipaikalla Guolasjärven rannalla oli muutamia autoja.

Reilun tunnin käveltyämme alkoi hämärtyä ja ensimmäiset sadepisarat putoilivat. Päätimme pystyttää teltat heti kun niille löytyy riittävän tasaiset paikat. Pystytysvaiheessa huomasimme alarinteen puolella kolmannen teltan.

Maasto autolta oli helppokulkuista, mutta poluttomuus hidasti vauhtia yllättävän paljon. Ajatus ehtimisestä Bizusjohkan (norjalaisen kartan kirjoitusasu) kämpälle päivänäön aikana oli ollut epärealistinen.

sunnuntai
Yöllä sateli, ei kuitenkaan yhtäjaksoisesti. Kun aamulla kurkistin teltasta, naapurit olivat juuri nousemassa puron vartta ylös; minä olin ajatellut kiertää tasaisempia maita.  Sää vaikutti epävakaiselta.

Söimme aamupuurot ja maistoin Päivin pölykahvia. Se oli ihmeen hyvää, selvästi parasta koskaan maistamaani tämän tyypin kahvia. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme kaikesta huolimatta naapureiden valitsemaan suuntaan. Energiaa kului, mutta ylhäällä saimme ihailla vaikuttavia pilvimuodostelmia Guolasjärven suunnalla.

Kuivan kesän jäljiltä lammet olivat paikan päällä nähtynä kovin eri kokoisia ja muotoisia kuin kartalla. Ilmeisesti kartoitus oli tehty alkukesällä, jolloin näissä maisemissa vettä riittää.

Olin ladannut puhelimeen Norjan ja Suomen maastokartat offline-tilassa käytettäviksi, paikannus toimi ilman nettiyhteyttä. Ihmettelin sitä, että parkkipaikalla netti oli pimeänä.

Pihtsusjoen kämppä poikkesi suomalaista siten, että toisessa kerroksessa oli tilava parvi. Makuupaikkoja riittää tarvittaessa isollekin porukalle. Liiterin virkaa toimitti sisävarasto tuvan avoimen pään ja lukitun, arvattavasti viranomaiskäytössä olevan osan välissä.

Kävijöitä näytti olleen vähänlaisesti, laskin vieraskirjasta koko vuodelta kolmisenkymmentä merkintää. Paluumatkalla kuulimme Norjan valtion ja poronhoitajien organisaation vastaavan yhdessä tuvan ylläpidosta. Poromiehet käyttävät tupaa jutamismatkoillaan kahdesti vuodessa.

Kunnon ruokatauon jälkeen kahlasimme ongelmitta joen yli kämpän kohdalta. Sen verran vuolas joki kuitenkin on, että ylityspaikat pitää valita huolella. Ennen Pihtsusjärven rantaa ylitimme valtakuntien rajan ja jouduimme keinottelemaan poroaidan läpi. Näin vähän kuljetulla reitillä ei ollut veräjää.

Kilpisjärveltä päin pöristeli vesitaso ja jatkoi Pihtsusjärven kämpän suuntaan. Päivi lausui ääneen yhteisen toiveemme: kunpa Juha olisi kyydissä! Juuri ennen lähtöämme Arja tapasi Juhan Rovaniemen rautatieasemalla. Silloin hänen piti olla jo muun porukan kanssa näissä maisemissa, mutta tieto vauvan äkillisestä sairastumisesta muutti suunnitelmat.

Järven ranta oli hyväkulkuista maastoa, mutta kilometrit alkoivat painaa. Edestämme nousi lentoon viisi riekkoa, järven takana näyttäytyi sateenkaari. Ennen maaliintuloa edessä oli päivän toinen poroaita, jonka läpi ei päässytkään lankojen välistä. Onneksemme yhtä tolppaa sai nostetuksi kuopasta, ja aidan ali mahtui ryömimään. Govdajohkan yli kahlatessamme porukka palaili kenraalista.

Kämpän ympäristö oli kirjavanaan telttoja, mutta kun autiotuvassa oli yllättäen tilaa, päätin jäädä ensimmäiseksi yöksi sisätiloihin. Yläritsillä meitä oli vain kaksi, kaveriksi osui aiemmilta teatteriretkiltä tuttu Joutsan mies.

Kävin leirissä tervehtimässä esiintyjät. Ilokseni paikalla oli myös  Juha, joka todellakin oli saapunut näkemällämme lentokoneella!

maanantai
Luppopäivä sujui pääosin kämpän seinustalla suojassa navakalta tuulelta. Juttukavereita riitti, vanhoja ja uusia tuttuja. Yksi heistä osoittautui telttanaapuriksi Guolasjärveltä. Matin kanssa jutellessamme kämpän kohdalle rantaan ilmestyi 9 yksilön alliparvi.

Porukkaa kertyi päivän mittaan runsaasti, muutamat kenraaliharjoituksen nähneet malttoivat lähteä takaisin tien varteen. Pystytin telttani vapautuneelle paikalle kämpän ja järven väliin; tasaisista paikoista alkoi olla puutetta. Päivin teltta oli kämpän takana, ja iltapäivällä paikalle ilmestynyt Leena pystytti oman telttansa siihen lähelle.

Painin merkille, että esiintyjillä ei tällä kertaa ollut telttasaunaa mukana. En muistanut kysyä syytä, mutta arvelin että ei haluttu herättää kateutta. Muutamat urhoolliset kävivät pesulla rannassa.

Ensi-iltayleisö lähti viiden jälkeen kohti näyttämöä kahtena saattueena: rauhallista kävelyä arvostavat edellä ja muu porukka perässä. Jälkimmäinen jono alkoi välittömästi venyä, koska Juha harppoi tapansa mukaan keulilla taakseen vilkuilematta. Tyyli lienee suunnilleen sama kuin Paulaharjulla aikoinaan, kilometrejä nielevä.

Polulta oli viitoitus tapahtumapaikalle, missä esiintyjät jo odottelivat. Juha toivotti tervetulleeksi yleisön, jonka nenäluvuksi laskettiin 75! Se on ensi-iltojen ennätys ja näpäytys meille, jotka olimme pitäneet paikkaa tarpeettoman haastavana.

Kun Juha pyysi kaikki esitykset nähneitä nostamaan kätensä, käsiä nousi viisi tai kuusi. Palkintona ahkeroinnista luvassa on ensi vuoden aikana valmistuva projektista kertova kirja. Elokuussa riväkään ei ollut vielä kirjoitettu, mutta luotto Juhaan on luja!

Myös polkujuoksija-Ville oli viidettä kertaa tunturiteatterissa, kaveri vain oli vaihtunut. Parivaljakko juoksi paikalle Kilpisjärveltä ja aikoi jatkaa esityksen jälkeen Haltin yli Guolasjärvelle. Pimeän tulo ei Villeä hirvittänyt (sitten juostaan otsalampun valossa). Pieni huoli oli siitä, onko vastaanottaja varmasti paikalla. Jotain voi aina sattua.

Varsinainen esitys käynnistyi osuvasti Juteinin sanoin: Arvon mekin ansaitsemme. Antti lauloi ja Juha säesti. Varsinainen esitys alkoi hajautetusti, laaja näyttämö oli täysimittaisesti käytössä. Jouni luki osia alkuperäistekstistä.

Lussin Pietin roolissa loisti uusi tuttavuus Roosa, jota Juha luonnehti kesän tähdeksi. Kuninkaantyttärenä esiintyi vuosi vuodelta näkyvämpään rooliin noussut Elli. Aivan mainio suoritus! Taiteellisesta liikunnasta ja huimasta akrobatiasta vastasivat alan ammattimaiset osaajat Henna, Saara ja Sofia.

Toisena esityksenä oli tuttu Niilas Saaran kiroissa, joka tuntui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Muistelin nähneeni esityksen kaikkiaan yksitoista kertaa. Tekstissä kiteytyy komealla tavalla Paulaharjun ydinsanoma.

Yleisöä hemmoteltiin mukavilla yllätyksillä. Roosa ilmestyi eteemme Reitarina (Rosa Liksomin tekstiin pohjautuen) ja oli taas mykistävän hyvä. Roolihahmoina Lussin Pieti ja Reitari ovat mahdollisimman erilaiset ja lisäksi miehiä, mutta se ei yhtään haitannut. Jopa murre oli hallussa!

Kaiken huipuksi tunturin rinteeseen oli ripustettu edustava vailkoima Reidar Särestöniemen taidetta Touko Hurmeen kokoelmista. Käytännön syistä maalaukset olivat minikokoisia.

Karonkassa odotti oman retkeni kohokohta. Tuliaisia tarjotessani kerroin täyttäneeni aiemmin kesällä pyöreitä vuosia noteeraamatta asiaa mitenkään. Olin halunnut säästää juhlat tähän ympäristöön, seuraan ja tilanteeseen. Tuskin olin päättänyt puheenvuoroni, kun esiintyjät aloittivat onnittelulaulun!  Kyllä lämmitti.

tiistai
Vietimme tuvalla toisenkin luppopäivän. Olimme ajatelleet lähteä paluumatkalle heti esityksen jälkeen, mutta reittiä piti vielä pohtia. Aluksi vahvoilla oli vaihtoehto kävellä illalla Haltin tuvalle ja jatkaa aamulla tunturin yli autolle.

Päädyimme kuitenkin palaamaan omia jälkiämme: yöksi Pihtsusjohkan tuvalle ja seuraavana päivänä ihmisten ilmoille. Teatteriin Kilpisjärveltä kävellyt ja sinne autonsa jättänyt Leena hyväksyi mielellään tarjouksen liittyä joukkoon.

Lähdimme heti esitysten päätyttyä ja tuvalle ehtiessämme kello lähenteli kahtatoista, melko hämärääkin jo oli. Otsalamppuja ei kuitenkaan käytetty. Kämppä oli yllättäen asuttu: Marko oli tullut poikansa Niilon kanssa kalalle tuttuun paikkaan. Yli kaksi tuntia meni jutellessa ennen kuin maltoimme käydä levolle.

keskiviikko
Jatkoimme matkaa puolilta päivin kun Niilo oli ensin kuvannut seurueemme. Ennen Guolasjärveä eteen osui mainio hillaesiintymä ja kuten tunturissa usein, kasvupaikka oli niin kuiva, että kontatessa ei kastunut.

Kuulimme tuvalla, että Guolasjärveä säännöstellään rankasti paikallisen voimalan tarpeisiin. Järven länsipuolitse tulleet Marko Ja Niilo olivat kävelleet pitkästi kuivilleen jäänyttä järvenpohjaa, mutta meitä tilanne ei hyödyttänyt.

Autot olivat lisääntyneet parkkipaikalla, ja nyt enemmistö oli suomalaisia.

Kuvasarja kuudesta tunturiteatteriretkestä:

Operaatio Paulaharju

Via Kevorosa – 60 000 askelta teatteriin *)

Operaatio Paulaharju ei päästä ystäviään helpolla. Ei varsinkaan nyt, kun haasteet nousivat uudelle tasolle ja voidaan hyvällä syyllä puhua erämaateatterista. Akukammille piti kävellä ihan tosissaan.

Lyhyin reitti olisi ollut mönkijäura Tenon varresta Akujärvelle ja sieltä vähän matkaa polutonta maastoa perille. Matkaa tuli näinkin viitisentoista kilometriä. Useimmat saapuivat Sulaojalta Ruktajärven kautta tai yhdistivät teatteritapahtuman osaksi muuta retkeilyä. Niin tein minäkin ja se selittää ylimääräiset askeleet.

Tähti otsikon perässä muistuttaa, että tähän teatteriin tultiin rinkka selässä; minun riesanani oli rinkan lisäksi vielä kameralaukku ja jalusta. Taakka teki retkestäni raskaan, ei niinkään kävely.

Uusina varusteina mukana oli askelmittari ja sanelin. Viimeksi mainittu laite olisi kannattanut hankkia jo vuosia sitten. Väsyneenä kynnys kirjoittaa muistiinpanoja nousee ylivoimaisen korkeaksi, mutta muutaman sanan jaksaa sipissäkin sopertaa.

perjantai
Jäin bussista väärässä paikassa. Tie päättyi huoltotuvan pihaan ja talon takana alkoi koivupusikko. Ei auttanut kuin työntyä sekaan. Purokin piti vielä ylittää ennen kuin pääsin polulle. Saappaan varsi riitti juuri ja juuri. Sää on edelleen heikkotuulinen ja kesäinen. Yhtään sääskeä ei ole näkynyt mutta hieraisin silmiäni, kun Luopmosjaurilla näyttäytyi purjevene.

lauantai
Sain aamupuuron valmiina, oli vähällä joutua hukkaan. Isoista ryyneistä keitetty ja seassa mustikkakeittoa. Herkkua! Uusi retkipatja oli ensi kertaa käytössä. Mukava kokemus paitsi että oli turhan kapea ja ihmeen äänekäs. Puhaltamisessa oli kova homma.

Pidän taukoa väljissä tunturimaisemissa. Polkua näkyy pitkästi kumpaankin suuntaan, edessä päin ainakin 2 kilometriä. Vieressä on suuri, karttaan merkitty siirtolohkare. Kulkijat ovat koonneet sen päälle pikkukiviä ja saaneet aikaan erikoisen monumentin. Rinkka painaa, jalat menisivät kyllä.

Hämärä yllätti ennen kuin ehdin kammille. Kello on yksitoista, teltta pystyssä ja aamupuuro syötynä iltapalaksi. Vielä pitäisi vaihtaa kuivaa päälle ennen kuin pääsee nukkumaan. Teltassa kaikki on valmiina.

sunnuntai
Jätin tavarani sopivaan teltanpaikkaan ja jatkoin joen rantaan, missä Matti hääräsi saunamajurina. Siinä jutellessamme käytiin kysymässä joen ylityspaikkaa, eikä aikaakaan kun kahdeksanhenkinen iskujoukko tarpoi kohti Akujärveä. Satoi edelleen ja sanoin ihailevani työryhmän aktiivisuutta. Kenraaliharjoituksessa oli ollut kahdeksan katsojaa, ja aiemmin viikolla joku poromies oli osunut sattumalta harjoituksiin ja jäänyt seuraamaan toimintaa.

Nyt on ensi-ilta nähty ja kuinka ollakaan, Luontoäiti oli hengessä mukana: sateisen päivän päätteeksi pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa. Yleisöä oli 53 ja se on ensi-iltojen ennätys.

Uusi juttu toimi oikein hyvin. Minulle Hailuodon teatteritapahtumasta tuttu Antti Laukkarinen veti komeasti Suongilin roolin. Petra Poutasen säveltämiä ja harjoituttamia lauluja kelpasi kuunnella. Niilaksen ja papin otatus meni luihin ja ytimiin.

maanantai
Näyttäisi olevan tulossa poutapäivä ja se on hyvä, koska kamppeet kuivuvat.  Palelemisen vuoksi nukkumisesta ei tullut mitään, lämpötila lienee käynyt nollan vaiheilla. Joskus aamuyöllä lisäsin vaatetta (joku tyhmä ei ymmärtänyt tehdä sitä illalla teltan ulkopuolella). Kun on ponnisteluiden jäljiltä jäykkä kuin pökkelö, pukeminen matalassa teltassa on piinallista pungertamista.

Illan esityksen yleisömäärä oli 42 eli yhteensä jo yli sata katsojaa on nähnyt esityksen. Tänä vuonna käytännössä kaikki ovat teatterin vuoksi tänne tulleita. Jouni kertoi paikkojen olleen aamulla kuurassa. Ei ihme että kesäpussissa paleli.

tiistai
Nyt voin sanoa nukkuneeni kunnolla. Vetäydyin yöpuulle ennen kymmentä ja nukuin kahdeksaan. Siitähän taitaa tulla kymmenen tuntia. Eilen panostin lepäilyn lisäksi syömiseen.

Ennen reissuun lähtöä pähkäilin tosissani, otanko teltan vai louteen. Kummankin hyvät puolet ovat tiedossa ja myös huonot: teltan ahtaus ja näköalattomuus, louteen tuuliherkkyys ja syöpäläisten vapaa sisäänpääsy. Sääskistä tai polttiaisista ei ole ollut harmia tämän retken aikana, mutta tuulen suunta on kyllä vaihdellut.

Juroin teltassa pitkälle iltapäivään. Sitten söin ja päätin lähteä kammille, koska teki mieli seistä suorana kuivissa sisätiloissa. Toive toteutui, paitsi että kammin sisäilman kosteusprosentti oli vähintään 110.

Löysin kammista tuttuja: Salmirinteet, Lumpeen Maijan ja Salmisen Päivin telttanaapurin Hannukurusta. Pian Päivikin ilmestyi, oli jättänyt tavaransa Njavgoaivin kämpälle ja lähti takaisin heti esityksen päätyttyä.

Esityksessä oli 22 henkeä. Hedelmä- ja vihannessato taisi olla parempi kuin aiemmin, ainakin yleisömäärään suhteutettuna. Maija ja Ossi toivat esiintyjille kaalin ja kurkun.

keskiviikko
Sateisen päivän jälkeen kirkastui ja tuli taas kylmä yö. Nukuin jonkin verran paremmin kuin edellisenä pakkasyönä. Nyt makoilen teltassa ja nautin läheltä kuuluvasta kuorolaulusta. Porukka treenaa Onnen lammasta esitettäväksi ylimääräisenä numerona, lampaana nähdään Onkku. Kuivatan kamppeet, syön ja lähden kohti Ruktajärveä.

Iltapäivä, varttia vaille neljä. Pidän taukoa joen rannalla vähän matkaa Njavgoaivin kämpältä pohjoiseen. Vastaan on tullut kymmenkunta ihmistä ja kaksi koiraa, kaikki teatteriin matkalla. Yhden miehen kanssa levähdimme yhdessä. Hän kertoi ostaneensa vähän käytetyn Savotan putkirinkan viidellä kympillä. Onnittelin hyvistä kaupoista. Monta muutakin samanlaista rinkkaa on näkynyt, ovatkohan tekemässä paluuta!

Teatteriin oli menossa myös arviolta 2-vuotias pikkujuniori äitinsä selkärepussa. Näytti nukkuvan sikeästi ja kuului pärjänneen hyvin. Saman ikäinen oli myös Hannukurun teatteritapahtuman nuorin asiakas kaksi vuotta sitten.

torstai
Eskelisessä varttia vaille 12. Valitsin Luopmosjaurin lounaisrannalla kaukaa viisaasti reitikseni autolla ajettavan uran. Pian vastaan tuli maastoauto, jonka kuskia moikkasin. Toivoin mielessäni, että hänellä on järvellä toimitettavana vain jokin pieni asia.

Onni potkaisi. Kun auto ilmestyi taakseni, heilautin peukaloani. Kyytiin noustuani kuljettaja kertoi ajatelleensa, että toivottavasti tuo älyää nostaa peukalon kun askel näyttää melko vaatimattomalta. Ehkä hän olisi pysäyttänyt joka tapauksessa kysyäkseen, josko kyyti kelpaisi. Ilman tätä onnenpotkua bussiin ehtimisen kanssa olisi ollut niin ja näin.

Sulaojan pysäköintialue oli täynnä autoja. Joku paikkakuntalainen kuului sanoneen, ettei ole koskaan nähnyt paikkaa niin tukossa. Päivi ilmestyi kaverinsa kanssa, olivat olleet yötä lähimmällä leiriytymispaikalla. Sinne oli tullut iltamyöhällä joku porukka sikspäkit käsissään mutta muuten vaellusvarusteissa.

Tapasin myös Jaskan, joka odotteli tytärtään Maijaa maastosta. Jaska on koulukaveri Jyväskylän lyseosta, jota en ollut nähnyt nokatusten kymmeniin vuosiin. Sovimme tapaavamme Operaation merkeissä vuoden kuluttua.

Sodankylä, puoli neljä. Sataa ja on satanut Ivalosta asti. Semmoinen käpy pääsi käymään, että bussi jätti Inarissa. Marketti oli täynnä saksalaisia ja kassakone jostain syystä jumissa. Suma seisoi.

Jätin korini kassalle ja juoksin katsomaan miltä tilanne näyttää ulkona. Ehdin nähdä Eskelisen perävalot. Bussi kääntyi juuri kylänraitille ja lähti kohti Ivaloa mukanaan meikäläisen rinkka ja kameravehkeet.

Maksoin ostokseni, kävelin taksiasemalle ja tilasin kyydin Ivaloon. Harmitti kieltämättä mutta vähän myös huvitti: olin paljoksunut selvästi edullisempaa taksikyytiä Karigasniemestä Outakoskelle. No, lopputulos ratkaisee. Nyt olen joka tapauksessa täällä ja parin tunnin päästä kotona saunassa!

Uvjaladnen aarre – Operaatio Paulaharjun toinen vuosi

Vuosi sitten Hannukurussa käynnistynyt viisivuotinen Operaatio Paulaharju  oli minulle niin innostava elämys, että jäin kerralla koukkuun. Korkeatasoiset teatteriesitykset ovat tietysti keskeinen osa tapahtumaa, mutta erikoislaatuinen ilmapiiri viehätti ehkä vielä enemmän. Se syntyy monista osatekijöistä, esimerkiksi ponnistuksista, joita paikan päälle pääseminen vaatii jokaiselta osallistujalta.

Useimmat matkustavat hyvinkin kaukaa ja patikoivat loppumatkan rinkka selässä vaihtelevassa hapessa. Esiintyjät ja yleisö asuvat teltoissa naapureina ja viettävät kiireetöntä laatuaikaa. On helppoa tuntea kuuluvansa joukkoon ja päästä puheisiin. Mahdottoman mukavaa väkeä nämä työryhmän ihmiset, mukaan luettuna näyttämöllä jylhästi puhuva ja välillä peloittavasti irvistelevä Juha Hurme.

Erämaateatteri esittää joka ilta kaksi pienoisnäytelmää. Kertomus Niilaksen ja papin otatuksesta nimeltään Niilas Saaran kiroissa on pysyvästi ohjelmistossa, mutta toinen kappale vaihtuu vuosittain. Lemmenjoella nähtiin ensiesityksenä kultamaiden tuntumaan hyvin sopiva Rikkaan Hannun aarre, viime vuonna nähty Onnen lammas tuli ylimääräisenä ohjelmaan viikonlopun jälkeen. Koska kolme esitystä yhden illan aikana on ehdoton maksimi, ensi vuonna jotain on pakko jättää sivuun. Harmin paikka.

Suorituspaikka oli vaihtunut viime vuoden tasaisesta tunturikoivikosta jokirannan rinteeksi. Katsomo nousee jyrkästi, ja esiintyjät näkyvät takariviinkin hyvin. Näyttämön taustalla oli joki, jonka pintaan heijastui ilta-auringon värjäämä vastarannan metsä. Ainakin tyynellä säällä akustiikka on mainio.

Tämän vuoden todellinen uutuus on hajautettu kulissiratkaisu, joka samalla lienee pieni sensaatio teatterin maailmassa. Ravadasjoen jyrkkärinteinen rotkolaakso oli kuin ilmetty Uvjaladnen kortsi, ei tosin erityisen kolo paikka iltapäivän auringossa. Näyttämön ja kulissien välimatka on juuri sopiva, noin 700 metriä.

Operaatio Paulaharjussa näyttelijät esiintyvät normaalivaatteissa ja tarpeisto (Matti Rasi) on supistettu minimiin. Viime vuodesta tutut kastelukannu ja pyssy olivat nytkin käytössä, sen sijaan Talmulahden papin hauskat tuohiliperit oli jätetty pois.

Suurikokoista Raamattua tarvittiin  kummassakin esityksessä. Ensin siihen tarrautui Aapa-Juntti aarretta etsiessään, sitten Talmulahden pappi hakiessaan turvaa kaikkialla vainoavilta Niilaksen pistäviltä silmiltä. Timo Torvinen esitti loistavasti mieleltään epävakaita hengenmiehiä.

Jouni Rissanen jatkoi vakuuttavasti Niilaksena, Iida-Maria Lindstedt veti mainiosti roolinsa Kinis-Tuomaksena ja Onerva Kärkkäinen omansa yli-innokkaana kaupparenkinä: ”Jo helisee!” Koska Lontoossa opiskeleva tanssija-koreografi Saara Hurme piti välivuotta OP:sta, taiteellisesta liikunnasta vastasi kollega Sofia Simola.

Uuden näytelmän myötä lauluilla on kokonaisuuden kannalta edellisvuotta suurempi rooli. Laulujen säveltäjä ja äänimaailman vastuuhenkilö Petra Poutanen-Hurme ansaitsee suorituksestaan täydet pisteet.

Jos esiintyjien taidot eivät aseta rajoja, homma lähtee helposti lapasesta. Kun Juha Hurme on ohjaksissa, tästä ei liene pelkoa. Juha vastaa kokonaisuudesta, ohjaa ja on esityksissä monena mukana: tervehtii yleisön ja hoitaa välispiikit, toimii kertojana ja hyppii näyttämöllä muiden mukana.

Päivi Salminen kertoo, mistä Operaatiossa on kysymys

Tunnelmia ja kuvia Hannukurusta elokuulta 2014

Tunnelmia ja kuvia Akukammilta elokuulta 2016

Tunnelmia ja kuvia Iisakkijärveltä elokuulta 2017

Tunnelmia ja kuvia Pihtsusjärveltä elokuulta 2018

Tunnelmia ja kuvia Murhahaarasta elokuulta 2019

Paulaharjua Kansallispuistoteatterissa

Tunturin rinne oli jyrkkä ja rinkka painava: hiki valui ja pumppu hakkasi. Puroa ylittäessäni saapas hörppäsi vettä. Ei uskoisi, että olin matkalla teatteriin!

Näyttämönä toimi harva tunturikoivikko, johon oli juurtunut yksittäisiä männyntarreja. Yleisö istui varvikossa, ja moni sai variksenmarjoista takamuksiinsa sinipunaisen osallistumisleiman. Pääsymaksua ei peritty, mutta katsojien oli nähtävä vaivaa päästäkseen paikalle. Myös esiintyjät olivat liikkeellä jalkapatikassa.

Operaatio Paulaharju on viisivuotinen projekti, joka käynnistyi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Hannukurussa. Tulevien kesien esityspaikat sijaitsevat Lemmenjoen kansallispuistossa, Kevon maisemissa, jossain Näätämön suunnalla ja lopuksi Käsivarren Yliperällä.

Ensi-ilta houkutteli paikalle 48 katsojaa, ja seuraavana iltana väkeä oli vielä reilusti enemmän. Enemmistö saapui paikalle teatterin innoittamana, mutta monet saivat tiedon erikoisesta kulttuuritapahtumasta vasta vaelluspolulla vastaan tulleilta: tieto levisi tehokkaasti etelään ja pohjoiseen. Sunnuntai-iltana Nammalakurun iltanuotiolla ei juuri muusta puhuttukaan.

Kansallispuistoteatterin esitykset pohjautuvat Samuli Paulaharjun v. 1934 julkaistun Tunturien yöpuolta -teoksen tarinoihin Onnen lammas ja Niilas Saaran kiroissa, jotka Juha Hurme oli sovittanut näyttämölle alkuperäisiä tekstejä kunnioittaen ja omiaan lisäilemättä. Jälkimmäinen esitys pysyy ohjelmassa, mutta toinen vaihtuu vuosittain. Ensi elokuussa nähdään kultamaille hyvin sopiva Rikkaan Hannun aarre.

Tunnustan epäilleeni Paulaharjun tekstien toimivuutta näyttämöllä, mutta voin ilokseni myöntää olleeni aivan väärässä. Tapahtuma oli täydellinen menestys niin taiteellisesti kuin kaikella muullakin tavalla! Erityisesti kertomus Talmulahden papin sekoamisesta on teatteria parhaimmillaan: puhutteleva, jännittävä, vauhdikas ja hetkittäin jopa hauska.

Juha Hurmeen kymmenhenkinen työryhmä auttoi näkemään, että jo muutenkin ällistyttävän monitaitoisessa Samuli Paulaharjussa on aimo annos käsikirjoittajan vikaa! Koska olen enemmän jääkiekko- kuin teatterimies, arvioin esitystä jakamalla tähtiä:

*  Annan yhden tähden eläinten näyttelemisestä, ja ajattelen erityisesti lammasta (Saara Hurme) ja Talmulahden papin haavoittamaa valkkohärkää  (Sofia Simola).

* *  Kaksi tähteä saa rekvisiitta. Sitä oli juuri sopivasti ja se oli kastelukannua lukuun ottamatta rakenneltu paikan päältä löytyneistä tarpeista. Rekvisiitasta vastasi esityksissä tehostemiehenä toiminut Matti Rasi.

* * *  Kolme tähteä tulee huikeasta ideasta ja sen kaikilta osin tinkimättömästä toteuttamisesta.

Omasta puolestani haluan kiittää Juhaa ja työryhmää retkeilijänurani erikoisimmasta erämaaelämyksestä ja siitä, että innostuin kaivamaan rinkan esiin pitkän tauon jälkeen.

9/2014
Teksti julkaistu Lapin Kirjallisuusseuran Lapillinen-lehden numerossa 37. Kuvat lisätty.