Aihearkisto: Muut aiheet

Nyhtökaurasta kelpo sörsseli

Sain viikolla eteeni lautasellisen nyhtökauraa ja riisiä. Kyseessä oli minulle aivan uudenlainen ruoka, josta haluttiin kuulla lausunto. Kerrotaanpa samalla muillekin.

Ulkonäkö oli ruokaisan sörsselimäinen ja maistamaan houkutteleva. Tuoksu ei herättänyt intohimoja suuntaan eikä toiseen, mutta suutuntuma oli ällistyttävän lihamainen. Mausta voi sanoa samaa kuin tuoksustakin: melko mitäänsanomaton, mutta ei missään nimessä vastenmielinen.

Lautasellisen syötyäni olo oli kylläinen ja pysyi sellaisena pitkälle iltaan. Täyttävyys oli siis hyvä ja ravintoarvot kuulemma kohdallaan. Yleisarviona totesin, että kokemus jäi reilusti plussan puolelle. Ruokana ajaa asiansa.

Joki purkaa jäitä

Kemijoen jäät lähtivät kaupungin kohdalta jo ennen vappua, mutta Ounasjoki pidätteli hieman kauemmin.

Helatorstaina joki oli jäitä valkoisenaan, eilen avovesi oli jo vallitsevana ja tänään huilasi enää rippeitä.

Kuovit ottivat kyytiä jäälautalla.

Haukansilmä

Näin eilen pitkästä aikaa varpushaukan. Koska olin matkalla silmäoperaatioon, tulkitsin havainnon positiiviseksi ennusmerkiksi. Toiveena tietysti on, että näen korjatulla silmällä tarkasti kuin haukka. Ainakin melkein.

Nyt reilun vuorokauden kuluttua voin kertoa, että hyvältä vaikuttaa. Itse operaatio oli nopea eikä tuntunut oikeastaan miltään.

Illalla Hippokselle

Tänään toivottavasti mestaruusjuhliin huipentuva viikko Jyväskylässä on pitänyt sisällään muutakin kuin jääkiekkoa. (Pistäydyin välillä Hämeenlinnassa ja Tampereella, Onnibussin kyljessä oli tuttu mies.)

Ihan ensiksi kävimme kaupunginteatterissa katsomassa Saision/Korhosen Elämänmenon. Tehokkaasti hyödynnetty suuri näyttämö oli pienimuotoisten ulkoilmaproduktioiden jälkeen häkellyttävä kokemus, toki samalla vaikuttava.

Kokeilin retkiluistimia Jyväsjärvelle auratulla radalla. Suorittaminen muistutti enemmän luisteluhiihtoa kuin sitä luistelua, johon minä olen tottunut. Syynä olivat siteet, joissa kantapää pääsee liikkumaan. Minulle kokemus ei ollut läheskään yhtä nautinnollinen kuin kokeilu rullaluistimilla hyvällä alustalla. Ongelmana oli tietysti myös mailan puuttuminen…

Teimme Murun ja Lennin kanssa kaksi pitkää kävelylenkkiä ja yhden vähän lyhyemmän. Edellisestä vierailustani Haukanniemessä ehti kulua aika monta vuotta; kouluajan lintuharrastuksen ansiosta paikka on hyvinkin tuttu. Koirat kävelivät mallikkaasti, ja poika antoi vetoapua äidilleen.

Viro mielessä

Juhlistin Viron itsenäisyyspäivää käymällä kirjastossa.

Vuodenvaihteessa käynnistynyt kirjallisuusprojekti on hyvässä vauhdissa. Sain eilen luetuksi Jaan Krossin kaksiosaisen muistelmateoksen Rakkaat kanssavaeltajat. Kross päättää muistelmansa ystävälleen Lennart Merelle 26.3.2006 lausumiinsa muistosanoihin:

Olette tulossa koulusta, Kirovin oblastissa. Sinä ja veljesi. Jaranskin koulusta. Metsään tultuanne huomaatte susilauman tarkkailevan teitä. Päätätte jatkaa matkaa, koska teillä on kiire; pojillahan on aina kiire. Te panette toivonne yhden asian varaan – teillä on puoli rasiaa tulitikkuja. Te revitte kouluvihkosta sivuja ja heitätte niitä palavina susien tielle.

Sudetkaan eivät liene kovin varmoja aikeistaan ja tuhlaavat aikaa jokaisen palavan paperin kohdalla, Kunnes lähestyvän kylän hajut pakottavat ne vetäytymään metsään.

Kuusikymmentä vuotta minulle on ollut tärkeä vertaus – vaikka ei olisi toivon pilkahdustakaan, on silti uskottava, että jumalallinen oikeudenmukaisuus on kerran palautuva,

Niin hekin uskoivat.

Miehitysaikaa käsitellessään Kross käyttää muistelmissa kitkerämpää kieltä kuin omaelämäkerrallisissa novelleissaan. Paljon pahemminkin hän toki osaisi sanoa. Georg Meren. Lennartin isän, kohtalosta Kross kirjoittaa näin:

Georg Meri oli useiden kansainvälisten Shakespeare-seurojen kunniajäsen, vaikka hänen ei sallittu kertaakaan osallistua niiden toimintaan. Hän kirjoitti aina tieteellisen alustuksensa valmiiksi seuraavaa konferenssia varten, mutta hän ei saanut kertaakaan lupaa matkustaa tilaisuuteen, esittää luentoaan ja ottaa osaa sitä seuranneeseen ajatustenvaihtoon.

Yllättävä ensipuraisu

Mikään ei voita kylmän oluen ensi puraisua

Tämä Nobel-kirjailija John Steinbeckin kirjaama toteamus teoksesta Hyvien ihmisten juhla tuli mieleen nähtyäni Iltalehden lööpin.

Pilaako yllätys nautinnon, jos purkit ja sisukset ovat menneet sekaisin? Kumpiko yllättyy enemmän, olutta vai kolajuomaa kielelleen odottanut? Voiko yllätys olla iloinen?

Uusi vanha puhelin

Buy it once -aattetta kannattava bloggaajakollega laati oman listansa kestävistä tuotteista. Puhelimista näytämme olevan täsmälleen samaa mieltä:

Itse en tule koskaan ostamaan älypuhelinta (vaikka joku nero äsken sanoi, että kohta kaikkipuhelimet ovat älyjä). Tulen mainiosti toimeen sillä nokialla ja sen lisäksi on pöytä-pc ja tabletti. Minun puhelimeni on ainoastaan soittamista ja tekstiviestejä varten ja akku kestää jopa viikon.

Mikä parasta, tämän myynnistä poistuneen puhelimen voi edelleen ostaa uutena vähän päälle sadan euron hintaan. Ohjeet löytyvät linkatun blogin kommenteista.

Oma puhelimeni ei ole kehuttu nokialainen, vaan ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään kovastikin sitä muistuttava kilpailevan firman tuote. Se on vastannut odotuksia kaikin puolin.

Listan muista tuotteista minulle ei ole omakohtaista kokemusta. Valokuva- ja tietokonepuolella on tullut vastaan monia hienoja ja kestäviä laitteita, joiden käyttöikää lyhennetään keinotekoisesti ”kehittämällä” käyttiksiä ja ohjelmia. Se suututtaa.

 

Toimiva taajamajuna

Matkustin viikko sitten junalla Jyväskylästä Rovaniemelle.  Jyväskylän ja Seinäjoen välinen rataosuus on sähköistämätön, ja aiemmin käytössä ollut dieselveturin ja sinisten vaunujen yhdistelmä oli korvattu uudella 62-paikkaisella kiskobussilla, lättähatun nykyversiolla.

Uutta oli sekin, että junasta puuttui konduktööri! Hänet korvasi interaktiivinen kuljettaja, joka jalkautui asemilla ulos juttelemaan matkustajien kanssa. Hän esitteli mielellään tsekkivalmisteista kulkuneuvoaan, jollaisia on käytössä vain Suomeen tilatut 16 yksikköä.

Pakkasta oli yli 20 astetta, ja kuljettaja joutui näkemään runsaasti lisävaivaa saadakseen junan lämmityslaitteen toimimaan. Me matkustajat istuimme Haapamäelle saakka ulkovaatteet päällä eikä ohjaamossa ollut yhtään lämpimämpää. Haapamäellä lämmitys alkoi toimia, ja loppumatka sujui miellyttävissä merkeissä.

Tärkeintä toki oli, että etenimme aikataulun mukaisesti. Myös vessa toimi moitteettomasti, vaikka olikin vesiklosetti. Toisin oli matkalle lähtiessäni: puolet IC-junan vessoista oli suljettuna ja asioilla piti käydä viereisessä vaunussa.