Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Viiksekäs hurmuri on oikukas esiintyjä

Ounaskoskella touhunnut saukko pääsi viime viikolla Ylen uutisiin ja esiintyi luontevasti turhia jännittämättä. Laji sai runsaasti uusia ystäviä.

Palasin Jurmosta maanantaina aamupäivällä. Silloin sauna houkutteli saukkoja enemmän, mutta eilisaamuna riensin koskelle. Rannoilla odotteli toistakymmentä fanittajaa, muun muassa iskuryhmä päiväkodista. Valitettavasti esiintyjät puuttuivat.

Saukkoja ei näkynyt tänäänkään. Harmin paikka: aamun valo oli kaunis ja sitä oli joulunajan harmaisiin päiviin verrattuna ruhtinaallisesti.

Erikoisia kirvestöitä

Villisika lienee saapunut Jurmoon Virosta, alkumatkan luultavasti uimalla ja lopun kellumalla. Torahampaista päätellen kyseessä oli nuori koiras (?). Saapumisajankohdasta ei ole tietoa.

Löysimme sian tiistaina saaren pohjoisrannalta osittain kivikkoon hautautuneena. Kaivoimme sen esiin lintujen iloksi, ja Aarni viimeisteli kattauksen kirveellä. Ruho oli niin umpijäässä, että kirveen hamarapuolella kokeiltaessa kuului kilahdus.

Erikoistarjous pantiin merkille heti poistuttuamme paikalta: sattumoisin ohi lentäneet merikotka ja korppi pudottivat korkeutta ja kaartelivat sian yläpuolella.

Seuraavana aamuna nousimme Tykkikallion laelle tähystämään, mitä haaskalla tapahtuu. Merikotkia oli kolme; vanha lintu pelästyi siluettejamme ja nousi siivilleen. Todella arka lintu, matkaa oli kartalta mitattuna tasan kilometri. Haaskan lähistölle jäi kahden merikotkan lisäksi kaksi korppia, viisi varista ja kalalokki.

Erikoiset kaivu- ja kirvestyöt jatkuivat perjantaina saaren etelärannalla. Puoliksi hiekkaan hautautunut harmaahylje kaivettiin esiin ja jätettiin kirveellä viimeisteltynä odottamaan ruokavieraita. Paksun rasvakerroksen ansiosta ruho oli sula ja meidän mielestämme herkullisen oloinen.

Lauantaina haaskan vaiheilla näyttäytyi merikotka, mutta hylje oli koskematon. Sama juttu sunnuntaina. Merikotkan epäluuloisuus ei yllättänyt, mutta ihmettelin korppien ja varisten puuttumista. Olisikohan niin, että veneet ja tervaleppämetsä ovat lintujen mielestä liian lähellä.

Jos pakkaset jatkuvat, linnut tuskin pystyvät vastustamaan traanin houkutusta.

 

Talvi tuli etelään

Hartaasti odotettu talvi tuli tänne Jurmoon viime viikon lopulla, ensimmäiset lumet satoivat lauantaina. Lunta ei ole vieläkään kuin nimeksi, mutta pikkupakkasia pitelee ja rantavedet jäätyvät hyvää vauhtia. Aarni ja minä saavuimme saareen sunnuntaina; lintuasemalla oli ennestään Markus.

Maanantain havainnointi tuotti 27 lajia, mukavimpina kiuru, 21 pulmusta ja 2-3 muuttohaukkaa. Jäätyneistä rannoista johtuen merisirrejä ei taida tällä kertaa näkyä. Tiistain ainoa kahlaaja ei ollut lintu laisinkaan.

Joutsenia on paikalla vähemmän kuin edellisillä käynneilläni, kyhmyjoutsenia joitakin kymmeniä ja laulujoutsenia vielä vähemmän. Kuvassa kaksi kyhmyjoutsenta iltalennolla.

Laivoja jäissä

Seuraan kiinnostuneena Etelämantereen vesillä käynnissä olevaa kansainvälisestä pelastusoperaatiota. Tapahtumaketju käynnistyi, kun venäläisalus Akademik Šokalski juuttui jäihin jouluaattona.

Alueella pitkään operoinut kiinalaisalus Xue Long riensi hätiin, ja viime viikon torstaina venäläisaluksen matkustajat siirrettiin helikopterilla australialaiselle jäänmurtajalle. Operaation päätteeksi myös Xue Long jäi jäiden vangiksi.

Helsingin Sanomissa kerrottiin 5.1. operaation seuraavasta vaiheesta: amerikkalainen jäänmurtaja Polar Star lähtee auttamaan aluksia irti jäistä. Ensin jäänmurtajan on kuitenkin poikettava Sydneyssä.

Polar Star on järeän luokan murtaja, selvästi suomalaista Urho-murtajaa suurempi (122 ja 105 m). Jos sen voimat eivät riitä Antarktiksen jäissä, venäläisillä on käytössään ydinkäyttöisiä murtajia. Esimerkiksi useita kertoja Pohjoisnavalla käynyt 50 Let Pobedy on 160-metrinen jättiläinen.

Ajatus venäläismurtajien käyttämisestä Antarktiksen operaatiossa nousi esille Hesarin keskustelussa ja on siis puhdasta spekulaatiota. Eräs keskustelija huomautti asiaan liittyvästä käytännön seikasta: reaktorin jäähdytysongelmien välttämiseksi Pobedy olisi pakko hinata läpi päiväntasaajan lämpimien vesien.

Vielä suurempi ongelma on tolkuttoman pitkä matka. Pobedy on parhaillaan Murmanskissa, siis mahdollisimman kaukana avun tarvitsijoista.

Tiistaina huomasin, että Xue Long oli päässyt omin avuin irti jäistä ja matkasi kohti pohjoista 7.3 solmun nopeudella. Hetki sitten suuntana oli itä ja nopeus 15.1 solmua.

MVP? VMP!

Todella syvältä tämä jääkiekon MM-kisojen käytäntö, että parhaat pelaajat valitaan pelien ollessa vielä kesken.

Direktoraatti valitsi nuorten MM-kisojen parhaaksi hyökkääjäksi Filip Forsbergin, puolustajaksi Rasmus Ristolaisen ja maalivahdiksi Oscar Danskin.

Oikeasti turnauksen paras hyökkääjä oli Teuvo Terävainen ja paras maalivahti Juuse Saros.

Ja kisojen MVP, Most Valuable Player ei todellakaan ollut Ruotsin Filip Forsberg, vaan Saros tai Teräväinen. Makuasia, kumpiko heistä.

Jääkiekon ystävät muistavat farssin keväältä 2011: direktoraatin mielestä MM-kisojen paras maalivahti ja samalla turnauksen MVP oli finaalipelissä kuusi maalia imuroinut Ruotsin Viktor Fasth.

Sen turnauksen maalivahdeista titteli olisi kuulunut Petri Vehaselle.

Impivaaraa muistellaan hyvällä

YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä paljastui, että

suomalaiset pitävät 1980-lukua vuosikymmenenä, jolloin elämä on ollut Suomessa parhaimmillaan

Kyselyn tulos palautti mieleeni mainoksen, joka julkaistiin edellisten EU-vaalien alla Hesarin etusivulla. Silloinen ulkoministeri Alex Stubb maalaili kauhukuvia impivaaralaisesta käpertyneisyyden ajasta:

Ilman Unionia meillä ei olisi rauhaa, ei vapautta liikkua, tehdä työtä tai asua siellä, missä itse kukin haluaa.

Olin täysin eri linjoilla. Lainaus 31.5.2009 julkaistusta blogitekstistä:

Muistan oikein hyvin ajan ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin, näköjään paremmin kuin Stubb.

Rauha vallitsi ja vapauttakin oli kotitarpeiksi. EU:n vaatima lakien ja käytäntöjen harmonisoiminen merkitsee pohjoismaisessa katsannossa useammin takapakkia kuin edistystä.

Kammottavia kohtaloita

Wednesday, September 18th, 2013

Kalastaja Jeon Wook-pyo lähti merelle normaaliin tapaan marraskuussa 1972 – ja katosi jälkiä jättämättä. Hänet kaapattiin yhdessä 24 muun kalastajan kanssa Pohjois-Koreaan.

Seuraavan kerran miehestä kuultiin vuonna 2005: vuodelta 1974 peräisin oleva valokuva paljasti, että Jeon ja muutamat muut kalastajat oli viety pohjoiskorealaiselle vankileirille.

Jeon onnistui pakenemaan Pohjois-Koreasta “kolmanteen maahan” tämän vuoden elokuussa, ja hän palasi perheensä pariin Etelä-Koreaan viime viikolla.

Etelä-Korean hallituksen mukaan Pohjois-Korea on siepannut maasta Korean sodan jälkeen noin 3500 ihmistä. Valtaosa kadonneista on hävinnyt merellä 60- ja 70-lukujen aikana. Pohjois-Korea ei tietenkään myönnä mitään. Linkki uutiseen.

* * *

Luin äskettäin kirjan, joka valottaa elämää Pohjois-Korean vankileirillä. Washington Postin ulkomaankirjeenvaihtaja Blaine Harden kertoo leirillä syntyneen Shin Ding-hyukin järkyttävän tarinan teoksessa Pako Pohjois-Koreasta – Leiri 14.

Päähenkilö saa vasta yli kaksikymppisenä tietoa leirin ulkopuolisesta maailmasta:

Leiriin oli tuotu merkittävä uusi vanki: lyhyt ja jäntevä Park Yong Chul, jolla oli valkoinen hiuspehko. Hän oli elänyt ulkomailla, ja hänen vaimollaan oli laaja tuttavapiiri. Park itsekin tunsi Pohjois-Korean ylintä johtoa. Tehtaanjohtaja käski Shinin perehdyttää Parkin ompelukoneiden korjaamiseen ja ystävystyä samalla miehen kanssa. Shinin tehtävänä oli raportoida kaiksesta, mitä Park kertoi menneisyydestään, poliittisista näkemyksistään ja perheestään. “Parkin täytyy tehdä tunnustus”, johtaja sanoi. “Hän salaa meiltä jotain”.
(…)
Näin sai alkunsa kuukauden jatkunut yksityisopetus, joka merkitsi käännekohtaa Shinin elämässä.
Heidän kuljeskellessaan pitkin tehdassalia Park kertoi Shinille, että valtaisan naapurimaan nimi oli Kiina ja että sen kansa vaurastui nopeaan tahtiin. Hän kertoi, että etelässä sijaitsi toinen Korea, Etelä-Korea, jossa kaikki olivat jo rikkaita. Park selosti Shinille, mitä raha tarkoitti, ja hän kertoi televisioista, tietokoneista ja matkapuhelimista. Hän selitti, että maapallo on pyöreä.

Leiri 14 näkyy yksityiskohtaisesti Googlen ilmakuvissa:

Lintukirja lauteilla

Wednesday, December 12th, 2012

Sain illalla huojentavan viestin liittyen kirjalliseen takaiskuun, jonka kohtasin Jurmon-retkelläni.

Rankka kesäsade oli yllättänyt Jussin Kilpisjärven suunnalla. Kameravehkeet olivat säilyneet jotakuinkin kuivina, mutta kaikki muu kastui, esimerkiksi mukana olleet kasvi- ja lintuopas.

Kirjojen tulevaisuus näytti synkältä, mutta kuin ihmeen kaupalla kumpikin palautui täyteen käyttökuntoon.

Jussin kokemuksen rohkaisemana vein kirjan yöksi ylälauteelle jälkilämpöön, ja jo aamulla potilaan tila oli vähintään tyydyttävä.

Kirjan olomuoto ei ole ongelma, mutta pelkäsin sivujen liimautuvan lujasti kiinni toisiinsa. Jos näin olisi käynyt, hyvä ja kattava lintuopas olisi surkastunut lajivalikoimaltaan yhtä suppeaksi ja sattumanvaraiseksi kuin suurelle yleisölle tarkoitetut lintukuvastot.

Kastumisvaara otetaan huomioon valittaessa kenttäoppaiden paperilaatua. Ja mitä saunaan tulee, se on tiettävästi paras lääke ihmisille ja näköjään myös kirjoille.

Tekijät tavattavissa

Monday, November 19th, 2012

Lapin Kirjallisuusseuran ja Rovaniemen kirjaston lauantaina järjestämä Tekijöiden päivä oli onnistunut ja mukava tapahtuma. Paikalle oli saapunut niin suuri joukko lappilaisia kirjantekijöitä, että ihan kaikki eivät tainneet mahtua kuvaan.

Esittelyn ja Veikko Aitamurron kuvaesityksen jälkeen siirryttiin kirjastosalin puolelle, missä meillä lukijoilla oli tilaisuus vaihtaa ajatuksia kirjailijoiden kanssa. Minä juttelin pitkään Veikon ja Unto Matinlompolon kanssa: ensin valokuvaajien asioista ja sitten kaikesta muusta mahdollisesta.

Jutut kirjanostajien piirittämän Pekka Jaatisen kanssa jäivät lyhyiksi, mutta sain kuulla hänen tunkeutuneen lamppuineen syvälle mieltäni kiehtovan Hamingbergin tykkitunturin sisuksiin. Ihmettelimme sitä, että Norjassa kaikki kiinnostuneet saavat vapaasti tutustua tämäntapaisiin sotakohteisiin.

Tuula Saraniemen haastattelu vahvisti kirjailijasta saamaani vaikutelmaa: kovista vaiheista selviytyminen pitää nöyränä ja auttaa arvostamaan kaikkea sitä, mitä elämä pitää sisällään ja tuo tullessaan.

Pekka kertoi suhtautuvansa tällä hetkellä kirjoittamiseen samalla intohimolla kuin nuorena miehenä nyrkkeilemiseen ja juopotteluun.