Aihearkisto: Lappi

Operaatio Paulaharjun jatkot – poroksi Niilaksen tokkaan?

Juha Hurmeen vetämä erämaateatteri lopetti toimintansa juuri kun esityksestä oli tullut meille asiaan vihkiytyneille jokavuotinen merkkitapaus. Nyt moni ihmettelee, onko muitakin syitä odottaa kesää!

Sodankyläläinen Jukka Tarkiainen on tehnyt teatteriretkistään ja näkemistään esityksistä kolme hienoa elokuvaa, jotka ovat YouTubessa kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Linkit elokuviin ja kertomus projektin taustoista löytyvät Jukan blogitekstistä.

Elokuvat nähtyäni kaipuu erämaateatteriin kouraisi niin syvältä ja kovaa, että asialle oli pakko tehdä jotain. Onneksi lääke on jo olemassa, sitä pitää vain uskaltaa kokeilla! Murhahaarassa keksittiin, että pitää kokoontua tulevan elokuun lopulla tutulla porukalla ja teemalla jossain sopivassa paikassa.

Otsikon porojuttu vaatii selityksen. Neljän vuoden esitykset nähtyäni sain päähäni juhlistaa merkkipäivääni Pitsusjärvellä esittämällä Niilaksen poroa Talmulahden papin omanaan pitämällä niityllä. Arvelin näyttelijäntaitojeni riittävän kertaluontoiseen rooliin häiriköivänä porona. Pupu meni kuitenkin pöksyyn siinä vaiheessa, kun idea olisi pitänyt esittää Juhalle. 

Viime yönä (en ole varma olinko hereillä vai näinkö unta) keksin, että tilanne on korjattavissa: vetäisemme omin voimin suosikkikappaleen Niilas Saaran kiroissa. Kaikki paikalle saapuvat pääsevät esiiintymään vähintään seurakuntalaisena tai porona, ja päärooleista voidaan äänestää. 

On mahdollista, että tältä pohjalta esitys, ehkä erityisesti kuoro-osuudet jäävät hieman amatöörimäisiksi. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, koska paikalla ei ole yleisöä eikä varsinkaan kriitikoita.

Sain Murhahaarassa tehtäväkseni tehdä alustavia tunnusteluja. Jos Paulaharjun jatkot kiinnostavat, pyydän ottamaan yhteyttä. Sp-osoite löytyy sivuston infosta.

Teatterikuvia vuosilta 2014-2019

Aaton arvoitus

Jouluaaton sää täällä Rovaniemellä on sumuisenharmaa ja lauha. Hyvä keli kävellä, ei ollenkaan liukas. Näin kiinnostavan eläimen, joka kuuluu kaupunkiympäristössä havaittuna kategoriaan ”ihan kiva”. Arvaatko minkä eläimen näin?

5 pisteen vihje: eläimellä ei ollut siipiä

4 p v: jalkoja oli neljä

3 p v: häntä oli lyhyt (ei siis orava)

2 p v: väri ei ollut valkoinen (ei siis jänis)

1 p v: iältään eläin oli kermikkä

Jos vihjeet eivät auttaneet, näet arvoituksen ratkaisun täällä.

Toivotan blogin lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua

Muistelus Matti Ahteesta ympäristöministerinä

Äskettäin edesmennyt Matti Ahde oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, mm. pitkäaikainen kansanedustaja ja eduskunnan puhemies. Lisäksi hän oli maan ensimmäinen ympäristöministeri. YM aloitti toimintansa 1.10.1983. Lainaan Wikipediaa:

Uusi ministeriö ja sen johdossa ollut ympäristöasioissa kokematon ministeri herättivät vahvoja epäluuloja. […]

Ministeri Ahde rakensi ministeriöstään nopeasti hovikelpoisen ja kehittyi itsekin samalla virkamiestensä kovassa koulussa ympäristöalan asiantuntijaksi. Ahde onnistui luomaan luottamusta herättävän yhteistyöverkoston yhteiskunnan muihin toimijoihin, mikä varmisti ympäristöministeriön kehittymisen uskottavaksi viranomaiseksi.

Muistelen mielihyvällä Matti Ahteen toimintaa ympäristöministerinä. Erityisen kiitollinen olen hänen ryhdikkäästä toiminnastaan Urho Kekkosen kansallispuistoon suunnitellun konesavotan torppaamiseksi.

Kun Sirkka-myrsky kaatoi lokakuussa 1985 laajalti metsää Jaurujoen laaksossa, erinäiset vanhan liiton metsäherrat halusivat hakea kumoon menneet puut (saha)teollisuuden raaka-aineeksi. Hanke paljasti, että kansallispuiston perimmäinen idea oli jäänyt epäselväksi. Tai ehkä kyse oli paremminkin siitä, että suojelun rajat ja pitävyys haluttiin tilaisuuden tullen koeponnistaa.

Luonnonsuojelijat ja Ympäristöministeriö vastustivat hakkuuhanketta, kun taas kansallispuistoja hallinnoivasta Metsähallituksesta löytyi väkeä barrikadin molemmille puolille: Jaurun konesavottaa suunniteltiin silloisessa Sodankylän hoitoalueessa.

Minua asia liippasi läheltä. Muutimme Lappiin aiemmin samana syksynä, ja Lapin metsäkysymykset kiinnostivat. Lisäksi olin vaimoni kanssa sattumoisin vaelluksella UK-puistossa juuri Sirkka-myrskyn aikana. Taivallus Lankojärveltä ja varsinkin yöpyminen myrskytuulen ravistelemassa Rautulammen tuvassa oli mieleenjäävä elämys. Maaliskuussa hiihdin Riston kanssa Kemihaarasta Kiilopäälle ja näin myrskyn jälkiä Jaurujoen laaksossa.

Puiden korjuusta käytiin kova vääntö, jonka yhteydessä puhuttiin paljon sahapuun arvosta ja sen alenemisesta korjuutöiden viivästyessä.  Metsämiehillä oli siis kiire saada savotta käyntiin, YM ja suojelijat halusivat odottaa kaikessa rauhassa puiden sinistymistä…

Lopulta järki voitti ja hakkuista päätettiin luopua. Luonnontilaan jätetyt myrskyalueet tuovat kansallispuistoon talousmetsistä puuttuvaa biologista monimuotoisuutta ja suojelullista lisäarvoa. Kuva Jaurujoen varresta syyskuulta 1996.

Teatteritaidetta kuusen per***ssä

Tuntsan erämaassa Sallassa sijaitseva Murhahaara on niin syrjäinen paikka, että siellä vierailuun tarvitaan erityisen painava syy. Tarkkaan ottaen mikään muu syy kuin Operaatio Paulaharjun kuudes ja viimeiseksi jäävä kokoontuminen ei olisi riittänyt!

Esityspaikat ovat tarjonneet monipuolisen kattauksen lappilaisia maisemia: koivikkoa, männikköä ja avotunturia. Yhtä on kuitenkin puuttunut ja siksi kuusen perse Murhahaaranaavan laidalla sopii paremmin kuin hyvin tämän positiivisella tavalla pähkähullun kiertueen päätepisteeksi. Keskiviikon ensi-iltaan meitä asiaan vihkiytyneitä saapui ennätykselliset 80.

Operaation ympärillä on alusta asti väreillyt ainutlaatuisen upea ilmapiiri, jonka on mahdollistanut samanhenkisen seurakunnan kiireetön yhdessäolo. Nyt vuosien jälkeen monet eri puolilta Suomea lähteneet, alkujaan vieraat ihmiset ovat enemmän kuin pelkkiä tuttuja. Lappilaisittain ilmaistuna heistä on tullut väärtejä.

Operaation keskeisintä antia on kuitenkin korkeatasoinen näyttämötaide. Se koukutti heti Hannukurussa, minne vaelsin hieman epäilevin mielin. Yksikään esitys ei ole tuottanut pettymystä, ja suosikkeja on vaikka kuinka monta. Minulle kovin rakas Niilas Saaran kiroissa jäi tällä kertaa kokematta ja se vähän harmittaa. Olisin halunnut nähdä, millaisen pyssyn, raamatun ja liperit Matti on tällä kertaa askarrellut. Kuulen sen myöhemmin, ja että miten Eetu onnistui täyttämään Jounin jättämät suuret saappaat Niilaksen roolissa.

Tämänkertainen kantaesitys kiinnosti tavanomaista enemmän, koska työryhmä oli ottanut ensi kertaa käsittelyyn veneympäristöön sijoittuvan tarinan. Kun kysyin kolme vuotta sitten niiden ottamisesta ohjelmistoon, Juha vastasi että ei taida onnistua. Ehkä tarvittiin ylimääräinen vuosi asian kypsyttelyyn.

Saimme nähdä, että merellinen meininki tavoitettiin loistavasti jängän laidassa, Paulaharjun vastine Hemingwaylle: Vantus ja meri. (Juhan kirjallista huumoria, oikeasti näytöskappaleen nimi on Vantus meren rannalla.)

Kun dramaturgi ja esiintyjät osaavat asiansa, lavasteita ei tarvita ja rekvisiitta on minimissään: se rannalta löytyvä vantus. Erityiskiitokseni menevät (musiikki-) ja äänivastaava Iida Savolaiselle ja ”lokkiparvelle”, joka loihti ääntelyllään lähes autenttisen Jäämeren tunnelman! Krikan Sammun roolissa loisti Anna Kuusamo, joka on jäänyt mieleen vahvasta roolityöstään Hailuodon teatteritapahtumassa muutama vuosi sitten.

Keskiviikkoillan ohjelmaan kuului kantaesityksen lisäksi kansanooppera Suongil, suuri noita (Petra Poutanen/Antti Laukkarinen), vuosi sitten Pihtsusjärvelle valmistuneet Reitari (Rosa Liksom/Roosa Söderholm) ja Juteini-lauluesitys (Piispanen/Laukkarinen/Hurme). Ensi-iltatapahtuman päätti Rauno Lahden mukaan nimetty vapaan tyylin etenemiskilpailu, johon osallistui yli puolet yleisöstä ja melkein kaikki esiintyjät. Muu väki kannusti raivokkaasti.

Kiitos taas hienosta elämyksestä esiintyjille ja kanssavaeltajille. Toki haikeuttakin oli ilmassa: tähänkö Paulaharjuherkku tosiaankin päättyy? Virallisesti kyllä, mutta mikään ei estä meitä fanittajia jatkamasta kokoontumisia. Taisi olla Mika, joka tulilla istuessamme lausui ääneen tämän muidenkin mielessä pyörineen ajatuksen. Siemen jää itämään…

Kuvia
ja
tarinoita
aiemmista OP-tapahtumista

Pesispäivä

Eilinen päiväni oli pesiksentäyteinen. Seurasin paikan päällä Napapesiksen miesten Suomensarjan ottelun, jossa sarjataulukon alapäähän ankkuroitunut kotijoukkue kohtasi sarjaa johtavan maineikkaan Sotkamon Jymyn kolmosjoukkueen.

Kesän aikana pelkästään superin otteluita seuranneena olin utelias näkemään, miltä peli näyttää kahta sarjatasoa alempana. Voin sanoa yllättyneeni positiivisesti. Ihastelin varsinkin ensimmäisen jakson railakasta lyöntipeliä ja sitä, että kotijoukkue löysi supervuorossa uudelleen toisella jaksolla kadottamansa peli-ilon.

Lappilaiset voittivat ensimmäisen jakson lukemin 13-7, toinen jakso meni vieraille 2-7, supervuoro pelattiin 0-0 ja kotarit 1-2.

Toinen ihastelun kohde oli syöttölautasen ääressä hienoja otteita esittänyt Topi Still, jonka pelaamista olen aiemmin nähnyt vain junioripeleissä. Topi selviytyi loistavasti aikuisten joukossa: pelinäkemys on erinomainen, tolpat pysyivät lautasella ja lyhyiden haut olivat sähäköitä. Myös mailan varressa Topi täytti paikkansa mallikkaasti.

Heti pelin päätyttyä kiiruhdin kotiin telkkarin ääreen, koska Hippoksella peli oli jo alkanut. Kirittäret, naisten hallitseva mestari ei ole viimekesäisessä iskussa, mutta syksyn ratkaisupeleihin on vielä aikaa. Voitto seinäjokisista toki väännettiin, mutta yksi sarjapiste jäi liitolle.

* * *

Muistin katsomossa istuessani, että Topi on esiintynyt kuvissani aiemminkin. Heinäkuussa 2012 pelattiin viimeistä kesää Lapinaukean hiekkakentällä. Kirjoitin Pattijoen vierailun jälkeen tämän tekstin.

Topilla pesis on geeneissä. Kesällä 2012 isä (Veli-Pekka Still) pelasi ja poika vastasi tulostaulusta, eilen Topi pelasi ja isä johti peliä.

Ihmeen korkealla

Nautin kauniista pakkassäästä kunnon kävelylenkillä. Lintuja ei juurikaan näkynyt, muuta mainittavaa kyllä: näin auringon ja auton. Kuten näkyy, auto oli yllättävän korkealla.

Aurinkokin kipusi reilusti horosontin yläpuolelle ja mikä parasta, se oli näkyvissä vielä kun kello lähenteli kahta! Päivä on pidentynyt Rovaniemellä yli tunnin.

Terveiset Tunturiteatterista!

Palasin hetki sitten Pihtsusjärveltä. Reitti Guolasjärven kautta osoittautui hyväksi: kilometrejä poluttomassa maastossa kertyi 20 suuntaansa, pahoja rakkoja ei ollut ja korkeuserot jäivät maltillisiksi. Muutamaan kertaan piti kahlata ja kahdesti ryömiä poroaidan ali.

Esitykset olivat korkeatasoisia kuten aina, näyttämö/katsomo erinomaiset ja tausta aivan mahtava. Tarvittavaan vaivannäköön suhteutettuna ensi-illan yleisömäärä 75 on uskomaton!

Juha kertoi, että alkujaan viisivuotiseksi aiottu projekti saa sittenkin jatkoa. Vuoden kuluttua tapaamme Vätsärin erämaassa.

Lämmin kiitos työryhmälle ja kanssavaeltajille kesän kohokohdasta!

Teatteriin!

Neljä vuotta sitten käynnistynyt Operaatio Paulaharju huipentuu ensi viikolla Haltin maisemissa Yliperällä, aika kaukana siis. Matkaa tunturiteatteriin kertyy täältä Rovaniemeltä 570 km, ensin autolla 550 kilometriä ja loput jalkaisin.

Patikkaosuuden vaihtoehtoisia reittejä on kolme: voi lähteä Kilpisjärveltä ja vaeltaa Suomen rajojen sisäpuolella. Toinen reitti suuntautuu Kilpisjärven ja Skibotnin väliseltä tieltä Lossujärvelle ja sieltä edelleen Pihtsusjärvelle. Tai sitten voi ajella Skibotnin ja Birtavarren kautta Guolasjärvelle ja jalkautua vasta siellä. Itse valitsen tämän vaihtoehdon.

Norjan puolen karttojen kanssa tuskaileville voin kertoa, että puhelimiin on saatavilla mainio sovellus nimeltään Maastokartat. Siitä löytyvät tarkat Suomen, Norjan ja Viron maastokartat ja bonuksena vielä Suomen merikartta. Koska netin toimivuudesta Yliperällä ei ole takeita, tarvittavat alueet pitää ladata off-line -tilassa käytettäväksi. Sijaintinäyttö perustuu satelliitteihin eikä riipu netistä. Käytin tällaista karttaratkaisua jo vuosi sitten Iisakkijärven reissulla ja se osoittautui toimivaksi.

Yliperä on vaativa retkeily-ympäristö. Vaikka pahimmat rakat onnistuisikin kiertämään, sää voi ”kesälläkin” olla todella ikävä. Juuri nyt norjalaisen YR-sivuston ennuste Somashyttan alueelle on hyvinkin suotuisa. Huominen näyttäisi olevan poutapäivä, ja sunnuntaina sateen luvataan päättyvän hyvissä ajoin ennen kenraaliharjoituksen alkamista. Tuleva viikko on ennusteen mukaan pääosin poutainen.

Kuvia ja kertomuksia aiemmilta teatteriretkiltä:
Uvjaladnen aarre

Sillä aikaa kun…

Viroon lähtiessämme Lapin joet tulvivat ja tilanteen pelättiin edelleen pahenevan. Paluun jälkeen kiiruhdin Kivisillalle katsomaan, joko aukko näkyy. Joen pinta oli laskenut parilla metrillä ja oltiin lähellä normaalia kesän tasoa. Kuvat on otettu 14.5 ja 28.5.

Kirjoitan Viron vaikutelmista erikseen, mutta tässä pieni ennakkomaistiainen. Lupasin Saarilla ja Länsi-Virossa ensi kertaa käyneelle Arjalle kaksi uutta lintua: avosetin ja kattohaikaran.

Avosetteja nähtiin tietopaikassa Hiidenmaalla ja kattohaikaroita kahdessa paikassa mantereella. Kuvan kattohaikara tuli iloisena yllätyksenä matkalla Paldiskista Tallinnaan. Kyseessä lienee pesää vartioiva koiraslintu. Hautova naaras ei varmaankaan ollut kaukana, mutta pesää ei jääty etsimään.

Veikonpäivän aurinko

Tammikuun yhdeksäs on minulle erityinen päivä eikä pelkästään siksi, että se sattuu olemaan nimipäiväni. Miksi sitten?

Palataan ajassa vuoden 1991 tammikuuhun, jolloin asuimme Vuotsossa ensimmäistä talveamme. Pilviset säät olivat jatkuneet viikkokausia, ja keskipäivän hetket olivat masentavan harmaita. Paikalliset kertoivat, että aurinko näkyy ensi kerran tammikuun yhdeksäntenä

Veikonpäivän sää oli kuin tilauksesta pilvetön ja pakkasta sopivasti, parikymmentä astetta. Hiihdin Nalka-aavalle, pystytin jalustan ja jäin odottamaan. Toden totta, pääsin näkemään auringon!

Oli helppo kuvitella, millainen juhlahetki kaamoksen päättyminen on Finnmarkin rannikolla tai vielä pohjoisempana.