Aihearkisto: Lappi

Kirjallinen hiihtoretki

Viikonloppuna Rovaniemellä järjestettyjen Pohjois-Suomen kirjailijapäivien iltaohjelmassa oli Juha Hurmeen puheenvuoro aiheesta Hiihtourheilu ja sanataide.

Yllättävästä aiheesta huolimatta tai siitä johtuen esitys oli antoisa ja innostava. Juha lähti Johannes Schefferuksesta ja päätyi Pentti Haanpäähän, minä päädyin samoilla silmillä kevään ehkä viimeiselle hiihtoretkelle.

Aamulla puoli viiden aikaan hanki oli luja ja pakkasta seitsemän astetta. Keli vain parani lumen pinnan kostuessa. Hiihtäjää hanki olisi kantanut koko päivän, auton kanssa metsäautoteillä sai olla tarkkana.

Keskeinen kriteeri loppukevään hiihtoretkiä arvioitaessa on äänimaisema: kuuluuko kelkan pärinää. Nyt ei kuulunut. Hyvä niin, varsinkin kun pitopohjasuksien ulinassa oli ihan tarpeeksi kestämistä.  Kyllä hävetti, kun teeri joutui sen vuoksi lopettamaan hyvään alkuun päässeen lauluesityksensä.

Hajahavaintoja

Keskiviikko oli Kilpisjärvellä huikaisevan kaunis kevätpäivä. Mieli teki hiihtämään, mutta sukset eivät olleet mukana. Retkeilykeskuksessa oli esillä Yrjö Metsälän ihastuttavia kuvia.

Matkalla näkyi parikymmentä pulmusta ja vähän toistakymmentä joutsenta. Hiiripöllö tarkkaili liikennettä Karesuvannon kylän keskustassa. Muotkatakkavaaran levähdyspaikalla sain kaveriksi pulmusen.

Merimetso herättää rannikoilla närää ja kuumia tunteita, mutta Lapissa kyseessä on harvalukuinen läpimuuttaja. Tänään Jängislahdessa saimme ihailla isolla porukalla 24 merimetson parvea, joka matkasi kaupungin yli pohjoiseen. Havainto oli kevään neljäs Tiiraan ilmoitettu.

Petolintuja on ollut liikkeellä ilahduttavan runsaasti. Jos tähystää muutaman tunnin ajan Niskanperän pelloilla, pääsee melko varmasti näkemään tuulihaukan, piekanan, sinisuohaukan, suopöllön ja hiiripöllön. Enempäänkin on hyvät mahdollisuudet.

Puolivahingossa Ruotsiin

Jätin kulttuuri-ihmiset tilaisuuteensa kaupungin keskustaan ja ajoin Suensaaren pohjoisosaan. Toivoin näkeväni lintuja, ja kartalla alue näytti kiinnostavalta veden ja kuivan maan labyrintilta.

Jalkauduin uimarannan pysäköintialueella ja huomasin pian tulleeni laajan golfkentän laitaan, vieressä virtasi Tornionjoki. Eri puolilla kenttää näkyi parikymmentä pelaajaa kärryineen.

Kävelin puolisen kilometriä ja jäin penkille tarkkailemaan tilannetta. Viereen oli pystytetty taulu, josta en paljoa ymmärtänyt. Sen kuitenkin, että tämän 16. väylän ihannetulos eli par on neljä.

Sää oli aurinkoinen, mutta ukkonen jyrisi koko ajan pohjoisen suunnalla. ”Ei se tuosta suunnasta yleensä päälle tule”, vakuutti viereeni istahtanut pelaaja. Hän pääsi väylälle viimeisenä, koska aloitti lähempää lippua, punaisella merkitystä paikasta.

En yhtään ihmettele, että golf on kilpailuhenkisten jääkiekkoammattilaisten kesäinen suosikkilaji: taitoa ja keskittymistä vaativa eikä liian raskas. Tasoitusten ansiosta eritasoiset lajin harrastajat voivat pelata keskenään.

Lajin olemusta miettiessäni pohjoisesta lähestyi äänekäs parvi merihanhia. Linnut laskeutuivat rantaveteen pensaikon taakse, mistä ne myöhemmin siirtyivät keskelle jokea. Parvi oli yllättävän suuri, laskin 210 lintua. Kun kotiin palattuani olin ilmoittamassa havaintoa Tiiraan, huomasin hanhien oleskelleen Ruotsin aluevesillä.

Valtakunnanraja jakaa golfkentän siten, että väylistä 11 on Ruotsin ja 7 Suomen puolella.

Yksin erämaassa

Viikon retki Muotkatuntureille oli kaikin puolin antoisa. Myös säät suosivat: alkuviikolla päivät olivat lähes kesäisen kauniita ja lämpimiä, mutta yöt kylmiä. Lämpötila pysytteli plussan puolella vain yhtenä yönä. Jakson lopulla sää muuttui syksyiseksi.

Vuonna 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joista Muotkatunturin erämaa on yksi. Se on oikea erämaa muutenkin kuin hallinnollisesti, kohtuullisen laaja  (1570 neliökilometriä) ja maltillisesti varusteltu.

Koska retkeilijöitä houkuttelevia autiotupia on harvassa, hieno alue on pysynyt ihmeen rauhallisena. Tapasin kuuden päivän aikana vain yhden vaeltajan! Samalle seudulle vuosituhannen vaihteessa tekemälläni ruskaretkellä en nähnyt edes etäältä muita ihmisiä.

Ehkä tupien puuttumistakin merkittävämpi erämaisuuden tunnusmerkki on se, että puhelin oli mykkänä suuren osan retkeä. Vaikka Soneran kuuluvuuskartta on laajalti valkoinen, yhteyden ulkomaailmaan sai sentään monestakin paikasta.

Hankin ennen retkeä uuden puhelimen, jonka sanotaan sopivan erityisen hyvin vaativiin retkioloihin. Erityisesti ajattelin kosteutta, jolle entinen luurini oli turhan herkkä.

Mahdollisia ongelmatilanteita ajatellen GPS on ”ihan kiva” ominaisuus: tarkka paikanmääritys perustuu satelliitteihin ja onnistuu joka paikassa. Mutta miten saa koordinaatit ihmisten ilmoille, jos kenttää ei ole!

Erämaassa asiat asettuvat hetkellisesti uuteen tärkeysjärjestykseen. Netin katkeileminen tai tunnuslukujen  muistaminen ovat mitättömiä juttuja sen rinnalla, että pysyy kuivana päivälla, tarkenee yöllä, saa syödäkseen ja jaksaa perille.

 

Monikäyttöinen Leatherman

Thursday, February 26th, 2009

Lapin Radion verkkosivuilla kerrotaan, että

noin 40-vuotias kittiliäläismies puukotti vuoden 2007 jouluyönä 25-vuotiasta miestä selkään Leatherman-monitoimiveitsellä poistuessaan Levin Hullu Poro -ravintolasta.

Puukotusvälineen nimi kerrotaan heti uutisen otsikossa:

Leathermanilla puukottanelle vankeutta.

Puukottaja tuomittiin vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Samassa härdellissä puukottajan pahoinpidellyt noin 30-vuotias kittiläläismies pääsi vähemmällä: 45 päivää ehdollista vankeutta.

Miesten vahva humalatila vaikutti tapahtumiin ja vaikeutti niiden selvittämistä. Oikeudelle jäi epäselväksi, tapahtuiko puukotus ennen pahoinpitelyä vai päinvastoin.

Jouduin hetken pohtimaan, miksi tavaramerkki oli nostettu uutisen keskeiseksi pontiksi. Sitten sytytti.

Kyseessä on niin monimutkainen instrumentti, että sen virittäminen toimintakuntoon vie selvin päin vähintään puoli minuuttia, vahvassa humalassa paljon kauemmin. Puukotus on siis harkittu teko eikä pikaistuksissa tehty. Ja sanktio sen mukainen.

Tehoa keskittämällä

Tuesday, June 30th, 2009

Lapin Kansan verkkosivuilla kerrotaan, että Lapin poliisilaitos palvelee keskitetysti pahna-asiakkaitaan:

Kun poliisi korjaa juopuneen talteen Sodankylän raitilta, edessä on yli sadan kilometrin pituinen putkareissu Kemijärvelle tai Rovaniemelle.

Kuljetettavaa riittää laajassa maakunnassa, sillä viinan kanssa läträtään jatkossakin ja keräilypisteitä on vain kolme, Rovaniemen ja Kemijärven lisäksi vielä Ivalossa. Sivusta katsottuna järjestely vaikuttaa pähkäpäiseltä, mutta apulaispoliisipäällikkö Esko Löpposen mukaan kyse on työn järkeistämisestä.

No joo, eihän sekään kieltämättä ole tarkoituksenmukaista, että putkaan sijoitettu asiakas sitoo poliisipartion pois oikeista töistä.

Uudistus jakaa odotetusti mielipiteitä ammattikunnan sisällä. Nimettömänä pysyttelevä poliisi valottaa tilannetta suoritusportaan kannalta:

Olemme ihmetelleet työkavereiden kesken, mitä järkeä tässä on. Olen ollut sellaisessakin työvuorossa, jossa ajettiin kolme reissua Rovaniemelle ja takaisin. Entä jos sillä aikaa Sodankylässä olisi tullut hälytys? hän lataa.

Hyvä kysymys. Löppösen mukaan talteen korjaamisen tarve on vähentynyt, sillä moni ei halua toista kertaa noin pitkälle putkareissulle.

LK:n jutussa ei kerrota, miten paluukuljetukset on järjestetty. Huolehtiiko asiakas niistä itse? Myös kuljetusten turvallisuus arveluttaa, koska maijan takakopissa ei ole turvavöitä.

Entä miten on ihmisoikeuksien laita? Voiko ihmisiä – tolkuttomasti päistyneitäkään – kuljettaa kuin pottusäkkejä?

Posted in , Lappi | Edit | Comments Off

Pakkasmuistoja

Friday, January 16th, 2009

Sodankylässä noteerattiin toissa yönä talven pakkasennätys, 35.8 astetta. Tänäänkin oli raikas keli vielä aamupäivällä, mutta nyt on alkanut lauhtua.

Sodankylä on tunnetusti kylmä paikka. Rovaniemeläinen Antti Liikkanen kehuskelee blogissaan:

Tasan 10 vuotta sitten ajoin Fiat Marealla Rovaniemeltä Sodankylään. Puolimatkassa auton mittari näytti ulkolämpötilaksi -55C.

Tuohan täsmää. Oman kokemukseni mukaan Fiatin mittarit näyttävät 10% liikaa tai liian vähän, ja tammikuussa 1999 Sodankylän virallisella mittausasemalla alitettiin 50 asteen haamuraja muutamalla kymmenyksellä.

Asuin noihin aikoihin Sodankylässä ja muistan hirmupakkaset oikeinkin hyvin. Mökin kanssa oli ongelmia, mutta auton kanssa ei: Corolla pelasi mainiosti pakkasellakin. Heikoin lenkki oli lämmityslaite. Jos oli kylmempää kuin -40, teho ei riittänyt pitämään koko tuulilasia kirkkaana.

Auton pakkasmittarin tarkkudesta äärioloissa en voi sanoa sitä enkä tätä, sillä näyttö päättyi -30 asteeseen.

Siis hetkinen. Siperian oloihinko Fiat Marea on varsinaisesti tarkoitettu, jos kylmän pään mittausalue on lähes kaksi kertaa laajempi kuin Corollassa? Onkohan Antti katsonut oikeaa mittaria!

Posted in , Lappi | Edit | Comments Off