Kevättalven petolaskennoista on tihkunut huolestuttavia tietoja: kohtuulliselle tasolle saatu susikanta on kääntynyt laskuun. Esimerkiksi Kainuussa susien määrä näyttäisi suorastaan romahtaneen vuoden aikana.

Syynä kehitykseen lienee salametsästys. “Salakaatoja tehdään Kainuussa ja Koillismaalla jatkuvasti”, sanoo poliisipäällikkö Antti Karjalainen Kalevassa ja jatkaa: “Kun viha petoja kohtaan ruokkii salakaatojen hiljaista hyväksyntää, ovat ilmiannot Kainuussa hyvin harvinaisia.”

Poronhoitoalueella tapahtuva suurpetojen salametsästys on yleensä kelkka-avusteista. Siksi epäilyt kohdistuvat ammattikuntaan, jonka kelkkailua eivät rajoita edes luonnonsuojelualueiden rajat. Toisaalta käräjille päätyneet tapaukset osoittavat, että epäilyt eivät ole aiheettomia.

Jorma Seppänen ehdottaa Kalevan kainalojutussa, että poromiesten kelkkoihin määrättäisiin pakolliseksi varusteeksi liikkumistiedot tallentava satelliittipaikannin. Näin Seppänen:

“Kun suurpedon salakaato tulee ilmi, epäillään usein myös poromiehiä. Heidän oikeusturvansakin kannalta olisi hyvä, että paikantimen tiedoista voitaisiin todeta, missä kelkalla on milloinkin liikuttu.”

Sivusta arvioituna erinomaisessa ideassa ei ole muuta epäilyttävää kuin hinta, vai onko sekään? Esimerkiksi satelliittipaikantimen toimivuus olisi ratkaisevasti parempi kuin takavuosina kelkkailun seurantaan ehdotetun telamattotunnisteen.

Ellen väärin muista, poromiespiireissä vastustettiin telamattotunnisteiden käyttöönottoa. Tuskinpa uutta ehdotusta tervehditään yhtään innostuneemmin, vaikka lakien mukaan toimivilla poromiehillä ei luulisi olevan mitään syytä salata ajeluitaan.

Voisiko olla mahdollista, että uudistus toteutettaisiin paliskuntakohtaisesti ja ilman pakkoa?

Kilpailuetu olisi ilmeinen, jos kuluttajille voitaisiin tarjota poronlihaa “todistettavasti lynksausvapaasta paliskunnasta”. Vielä parempi, jos tuote olisi lisäksi luomua!

Sitten heräsin. Mikään ei muutu, koska porotalous pitää tiukasti kiinni omista totuuksistaan: laidunongelmat ovat muiden syytä, lynksaajat eivät ole poromiehiä, ja poronliha on automaattisesti luomua – rehusta ja tuotantotavoista riippumatta.
3/2008

HS julkaisi 25.7.2008 Juhani Kortteisen mielipidekirjoituksen näyttävästi pääkirjoitussivullaan. Otsikkona oli: Moninaisuus on voimavara niin yrityksille kuin yhteiskunnallekin.

Ensimmäinen Kortteisen mieleen tuleva esimerkki yhteiskuntaa voimavaraistavasta moninaisuudesta ovat hieman yllättäen Suomeen rantautuneet romanikerjäläiset.

Emme halua kerjäläisiä kaduillemme, mutta emme myöskään halua jättää apua tarvitsevia heitteille. Ilmiön taustalla on romanien syrjintä ja kurjat elinolot heidän lähtömaissaan.

Kortteinen syyttää aitoon kukkahattutyyliin romanien asemasta yhteiskuntaa, näkee syrjinnän todennäköisesti tärkeimmäksi syyksi siihen, miten romanit elävät ja esiintyvät. Kortteisen ajatteluun kuuluu olettamus, että asianomaiset ihmiset itse eivät voi mitenkään olla edes osasyy ongelmiinsa.

Seuraavaksi Kortteinen laajentaa näkökulmaa:

Ongelmat eivät rajoitu vain romaneihin, vaan ulottuvat tosiasiassa kaikkien etnisten vähemmistöjen ihmisoikeuksiin.

Todettakoon tässä yhteydessä, että Juhani Kortteinen on syrjinnäntunnistusalan kotimaisia kärkinimiä, on ollut jo pitkään. Kortteinen oli huolissaan etnisen vähemmistön syrjinnästä ja puutteellisista ihmisoikeuksista jo yli 12 vuotta sitten, jolloin törmäsin hänen tekstiinsä ensimmäisen kerran.

Silloin HS:n vieraskynäilijänä esiintyneen Kortteisen erityisenä huolenaiheena oli “saamelaisten perinteisen elämäntavan” häviäminen metsänhakkuidta ja kaivostoiminnasta johtuen.

Olin vastikään asunut kolme vuotta Vuotson saamelaiskylässä, tarkkaillut aitiopaikalta saamelaisten elämäntapaa ja muutenkin perehtynyt perusteellisesti Kortteisen käsittelemään asiaan. Siksi Kortteisen sinisilmäinen tietämättömyys ja ylimielinen oppimestarin asenne tympäisivät aika tavalla. Kirjoitin vastineen, jonka HS yllättäen julkaisi.

Kahdentoista vuoden aikana Suomeen on syntynyt koko joukko uusia vähemmistöjä, joten saamelaiset ovat pakostikin jääneet vähemmälle huomiolle. Toisaalta, kuten Kortteinenkin toteaa, vähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän törkeysaste voi vaihdella:

Vaikka syrjinnän ilmenemismuodot ja vakavuusaste vaihtelevat, sen ytimessä on ihmisen sulkeminen kaikille yhtäläisesti kuuluvan ihmisyyden ulkopuolelle hänen alkuperänsä perusteella.

Toivon Kortteisen havainneen, että Suomen ja Pohjoismaiden saamelaisten asema ei ehkä sittenkään ole erityisen huono, saati toivoton. Se ainakin helpottanee Kortteisen oloa, että meillä täällä Suomessa oikeasti syrjityillä tai syrjinnän kohteeksi ilmoittautuneilla vähemmistöjen edustajilla on apunaan ja tukenaan taaja parvi demokraattisia lakimiehiä ja muita ammattiymmärtäjiä. Osa heistä toimii keskeisillä paikoilla valtionhallinnossa.

Löysin koneeni uumenista pitkään kadoksissa olleen uutisen, joka sopii käytettäväksi tässä tilanteessa oivallisena esimerkkinä syrjinnän tunnistamisessa ilmenevistä vaikeuksista.

Uutinen koskee valitusta, jonka Saamelaiskäräjien puheenhohtajana pitkään toiminut Pekka Aikio teki itseään koskevasta porotukipäätöksestä. Kyseessä on yksittäistapaus, mutta kehotan silti lukijaa arvioimaan sen pohjalta Suomessa mahdollisesti ilmenevän syrjinnän yleismaailmallista yhteismitallisuutta:

Saamelaiskäräjien puheenjohtajalta evättiin porotuki
STT Rovaniemi

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan saamelaiskäräjien puheenjohtajalta Pekka Aikiolta voitiin evätä tuki liian korkeiden sivutulojen takia.

Käräjäpuheenjohtajan verotettavat ulkopuoliset tulot olivat poronhoitovuodelta 2000-2001 yli kaksinkertaiset sallittuihin nähden.

Aikion mukaan osa porotaloutta koskevista asetuksista loukkaa perustuslain sanelemaa yhdenvertaisuutta sekä saamelaisille taattuja kulttuurisia oikeuksia.
Aikio huomautti, ettei kotieläintaloudelle ole asetettu vastaavia rajoituksia.

KHO sanoo ennakkopäätöksen kaltaisessa vuosikirjaratkaisussaan, että eläinkohtaisen porotuen myöntämiselle voidaan tai sille täytyy asettaa rajoituksia.

Päätöksessä muistutetaan, että sivutulorajan tarkoituksena on kehittää porotalouden omistuksen rakennetta niin, että porojen määrä omistajaa kohden kasvaisi ja alan kannattavuus paranisi. Tuen tulisi ohjautua päätoimisille poronomistajille.

Saamelaisten kulttuurisia oikeuksia ei myöskään rikottu. KHO:n mielestä tukirajat eivät ole estäneet Aikiota nauttimasta omasta kulttuuristaan.

Uutinen julkaistiin Helsingin Sanomissa 23.1.2003.

KHO:n asiassa tekemä ratkaisu lienee keskivertokansalaisen oikeustajun mukainen. Vastaavasti asianomaisen itsensä ja häntä mahdollisesti avustaneen ihmisoikeusjuristin mielestä päätös on varmaankin vastaansanomaton lisätodiste saamelaisvähemmistöön kohdistuvasta syrjinnästä.
7/2008

Denise Friend brightonilaisesta eläinsuojeluyhdistyksestä on kauhuissaan: (HS 24.12.2008)

En ymmärrä, millainen ihminen söisi poroa – etenkään jouluna. Kaupoissa on varmasti tarpeeksi lihaa ilmankin. Lisäksi poron liha on muualta tuotua, eikä se siksi ole ympäristöystävällistä.

Denisen mittareilla minä olen Paha Ihminen. Söin eilen porokäristystä enkä häpeä yhtään! Tuote oli pakattu Karigasniemellä, joten kuljetusmatkaa kieltämättä tuli. Mutta ei ehkä sittenkään kohtuuttomasti.

Vegetaristiryhmä Viva!:n kampanjapäällikkö Justin Kerswell heittää keskusteluun mielenkiintoisen näkökulman:

Yli 70 prosenttia lihaksi kasvatettavista poroista on vasoja, jotka ovat laiduntaneet kesällä eivätkä näe koskaan lunta.

Eilen syömäni liha oli mausta päätellen aikuista poroa, joten tämä puoli asiasta lienee ollut Justinia tyydyttävällä tolalla. Itse en siinä syödessäni ajatellut asiaa tältä kannalta.

Tosielämässä poro ei tule autuaaksi lumen näkemisestä, vaan todennäköisemmin ahdistuu siitä. Kun talvilaitumet ovat siinä kunnossa kuin ovat, kaivaminen ei kannata ja poroja joudutaan ruokkimaan talven yli.

Itse asiassa keväällä syntyneet ja syksyllä teurastettavat vasat ovat ainoita  pelkästään luonnonravinnolla kasvaneita poroja. Tämä kai kuuluu yhdessä “vapaan laiduntamisen” kanssa eettisen lihantuotannon keskeisimpiin tunnusmerkkeihin.

Kun aktiivisesti yritetään, “ongelmia” on mahdollista löytää aivan mistä tahansa.

Pääsin näkemään vanhan ajan poroerotuksen Sodankylässä tammikuussa 1975.
12/2008