Arkinen, mutta ehdottoman kunnioittava suhtautumiseni ruokaan on kotikasvatuksen peruja. Ruokaa ei heitetä roskiin eikä sen kanssa pelleillä!

Luin tyrmistyneenä tutkimustuloksen, jonka mukaan “keskiverto ruotsalainen heittää vuosittain sata kiloa syömäkelpoista ruokaa menemään”. HS otsikoi juttunsa: Neljännes ruuasta päätyy roskiin Ruotsissa.

Länsinaapurissa päätyy roskiin vuosittain yhteensä 1,4 miljoona tonnia syömäkelpoisia elintarvikkeita. Järkyttävää. “Mikäli tuhlaaminen saataisiin kuriin, vastaisi se ympäristövaikutuksiltaan 700 000 auton häviämistä liikenteestä”, tutkijat arvioivat.

Ruotsissa ajellaan tietääkseni päästötasoltaan ja energiatehokkuudeltaan huippunykyaikaisella autokalustolla, suositaan biopolttoainetta ja hyväksytään ruuhkatullit vain pienen marinan säestyksellä.

“Ekoautoilu” lienee ruotsalaisille erityisen sopiva tapa keventää yhteistä syntitaakkaa. Se ei kuitenkaan riitä, ei alkuunkaan, jos muuten eletään kuin siat vatukossa.

Maailman pelastaminen on eräänlaista moniottelua, jossa tarkeintä on olla tasaisen hyvä. Jos yhdessä lajissa jää ilman tulosta, lopputulos romahtaa ja kärki karkaa.

Ruotsin vahvoihin lajeihin maailmanpelastusmoniottelussa kuuluu autoilun lisäksi yleinen siisteys. Maailman ehdotonta huippua ovat pääteiden levähdyspaikat ja vielä erikseen niiden vessat. Totesin asian viimeksi kesäkuussa poiketessani Karlstadtista Arvikan kautta Norjaan menevän tien varteen perustetulla autoilijan keitaalla.

Vessa oli lähes hotellitasoinen!
8/2008