Brittiläisiä poro-ongelmia

Denise Friend brightonilaisesta eläinsuojeluyhdistyksestä on kauhuissaan: (HS 24.12.2008)

En ymmärrä, millainen ihminen söisi poroa – etenkään jouluna. Kaupoissa on varmasti tarpeeksi lihaa ilmankin. Lisäksi poron liha on muualta tuotua, eikä se siksi ole ympäristöystävällistä.

Denisen mittareilla minä olen Paha Ihminen. Söin eilen porokäristystä enkä häpeä yhtään! Tuote oli pakattu Karigasniemellä, joten kuljetusmatkaa kieltämättä tuli. Mutta ei ehkä sittenkään kohtuuttomasti.

Vegetaristiryhmä Viva!:n kampanjapäällikkö Justin Kerswell heittää keskusteluun mielenkiintoisen näkökulman:

Yli 70 prosenttia lihaksi kasvatettavista poroista on vasoja, jotka ovat laiduntaneet kesällä eivätkä näe koskaan lunta.

Eilen syömäni liha oli mausta päätellen aikuista poroa, joten tämä puoli asiasta lienee ollut Justinia tyydyttävällä tolalla. Itse en siinä syödessäni ajatellut asiaa tältä kannalta.

Tosielämässä poro ei tule autuaaksi lumen näkemisestä, vaan todennäköisemmin ahdistuu siitä. Kun talvilaitumet ovat siinä kunnossa kuin ovat, kaivaminen ei kannata ja poroja joudutaan ruokkimaan talven yli.

Itse asiassa keväällä syntyneet ja syksyllä teurastettavat vasat ovat ainoita  pelkästään luonnonravinnolla kasvaneita poroja. Tämä kai kuuluu yhdessä “vapaan laiduntamisen” kanssa eettisen lihantuotannon keskeisimpiin tunnusmerkkeihin.

Kun aktiivisesti yritetään, “ongelmia” on mahdollista löytää aivan mistä tahansa.

Pääsin näkemään vanhan ajan poroerotuksen Sodankylässä tammikuussa 1975.
12/2008