Jääkiekkoa seuraavat tietävät ylämummon, lintuihmiset yläperän ja tyvilaikun. Kerrataanpa:

Monilla perhostyylin maalivahdeilla on paha tapa pudottautua polvilleen ennen aikojaan. Jos kiekollinen pelaaja on tehtäviensä tasalla, seuraavaksi kiekko vilahtaa ylämummoon.

Hupaisan sanan etymologia on mahdollisimman epäselvä, mutta ensimmäisenä ylämummosta puhui tiettävästi maalivahti Jukka Tammi. Kansan tietoisuuteen ylämummon lanseerasi Timo Jutila.

Mummon yläperästä en mene takuuseen, mutta kaikilta linnuilta sellainen löytyy. Yläperän väri on usein keskeinen tuntomerkki ja hyvin esillä, kun lintu nousee siivilleen kulkijan edestä.

Arktikumin kukkuloiden keinorakan vaiheilla vilahti tänään pikkulintu, josta en ehtinyt nähdä oikeastaan muuta kuin polvihousujen muotoisen valkean kuvion pyrstössä. Se kuitenkin riitti tunnistamiseen: kivitasku.

Hetkeä myöhemmin kasvuston seasta hyppäsi vähän pienempi lintu, jonka peräpäässä välähti ruosteenpunaista väriä. Tälläkään kertaa tunnusomainen väri ei tarkkaan ottaen sijoittunut yläperään: lintukirja puhuu pyrstön tyvilaikusta. Kyseessä oli siis sinirinta.

Lintu istahti pietaryrtille ja ehdotti kuvaussopimusta. Suostuin mielelläni, koska ennen tätä aamua minulla ei ollut lajista minkäänlaista kuvaa. Nyt on.
8/2008