Lintukuvauksen käsikirjan (Docendo 2011) johdannossa tekijät Markus Varesvuo, Jari Peltomäki ja Bence Mate kertovat ”matkaavansa kohti täydellistä lintukuvaa”. Kirjaan tutustuttuani toivon, että mahdollisimman moni lukija tyytyy asettamaan riman hieman alemmaksi. Mielestäni pikseleiden viilaaminen kannattaa jättää vähemmälle ja keskittyä tavoittelemaan sisällöltään kiinnostavia ja visuaalisesti omaperäisiä kuvia.
Tekijöiden perimmäinen viesti on köyhän korvissa tyly ellei suorastaan masentava: täydellisestä lintukuvasta voi haaveilla vain kuvaaja, jolla on oikean merkkiset ja malliset välineet. Nämä ihmelaitteet nimetään kirjassa ujostelematta.
Seuraavat lainaukset ovat MV:n kirjoittamasta luvusta Lintukuvaajan linssit:
Aloittelevalle lintukuvaajalle, jolla on hankintojen osalta tiukka budjetti, voisin suositella (Canonin) 300 mm f4.0 tai 400 mm f5.6 objektiivia ja pitäisin käytetyn laitteen ostamista varteenotettavana vaihtoehtona.
Mielestäni paras objektiivi lintukuvaukseen on pitkään ollut Canonin 500 mm f4.0 –objektiivi. 300 mm f2.8 on polttoväliltään hieman liian lyhyt, ja 400 mm f2.8 ja 600 mm f4.0 taas ovat aivan liian painavia käsivaralta kuvaamiseen.
Mikäli 500 mm f4.0 –objektiivin paino tuntuu ylivoimaiselta, löytyy Canonilta vaihtoehdoksi uuteen linssitekniikkaan perustuva 400 mm f4.0 DO –teleobjektiivi, jonka paino on alle kaksi kiloa. Kuvan laadussa se jää hieman 500 mm f4.0 –optiikalle, mutta keveyttä arvostavalle se on hyvä vaihtoehto.
Katsoin hinnat Rajalan sivuilta. Aloittelijoille sopivat objektiivit maksavat n. 1600 € ja oikeiden kuvaajien tai sellaisiksi aikovien objektiivit 6 973 – 12 678 €.
Koska Bence Mate on valinnut kirjaan Sigman pitkäpolttovälisellä zoomilla otettuja kuvia, Varesvuo katsoo aiheelliseksi esittää siitä arvionsa:
Sigmalla on valikoimissaan 300-800 mm f5.6 –zoomi, jonka hinta-laatu-suhde on varsin hyvä. Se jää kuitenkin kuvanlaadullisesti jälkeen parhaimmista kiinteäpolttovälisistä linsseistä, erityisesti käytettäessä yli 600 mm:n polttoväliä.
Kyseisen objektiivin laatu on siis ”varsin hyvä” mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvä, jos tavoitellaan teknisesti täydellistä lintukuvaa. Ikävä juttu, koska kyseinen laite maksaa sentään sievoiset 7 800 euroa!
Kuvaan itse Varesvuon mainitsemalla Canonin kevyellä ja kohtuuhintaisella kolmesataamillisellä ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Vakaaja toimii mainiosti, ja optinen laatu riittää minulle. Kaverillani on niinikään aloittelijoille tarkoitettu saman firman neljäsataamillinen, ja myös se on optisesti erinomainen. Joku voi toki pitää ongelmana vakaajan puuttumista ja pientä valovoimaa.
Pitkän telen pienehköstä valovoimasta on sekä haittaa että hyötyä. Tarkennuksen vaikeutuminen on kieltämättä ongelma, mutta sen vastapainoksi keveys ja hinta ovat kiistattomia etuja. Niitä arvostaa varmasti jokainen kuvaaja, joka joutuu ostamaan ja kantamaan välineensä itse.
Kuvilta tulee tietenkin vaatia moitteetonta tekniikkaa, mutta kohtuus kaikessa! Tuhansia euroja maksavat objektiivit ovat joka tapauksessa hyviä ja laatuerot niin marginaalisia, että niillä ei ole käytännössä mitään merkitystä. Loppupeleissä valokuvan – toivoisin että myös lintukuvan – laatua arvioidaan ensisijaisesti aivan muilla kuin teknisillä kriteereillä.
Sanon varmuuden vuoksi tässä välissä, että arvostan Varesvuota ja Peltomäkeä lintujen kuvaajina erittäin paljon. Sen sijaan en oikein ymmärrä Bence Maten mukanaoloa kirjaprojektissa (ellei kirja ole tarkoitettu kansainvälisille markkinoille). En innostu ajatuksesta, että kuvaustilanteiden manipuloijana ja valomestarina mainetta niittänyt kuvaaja saa peräänsä lauman suomalaisia perässähiihtäjiä.
Tekijät ovat oman tyylisuuntansa huippuja, mutta lintuja voi kuvata monella muullakin tavalla. Eikö tekijätiimiin löytynyt ketään, joka kuvaa lintuja enimmäkseen kotinurkillaan välineillä, jotka ovat hinnaltaan tavisten ulottuvilla? Vai eikö haluttu?
Kun automatiikka teki kauan sitten tuloaan järjestelmäkameroihin, kuvaajakaverini halusi mentävän saman tien päätyyn asti. Hän kaipasi etsimeen sormea osoittamaan, mihin suuntaan kuvaajan kannattaa siirtyä mikäli haluaa saada paremman kuvan.
Tietääkseni opastavaa sormea ei ole hienoimmissakaan kameroissa, mutta Lintukuvauksen käsikirjassa sormi vilkkuu vimmatusti. Se osoittaa kamerakauppaan.
* * *
Selvennän tekstin punaista lankaa käytännön esimerkillä.
Rovaniemen Jängislahdessa oli joitakin viikkoja sitten tarjolla ainekset eri tavalla hyviin joutsenkuviin. Pääsin rantapensaikon suojassa melko lähelle pientä joutsenparvea, ja jäin odottamaan tilanteen kehittymistä. Kun joukkoon liittyi lisää lintuja, päräytin sarjan laskeutujista. Kotona totesin, että linnut eivät olleet teräviä yhdessäkään kuvassa.
Huippuluokan välineillä olisin varmasti onnistunut paremmin, mutta entä sitten? Vaikka tarkennus olisikin osunut kohdalleen, kuva ei olisi yhtään parempi kuin tämä, jonka otin vastaavanlaisessa tilanteessa lokakuussa 2005.
Kuvasin silloin ensi kertaa lintuja digijärkkärillä, ja käytössäni oli kaverilta lainattu aloittelijoiden kolmesataamillinen.
Olenko polkenut kuusi vuotta paikallani? Samantapaisia ja vähintään yhtä hyviä kuvia joutsenista on otettu pelkästään Suomessa satoja, ellei tuhansia. Miksi pitäisi ottaa vielä lisää, kun vaihtoehtona on yrittää saada uudenlaisia kuvia?
Koska arvostan maisemallisia lintukuvia, otin tilanteesta muutamia ruutuja lyhyemmällä polttovälillä ennen kuin vaihdoin kolmesataamilliseen ja lähdin hiipimään lähemmäksi lintuja.
Tässä yksi niistä. Kuva poikkeaa valtavirrasta ja tuo lisäarvoa Rovaniemen kaupunkijoutsenista kertovaan kuvasarjaani.
11/2011
Asiaan liittyen:
Lintukuvia myötävaloon
Bongareita ja lintuharrastajia
